21.3. Pyhän Benediktuksen munat ja muita juttuja

Tänään on pyhän Benediktusta Nursialaisen muistopäivä. Benediktusta ei Suomessa hirveästi muistella, mutta tuttu sanonta: "Rukoile ja työtä tee" yhdistetään häneen. Todellisuudessa sanonta ei ole sitaatti Benediktuksen luostarisäännöstä tai puheista.

Suomessa ei tietääkseni ole Benediktukselle pyhitettyä kirkkoa. 

Benediktin muna Julian tapaan

Keskiaikaisissa kirkoissa sellaista ei ole, ja villi veikkaus (ja sen vahvistaa epäonnistunut googlaus) olisi että ei ole nuoremmissakaan kirkoissa. Se onkin ymmärrettävää, sillä Suomessa ei koskaan ole ollut Benediktiini luostaria, mustakaapuisine munkkeineen.

Olen lukenut joitain benediktiiniluostareihin sijoittuvia kirjoja. Tutuin niistä on varmasti kaikille Umberto Econ Ruusun nimi. Muistan kuinka puuduttavan tuntuinen se oli ensimmäisellä lukuyritykselläni 1980-luvulla. Ei voinut vähempää kiinnostaa....

Kun sitten Ecolta ilmestyi toinen kirja, jota sitäkään en päässyt alkua pidemmälle, päätin, että Ruusun nimi luetaan nyt. Luinkin, ja ihastuin! Sittemmin olen lukenut kirjan vähintään 10 vuoden välein ja katsonut elokuvankin kolmesti.

Kirjaa voi kutsua dekkariksi, vaikka se on myös klassikko. Luostarissa kuolee munkkeja, mutta kuka on syyllinen ja miksi. Se selviää lukemalla tai katsomalla.

Benedictin muna Julian tapaan

Venhäallergisena en juuri syö sämpylöitä, joten kun teen brunssille benedictin munaleivän, teen sen jälkiuuniruisleivälle. 

Voin asemasta voitelen leivän hollandaiskastikkeella. En ole kastikeihmisiä, mieluummin käytän kastiketta vähemmän kuin enemmän, mutta etenkään en pidä siitä, että kastike valuu mihinkään tai että joku ui kastikkeessa. Kun kastike on leivän pinnalla, leipää on helpompaa haukata. Sämpylä on helppo syödä haarukalla ja veitselläkin, mutta jälkiuunileipä ei siihen oikein taivu. 

Alkuperäisessä ohjeessa käytetään siis sämpylää ja kastike valutetaan pekonin ja munan päälle, ei alle. 

Viime viikon kastikekurssilla hollandaisekastike tehtiin tehosekottimessa. Sitä pitää kokeilla seuraavalla kertaa itsekin. Kurssilla vain kuuntelin, että joku muu teki sitä toisella puolen keittiötä, mutta salaatin teolta en ehtinyt katsella, miten työ tehtiin. Koostumus oli täydellinen!

Kastikkeen päälle paistan kinkkua tai jos olen suunnitellut etukäteen syöväni munia Benedict, pekonia (pekoni ei kuulu kotivaraani, sillä käytän sitä vain muutaman kerran vuodessa). 

Koko komeuden päälle keitän uppomunan. Kuvaa kauniimpiakin uppomunia on tullut keiteltyä. Tämä yksilö ei ollut juuri kaupasta tuotu, mutta pysyi sentään kasassa, kun valutin munan etikkaveteen (2 dl kiehuvaa vettä 1 dl väkiviinaetikkaa, ei yhtään suolaa, pyöräytä lusikalla veteen pyörre ennen kuin pullautat munan kahvikupista veteen. keittoaika 4-6 minuuttia riippuen kuinka lötkönä munan haluat). 

Lihaa syömättömät voivat korvata lihan pinaatilla. Silloinkin leipä on maailmalla klassikko: Florentinen muna.

Tässä kohden totean, että älkää tehkö niin kuin minä teen vaan niin kuin sanon: tähän ruokaan munan pitää olla tuore, eikä jääkaapissa lähes kuukauden yli parasta ennen päivää säilytetty, kuten kuvassa (myöskään kananmuna eivät kuulu kotivaraani, sillä niitäkin ostan perin harvoin ja käytän vielä harvemmin).  

Kun brunssileivät ovat valmiina, voi siirtyä lukemaan. 

Toinen monille tuttu benediktiiniläiseen luostariin sijoittuva tarina on Ellis Petersin kirjasarja munkki Cadfaelista, jota aloin lukea hiljattain uudestaan. Cadfael on maailmaa nähnyt waleslainen munkki, josta itselleni tulee mieleen televisiosta tuttu Don Matteo, joka toki elää nykyaikaa, mutta maailmaa nähnyt mies hänkin on. 

Luostarin puutarhan hoitamisen lomassa Cadfael ratkoo rikoksia.

