Kolme kertaa Berkeley Cox

Anthony Berkeley Cox (1893-1971) kirjoitti dekkareita ainakin nimillä Francis Iles, Anthony Berkeley ja A. Monmouth Platts. Pakko todeta, että ennen tammikuuta en ollut kuullutkaan tästä kirjailijasta. Tai ainakaan nimi ei ollut jäänyt mieleen. Kirjoista on suomennettu ainakin kuusi. 

Ensimmäisenä luin Francis Ilesin nimellä kirjoitetun Vakain tuumin ja harkiten kirjan. Kirja ilmestynyt ensi kertaa suomeksi 1957, mutta se on kirjoitettu jo 1931.

Tohtori Bickleighillä on edessä pitkä, vaimon antama työlista, vaikka pari potilaskäyntiä on vielä käymättä ja vieraatkin ovat tulossa. Kiire on niin, että heiveröinen 50 kiloinen, pieni, 167 senttiä pitkä tai oikeammin lyhyt, tohtori ei ehdi syödä edes jälkiruokajuustoa. Tohtori on nuori, 37-vuotias, vaimo on täyttänyt 45. Vieraita on tulossa tenniskutsuille 25, mutta kaikki eivät sentään pelaa tennistä. Aikaa jää seurustelulle. Myös kahden kesken. 

Se oli päivä. Jolloin tohtori päätti surmata vaimonsa. Mutta suunnitelman toteutuksen ja ajatuksen välillä on paljon aikaa. Asiaan tulee ryhtyä vakain tuumin ja harkiten.

Tarina on mielenkiintoinen, tohtorin silmin kirjoitettu dekkari. Tohtori potee pienuutensa vuoksi alemmuuskompleksia, on epävarma naisten kanssa, vaikka hän onkin hakkaileva naistenmies ja miestenkin mielestä erinomainen seuramies. Puolen vuoden välein tohtori löytää uuden naisen, jota piirittää, sillä vaimo ei suostu jakamaan vuodetta, tosin ei tohtori etene juuri muidenkaan kanssa suudelmaa pidemmälle. 

Tohtorin rakas harrastus, naisten viettelyn ohella, on kuvitella miten hän menestyisi kaikessa, mitä kulloinkin ajatteli. 

Tarinan kertoja selittää tohtorin taustoja pikkutarkasti, joten lukija on hyvin kartalla siitä mitä tohtori ajattelee. 

En yhtään ihmettele, että Alfred Hitchcock olisi halunnut tehdä kirjasta elokuvan. Suunnitelma ei toteutunut, mutta Hitchcock käytti tarinaa kahdessa radio-ohjelmassa. Televisioonkin tarina on päätynyt muiden ohjaamana peräti kahtena versiona. 🌟🌟

Ilesin nimellä kirjoitetusta Rakkaani, paholainen -kirjasta Hitchcock kuitenkin teki elokuvan Suspiction. Tuo kirja vaikutti kuitenkin sellaiselta - liian hitchcockmaiselta, että en halunnut sitä lukea. Sen sijaan luin pari kirjaa jotka on kirjoitettu nimellä Anthony Berkeley. 

Myrkytetyn suklaarasian arvoitus -kirjassa kerholle on tullut aamupostissa yhdelle herralle suklaarasia arvosteltavaksi. Suklaa, saati arvostelu ei kiinnosta saajaa, joten hän antaa sen toverilleen, joka on juuri hävinnyt vedon vaimollensa ja on tälle velkaa suklaarasian. Lounaan jälkeen maustellaan suklaata yhdessä ja vaimo kuolee. 

Muutaman hengen dekkarikerho alkaa pohtia tätä tuttavapiirissä sattunutta tapausta. Otetaan viikko aikaa tutkimuksille ja sitten vertaillaan mitä on saatu aikaan. 

Kirja on melkein kokonaan keskustelua jossa ryhmä pohtii kuka oli murhaaja ja miksi rikos tehtiin. Mielenkiintoisia asioita jokainen löysikin ja kaikki eri näkökulmista. 

"-Toisin sanoen, hän vain esitti jyrkän väitteen tukematta sitä todistein tai todisterakennelmin. 

-Niinkö salapoliisitarinoiden kirjoittajat tekevät, neiti Ranger? kysyi herra Bradley suvaitsevasti hymyillen. 

-Poikkeuksetta, herra Bredly. Olen pannut sen merkille teidänkin kirjoissanne. Te esitätte jonkin asian niin painokkaasti, ettei lukija tule asettaneeksi väitettä kyseenalaiseksi. Tässä on pullo punaista nestettä ja tässä pullo sinistä, sanoo salapoliisi. Jos nämä nesteet osoittautuvat musteeksi, me tiedämme, että ne ostettiin kirjaston tyhjien pullojen täyttämiseksi yhtä varmasti kuin jos olisimme lukeneet vainajan ajatukset. Kun punaisen musteen on hyvinkin voinut hyvinkin ostaa joku palvelustytöistä puseron värjäämiseen ja sinisen sihteeri täytekynäänsä varten. Selityksiä voi olla satoja, mutta muunlaiset mahdollisuudet jätetään lausumatta, eikö niin? 

-Juuri niin myönsi Bradley häkeltymättä. Turha tuhlata aikaa epäolennaiselle. Lukijalle vain kerrotaan mitä hänen tulee ajatella. Ja hän ajattelee juuri niin. Olette ymmärtäneet tekniikan täydellisesti. Miksette kokeile sitä itse? Se on tuottoisaa puuhaa.

-Saatan kokeillakin jonain päivänä."

Tästäkin kirjasta, kuten ensimmäisestäkin, tuli mieleen elokuva tai televisiosarja tai vaikkapa kuunnelma. Vuoropuhelujen määrä oli tässä sellainen, että dramatisoijalla ei olisi edes suuri työ muuntaa kirja näyttämölle. 

Viimeiseksi jätin Silkkisukkamurhat, koska mielessä oli eräs toinen silkkisukkamurha josta luin muutama kuukausi sitten. Tässä nuoren tanssijattaren murha oli lavastettu itsemurhaksi. Asiaa tutkii murhista kiinnostunut henkilö poliisin kanssa. 

Kirja oli hyvin kirjoitettu ja kiinnostava, mutta ei jättänyt yhtä voimallisia muistijälkiä kuin aiemmin mainitut. 

Kovasti yritin miettiä kenen kirjoittama oli viimeksi lukemani silkkisukkamurha. Siinä murhia teki kauppamatkustaja. Nimet ei jäänyt mieleen mutta tyyliltään kirja voisi olla Agatha Christietä. En kuitenkaan tarkastanut asiaa. 

