Suomessa ei tietääkseni ole Benediktukselle pyhitettyä kirkkoa.
 |
| Benediktin muna Julian tapaan |
Keskiaikaisissa kirkoissa sellaista ei ole, ja villi veikkaus (ja sen vahvistaa epäonnistunut googlaus) olisi että ei ole nuoremmissakaan kirkoissa. Se onkin ymmärrettävää, sillä Suomessa ei koskaan ole ollut Benediktiini luostaria, mustakaapuisine munkkeineen.
Olen lukenut joitain benediktiiniluostareihin sijoittuvia kirjoja. Tutuin niistä on varmasti kaikille Umberto Econ Ruusun nimi. Muistan kuinka puuduttavan tuntuinen se oli ensimmäisellä lukuyritykselläni 1980-luvulla. Ei voinut vähempää kiinnostaa....
Kun sitten Ecolta ilmestyi toinen kirja, jota sitäkään en päässyt alkua pidemmälle, päätin, että Ruusun nimi luetaan nyt. Luinkin, ja ihastuin! Sittemmin olen lukenut kirjan vähintään 10 vuoden välein ja katsonut elokuvankin kolmesti.
Kirjaa voi kutsua dekkariksi, vaikka se on myös klassikko. Luostarissa kuolee munkkeja, mutta kuka on syyllinen ja miksi. Se selviää lukemalla tai katsomalla.
Benedictin muna Julian tapaan
Venhäallergisena en juuri syö sämpylöitä, joten kun teen brunssille benedictin munaleivän, teen sen jälkiuuniruisleivälle.
Voin asemasta voitelen leivän hollandaiskastikkeella. En ole kastikeihmisiä, mieluummin käytän kastiketta vähemmän kuin enemmän, mutta etenkään en pidä siitä, että kastike valuu mihinkään tai että joku ui kastikkeessa. Kun kastike on leivän pinnalla, leipää on helpompaa haukata. Sämpylä on helppo syödä haarukalla ja veitselläkin, mutta jälkiuunileipä ei siihen oikein taivu.
Alkuperäisessä ohjeessa käytetään siis sämpylää ja kastike valutetaan pekonin ja munan päälle, ei alle.
Viime viikon kastikekurssilla hollandaisekastike tehtiin tehosekottimessa. Sitä pitää kokeilla seuraavalla kertaa itsekin. Kurssilla vain kuuntelin, että joku muu teki sitä toisella puolen keittiötä, mutta salaatin teolta en ehtinyt katsella, miten työ tehtiin. Koostumus oli täydellinen!
Kastikkeen päälle paistan kinkkua tai jos olen suunnitellut etukäteen syöväni munia Benedict, pekonia (pekoni ei kuulu kotivaraani, sillä käytän sitä vain muutaman kerran vuodessa).
Koko komeuden päälle keitän uppomunan. Kuvaa kauniimpiakin uppomunia on tullut keiteltyä. Tämä yksilö ei ollut juuri kaupasta tuotu, mutta pysyi sentään kasassa, kun valutin munan etikkaveteen (2 dl kiehuvaa vettä 1 dl väkiviinaetikkaa, ei yhtään suolaa, pyöräytä lusikalla veteen pyörre ennen kuin pullautat munan kahvikupista veteen. keittoaika 4-6 minuuttia riippuen kuinka lötkönä munan haluat).
Lihaa syömättömät voivat korvata lihan pinaatilla. Silloinkin leipä on maailmalla klassikko: Florentinen muna.
Tässä kohden totean, että älkää tehkö niin kuin minä teen vaan niin kuin sanon: tähän ruokaan munan pitää olla tuore, eikä jääkaapissa lähes kuukauden yli parasta ennen päivää säilytetty, kuten kuvassa (myöskään kananmuna eivät kuulu kotivaraani, sillä niitäkin ostan perin harvoin ja käytän vielä harvemmin).
Kun brunssileivät ovat valmiina, voi siirtyä lukemaan.
Toinen monille tuttu benediktiiniläiseen luostariin sijoittuva tarina on Ellis Petersin kirjasarja munkki Cadfaelista, jota aloin lukea hiljattain uudestaan. Cadfael on maailmaa nähnyt waleslainen munkki, josta itselleni tulee mieleen televisiosta tuttu Don Matteo, joka toki elää nykyaikaa, mutta maailmaa nähnyt mies hänkin on.
Luostarin puutarhan hoitamisen lomassa Cadfael ratkoo rikoksia.
Sarjaan kuuluu 21 dekkaria, jotka sijoittuvat vuosille 1137-1145. Ei muuten ollut keskiajan luostateissakaan helppoa, jos tavallinen munkki törmäsi rikoksiin vähintään kaksi kertaa vuodessa 🤔
Suomennettuna näistä kirjoista on viisi ensimmäistä. Minun mielestäni joku voisi innostua kääntämään loputkin, sillä monen olen kuullut kaipailevan jatkoa. Pitääkin vilkaista joskus, jos näitä löytyisi ruotsiksi. Englanniksi en nykyään jaksa lukea juuri uutisia kummempaa.
Itseltäni löytyy suomennetut teokset, joissa on kivasti luostarin pohjapiirros helpottamassa ajattelua. Luin Cadfael-kirjat jokin aika sitten, joten tällä kertaa taidan matkustaa munaleipien keralla hieman toisenlaiseen luostariin.
Joel Haatelan Adéle alkoi kiinnostaa, kun googlasin tätä kirjoitusta varten kirjaa benediktiluostareista. Haatelan kirjan luostari ei sellainen ole, mutta vaikutti kiinnostavalta. Haatelaa en ole aiemmin lukenutkaan.
Käsittääkseni koko kirja on mielikuvituksen tuotetta, eikä siis perustu tosiasioihin, kuten monet viimeaikoina lukemani kolmen tähden kirjat. Tykkään TrueCrimestä myös silloin, kun se ei ole crime lainkaan :) Kirjan tapahtumapaikkana on Pyreneet-vuoristossa sijaitseva luostari.
Hetken toivoin, että kirja sijoittuisi Andorraan, mistä olen lukenut vain yhden kirjan. Mutta lukeminen osoitti, että Ranskassa ollaan, sillä luostarista on tunnin automatka Toulouseen.
Olen nyt kirjan puolivälissä. Hyvältä tuntuu.