Sarjaan kuuluu 21 dekkaria, jotka sijoittuvat vuosille 1137-1145. Ei muuten ollut keskiajan luostateissakaan helppoa, jos tavallinen munkki törmäsi rikoksiin vähintään kaksi kertaa vuodessa 🤔 

Suomennettuna näistä kirjoista on viisi ensimmäistä. Minun mielestäni joku voisi innostua kääntämään loputkin, sillä monen olen kuullut kaipailevan jatkoa. Pitääkin vilkaista joskus, jos näitä löytyisi ruotsiksi. Englanniksi en nykyään jaksa lukea juuri uutisia kummempaa. 

Itseltäni löytyy suomennetut teokset, joissa on kivasti luostarin pohjapiirros helpottamassa ajattelua. Luin Cadfael-kirjat jokin aika sitten, joten tällä kertaa taidan matkustaa munaleipien keralla hieman toisenlaiseen luostariin. 

Joel Haatelan Adéle alkoi kiinnostaa, kun googlasin tätä kirjoitusta varten kirjaa benediktiluostareista. Haatelan kirjan luostari ei sellainen ole, mutta vaikutti kiinnostavalta. Haatelaa en ole aiemmin lukenutkaan. 

Käsittääkseni koko kirja on mielikuvituksen tuotetta, eikä siis perustu tosiasioihin, kuten monet viimeaikoina lukemani kolmen tähden kirjat. Tykkään TrueCrimestä myös silloin, kun se ei ole crime lainkaan :) Kirjan tapahtumapaikkana on Pyreneet-vuoristossa sijaitseva luostari.

Hetken toivoin, että kirja sijoittuisi Andorraan, mistä olen lukenut vain yhden kirjan. Mutta lukeminen osoitti, että Ranskassa ollaan, sillä luostarista on tunnin automatka Toulouseen.

Olen nyt kirjan puolivälissä. Hyvältä tuntuu. 

Minna Cathin päivä

Hyvää Minna Canthin päivää!

...Ja jos Itä-Suomen Yliopistossa on edelleen Ruuhka-Suomalainen osakunta (virallisesti Hämäläis-Eteläsuomalainen osakunta, tai vielä tuttavallisemmin Ruuhkis), niin hyvää vuosijuhlapäivää sinnekin. Perustamisesta lienee nyt 35 vuotta. Mitenkähän on, pääsisköhän yhtenä perustajana mukaan juhlimaan 5 vuoden päästä... 

Jälkeenpäin olen miettinyt, miksi ihmeessä vuosijuhlapäiväksi valittiin kuopiolainen hahmo, mutta sitten muistini syövereistä nousi esille ajatus, että keväällä ei tuolloin ollut oikein muita sopivia juhlapäiviä, kun Kalevalan päivä oli jo Karjalaisella osakunnalla ja Runebergin päivä Savolaisilla... ja olihan Ulrika Wilhelmina Johnson sentään kuitenkin syntynyt Tampereella, vaikka sen useimmat unohtavat, kuten nyt itsekin olin tehnyt. Agricola olisi tietty ollut enemmänkin ruuhkasuomalainen hahmo, mutta huhtikuun alku ei mahdollisten pääsiäisten vuoksi olisi ollut hyvä vaihtoehto. Monet kauempaa tulleet opiskelijat pitivät pidempää pääsiäislomaa. 

Minna Canth syntyi 1844 ja kuoli 1897 vain 53-vuotiaana. Canthin ensimmäinen kirja, Novelleja ja kertomuksia julkaistiin 1878 eli tuottoisaa kirjoitustyötä oli parikymmentä vuotta. Canth kirjoitti suomen kielellä, mikä ei tuohon aikaan ollut itsestään selvyys. 

Canth kirjoitti kymmenen näytelmää ja seitsemän pitkää novellia sekä ison kasan lyhyempiä kertomuksia. Hänellä oli oman salonkinsa ohella iso verkosto, jonka kanssa hän kävi kirjeenvaihtoa. Esimerkiksi Lucina Hagmanin kanssa hän pohti suomenkielistä opetusta ja pitäisikö tytöille opettaa samoja asioita kuin pojille vai painottua enemmän esimerkiksi kotitalouden opettamiseen. Muistelen Canthin kannattaneen kotitaloutta, mutta Lucina Hagmanin omassa koulussa kotitaloustunnit aloitettiin vasta 1960-luvun loppupuolella. 

Viime vuosina olen pyrkinyt lukemaan ainakin yhden Minna Canthin kirjoituksen joka vuosi. 

Tänään luin Lehtori Hellmanin vaimon. Kuvittelin kyllä lukeneeni sen aiemmin, mutta se oli ilmeisesti joku muu aikalaiskirja, jonka pääosissa oli Hellmanilta kuulostava nimi, ehkä Juhani Ahoa. 

Lehtori Hellman (liekö Canth osannut englantia) iskee itselleen vaimoksi kauniin opiskelijaneidon. 