Bongattu Porin pääkirjastossa 19.2.24

Näiden lisäksi Berkeleyn nimellä kirjoitettuja kirjoja on suomennettu ainakin Minä olen syyllinen ja Mrs Strattonin tapaus, jonka yllätyksekseni olenkin lukenut 27.6.2021... Ja niin kuin olin varma, että en ole koskaan Berkleystä mitään kuullut, saati lukenut aiemmin 🤔. No, nimimuistini ei ehkä ole paras mahdollinen, mutta kirjan kansikuvasta muistin heti lukeneeni sen äskettäin. 

Rouva Strattonin tapaus alkaa naamiaisilla hienossa kartanossa. Naamiaisten teemana on murhaajat ja uhrit, ja kutsujen aikana yksi kattoon ripustettuihin hirsipuihin hirtetyistä olkinukeista on vaihtunut ihmiseksi. 

Rikosta tutkii rikoksista kiinnostunut vieras, joka oli muistaakseni sama kuin Silkkisukkamurhissa. Kirjan voisi lukea uudestaankin, sillä en enää muista, kuka oli syyllinen.

* * *

Kuva Mrs Strattonin tapauksesta lisätty 19.3. jolloin muistin sen ottaneeni. 

Pitkin poikin Grönlantia

En ole mikään seikkailijatar, mutta tykkään lukea kun muut seikkailevat. Tammikuussa vaeltelin pääosin Arktisilla alueilla napapiirin yläpuolella. Grönlannissa olisi kiva käydä oikeastikin vaikkapa perinnekäsityökurssilla. Sellainen kiinnostaisi kovasti, etenkin jos samalla voisi tutustua muutenkin alueeseen. Ei tosin hiihtäen eikä etenkään -50°C pakkasessa. 

Vuorenmaa Petri, Grönlanti pohjoiseen : yli suuren jään. Petrit Vuorenmaa ja Mäkelä ovat hiihdelleet aiemminkin jäällä. Tällä kertaa mentiin pidemmän kaavan mukaan Grönlanti etelästä Narsarsuaqista pohjoiseen kesällä 2008. 

Kirjasta sai kuvan rutiininomaisesta, joskin melko leppoisasta päiväpuurtamisesta. Ihmisiäkin nähtiin työpaikoillaan, joten täysin yksinäistä ei puurtaminen ollut. Uuttakin opin: traktoriväylät tutkimusasemille.

Kirjassa kerrotaan kivasti hiihtämisen ym. ohella myös paikallisesta historiasta. 

"Seuraavat vuodet Erik tutki vuonojen ja saarten kirjavaa aluetta, jonka hän nimesi houkuttelevasti Grönlanniksi, vihreäksi maaksi. Karkoitusajan päätteeksi hän palasi Islantiin ja onnistui houkuttelemaan joukon maanmiehiään mukaansa perustamaan siirtokuntaa Grönlantiin. Ja niin vuonna 986 25 täyteen lastattua laivaa lähti Islannista kohti länttä." 

Erikin laivoista 14 selvisi myrskyssä perille mukanaan yli 400 henkeä, jotka aloittivat asumisen Grönlannin luoteisessa eteläkärjessä, samoilla paikoilla, mistä Vuorenmaan ryhmä lähti hiihtämään. 

Kirjassa miehet poikkesivat hylätylle tutkimusasemalle, ja minulla on vahva mielikuva, että olen lukenut jostain dekkarista myös tuollaisesta asemasta, mutta en löytänyt tätä kirjoittaessani kirjaa lukemieni joukosta. Dekkarissa kävijöitä ei kuitenkaan syytetty vanhan karamellin tuhoamisesta kuten näitä hiihtäjiä. 

Toisena luin Märta Tikkasen Suurpyytäjän. Kertoja matkustaa Grönlantiin kertomaan kirjoistaan. Sivuteemana on rakkaus "Suurpyytäjään". 

Kirjassa opitaan paljon grönlantilaisesta kulttuurista ja esimerkiksi paikallisen kielen rakenteesta. Verbejä ei ole, mutta päätteitä on runsaasti, ja ne voivat pidentää sanaa jopa 76-kirjaimiseksi. 

Kirjailija maistelee paikallisia ruokia, syö mm. haahkapaistia (itse en muista koskaan syöneeni haahkaa, saiko sitä edes ampua 1980-1990-luvulla tai myöhemmin). Kirjassa (vuonna 1984) sanotaan, ettei Grönlannissa voi olla kasvissyöjä, mutta kuinkahan sen laita on nykyisin? Voi olla, että tulee kalliiksi. Ainakin Färsaarilla tuoreet kasvikset on kalliita. 

"Ei voi pitää kiirettä, kun mitä tahansa voi sattua. Tullaan kun tullaan. Täällä on varsin vähän yksityisautoja. Missä niitä käyttäisi? Tie loppuu heti kaupungin ulkopuolella. Sitten on vain tuntureita ja vuonoja niin kauas kuin silmä kantaa. Ja meri. Mutta taksit ajavat tunturia ylös ja tunturia alas, ristiin rastiin. Pieni bussiin kulkee - silloin tällöin. Se kiertelee koko ajan, mikäli ymmärrän. Noukkii ihmisiä matkan varrelta ja vie heidät sinne, minne ovat menossa. Koskaan ei voi tietää milloin se tulee, kun sen tie sattuu menemään ohi. Täkäläinen elämäntapa tarttuu minuun välittömästi."

Auli Irjalan kirja Meren selkä taittuu kertomuksia Kristiinan purjehdukselta vuosilta 2001-2005 kuljetti toviksi Grönlantiin. Kristiina oli ensimmäinen suomalainen huvivene, joka rantautui Grönlantiin. Se tapahtui niinkin myöhään kuin 2001. Grönlannissa venekunta oli jonkin aikaa, mutta matka jatkui kohti Amerikan mannerta. 

Kirjasta opin, että on yli 100 tapaa kääntää nurin mennyt kanootti. Hirveästi ei himottaisi opetella ensimmäistäkään, mutta jos aikoo kanootilla vesille, on syytä opetella. 

Alistair MacLeanin Loputon yö oli pinossa seuraavana. Kirjassa putoaa englantilainen lentokone tutkimusaseman lähelle keskelle Grönlantia. Asemalla oleva lääkäri huomaa, että noin kolmannes lentokoneessa olleista oli surmattu. 

Asemalla ei ole juuri ylimääräistä ruokaa ja radiokin rikotaan, joten on pakko korjata traktori ja lähteä poikki jään kohti rantaa, vaikka lämpötila laskee noin - 60 asteeseen. 

Tarina oli kiva, mutta sen verran olen lukenut arktisista retkistä, että ihan en usko MacLeanin harrastavan arktisia retkiä itse. 

