Ensimmäisenä luin Francis Ilesin nimellä kirjoitetun Vakain tuumin ja harkiten kirjan. Kirja ilmestynyt ensi kertaa suomeksi 1957, mutta se on kirjoitettu jo 1931.
Tohtori Bickleighillä on edessä pitkä, vaimon antama työlista, vaikka pari potilaskäyntiä on vielä käymättä ja vieraatkin ovat tulossa. Kiire on niin, että heiveröinen 50 kiloinen, pieni, 167 senttiä pitkä tai oikeammin lyhyt, tohtori ei ehdi syödä edes jälkiruokajuustoa. Tohtori on nuori, 37-vuotias, vaimo on täyttänyt 45. Vieraita on tulossa tenniskutsuille 25, mutta kaikki eivät sentään pelaa tennistä. Aikaa jää seurustelulle. Myös kahden kesken.
Se oli päivä. Jolloin tohtori päätti surmata vaimonsa. Mutta suunnitelman toteutuksen ja ajatuksen välillä on paljon aikaa. Asiaan tulee ryhtyä vakain tuumin ja harkiten.
Tarina on mielenkiintoinen, tohtorin silmin kirjoitettu dekkari. Tohtori potee pienuutensa vuoksi alemmuuskompleksia, on epävarma naisten kanssa, vaikka hän onkin hakkaileva naistenmies ja miestenkin mielestä erinomainen seuramies. Puolen vuoden välein tohtori löytää uuden naisen, jota piirittää, sillä vaimo ei suostu jakamaan vuodetta, tosin ei tohtori etene juuri muidenkaan kanssa suudelmaa pidemmälle.
Tohtorin rakas harrastus, naisten viettelyn ohella, on kuvitella miten hän menestyisi kaikessa, mitä kulloinkin ajatteli.
Tarinan kertoja selittää tohtorin taustoja pikkutarkasti, joten lukija on hyvin kartalla siitä mitä tohtori ajattelee.
En yhtään ihmettele, että Alfred Hitchcock olisi halunnut tehdä kirjasta elokuvan. Suunnitelma ei toteutunut, mutta Hitchcock käytti tarinaa kahdessa radio-ohjelmassa. Televisioonkin tarina on päätynyt muiden ohjaamana peräti kahtena versiona. 🌟🌟
Ilesin nimellä kirjoitetusta Rakkaani, paholainen -kirjasta Hitchcock kuitenkin teki elokuvan Suspiction. Tuo kirja vaikutti kuitenkin sellaiselta - liian hitchcockmaiselta, että en halunnut sitä lukea. Sen sijaan luin pari kirjaa jotka on kirjoitettu nimellä Anthony Berkeley.
Myrkytetyn suklaarasian arvoitus -kirjassa kerholle on tullut aamupostissa yhdelle herralle suklaarasia arvosteltavaksi. Suklaa, saati arvostelu ei kiinnosta saajaa, joten hän antaa sen toverilleen, joka on juuri hävinnyt vedon vaimollensa ja on tälle velkaa suklaarasian. Lounaan jälkeen maustellaan suklaata yhdessä ja vaimo kuolee.
Muutaman hengen dekkarikerho alkaa pohtia tätä tuttavapiirissä sattunutta tapausta. Otetaan viikko aikaa tutkimuksille ja sitten vertaillaan mitä on saatu aikaan.
Kirja on melkein kokonaan keskustelua jossa ryhmä pohtii kuka oli murhaaja ja miksi rikos tehtiin. Mielenkiintoisia asioita jokainen löysikin ja kaikki eri näkökulmista.
"-Toisin sanoen, hän vain esitti jyrkän väitteen tukematta sitä todistein tai todisterakennelmin.-Niinkö salapoliisitarinoiden kirjoittajat tekevät, neiti Ranger? kysyi herra Bradley suvaitsevasti hymyillen.-Poikkeuksetta, herra Bredly. Olen pannut sen merkille teidänkin kirjoissanne. Te esitätte jonkin asian niin painokkaasti, ettei lukija tule asettaneeksi väitettä kyseenalaiseksi. Tässä on pullo punaista nestettä ja tässä pullo sinistä, sanoo salapoliisi. Jos nämä nesteet osoittautuvat musteeksi, me tiedämme, että ne ostettiin kirjaston tyhjien pullojen täyttämiseksi yhtä varmasti kuin jos olisimme lukeneet vainajan ajatukset. Kun punaisen musteen on hyvinkin voinut hyvinkin ostaa joku palvelustytöistä puseron värjäämiseen ja sinisen sihteeri täytekynäänsä varten. Selityksiä voi olla satoja, mutta muunlaiset mahdollisuudet jätetään lausumatta, eikö niin?-Juuri niin myönsi Bradley häkeltymättä. Turha tuhlata aikaa epäolennaiselle. Lukijalle vain kerrotaan mitä hänen tulee ajatella. Ja hän ajattelee juuri niin. Olette ymmärtäneet tekniikan täydellisesti. Miksette kokeile sitä itse? Se on tuottoisaa puuhaa.-Saatan kokeillakin jonain päivänä."
Tästäkin kirjasta, kuten ensimmäisestäkin, tuli mieleen elokuva tai televisiosarja tai vaikkapa kuunnelma. Vuoropuhelujen määrä oli tässä sellainen, että dramatisoijalla ei olisi edes suuri työ muuntaa kirja näyttämölle.
Viimeiseksi jätin Silkkisukkamurhat, koska mielessä oli eräs toinen silkkisukkamurha josta luin muutama kuukausi sitten. Tässä nuoren tanssijattaren murha oli lavastettu itsemurhaksi. Asiaa tutkii murhista kiinnostunut henkilö poliisin kanssa.
Kirja oli hyvin kirjoitettu ja kiinnostava, mutta ei jättänyt yhtä voimallisia muistijälkiä kuin aiemmin mainitut.
Kovasti yritin miettiä kenen kirjoittama oli viimeksi lukemani silkkisukkamurha. Siinä murhia teki kauppamatkustaja. Nimet ei jäänyt mieleen mutta tyyliltään kirja voisi olla Agatha Christietä. En kuitenkaan tarkastanut asiaa.
 |
| Bongattu Porin pääkirjastossa 19.2.24 |
Näiden lisäksi Berkeleyn nimellä kirjoitettuja kirjoja on suomennettu ainakin Minä olen syyllinen ja Mrs Strattonin tapaus, jonka yllätyksekseni olenkin lukenut 27.6.2021... Ja niin kuin olin varma, että en ole koskaan Berkleystä mitään kuullut, saati lukenut aiemmin 🤔. No, nimimuistini ei ehkä ole paras mahdollinen, mutta kirjan kansikuvasta muistin heti lukeneeni sen äskettäin.
Rouva Strattonin tapaus alkaa naamiaisilla hienossa kartanossa. Naamiaisten teemana on murhaajat ja uhrit, ja kutsujen aikana yksi kattoon ripustettuihin hirsipuihin hirtetyistä olkinukeista on vaihtunut ihmiseksi.
Rikosta tutkii rikoksista kiinnostunut vieras, joka oli muistaakseni sama kuin Silkkisukkamurhissa. Kirjan voisi lukea uudestaankin, sillä en enää muista, kuka oli syyllinen.
* * *
Kuva Mrs Strattonin tapauksesta lisätty 19.3. jolloin muistin sen ottaneeni.