Opiskelu luonnollisesti jää papin aameneen ja lehtorilla on naimisiin sellainen hoppu, että kotitalouden opiskelukin jää huonoihin kantimiin. Opiskelemassa olleet nuorethan joutuivat usein jo hyvin nuorena lähtemään kotoaan kauas täysihoitoon joko tuttavien luo tai oppilaitoksen asuntolaan. Kummassakaan ei välttämättä oppinut käytännön kotielämää. 

Hellmanin vaimo on siis pulassa. 

Piikaa pitäisi ohjata ja valvoa, mutta minkäs teet, kun piika tietää enemmän. Soluttautuminen lehtorin seurapiireihinkään ei suju hyvin. Muiden opettajien vaimot ovat vanhempia ja kokeneita. Rouviksi kasvaneita tai kasvatettuja. Hellmanin vaimon itsetunto ei riitä nousemaan seurapiirien keulakuvaksi vaan hän häpeää jo ensi visiitillä ylipukeutumistaan, istuu soffalle (hyi, hyi, olisi pitänyt kursailla, sillä soffa on kunniavieraille) ja pasmat (tuskin nuorikko tunsi sitä sanaa vaikka osasikin ommella sieviä vauvan paitoja) menee sekaisin ja jauhot suuhun. Henkevä keskustelu ei luonnu ja verkostoituminen jää ohueksi. 

Sanalla sanoen. Hellmanin vaimo jää yksin. Ei kuitenkaan samalla tavoin Yksin, kuin Juhani Ahon oivallisessa pienoisromaanissa, jonka luin viime vuonna. Juhani Ahon yksinäinen on yksin Pariisissa, kun ei saanutkaan rakastamaansa tyttöä vaimokseen. 

Hellman näyttää kyllä rakastavan vaimoaan, tai ainakin kunnioittaa hänen asemaansa niin, ettei lyö tai huuda vaimolleen, vaikka tämä ei osaakaan toimia oikein. Sanonnassa sanotaan, ettei haukku haavaa tee, mutta pienikin sana voi olla otollisessa maaperässä epäilyksen siemen. Niinpä vaimo ottaa kaikki Hellmanin sanat moitteeksi ja alkaa ajatella, että Hellman ei välitä hänestä. Vain kirjoittaminen tuntuu hyvältä, mutta kukapa vaimoihminen ehtisi miehensä mielestä kirjoittamaan joutavanpäiväisiä romaaneita....

Loppuratkaisua en spoilaa, kannattaa lukea ja katsoa itse, oletko samaa mieltä, että myös vaimossa on vikaa. Hän ei ole mielestäni valmistautunut vaimon tehtäviin kuten olisi pitänyt. Sopia kyllä kysyy, onko nykynuoretkaan valmistautuneita nykypuolisoiden rooliin. Vanhat tavathan ovat usein pinttyneitä kolmanteen tai neljänteen polveen, kuten Raamatussa oivallisesti sanotaan, ja mistä kirjoitin kauan sitten itsekin kolumnin Pohjola Norden lehteen.  

Kirjan pääpaino on kuitenkin siinä, että yhteisöt eivät ota avosylin vastaan erilaisia uusia jäseniä ja eri aikakausilla on hyvinkin erilaiset ihanteet. 

Onneksi näistä ajoista on osin päästy ohi, mutta toisaalta some nostaa helposti tikun nokkaan pikkuasioita ja tekee niistä entistäkin isompia. Esimerkiksi muistelen tässä kuinka tohtori Jenny Haukio sattumalta reilu 12 vuotta sitten joi linnan juhlissa kahvia kupista, missä oli lusikka. Korrekti paikka toki lusikalle on kahvitassilla, mutta pitääkö asiasta ilkkua lehdissä lukemattomia kertoja. Sama koskee mielestäni myös uusinta kohua Catharinan kuvankäsittelystä. Jos me ei olla aivokirurgeja, niin joskus pitää myös muistaa armeliaisuus: 

"Hullu ei huomaa ja viisas ei puhu mitään."

Helmikuussa luetut kirjat

Helmikuussa keskityin Länsi-Eurooppaan. Jämähdin ensin Tanskaan ja sitten Englantiin ja Alankomaihin. Yhtään uutta valtiota en lukenut, mutta löysin sentään toukokuulle yhden uuden maan, josta en ollut lukenut. Kohtahan tuo jo onkin - toukokuu. Luettuja kirjoja 42.  

Atkinson Kate Liian kirkas taivas oli eka Atkinson, jonka olen lukenut. 

"Elämä on liian lyhyt ja Netflix liian hyvä." 

