keskiviikko 17. heinäkuuta 2013

Timokratiaa



Timokratia oli etukäteen ainoa ohjelma, jonka valitsin puhtaasti otsikon perusteella.

Etukäteen kutkutti ajatus,
että Timot ovat tehneet sen, mitä Martta- tai Markkuliitto eivät ole huomanneet ja pykänneet pystyyn keskustelutilaisuuden Suomi-Areenalle.

Tilaisuuden juontaja, Timo Koivusalo kertoi Timojen tutkineen, että Timoja on Suomessa tällä hetkellä   59 055 kappaletta.
Kuusi Timoa. Kuva KV 2013

Kaikki Timot kuulemma ovat miespuolisia.
Yhdellekään naiselle ei ole kelpuutettu tätä uljasta nimeä.

Uteliaisuuttani tarkistin samaisesta
Väestörekisterikeskuksen Nimipalvelusta, että Kirsi-nimisiä suomalaisia oli
15.7.2013 yhteensä 23028.

Timokratia-ajatuksen hauskuudesta huolimatta puhuttu asia oli vakavaa. 
Puhuttiin isoista asioista kuten työstä, ja pohdittiin, loppuuko työ tekemällä. 

Voimme olla täysin huoletta jatkossakin. Ei
kuulemma lopu.




* * *
Lisätty 2018
Tämä SuomiAreenan huomioitsijateksti on julkaistu myös Satakunnan Kansassa.

Sittemmin Marttaliittokin on ottanut näkyvämmän otteen SuomiAreenasta.Yhtenä vuonna KansalaisAreenalla nähtiin myös Markku-liiton koju.

Muutamassa kaupungintalossa on vuosien varrella tullut käytyä. Kyllähän tämä meidän hieno on.
Porin kaupungin sinetti Valtuustosalin seinältä. KV 2013

Kirja joka maasta ja kunnasta -projektit

Nämäkin voisivat kiinnostaa Sinua

Joulukalenteri 22. luukku 2024

Pappiloissa ja kartanossa on perinteisesti vietetty ennen laajaa sukujoulua. Kartanoihon lasketaan tietysti tässä kohdin myör ruukinkartanot...