Traktorin käytöstä asemien huollossa ja niiden reittien viitoituksesta luin muutama kirja sitten Petri Vuorenmaan kirjasta, jossa suomalaiset miehet hiihtivät Grönlannin pituussuuntaan etelästä pohjoiseen. 🌟

Petter Sairanen Naali kulki tundran halki oli näistä vähiten kiehtova. Se oli ehkä kieleltään liian runollinen tavalliseen tammikuuhun. Kirjan päähenkilö, nenetsi kulki Tanskan kautta Grönlantiin 'ja takaisin ja takaisin ja takaisin', kuten kirjailija itse ehkä kirjoittaisi. Tekstin kerrotaan olevan runollista, mutta 'ei puhutellut, puhutellut minua'. Mutta pääsin kirjan avulla pois Grönlannista, ja se oli pääasia. 

Tämä kirja oli ehkä niitä kirjoja, joita taannoin joku tarkoitti, kun sanoi, että lukee muutaman sivun päivässä ja makustelee sitten sanoja. Itse en juuri makustele. Paitsi kahvia. Siitä ei tässä kirjassa paljon puhuttu. 

Viimeistä kirjaa lukuun ottamatta viihdyin reissussa hyvin. MacLean jopa yllätti hyvällä tarinan kertomisellaan, vaikka olisi minun pitänyt muistaa. Luin useamman MacLeanin kirjan 1980-luvulla, mutta sitten ne unohtuivat. Muistan edelleen polun MacLeanista ulos. Luin Leon Uriksen Exoduksen ja Ken Folletin Neulansilmän ja siirryin Eric von Dänikenin kautta scifiin ja Ursula Pohjolan-Pirhoseen ja Kaari Urtion kautta historian pariin. Dekkareihin palasin vasta 1990-luvun lopussa. Ensin kesäisin, sitten ympäri vuoden. 

*

Aiemmin olen hiihdellyt Grönlannissa 2022 Timo Polarin Murhenäytelmä Grönlannissa kirjan kanssa. Se reissu ei ollut "leppoisaa" etenemistä kuten Vuorenmaan kirjassa. Hiihtoretki tehtiin 1997 ja kuten usein aiemminkin äärimmäisissä olosuhteissa, kaikki eivät selviytyneet hengissä. 

Itselleni on tullut näistä hurjista seikkailuista ylipäätään mieleen, että:

A. Tekniikan ja vaatetuksen kehittymisen myötä varustelun kannalta retket ovat varmemmin onnistuneita nykyään kuin viime vuosituhannella. Tosin rahan saaminen varusteisiin on yhtä työlästä kuin ennenkin. 

B. Parantunut tekniikka, harjoittelu ja etenkin omat ja toisten aiemmat kokemukset helpottavat suunnittelua. 

C. Jos lähteissä yhtään epäilee, kannattaa ottaa aikalisä ja odottaa otollisempaa hetkeä. Tämä tuli mieleen esim. Beata Uusmaan kirjasta Naparetki, jossa lähdettiin ilmapallolla Huippuvuorilta Pohjoisnavalle, vaikka osa köysistöstä, jolla piti säädeltämän korkeutta, putosi kyydistä jo lähtöpaikalla. Ehkä lähtijälle, joka ei lähde naurettaisiin, mutta ainakin selviytyminen olisi mahdollisempaa. Vaikka toisaalta, ellei kukaan uskalla lähteä, jää paljon löytämättä. 

Olen lukenut joskus myös Christer Bouchtin ja seurueensa hiihdosta Grönlannin halki 1966, mutta ei ole enää mielikuvaa luinko kirjasta vai laajemmasta artikkelista. Tuo retki tehtiin isommalla porukalla idästä länteen. Brouch itse on kirjoittanut retkestä kirjan Hiihtäen halki Grönlannin. Matkasta löytyy Yle Areenasta dokumenttielokuva, jossa on myös matkalla kuvattua kaitafilmiä. 

Brouchtilta olen lukenut ainakin kirjan Lähdin Etelämantereelle, mutta se on jo eri juttu.  

Romaaneista olen lukenut aiemmin tietysti Peter Höegin Lumen tajun. Sehän on jo lähes klassikko tai ainakin Tammen keltainen kirja. Osa tapahtumista sijoittuu Kööpenhaminaan. 

Vuonna 2021 lukemani Mads Peter Nordbon Kuolinnaamio puhuttelee varmasti skandinaavisten dekkarien ystäviä, mutta itselleni se ei sopinut. Kirja oli liiaksi kauhuinen minun makuuni. 

Lukuaika ei kuitenkaan mennyt hukkaan, sillä kirjassa oli mainintoja paikallisista tavoista, kuten helmikaulus, valaan ja hylkeen paloittelu, nahan käsittely, inuiittien perinne asun tekeminen... ja kuolinnaamio.

Kuolinnaamio on sarjan kolmas osa, ja silläkin lieni vaikutusta, että kaksi edellistä oli minulla lukematta. 

Mutta todellakin. Olisi hienoa käydä Grönlannissa.

Ps. Ellei kokonaiset teokset arktisista reissuista kiinnosta, voin suositella kotimaista kokoelmateosta Arktisia kertomuksia, jonka luin tammikuun alussa vähän niin kuin johdannoksi tammikuulleni Arktisilla alueilla. Kirjassa kerrotaan hyvin lyhyesti muutamalla sivulla monen retken pääkohdat, myös Grönlannista. 

Lohikäärmeen vuosi (10.2.2024-28.1.2025)

Hyvää Lohikäärmeen vuotta! Vesijänis loikkii tänään takavasemmalle, sillä idästä tulee uusi aamu ja sen valjettua puun oksalla loikoilee yllättäen muutosten tuulia tuova puulohikäärme. Muutos ei ole aina pahasta,sillä yhtälailla muutos voi olla askel kohti parempaa. Katsotaan siis, mitä puulohikäärme tuo tullessaan. 

Lohikäärmeen vuodesta löysin kolme kirjas, joista luin yhden, selasin toisen, joka vailiyti liian tutulta luet5avaksi ja kolmannen jätin myöhempää lukua carten pinoon. 

Tomi Kontio, Angry Birds Lohikäärmeen vuosi kirjassa kuningas-possu on kutsunut alamaisensa vuotuiseen teatteriesitykseen, jonka nimi on tänä vuonna Kolmen munan kokkeli. Näytelmän hän on kirjoittanut itse. Näytelmän kuninkaana on King-ku, joka ei pelkää mitään, paitsi punaista. 

"- Mitä nuo hiivatin lohikäärmeet oikein ovat? kuningas ärjyi raivoissaan. 

- Punaisilla lohikäärmeillä karkotetaan pahoja henkiä, Kronikkapossu sanoi. - Ja nyt on lohikäärmeen vuosi. 

- Olkoon vaikka haisunäädän vuosi! Kuningas räkyi. - Minun näytelmääni ei sorkita!"

Kirjasta voi lukea kuinka alkoi possujen lohikäärmeen vuosi ja teatteriesitys päättyi. 

Itse en ole pelannut Angry Birds -peliä, koska sitä ei saanut puhelimeeni silloin kun peli oli uusi, eikä se myöhemmin enää innostanut. Samoin kävi Pokemoneille. Kirja taisi olla toinen kirja possusta ja vihaisista linnuista. Hyvin pysyi juonessa kiinni vaikka peli olikin outo. 