Kertoo päähenkilö siitä, miksi ei lue edes hauskoja dekkareita saati sitten pohjoismaisia synkkiä. Englanti (11.2.) 🌟

Berkeley Anthony Myrkytetyn suklaarasian arvoitus. Mies saa englantilaiselle klubille postitse suklaarasian, antaa tämän miehelle, joka on hävinnyt vaimolleen vedon, vaimo kuolee myrkytykseen syötyään 7 liköörikonvehtia. Sitä seuraa monia käänteitä ennen kuin totuus selviää, sillä rikosta selvittelee dekkariharrastajien ryhmä, jolle uhri on tuttu. (9.2.)

Berkeley Anthony Silkkisukkamurhat. Tämänkin kirjan lukeminen vaatii lukijalta tarkkuutta, mutta kun etsiviä on ryhmän sijaan vain kaksi, poliisi ja toimittaja, on seuraaminen helpompaa. Englanti. (9.2.)

Booth Stephen Umpikuja. Rehurekka ajaa jumiin Englannin maaseudulla sillan alle, kuski katoaa, mutta hytissä on verta. Tutkija saa uuden parin ja sekin tuottaa haasteita. Uskon palaavani Boothiin jatkossakin, eikä vähiten kahvin vuoksi:

"Hän oli havainnut, ettei pärjännyt ilman joitain asioita. Kunnon yöunet eivät olleet aina välttämättömiä, mutta kahvi oli."(10.2.)

Böll Heinrich Mitähän siitä pojasta tulee? eli jotain kirjallista. Kirjassa Nobelin palkinnon vuonna 1972 saanut, vuonna 1917 syntynyt saksalainen kirjailija kuvailee elämistä 1930-luvun koulumaailmassa ja mm. välttelyään joutumista mukaan Hitler-Jugend - yhteisöön. Kirja on julkaistu saksaksi 1981 ja suomeksi Böllin kuolinvuonna 1985.

" Hylättyäni kirjastonhoitajan ammatin, joku perheenjäsen, kuka sitä en tiedä, toi julki ajatuksen, että minun tulisi valita alakseni jotakin kirjallista. 

- Harmi, ettei poikaa saatu vallitsevissa oloissa innostumaan teologiasta." 🌟

Coles Richard Murha seurakunnassa, kirkkoherra Clementin tutkimuksia osa 2. Pastori viettää iltapäivisin omaa aikaa opiskelemalla mm. perinnöksi saamansa haitarin soittoa, jonka hänen äitinsä kuvailee kuulostavan:

"Verilöylyltä baltialaisissa häissä." 

Uuttakin opin. Anglikaanisen papin kaftaanissa on  Englannissa aina 39 nappia. Mukavan leppoisa dekkari meille CozyCrime ystäville. (16.2.)

Carpelan Bo, Rannekello [selkokirja]. Olipa hyvä, että annoin Carpelanille uuden mahdollisuuden. Tämä oli tosi hyvä tarina, vaikka olikin valitettavan lyhyt. (11.2.) 🌟🌟

Chase James Hadley Kuollut kulkee keveästi. Mies palkkaa Englannissa voodoo-noidan tuomaan veljensä takaisin manan mailta. Kaikki ei mene ihan putkeen. Ihme sekoilua. Koska opin olemaan edes aloittamatta näitä... Myönnän, että minulle todella väärät kirjat lopetan nykyään alkuunsa, joten jotain tässä oli. Parani loppua kohden, kuin sika juoksuaan tai sitten vaan totuin kirjailijan rytmiin... Mutta hei, kahvi mainittu. 

"Hänen pohkeitaan jomotti ja hänen ruumiinsa tuntui liukenevan uupumuksen lätäkköön. 

- Oh, minä luulin – minä halusin vain kupillisen kahvia."  (10.2.)

Colling Nielsen Karpar Tanskan sisällissota 2018-24. Meinasin lukea tämän jo viime vuonna, mutta jätin sitten kuvitellun sodan päättymisvuoteen. Päähenkilö, (475 v.), muistelee sotaa 350-vuotiaalle koiralleen. Asetelma on mitä herkullisin, joku joka on elänyt 475 vuotta....  Mutta omaa lukuintoani pilasi sinänsä hyvässä kirjassa pahasti elämä koirana, tomaattipurkin tomaatin elämä ja sangen värikkäät sänkykohtaukset. (3.2.)

Haavisto Pekka Lipunnosto ja räätälin viisaus. Olipas mielenkiintoisesti lipunnostoteeman ympärille koottu rakenne. Tykkäsin. Opin joitain uusiakin asioita, mutta paljon oli vanhan kertausta. Paljon kirjaviisautta/havaintoja, vähän politiikkaakin. (6.2.) 🌟🌟

Hermans Daniëlle Tulppaanimurhat. Kirja on dekkari, minkä tapahtumat ovat seurausta 1600-luvun hollantilaista tulppaanikatastrofista. Joko en keskittynyt riittävästi tai tämä oli aikatasoineen vähän sekava. Saattoi olla edellistä enemmän kuin jälkimmäistä. (23.2.)

