Simo siltoja tekee. Julian kamarissa ollaan sitä mieltä, ettei vielä tarvitsisi, mutta kyllä se talvi sieltä valitettavasti on tulossa. Vanhan sanonnan ajatus on siinä, että maa ja vesilätäköt ja pienet lammet alkavat vähitellen jäätyä. Tätä monille tuttua Simonpäivään liittyvää sanontaa voidaan jatkaakin: Martti maata vahvistaapi, Antti aisoilla ajaapi, Nikolaus nivoopi kiinni.
Simon päivää on vietetty varhaiselta keskiajalta lähtien apostolien Simon Kiivailijan ja Judas Taddeuksen muistolle. Suomessa päivää on vietetty ainakin jo 1330-luvulta saakka. Katolisella ajalla pyhimysten päiviä vietettiin paastoamalla edellisenä päivänä. Näitä paastopäiviä oli vuodessa pilvin pimein. Ruuan ohella rajoituksia oli mm. aviovelvollisuuksien täytössä.
Kaikkia pyhimyspäiviä ei kuitenkaan vietetty pidättäytymällä työnteosta. Koska oma pyhimys löytyy jokaiselle päivälle, ei jokainen pyhimyspäivä voinut olla pyhäpäivä; työtkin piti joskus saada tehtyä.
Simonpävää on pidetty myös epäonnen päivänä, koska päivän toisena suojeluspyhimyksenä on toivottomien tapausten suojeluspyhimys Juudas Taddeus. Tämän vuoksi Simon päivänä ei kannattanut aloittaa mitään merkittävää työtä.
Mainittakoon sekin, että joissakin keskieurooppalaisissa maissa pidetään Simoa myös toffelisankareiden suojeluspyhimyksenä. Näin ollen miesten tulisikin huolehtia, että ainakin tänä päivänä nousisivat ennen vaimojaan. On sanottu, että jos vaimo nousee Simon päivänä ennen miestä ylös, pitää hän perheen ohjaksia kädessä seuraavanakin vuonna.
Simon päivän säästä on ennustettu tulevaa, sanottiin: Mimmoiset ilmat simona, semmoiset kylvön aikaan tai jos metsä on simona lehdetön, niin vappuna on maa paljaana.
Simon päivä on tunnettu myös Sika-Simuna, koska näihin aikoihin, kun ilmat alkavat viiletä, aloitettiin syysteurastus: Simo sikoja pistää, että pyhiksi miehiksi makkaraa saa.
keskiviikko 28. lokakuuta 2009
Kirja joka maasta ja kunnasta -projektit
-
Aloitin Kirja joka maasta -haasteen toteutuksen 2017 tammikuun alkupäivinä, koska olin perin juurin kyllästynyt skandinaavisten dekkareiden...
-
Kirja joka kunnasta haaste on innostanut lukemaan kirjoja muualtakin kuin isoista kaupungeista. Päivittelen tilannetta tämän tästä ja nostel...
Nämäkin voisivat kiinnostaa Sinua
Joulukalenteri 22. luukku 2024
Pappiloissa ja kartanossa on perinteisesti vietetty ennen laajaa sukujoulua. Kartanoihon lasketaan tietysti tässä kohdin myör ruukinkartanot...