Tilasin lähikirjastoon pari muutakin Lohikäärmeen vuosi -kirjaa. 

Niistä Lohikäärmeen vuosi Kiinan dynastioiden taidetta näytti sen verran tutulta, että olisin voinut vannoa kirjan löytyvän omastakin kirjahyllystä. En kuitenkaan lähtenyt etsimään, sillä tämä kirja näkyy olevan vuodelta 2012 ja omistamani on vähintään 15 vuotta vanhempi, ajalta jolloin opetin posliininmaalausta. 

No, joka tapauksessa kirjan kuvat ovat tuttuja entuudestaan kuten myös osa kuvien esineistä. Käyn aina Joensuussa käydessäni Taidemuseossa tsekkaamassa Victor Westerholmin lehmätaulun ja vilkaisen samalla muutakin. Jos voisin saada minkä tahansa maalauksen synttärilahjaksi, ottaisin tuon maalauksen ahvenanmaalaisesta rantametsästä. Viimekäynnillä ostin siitä julisteen, mutta ei ole tullut kehystettyä. 

Kirjassa taitaa olla vain yksi kuva lohikäärmeestä, sinisellä maalattu pullo Qing-dynastian  Yongzheng periodilta (1723-1735), jonka lisäsin kollaasiin lohikäärmeen jalkoihin. 

Kolmas kirja jäi tältä erää lukematta. Ottanen sen käsittelyyn lähiaikoina, vaikka pelkään, että siinä liikutaan ihan liian monessa maassa minun makuuni. 

Kirja on  Thomas Kangerin Lohikäärmeen vuosi. Kirjassa etsitään kansainvälisen asefirman juristia ja IKEAn yövartijaa. 

Elonsiivousta Helsingin kaupunginteatterissa

Helsingin kaupunginteatteri julkaisi tänään ilmaisen livevideoidun teatteriesityksen Taidetta ikääntyvien koteihin hankkeen puitteissa. Onneksi satuin siihen törmäämään. Näytelmän nimi oli Elonsiivous ja sen ohjasi Martta Pesonen. Vinkin sain marttayhteisöltäni. Kiitos siitä. 

Pitää olla ääntä kun puhutaan painavaa asiaa, kerrotaan esityksessä. Tässäkin teatteriesityksessä oli asiaa. Ystävyys ja pelko siitä, että ystävä kuolee. Ikääntyminen. Voimien hiipuminen ja läheisten omat elämät. 

Yhteinen sanomalehti ja saunavuoro. Tarkastuskäynnit ystävän luona... 

Kuulostavat tutuilta asioilta ja tuovat mieleen heti yksin asuvat, itseäni iäkkäämmät tuttavat. Myös itse olen sopinut kertovani kaverille, että olen herännyt. 

Joka päivä. 

Kukapa haluaisi olla se, joka on ollut viikkoja, kuukausia tai jopa vuosia edesmennyt kenenkään tietämättä. Mutta entä jos ei ole enää sitä, kenelle soittaa aamuhäläri tai laittaa huomenta viesti tai joka näkee ikkunasta, onko verhot avattu, kuten kummisetäni naapureineen teki aikanaan. Tai entä jos ei enää osaakaan soittaa. Tuota ei näytelmässä pohdittu, mutta tuli itselleni mieleen. 

Kaksi iäkästä rouvaa, Raisa ja Aino, pohtivat elämää, mennyttä ja olevaa. Suomessa ja muualla. Ainoa esitti Marjut Toivanen, Raisaa Leena Rapola. Molemmat oli itselleni entuudestaan outoja, mutta se ei ole ihme, sillä edellisestä Helsingin kaupunginteatterissa käynistäni on vuosia. 

Kuva Helsingin kaupunginteatteri, mediakuva. 

Lavasteet on niukat. Pieni pöytä, muutamia tuoleja, vanha mankka, kestokassi, appelsiinejä hedelmäkorissa, juomaa termoksessa ja kauniissa kupeissa. Yhdistelmä oli toimivasti ikkunan edessä. Teatterissa lavasteiden vähyys olisi haitannut. Ruudulla ei. Tosin rouva teki kuolinsiivousta ja oli tehnyt sitä pitkään joten niukkuus on ymmärrettävää. Niin vähän ihminen tarvitsee, jos muuttaa purjeveneeseen tai asuntovaunuun. Miksi ei siis kotonakin. 

Muutama laulunpätkäkin tunnin esitykseen mahtui. 

Tytär halusi että äiti ottaisin uuden miehen, mutta äitiä kiinnosti vaan polyamoria - läheisten rakastaminen, rakkaus näkyy arkisissa asioissa....

Jossain kuulin 25 vuotta sitten, että miehen "minä rakastan sinua" on sipaistuna toiselle tehtyyn voileipään tai valutettu joka aamuiseen aamukahviin. Se on rakkautta parhaimmillaan. 

🎶"Kun on näin kauan elänyt 

ei enää kokoajan tarvitse

elää jollekin toiselle, 

vaan hetken itselle vaan."🎶

On hyvä, että on aikaa itselleen, mutta kun katselee ikääntyviä yksin asuvia, monelle se tuntuu olevan vaikeaa ja liikaa. Kaikki eivät uskaltaudu etsimään toisia. 

Kun alkaa olla ikää, takana on hyvä elämä. Tai ainakin elämä. Ja ajatukset lentää: 13 maratoonia takana - ei mikään turha nainen. Kuuskymppisenä alkoi juoksutauti ja ostettiin pelkkä menolippu Bankogiin. 

Elinvuosia olisi edessä, mutta jaksaako, pystyykö? Edelleenkin haluaisi tanssia, mutta jalat ei kanna. Wienissä vois kuulemma vuokrata viejän.... Itse mietin löytyisikö lähempää... 

"Kotiliedessä oli viisi vinkkiä kuolinsiivoukseen". 

Mutta kumpi pelkääkään kuolemaa enemmän: se, joka kuolinsiivoaa vai se, jonka kaveri sitä tekee ja pelkää kaverin kuolevan pois? Vai onko kuolinsiivous sittenkin elonsiivousta? Tehdään tilaa elämiselle. 

* * * * *

Kiitokset teatterituokiosta, vaikka kovin ikääntynyt en vielä ole. Kuudenkympin villitys Bankogin matkoineen on vielä edessä 🙃

Tammikuussa luetut kirjat

Tammikuussa 2024 luetut kirjat 

54 kpl, uusia maita tuli Costa Rica. Luetuista mausta puuttuu viitisentoista. 