Herrndorf Wolfgang Ladaromaani. 'Myyty Saksassa yli 100.000 kpl, joten ei se vissiin huono voi olla', ajattelin, kun aloitin lukemisen. Kirjan pääosissa on kiltti berliiniläinen teinipoika, jonka äiti lähtee pojan kesäloman alkaessa erikoiskylpylään (=katkaisuhoitoon) ja yrittäjä-isä siitä innostuneena sihteerinsä kanssa lomalle. Poika jää yksin ja jo samana iltana hän ystävystyy uuden venäläisen luokkatoverinsa kanssa, jota koulu ei kiinnosta. Seuraavana aamuna uusi kaveri ajaa pihaan romulla Ladalla ja alkaa The kesäloma. 

"Mika Häkkinen on surkimus muhun verrattuna. " 🌟🌟🌟 (18.2.)

Iles Francis Vakain tuumin ja harkiten. Alfred Hitchcock oli kiinnostunut tästä kirjasta, ja se kyllä näkyi - kirja meni liikaa mukavuusalueeni ohi, mutta sitkeästi luin loppuun. Kirja ei ollut missään nimessä huono, se ei vaan sopinut minulle. Englanti (8.2.)

Irvine Alex Tintin seikkailut - romaani elokuvasta. Kuvittelin lukevani Ranskasta, mutta enämpi tässä oltiin Saharan liepeillä. Tykkään kyllä Tintistä enemmän sarjakuvakirjoina, mutta tämäkin oli kelpo kirja. (23.2.)

Jacobsen Roy Rajat kirjassa ollaan Saksan, Luxemburgin ja Belgian rajaseuduilla Ardenniassa. Eletään sodan jälkeistä aikaa. Päähenkilöinä on sodassa sokeutunut Markus, joka muistelee mm. Stalingradin piiritystä ja amerikkalaisen sotilaan poika, jonka opettaja-äiti joutui kasvattamaan aviottomana lapsena. 

Sota ei ole helppo asia. Mieleeni jäi erityisesti kohta, missä sodan kauhut nähnyt kertoi kysyttäessä sotineensa kuudennessa jalkaväkikomppaniassa ikään kuin se selittäisi kaiken. Kuulijalle se ei kuitenkaan merkinnyt yhtään mitään. Luin kirjaa heti Böllin kirjan jälkeen ja hauska sattuma oli, että tässäkin kirjassa jätettiin haaveet teologian opiskelusta. Niin paljon asioita sodat muuttaa nuorten elämässä. 

"Tämä oli oikeastaan Markuksen erikoisalaa: kärsivällisyys ja ojennettu käsi, sävyisyys. Nuoruudessaan hän oli suunnitellut, että olisi mennyt opiskelemaan teologiaa ja asettunut Herran palvelukseen, jos se vain olisi sopinut yhteen hänen Nellaa kohtaan tuntemansa lihallisen kiinnostuksen kanssa. " (29.2.)

Jalonen Olli 14 solmua Greenwichiin kirja imaisi mukaansa heti. Viime kesänä purjehdin maapallon lännestä itään ja idästä länteen. Tammikuussa seilasin koillisväylän ja luoteisväylän, nekin ees taas. Mutta että joku on keksinyt kulkea maapallon ympäri lähtien Lontoosta etelään ja saapuen vuoden kuluttua pohjoismantereen yli takaisin 1700-luvun kulkuvälinein ja 0-mediaania pitkin. Wau. Itse tarinakin oli kiinnostava. Amazing raceen tätä on verrattu, mutta katsoisin kyllä tätä mieluummin jos tulisi telkkarista. Kuvittelin solmut nopeudeksi, mutta haittasiko se? Ehei. 🌟🌟🌟 (24.2.)

Kazinski A. J. Viimeinen hyvä ihminen sarjan osa 1. Erään juutalaisen perinteen mukaan maailmassa on kerrallaan 36 hyvää ihmistä. Mitä jos niistä 34 on kuollut viimeaikoina? Selviää, että seuraava kuolema on Venetsiassa tai Kööpenhaminassaa. Mielenkiintoista. Jään odottamaan jatkoa ja tarinan seuraavaa tasoa. Tanska 🌟🌟 (4.2.)

Kinnunen Tommi Ei kertonut katuvansa kirjan kuuntelin heti Satu Saarisen kirjan jälkeen. Kinnunen luo täysin erilaisen kuvan saksalaisten kanssa oleilleista naisista. 

Norjassa suomalaisiltakin naisilta leikattiin hiukset. Sitten joku ajoi naiset valtakunnan rajalle Pohjois-Suomessa, siitä piti kävellä matkalaukun kanssa maantietä. Lappi oli poltettu. Sillat oli tuhottu ja myöhemmin kävi selväksi, että miinojakin saattoi olla. Kävelymatkaa oli satoja kilometrejä Rovaniemelle ja Kemiin. Osa naisista, etenkin ne, joilla oli lapsia, jäivät löytämäänsä joukkuetelttaan heti alkumatkasta. Heidän tarinaansa ei kerrottu. Viisi naista jatkoi kävellen kohti etelää. (20.2.)

