Vaikka loppiainen on joulukauden päätös, se ei ole surun juhla, vaan pikemminkin uudelle tilaa tekevä.
Samoin kuin Suomessa, myös Britanniassa loppiainen on ollut joulun loppumisen juhla. Seuraavana päivänä on pakko siivota koristeet pois, muuten tulee huono onni.
Kreikassa ja Balkanilla pappi siunaa veden heittämällä sinne ristin ja nuoret miehet ja naiset kilpailevat siitä, kuka sukeltaa ristin ja samalla vuoden onnen itselleen.
Alppien alueella häviteyäänb: vanha vuosi pois uuden tilalta polttamalla vanhan naisen hahmoon tehty nukke.
Saksankielisellä alueella Eurooppaa loppiaisena kiertää tähtilaulajien joukko (Sternsinger) ovelta ovelle tietäjiksi pukeutuneena laulamassa vanhaa vuotta pois. Ovien yläpuolelle kirjoitetaan liidulla esimerkiksi:
20 ✶ C ✶ M ✶ B ✶ 25
missä kirjaimet tarkoittavat tietäjien vakiintuneita nimiä Caspar, Melchior ja Baltazar tai latinaksi Christus mansionem benedicat – Kristus siunatkoon tämän talon.
Tunnetuimpia perinteitä Euroopassa lienee kuitenkin Ranskan Papukuningas ja Italian Befana, joka esiintyy myös lahjojen tuojana Espanjassa, joskaan ei ehkä Befana nimellä.
Italiassa loppiaisen yö ei kuulu vain itämaan tietäjille, vaan Befanalle — vanhalle noidaksi kutsutulle naiselle, joka lentää luudalla kylien yli ja tuo lapsille lahjoja. Hyville makeisia, tuhmaille hiilenpaloja (nykyään sokerista tehtyjä, onneksi).
Nimi Befana on vääntynyt muoto sanasta Epifania.
Mikkelin vuosinani noin 15 vuotta sitten näin Rai Unoöta elokuvan modernista Befanasta, joka oli nuori, uudeksi Befanaksi pyrkivä nainen. Elokuvan nimi oli Miacarabefana.it. En usko, että sitä on esitetty Suomen televisiossa.
Yleisimmän tarinan mukaan tietäjät pysähtyivät Befanan mökille kysymään tietä Betlehemiin. Befana neuvoi heitä ystävällisesti, mutta kieltäytyi lähtemästä mukaan — talo piti siivota, työt olivat kesken. Myöhemmin häntä alkoi kaduttaa.
Niinpä hän pakkasi lahjoja ja lähti etsimään lasta yksin, ovelta ovelle. Koska hän ei koskaan löytänyt oikeaa lasta, hän jättää lahjan jokaiselle, varmuuden vuoksi.
Tässä tarinassa on jotain lohdullista:
jos myöhästyy, voi silti lähteä. Toisaalta se tuntuu surulliselta, sillä Befana raukka on lennellyt pari tuhatta vuotta korjaten mokansa, ettei lähtenyt
Vanhemmissa, kristinuskoa edeltävissä tulkinnoissa Befana ei ole ihminen vaan vanha vuosi itse: Ryppyinen, väsynyt, mutta viisas.
Hän palaa loppiaisena, jotta uusi vuosi voi alkaa puhtaana. Luuta ei ole noituutta varten, vaan vanhan pois lakaisemiseen. Tuhka ja hiili eivät ole rangaistus, vaan muistutus: kaikesta jää jälki, mutta siitäkin syntyy lämpöä. Tässä versiossa Befana ei arvioi lapsia — hän katsoo vuotta.
Joissakin italialaisissa kylissä sanotaan, että Befana ei seuraa yhtä tähteä, vaan monia pieniä. Siksi hän eksyy helposti, pysähtyy juttelemaan, unohtaa ajan.
Hän on tarinan mukaan niiden suojelija,
jotka eivät kulje suoraan,
jotka etsivät pitkään,
jotka tekevät asiat omassa järjestyksessään.
Papukuningas, ranskaksi le Roi de la Fève, liittyy loppiaiseen yhtä tiukasti kuin Befana Italiaan.
Nimi tulee sanasta fève, härkäpapu.
Keskiajalla kakun sisään piilotettiin kuivattu papu. Se, joka sen löysi, kruunattiin päivän kuninkaaksi tai kuningattareksi. Hänen tehtävänsä oli määrätä leikit, nostaa maljoja ja usein myös kustantaa seuraava kakku.
Nykyään pavun tilalla on usein pieni posliinifiguuri. Mutta ajatus on sama:
onni piiloutuu taikinaan.
Papukuningas ei ollut vallan symboli vaan sattuman. Ajatus oli lempeä: kuka tahansa saattoi olla hallitsija hetken, jopa lapsi tai palvelija. Maailma käännettiin hetkeksi nurin — ja sitten palautettiin paikalleen.
Muistelen lukeneeni joskus, että Papukuningasta kakkuineen on juhlittu myös Englannissa.
Papukuningas ja Befana sopivat jollain tapaa hyvin. yhteen:
toinen tuo lahjat varmuuden vuoksi,
toinen piilottaa onnen taikìinaan.
Muistaakseni olen jakanut papukuninkaan kakun ohjeen noin 15 vuotta sitten, mutta jaetaan tässä uusi resepti. Tarjoiltaessa kakun päälle laitetaan paperista tehty kruunu, jonka pavun löytäjä saa päähänsä.
Papukuninkaan kakku – Galette des Rois
(ranskalainen, nopea ja armollinen, sopii myös vähemmän leipoville)
Ainekset:
2 levyä voitaikinaa (pyöreä tai suorakaide käy)
100 g pehmeää voita
100 g sokeria
100 g mantelijauhetta
1 kananmuna (+ 1 voiteluun)
1 tl vaniljasokeria
halutessa 1–2 rkl rommia tai konjakkia
1 papu tai pieni kuumuutta kestävä esine (puhtaana ja käärittynä folioon)
Täyte:
Sekoita pehmeä voi ja sokeri vaaleaksi.
Lisää kananmuna, sekoita.
Lisää mantelijauhe, vaniljasokeri ja mahdollinen rommi. → Saat pehmeän, levittyvän massan (frangipane).
Kokoaminen:
Laita toinen voitaikinalevy pellille.
Levitä täyte keskelle, jätä 2–3 cm reunaa tyhjäksi.
Paina papu/piiloyllätys täytteeseen.
Kostuta reunat vedellä.
Peitä toisella taikinalevyllä ja paina reunat tiiviisti yhteen.
Tee pintaan terävällä veitsellä kevyitä viiltoja (ei läpi asti).
Voitele kananmunalla.
Paisto:
200 °C
noin 25–30 minuuttia, kunnes pinta on kauniin kullanruskea.
Anna jäähtyä hetki — kuuma frangipane on petollista. Tosin kakku ehtii kyllä jäähtyä leikkaamisprosessin aikana. Perinteisesti yksi leikkaa kakusta tasakokoisen palan kaikille. Nuorin syöjä menee pöydän alle ja huutelee sieltä kuka saa minkäkin palan, jolloin pavun löytäminen on satunnaisempaa. Vaikka leikkaaja näkisi pavun, hän ei tiedä kuka palan saa.
Itse olen tehnyt kakkua aina, kun olen saanut loppiaisvieraita, mutta kruunua ei ole jaettu.
* * *
Kuvat suunnittelin ChatGpt:n kanssa yhdessä Norman Rockwellin maalaustyylillä, mikä näkyi trendaavan Suomessa tämän joulun joulumuistoissa.