Aalto Ilari ja Helkala Elina Vuosi Keskiajan Suomessa: Kirjassa eletään vuotta 1480, aikaa, jolloin ikaalislaiset ensi-isäni aloittelivat eränkäyntiä Pohjois-Satakunnan asumattomilla erämailla. Melko tuttua oli sisältö itselleni, mutta paketti oli sujuva ja kiinnostava. Entuudestaan tiesin ohjeen, että kesällä kannattaa juoda viilentävää kaljaa, talvella lämmintä kaljaa. Uutta oli, että talvella papit seisoivat alttarilla karhuntaljan päällä joka eristi maan kylmyyttä pitkän toimituksen aikana. En myöskään ollut kuullut, että majavan virtsa auttoi synnytyksessä. Mitenkähän sitä käytettiin. (25.1.)

Amnell Anna Kyynärän mittainen tyttö. 1500-luvulla kyynärän mittaiset olivat painonsa arvosta kultaa. Tämä Lucia-tyttö ryöstettiin Suomesta Englantiin Elisabeth I hoviin. Kun matka on tehty, on hyvä todeta:

"Täällä kaikki oli niin kuin ennenkin, mutta minä olen muuttunut." 

Kirjaan näyttää olevan jatkoakin. (31.1.)

Arhippa, Pirkko, Katso koiraa syvälle korvaan, Naantali. Muistin heti alkusivuilla lukeneeni kirjan kauan sitten, mutta luin sen silti. Kirja on vuodelta 1997 ja Pia on päässyt työllisyystöihin kenneliin. Aikanaan oli helppo samaistua Pian työttömyysjaksoihin ja pätkätöihin. Olisi kiva kuulla, vieläkö Pia tekee niitä, vai saiko vihdoin vakituisen paikan ja vakaan elämän. Tässä kirjassa se on vielä kaukana. Itselleni kennelin olisi ollut kauhistus. 

" Koira on erittäin merkittävä osa meidän nykyistä yhteiskuntaamme. Kylmässä ja kovenevassa, keinotekoisessa maailmassamme se edustaa lämpöä ja aitoa pysyvyyttä. Avioliitot hajoavat, ihmissuhteet ovat hauraita, mutta koira on uskollinen, siihen voi luottaa." (6.1.)

Bruce, Leo, Murha kävelykadulla, Englanti. Eka kirja, mistä luen herrasmiesetsivä Carolus Deenestä. Huvittaa, kun niin monissa kirjan takakansiteksteissä kerrotaan kirjailijan olevan maansa parhaimpia. Kirja on vuodelta 1961, joten ehkei ole ihme, etten ole kuullut aiemmin. Ulkona oli pakkasta - 24° ja kirjassa myrskytuulta ennen joulua. 

"Kuolema laskee kylmän kätensä myös kuninkaan olkapäälle." (6.1.)

Doyle, Sir Arthur Conan, Der Gouverneur von St. Kitts, St. Kitts. Utrechtin rauhan, 1713, jälkeen monet sotilaat jäivät työttömiksi. Osa ryhtyi merirosvoiksi. Tuo aika vaati kauppalaivojen kapteeneilta paljon. Yksi heistä oli Jack Sparrow, joka oli lähdössä sokeri ja pippurilastissa St Kittsin satamasta Englantiin Morning Star -laivallaan.... Mutta kaikkihan Sparrown tuntee elokuvasta. Sitä en tiennyt, että tarina perustuu Doylen novelliin. 

"No niin!, huudahti kapteeni hieman hämmentyneenä: Olen tavallinen merimies, enkä tunne paljoakaan kuvernöörejä ja paronetteja ja heidän tapojaan. En muista, että olisin koskaan puhunut kenellekään. Mutta jos se on kuningas Yrjön palveluksessa, ja hän pyytää päästä Morning Starissa Lontooseen asti, teen mitä voin hänen hyväkseen." oma käännös (5.1.)

Eddings, David Velhojen taistelu, Belgarionin taru 3. Alornit saa Kiven takaisin.  (11.1.) 🌟

Eddings, David, Rivan kuningatar, Belgarionin taru 4. Melkein Rivan kuningatar toteuttaa oman osansa ennustuksesta. (12.1.) 🌟

Eddings, David, Kohtalon täyttymys, Belgarionin taru 5. Tarina päättyy. Sankari saa ikiaikaisen palkintonsa, puolison. (14.1.) 🌟

Haapavaara Heikki Koillisväylä. Suomalainen Monitoimijäänmurtaja Nordica ja Finlandia seilasivat Tyyneltämereltä Atlantille - Alaskasta. 

Heikki Haapavaara on itse todennut:

 "Aamulla herään ajatellen, että tänään on hyvä päivä valloittaa maailma."

Sillä asenteella hän lähti mukaan murtaja matkaan. 

Haapavaara Heikki Luoteisväylä. Suomalainen monitoimijäänmurtaja Nordica ja Finlandia seilasivat Datchharbourista Alaskasta ensi kertaa Kanadan kautta Pohjois-Eurooppaan kesällä 2015. Luoteisväylän löysi Armurdsen Gjøa-laivalla 1903-1906. Sitä kirjaa en lukenut, mutta Haapavaara kertoo matkasta mielenkiintoisen kuvauksen:

Hannula, Päivi, Väärän auton kyytiin, Suomi, eri kuntia. True crime -kirja kadonneista. Iso osa tarinoista oli pääosin tuttuja entuudestaan, mutta esim. Pia Ristikankareen tapauksen yhteydessä oli uutta perheen arkielämää käsittelevä osuus. Jokainen tapaus oli erilainen, joten kirjasta saa monipuolisen kuvan katoamisista, ellei ne ole entuudestaan tuttuja. 

"Ei tässä sitten mitään." sanoi Pia ja lähti ulos eikä koskaan palannut. (4.1.)

Indriðason Arnaldur  Hyytävä kylmyys. Tammikuun alussa oli kylmä, Islannissa on kylmä, mutta millaista kylmyytyä on kirjan hyytävä kylmyys. Poliisi kartoittaa itsekseen outojen katoamisten ja itsemurhien taustoja. (27.1.) 🌟

Irjala Auli. Meren selkä taittuu kertomuksia Kristiinan purjehdukselta 2001-2005. Kristiina oli ensimmäinen suomalainen huviveneen, joka rantautui Grönlantiin 2001. Kirjasta opin, että on yli 100 tapaa kääntää nurin mennyt kanootti. Kirjaa lukiessa muistan lukeneeni Irjalan blogia kun he olivat Tyynellä valtamerellä. Nytkin luin blogia samalla kun kirjaa, koska kirja tuntui liian suppealta. Ps. Tonga mainittu. (16.1.) Kirja+bloginyhdessä=🌟

Kallio, Aino Marjatta, Raimon tie Polvijärveltä Pomarkkuun, Pomarkku. Raimo Tanskanen oli lukiossa musiikinopettajana, mutta itse en musiikkia opiskellut. Omat kokemukset Tanskasen musiikista jäi vuotuiseen yhteiseen Hoosiannaan koulun aulassa. Muistan ihmetelleen tuolloin, miksi Hoosiannaa laulettiin adventtina. Nyt muistelmia lukiessa harmittelen, että olisi ollut hienoa oppia esperantoa tuolloin. Yllätyin sävellysten määrästä. 