MacLean  Alistair Kahlenukke. Pitääkö olla huolissaan vai tyytyväinen: jo toinen perättäinen kuukausi, kun luin vuosien jälkeen MacLeania. Tämäkin kirja oli hengästyttävää toimintaa Alankomaissa ihan ensi sivuilta lähtien ja sitä jatkui koko kirjan verran. 

Interpol-huumetutkija Paul Sherman-parka asui kyllä tosi hienossa hotellissa Amsterdamissa, mutta ei ehtinyt nukkumaan juuri lainkaan. Saatan lukea ensi kuussakin MacLeania. Vanhuus ei tule yksin vaan nuoruuden suosikkidekkaristin kanssa 🙃. Tämä ja viimekuun kirja olivat itselleni ihan uusia. Luin nuorempana vain suosituimmat kirjat kuten Navaronen tykit. 🌟 (27.2.)

Malvaldi Marco Viiden korttipeli on ensimmäinen kirja, joka kertoo älykkään Massimon pitämästä Bar Lume-kahvilasta Italian Toscanassa ja sen asiakkaista. Massimo on itsetapaamianikin italialaisia baristoja tiukempi siitä, milloin mitäkin juomaa on hyvä juoda. Viiden korttipeli alkoi kiinnostaa niin, että sitä olisi kiva kokeilla. Kepeän nokkela dekkari. Kunpa muutkin kirjat käännettäisiin. 

" Sisällä baarissa seudun alkuperäisasukkaat syventyivät iloisina siihen ruuansulatukseen liittyvään riittiin, jonka perusteella italialaiset erottaa muista kansallisuuksista ja jonka voi suorittaa mihin vuorokauden aikaan tahansa ilman, että tulee saapasmaan kirjoittamattomien baarisääntöjen  mukaan automaattisesti luokitelluksi sakemanniksi. Toisin sanoen: joivat espressoa. Siihen aikaan, josta tässä kerrotaan, Bar Lumessa oli tarjolla kymmentä eri kahvilaatua, joiden lähes pakkomielteinen harrastaja Massimo italialaisena ja matemaatikkona oli. Alkaen käsityönä paahdetusta arabicasta, jota hän tilasi eräästä Stravesan paahtimosta, ja jota tarjoiltiin niille, jotka tilasivat yksinkertaisesti vain kahvin ja päättyen caracolitoon, jonka pavut olivat pikkuisia ja huumaavan tuoksuisia ja jota ei valitettavasti aina ollut saatavilla, mutta josta Massimo oli salaa lähes yhtä ylpeä kuin olisi paahtanut sen itse." 🌟 Jösses. Minäkin tahdon caracolitoa. (26.2.)

Malvaldi Marco Kolmen kortin temppu. Italian Toscanassa pidetään kansainvälinen konferenssi. Bar Lumen pitäjä Massimo ratkoo japanilaisen konferenssiluennoitsijan kuolemaa. 

"Päivät jolloin tapahtuu onnettomuus alkavat aivan samoin kuin kaikki muutkin päivät. Niin kauan kuin mitään ei ole tapahtunut, ne ovat aivan tavallisia päiviä. Myöskään World international workshop jne. ensimmäinen päivä ei tee tästä poikkeusta. Kuten mikä hyvänsä konferenssi, missä ketään ei tapeta alkaa erityisen arvostetun puhujan luennolla, johon hän tiivistää elämäntyönsä tulokset. Sen jälkeen alkavat ensimmäiset sessiot, jotka kestävät yhteentoista saakka, jolloin ohjelman mukaan pidetään kahvitauko." 🌟 (26.2.)

Manner Max et. al. Brysselin Esso, novellikokoelma, missä kaikki novellit liittyy Brysselin tiettyyn Esso huoltoasemaan, paitsi yksi, jossa seikkailee Bryssel ja Esso. Yksi novelleista tapahtuu pääosin Luxemburgissa. (14.2.)

Moyes Patricia Setä kuolema Hollannissa. Tämä oli toinen lukemani Henry Tibbet kirja, ensimmäisessä aiheena oli niin ikään huumekauppa mutta kuvitteellisella saarella Karibialla. Kirja oli Musta tyttö, valkoinen tyttö. Tässä kirjassa Henry ja vaimo lähtevät Alankomaihin rikollisten perässä. 🌟 (16.2.)

Moyes Patricia Yölautta tuonelaan. Tibbetit ovat lomalla Alankomaissa tässäkin kirjassa. He menevät yölauttalla kanaalin yli. Murha ja jalokiviryöstö on tarinan aiheena. 🌟 (25.2.)

Moyes Patricia Kuka on Simon Warwick. Mies muuttaa testamenttia ja kuolee luonnollisen kuoleman. Omaisuuden perii Simon Warwick, mutta kuka hän on, vai onko Simonia lainkaan. Liikutaan välillä Englanti-Amerikka 🌟 (25.2.)

Mustonen Enni Näkijä osa 9. Viena on leski ja työskentelee pukijana Hollywoodissa. Hän asuu Martan ja tämän kumppanin kanssa rantatalossa. Marilyn Monroe on Vienan tuttava. (26.12.-4.2)  Usa🌟

Mustonen Enni Tekijä osa 10. Viena työskentelee Marimekolla. Omista suosikeistani mukana hengailee myös lempikeittokirjailijani Mysi Lahtinen. Tykkäsin kovasti koko sarjasta, mutta tästä osasta vähiten. (5.2.)

Nokelainen Pasi Maailmanloppu peruutettu. Vaatteet, kaivosteollisuuden tuottamat raaka-aineet, työ, energia, asuminen.... Kattava kokoelma pohdintaa miten asiat voisi olla 2038. Tykkäsin erityisesti esim. vinkistä valtakunnallisesta vaatekorjausfirmasta. 🌟 (19.2.)

Parvela Timo Ella ja Yön ritarit. Mitä tapahtuukaan, kun ei pääse mukaan joukkueeseen. Kaikki on menossa pieleen, mutta joskus on tähdet kohdillaan: sää suosii ja sattuma löytää oikeat apulaiset. Sarjan osa 15. (2.2.)

Patrik Quentin S/S Murha, mysteeri valtamerialuksella. Naistoimittaja lähtee toipumaan leikkauksesta risteilyalukselle. Toipumisesta ei tulekaan mitään, kun heti ensimmäisenä iltana yksi matkustajista kuolee. (15.2.) 🌟🌟

Saarinen Satu Annikin sota ja rauha. Millainen oli Saarisen äidin äidin sota ja rauha saksalaisen "Peterin" kihlattuna ja lapsen äitinä. Saksan vuoden jälkeenkin yhteys säilyi ja jatkuu nykyisinkin. Saarinen luo kuvan, että ongelmia ei ollut, ei ainakaan heidän perheessään, vaikka pari ei asunutkaan yhdessä 1940-luvun jälkeen. 🌟 (20.2.)

Salminen Sally Aikani Tanskassa. 

Salminen kuvailee vanhaa päiväkirjaansa lukien elämää Tanskassa sodan aikaan, mutta siitä sotaelämästä puhutaan melko vähän. Jotain sentään, joka muistuttaa, että Suomea ei valloitettu, kuten Tanska. 

4.9.1943 Kotielämää - maa pimenee: "Katujen on oltava tyhjät kello 21." (1.2.)

Sheared L.T. Kissa joka pyydysti tappajan. Condrard-kissan tutkimuksia osa 1. 

Eläkkeellä oleva, leskeksi jäänyt naispoliisi asuu jokilaivassa ja saa yllättäen asuinkumppanikseen puhuvan kissan. Kun anoppi kuolee, he alkavat tutkia kuolemaa yhdessä. Englanti (16.2.) 🌟🌟🌟

Snow Christal Penni Pähkinäsydän Tarinoita Tuulenpesän metsästä. Kirjassa Penni lukee salaa äitinsä kirjoittamia tarinoita Pennin elämästä. Kirja on jo sarjan neljäs ja innolla odotan viidettä. (21.2.)🌟

Strauss Botho Ei kukaan muu novelleja 1980-luvun Saksasta. Odotin enemmän tarinaa saksalaisesta arjesta ja vähemmän elämänkatsomuksellista lätinää, mutta tulipa luettua. Tämä oli niin kuin katselisi television keskusteluohjelmaa (joista en pidä), missä istutaan epämukavan näköisillä nojatuoleilla 10 cm korkokengissä toimittajan käydessä läpi kysymyspatteria, joka ei anna oikeasti asiantuntijalle mahdollisuutta kertoa taustoja. Hirveästi ei tästä tarttunut mieleen, vaikka odotin nimenomaan elämän kuvausta 1980-luvulta. No, olihan sitäkin vähän... (18.2.)

Ševtšenko Taras Unkaina - valitut runot. Voi kun olis oppinut muistamaan ulkoa runoja! 

Osan runoista luin monet kerrat, mutta säettäkään ei jäänyt mieleen. Osasta en juuri tykännyt. Mutta niinhän kokoelmissa usein on. Onneksi ei kuitenkaan siinä suhteessa kuin nuoruuden lp-levyissä. Yhdessäkin Remu Aaltosen soololevyssä oli vain yksi kappale josta todellakin tykkäsin... Täysikuu.... (29.2.)