"2. Saitko korvasi auki, mitä uinailet siellä, tokko kukunnan kaukaisen kuulit? 

Oli peipponen työs, metsäkirvinen myös, sinä kelloksi käkeä luulit."

 (Tanskasen keväisellä, lenkillä Pomarkussa syntyneen runon toinen säkeistö). Ihastuin runoon niin, että se jäi korvamadoksi. (6.1.)

Katajavuori Maria Valas lasimaljassa oli tammikuun kirja Marttojen lukupiirissä. Tästä tuli mieleen SuomiAreenan keskustelut. Vaikka SA keskustelujen sisältö lähtee joka vuosi alkeista ja on siksi aina jotenkin pintaraapaisu, niin sisältöä kuunnellessa tulee hyvä fiilis, mutta jälkeenpäin mitään ei tapahdu. Siltä tuntui tämäkin kirja. 

Itse aloin miettiä työmatkajuttuja, vaikka olen aina kieltäytynyt lentämästä, ellei ole todellakin pakko, mutta Katajavuori toteaa, että tutkijan on pakko lentää jotta kerää CV:tä ja pysyy verkostoissa sekä apurahageimeissä mukana. (17.1.)

Kiiskinen, Jyrki, Nenän edessä vuori. Runokirja.  Alussa toistava rakenne puhutteli, mutta loppua kohti ärsytti, vaikka periaatteessa tykkäsin. (5.1.)

Koivisto Aura, Mies ja merilehmä, luonnontutkija Stellerin kohtalokas merimatka. Mies ja merilehmä kertoo samaa tarinaa Alaskasta kuin Elolliset. 

Jälkimmäisestä tykkäsin enemmän, mutta hyvä oli tämäkin. Mutta vähänkö oli huono reissu 🙃:

"Revontulia näin yhden ainoan kerran."  (18.1.) 🌟🌟

Kontio Tomi, Angry Birds Lohikäärmeen vuosi. Hyvin toimi edelleen tämä 12 vuotta vanha kirja. (20.1.) 🌟

Kristensen Monica, Amundsenin viimeinen matka. 

Amundsenin lähti etsimään Huippuvuorille 1928 kadonnutta ilmalaiva Italiaa. Kun sen miehistö oli löytynyt, etsittiin Amundsenia, muttei löydetty. En tiennyt, että pohjoisnavalle lennettiin ilmalaivalla ja kun googletin 100 vuotta vanhat lentovene et oli nekin ihan uutta. (9.1.)🌟🌟

Lampedusa, Giuseppe Tomasi di Tiikerikissa, Sisilia, Italia. Selätetty klassikko (7.1.-29.1.) 🌟

Lang Maria Ei enää murhia! Täsmäkirja Ruotsista, jonka nimessä on muutakin kuin kirjaimia, että on vaikea löytää hakukoneella 🤔 Mutta Langit on aina hyviä. Tässä seikkaili Puck ja Einar ja Crister Wiik oli mukana, hänkin lomalla. 🌟 (27.1.)

Liuksiala, Antti, Vuoret meren takana, Merimatka Trømsasta Karhusaaren ohi Huippuvuorille. Kolme koululaista matkusti 3 viikoksi Huippuvuorelle 1958. Kirjan alussa maininta suomalaisista, jotka olivat käyneet Huippuvuorilla 1955. Pekka Virolaisen muistot tuolta reissulta olenkin lukenut aiemmin. 

"Kaikkialla minne silmä kantoi, oli vettä eri olomuodoissa... Virtaavan ja seisovan veden lisäksi näkyi kaikkialla kyseisen nesteen toista olomuotoa: jäätä." (4.1.) 🌟🌟

Louko Eeva Pakene ennen aamua. Parista edellisestä kirjasta tuttuja hahmoja matkustaa syksyiselle majakkasaarelle Bengtskärin, Kemiön saareen. Syysmyrsky saapuu, ja lisää jännitystä, jossa vilahtelee keltaisia takkeja ha punaisia pipoja. 🌟 (25.1.)

Lybeck, Sebastian, Latte-siili Lofooteilla, Lofootit, Norja. Kirjassa on eläinten ohella parantaja Kirivi-keiju, joka on hävinnyt. Lastenkirja, missä on lentävä Matto, ja opitaan, että yhteistyössä on voimaa.

"Kun minulla oli yskä, hän antoi minulle käenkaalitippoja, rouva teeri kertoi, ja paranin samantien." (4.1.)

Maltese Corto, Herra presidentin voodoo. Vähän oli pitkässä juoksussa tämän lukeminen. Tykkään näistä, mutta ei vaan tullut tätäkään aiemmin alettua. (24.1.) 🌟

Marklund Lisa Myrskyvuori. Ruotsalaisen Napapiiri-sarjan kolmas osa, Vikingin sukutarina. Tykkään sukujutuista, mutta nyt ei vaan imaissut mukaansa. Parani loppua kohti. Joko kirja tai mun fiilis. (25.1.)

MacLean Alistair, Loputon yö. englantilainen lentokone putoaa tutkimusaseman lähelle keskelle Grönlantia. Asemalla oleva lääkäri huomaa, että noin kolmannes lentokoneessa olleista oli surmattu. On pakko lähteä ihmisten ilmoille, vaikka on kylmä. (22.1.) 🌟🌟

Mäkelä Petri et.al. Arktisia kertomuksia. Huippuvuorilta Pohjoisnavalle ja muita kertomuksia. 

Kirjassa on koottuna lyhyitä muistelmia suomalaisten arktisista retkeilystä molemmilla napa-alueilla. Suomen Arktiseen klubiin kuuluu nykyisin yli 150 jäsentä. Jäseneksi voi yrittää, kun on ollut vähintään 2 viikon vaelluksella tundran yläpuolella tai etelämantereella. Klubi perustettiin 1983. Tarkoitus oli jakaa yhdistyksessä tietoa hiljaisesta tiedosta. Kertomukset ovat sangen lyhyitä pitkistä matkoista, eli pintapuolisia, mutta ummikolle hyvä katsaus monipuolisesti retkistä arktisille alueille. Tähtiä olisiropissut, jos tarinat olisivat olleet edes hiukan pidempiä, vaikka melkein puolet oli tuttuja. 

"Aloittakaa aina hyvässä säässä, huono tulee kyllä vastaan." (10.1.) 

Mäki Reijo Tolvana. Kelpo dekkari, ei missään nimessä Mäen huonoimpia, mutta minä tolvana luin tämän etsien joukkuelajin pelaamista. Aika niukasti jääkiekosta puhuttiin. Ajankohtainen kirja, ajatellen 2022 tapahtumia, vuodelta 2019. Mainittiinpa kirjassa myös pesäpallo!

" Maru huokaisi:

- Mä olen aina ollut tosi suuri metsän ystävä. Mänty hieno, kuusi bueno, haapakin kelpaa, mutta tämä Härkmeri on kyllä yhtä umpipuuta kuin Kankaanpään Maila." (27.1.)

Nelimaa Mikko Meidän kimppa kirjan on kirjoittanut ryhmä Porin Työväenopiston kirjallisuuspiirin opiskelijoita vuonna 1971. Kirja on Tammen kustantama nuorten kirja. Yksi kirjoittajista on porilainen elokuvamies Reijo Varpainen, johon itse tutustuin ensi kerran hänen ja kuvaamataidonopettajani vetämässä elokuvakerhossa 1980-luvulla. Kirjan teksti on yllättävän tuoretta edelleen, vaikka aika on vienyt hellahuoneet. Kännyköitä ei ole, mutta puhelimessakin tieto leviää:

"Reiskan äiti nousee joka aamu viideltä ylös. Mut se on kumma ettei se tee siitä numeroa. Se ei tee mistään numeroa. Jos mun äiti nousi joskus viideltä ylös niin se alkais kaikki puheli juttunsa viikkoja sillä että 'tiätsä mä nousin sillo ja sillo viideltä ylös'." (29.1.) 🌟

Nemo August, Lyra Carmen, Troyo Rafael Angel, Gagini Carlos , Conzález-Magón Manuel , Fernández-Guardian Ricardo, 7 mejores cuentos - Costa Rica. Costa Rica. Kun ei ole juuri valinnanvaraa maissa, otetaan mitä löydetään. Kelpo novelleja nämä oli. Ja kirjailijat asuvat kaikki Costa Ricassa. (1.1.)

Nore, Aslak, Meren hautausmaa, Hurtigruten-laivareitti, Lofootit, Norja, Höyrylaiva upposi Lofoottien lähellä. Yli 140 laivalla ollutta pystyttiin pelastamaan. Kirja olisi ollut selkeämpää ilman Lähi-Itää, eli jos olisi keskitytty vaan hylkyyn liittyviin asioihin. Tietty tämä on sarjan eka osa, ja Lähi-Itään päädyttäneen enemmän jatkossa. 

"Historia painoi häntä kuin ies." (3.1.) Ilman Lähi-Itää olisin antanut kolme tähteä. 🌟

Nutti, Ella-Maria, Pohjoisessa kahvi on juotu mustana, Jällivaara, Pohjois-Ruotsi . Kovasti kehuttu kirja ja mikä ettei, mutta ei minun genreä. Äidillä on tytölle tärkeää sanottavaa, mutta sen sanominen on vaikeaa. Kahvia kuluu. Mustana. Jaloissa pyörii koira, joka ei osaa pidättää pitkään. 

"Hän taipuu Angnetan tahtoon kuin olisi voista koko mies." (2.1.)

Piekkarin Eila Pako portin alta kirjassa hirvimiehet ampuu hirven, joka kellistyy naisen ruumiin päälle Hollolassa. Elon ihanat naapurit, jotka elävät TrueCrimellä, palaavat asumaan kylälle. Kristiina Elo sarjan 3.osa.

"– Näetkö?

 – Ei voi olla näkemättä.

Kaatuneen eläimen alta pilkisti jalka, naisen jalka, hoikka ja siro, vaaleanruskean sukan verhoama, housunlahje oli noussut ylös. Kenkä oli pudonnut viereen." (25.1.) 🌟

Pirkola Matti Tämä on viimeinen yösi. Komisario tulee Turun junalla lomailemaan viikoksi sukulaisiin, on talovahtina ja hoitaa koiraa, jonka nimi on Kissa. Kirjasampo kertoi, että ollaan Satakunnassa, mutta kirjan mukaan ollaan kuitenkin Salon seudulla. Baarin jukeboxi soittaa Pekka Himankaa.

"Olo oli kuin supikoiran aivastus." Välillä dekkari on sanojen ilotulitusta, mutta juonessa pysytään. 

"Sinä olisit ollut upea jossain Aarne Tarkaksen filmissä yhdessä Uljas Kandolinin kanssa kirjoittamassa raporttia kaksisormijärjestelmällä yksi sormi kummaltakin. 

–Mikä olisi niin mielenkiintoista, että saisi sinut liikkeelle? 

–Esimerkiksi Marlene Dietrich vuolemassa makkaratikkuja osuuskaupan portailla tai vaikkapa Kalevi Sorsa lausumassa flaaminkielistä käännöstä Kotkan ruususta. Tai Jukka Kajava naamioituneena Kyllikki Virolaiseksi ostamassa lihapiirakkaa kahdella nakilla kioskilla. 

–Sinä olet hullu! " (30.1.)

Pirttimaa, Tuomo, Hete, Itä-Lappi, Suomi. Kaksi lukijaa kirjassa, silti alussa hieman sekava ennen kuin pääsi juonesta kiinni niin että toivoin että lukijoita olisi ollut enemmänkin. Sen jälkeen, kun pääsin alkuun, en malttanutkaan taukoa pidellä. Lestadiolaisuuden ääri-ilmiöitä, hyvin käärityssä paketissa. (1.1.)

Pohjanen, Bengt, Jopparikuninkaan poika, Pajala, Ruotsi. 1950-luvun lapsuusmuistelmia meänmaalla. Bengt syntyi jatkosodan aikaan 1944. Lapsuusmuistot perustuvat suvun muistiinpanoihin. Pohjainen on meänkielen puolestapuhuja ja on kirjoittanut osan teoksistaan meän kielellä. Tässä kirjassa on meänkieltä jonkin verran. Mielenkiintoinen elämäntarina. (1.1.) 🌟

Rafaelsen, Ellinoor, Katja Huippuvuorilla, Huippuvuoret. Katja lensi saarelle Norjan mantereelta. Ensimmäinen lukemani Katja-dekkari. Ohuehko, mutta mielenkiintoinen vähästä sivumäärästä huolimatta. Lukenen muutkin Katja-kirjat.  (5.1.) 🌟🌟

Rafaelsen Ellinor Katja tuntureilla. Aika saman tyylinen tarina tämä oli kuin Katjan Norjan kesäkin. Kirjat ei ole lempeää Viisikko-tasoa, vaan Katja kohtaa väkivaltaa ja käy lähellä kuolemaa. 

"Katjan mieleen muistui eräs toinen samanlainen tilanne, johon hän oli joutunut kesällä Tromsassa. Mutta silloin hän oli ollut yksin, nyt sentään Ajax oli hänen kanssaan. Ajax alkoi haukkua vimmatusti." (30.1.)

Refaelsen Ellinor Katja Norjan kesässä. Edellinen lukemani Katja kirja oli Huippuvuorelta. Siitä tykkäsin. Tämä kirja oli selkeästi nuoremmille suunnattu, mutta ei nyt kovin huono. 