Taylor Patric Irlantilainen maalaislääkäri. Kirjasta tuli mieleen hyvällä tavalla Herriotin Kaikenkarvaiset ystäväni.  Niin samankaltaista elo maalaislääkärin assistenttina oli verrattuna eläinlääkärin kotiin. Tykkäsin tästäkin, kuten eläinlääkärikirjastakin. Sarjassa taitaa olla englanniksi pari muutakin. Toivottavasti nekin käännetään pian. (21.2.)🌟🌟

Terras Antto Suomalaisuuden kultainen kirja. Terraksella on sana hallussa ja kepeä kynä, ei voi muuta todeta. Tämä on koettava itse. (2.2.) 🌟🌟

Theils Lone Näkymättömät. Nora Sand sarjan viides osa. Nora on lomalla Tanskassa kun naapurissa syttyy tulipalo. Jäljet johtaa Englantiin, missä Nora asuu. (7.2.)

Ukkonen Jyrki Ahneuden kartta. Norja, Bergen. Norjalainen tutkija kutsutaan venäläiseen tutkimusryhmään. Ennen kuin ehditään lähteä napa-alueelle, tapahtuu murha. Mutta miksi?  

Kirjassa puhuttiin hämärän asteista. Olin jo unohtanut ne. Porvarillinen hämärä on se, kun ensimmäiset tähdet näkyy, mutta vielä voi tehdä töitä ulkona. Aurinko on max 6° taivaan rannan alapuolella. Sitä seuraa merenkulkijan hämärä, jolloin horisontti vielä näkyy, (max 12°). Astronominen hämärä on sen ja täyden pimeyden välillä. (1.2.)

Zweig Stefan Shakkitarina on kirja siitä, kuinka vanki shakin avulla selvisi ylellisestä vankeudesta ilman virikkeitä. Mielikuvitusshakki koetellaan laivalla satunnaisessa ottelussa shakin maailmanmestaria vastaan. Itävalta 🌟🌟🌟  (17.2.)

Zweig Stefan Reise nach Russland. Shakkitarina oli niin hyvä, joten luin e-kirjana lyhyehkön matkakertomuksen Neuvostoliittoon 1928.Matkan tarkoitus oli osallistua Tolstoi museon avajaisiin Moskovassa. (17.2.)🌟

* * * * *

Lopuksi kirjattakoon tähän myös puolet kuunneltu kirja, jota en tule koskaan kuuntelemaan loppuun. 

Huom! Jos aiot lukea kirjan, alla oleva saattaa spoilata jotain, joskin tietoni päättyvät kirjan puoliväliin. 

Hoover Colleen Verityn varjo -kirja on maailmanlaajuinen Booktok suosikki. En usko, että olisin edes aloittanut kirjaa ilman Satakirjastojen lukuhaasteen Booktok-suosikki kohtaa, mutta ymmärrän kyllä täysin miksi kirja on suosittu. 

Loppujen lopuksi jätin kirjan kesken vähän ennen puoliväliä. Se ei vaan ollut mun genreä. 

Köyhä kirjailija saa unelmaduunin haamukirjailijana. Sopimus käsittää puoli miljoonaa dollaria ilman pr-velvoitteita ja kolme viimeistä kirjaa Jalot hyveet -sarjasta, eli osat Rohkeus, Totuus ja Kunnia. Aiemmat kirjat on kirjoitettu rikollisen silmin. 

Alkuperäinen kirjailija, Verity, on ollut kolarissa eikä pysty liikkumaan eikä puhumaan... (Kirjassa puhutaan koomasta, mutta hän istuu kyllä silmät auki pyörätuolissa ja nielee ruuat muusina, joten onko se koomaa... ). 

Ennen kolaria parin kaksoistyttäret ovat kuolleet. 

Jännitys tiivistyy. 

Ensimmäisenä työpäivänä nuori haamukirjailija löytää päiväkirjan, jossa paljastuu...

Lopetin kirjan kohtaan, jossa haamukirjailija palaa Verityn miehen ja pojan kanssa hampurilaiselta. Itse tuskin unelmoisin elämästä neliraaja-halvaantuneen, puhekyvyttömän pomoni miehen kanssa viikon tuttavuuden jälkeen kuvitellen auvoista perhe-elämää, kun pomo asuu saman katon alla... Mutta kuten sanottu. Ymmärrän suuren Booktok suosikki -maineen. 

Itse en vain halua lukea tällaista, vaikka tarina olisi kehitelty kuinka taitavasti, kuten tämäkin. Itselleni tästä tuli mieleen kirja Nainen junassa (somesuosikki kirja sekin muutama vuosi sitten), jonka luettuani olin pettynyt samalla tapaa kuin kuvittelisin pettyväni tämänkin jälkeen. 

Kirjassa juodaan Moskovan muulia (4 cl vodkaa, 1/4 limetti, 8 cl inkivääriolutta kuparimukista, joka täytetään ensin jäillä ja koristellaan mintunoksalla ja puristetulla limelohkolla. Saattaisin kokeilla.