"Se ei huku, joka on määrätty hirtettäväksi." (30.1.)

Ramsey Henrik, Nordenskiöld - merenkulkija. Suomalainen, venäläisten Ruotsiin karkoittama tutkimusmatkailija löysi Koillisväylän 1878-1879 moottorilaiva Vegalla, jossa oli myös purjeet. (20.1.)

Sairanen Petter Naali kulki tundran halki. Nenetsi kulki Tanskan kautta Grönlantiin ja takaisin ja takaisin ja takaisin. Kuten kirjailija itse ehkä kirjoittaisi. Tekstin kerrotaan olevan runollista, mutta ei puhutellut, puhutellut minua. Mutta pääsin pois Grönlannista, ja se oli pääasia. 

"Edessä näkyy Tanskan rannikko niin kuin horisonttiin olisi noussut helmi yö. Vene näyttää suuremmalta kuin rannikon kaukainen hahmo. Aurinko on pienempi kuin purje, niin kuin purje olisi suurinta maailmassa. 

Edessä taas on rantaa. Tuuli kääntyy styyrpuurin puolelle. Se tuulee edelleen takaa ja pullistaa purjeita. Puoli päivää, niin olemme kotisatamassa. Miten ommella purjehdus, että se saataisiin syntymään uudelleen ja olisi taas olemassa. Matkalla loppuu tuuli ja viriää uudelleen." (24.1.)

Sandberg, Riikka Ørja, Norjan rannikko, Lofooteilta koilliseen. Ei mennyt hyvin norjalaisillakaan naisilla ja pikkulapsilla sodan jälkeen. Nykyajassa esitetään elokuvaa ja kuunnellaan 1940-1950-luvulla äänitettyjä muistoja. Tältä kirjalta odotin paljon, sain hieman vähemmän. Näin lehtijutun joskus siitä, kun kirjailija oli pienessä mökissä kirjoittamassa saarella. (2.1.)

Sarkkinen Esko, Lumi. Huippuvuoret. Sarkkinen lensi Huippuvuorilla Helsingistä niin ikään Karhusaaren ohi. Sarkkinen kuvailee lumen ja valon maalaamista ja muistelee samalla menneitä. 

"Pitääkö käydä kaukana, että oppii näkemään lähelle, mutta kuinka kaukana?" (7.1.) 🌟

Shakespeare, William, Loppiaisaatto, Illuvia, nykyinen Albania. Luulin etten ollut lukenut, mutta olinhan mä jo 1980-luvulla.

"Tekisin pajumajan portillenne, kutsuisin armaintani, joka asuu täällä. Tekisin lauluja torjutusta rakkaudesta ja laulaisin niitä ääneen joka yö. Huutaisin nimeänne kaikuville vuorille ja itse kaiutar minulle vastaisi: Oi Vivian."(5.1.)

Skeslien Charles Janet  Kirjasto Pariisin sydämessä. Odliella on unelmatyö Ranskassa Pariisin amerikkalaisessa kirjastossa (se täytti 100 v 2020 ja sitten tulee sota ja natsit marssivat Pariisiin. Mitä Odilelle ja kirjastolle käy ja miten hän on päätynyt Lilyn naspuriksi 1983 Montanaan? 

"Olin kuullut keltaisista tähdistä, mutta tämä oli ensimmäinen, jonka näin."  Toisaalta: 

"Kengät kuluvat, mutta hatut eivät." sanottiin muotilehdessä sodan aikana. (31.1.)

Tästä alkaa tie : Barentsin alueen antologia. Kirjailijoita neljästä valtiosta ja alueiden kymmenellä kielellä mm. meänkielellä ja vepsäksi. Lyhyitä tarinoita ja runoja. En yleensä ihastu novellien lukemiseen koska ne on liian lyhyitä, mutta tykkäsin näistä. En nyt ihan kaikista, mutta melkein kaikista. 

"Punainen on elämän ja kotilieden väri. Vaaleanpunaiset pilkut siinä on järviä ja jokia, vettä. Keltainen hyvä ja ilahduttaa silmää, kuin auringonsäde tunkeutuisi raosta. Kuvion täydentää valkoinen väri kuin timantti, siinä paitsi toteutuu koivut ja kuuset." Elviira Gartne (26.1.)

Thórarinsson Arní Ylitse muiden - rikosromaani kirjassa perustetaan sanomalehden toimistoa Pohjois-Islantiin. Toimittaja kirjoittaa juttuja ja tutkii samalla outoja kuolemia. Tämä taisi olla ensimmäinen islantilaisen kirjailijan kirja, josta tykkäsin. (22.1.) 🌟🌟

Tikkanen Märta Suurpyytäjä. Kertoja matkustaa Grönlantiin kertomaan kirjoistaan. Sivuteemana rakkaus. 

Kirjassa opitaan paljon grönlantilaisesta kulttuurista. (15.1.)

Toshikazu Kawaguchi Ennen kuin kahvi jäähtyy näkyy olevan Booktok suosikki Japanista, joka vihdoin ilmestyi myös suomeksi. Funiculì Funiculà -kahvilassa kerrotaan olevan tuoli, jossa voi matkata menneisyyteen. Kirjassa kerrotaan neljä tarinaa tuolissa istumisesta. Sääntöjä on monia. Tässä tärkeimmät:

"1. Menneisyydessä voi tavata vain henkilöitä, jotka ovat joskus käyneet kyseisessä kahvilassa.

2. Nykyhetki ei muutu, vaikka menneisyyteen palattuaan kuinka ponnistelisi.

3. Mikäli tuolilla istutaan jo: tuolille voi istua vasta, kun edellinen henkilö on noussut paikalta.

4. Menneisyyteen palattuaan tuolilta ei voi siirtyä.

5. Menneisyydessä voi viipyä vain sen ajan, joka kuppiin kaadetulla kahvilla kestää jäähtyä."

Säännöistä huolimatta jotain tapahtuu silti. (26.1.) 🌟🌟

Tuomola Olavi  Konsuli Hallan murhaa oli selvittelemässä kaupungin nimismies, tuomari Korpela, ja kirjan kertoja. Paikkakuntaa ei ole mainittu, mutta kyseessä on pienehkö kaupunki, jonka elämää leimaa tehdaa. Järvi on lähettyvillä ja rautatie kulkee kahteen suuntaan. Tällainen paikkakunta voisi olla esimerkiksi Nokia tai Forssa, jossa tosin rautatie kulkee vain Jokioisten suuntaan. Kolmikko kerää faktoja, joista osa sekoittaa ajatuksia. 

"Jättiläishongallakin saattaa olla laho sydän, Korpela virkkoi hiljaisesti, —mutta sitä ei huomata, ennen kuin puu on kaatunut." (29.1.)

Uusma Bea Naparetki Minun rakkaustarinani. Uusma ihastuu 1897 tapahtuneeseen kuumailmapallolento-tarinaan niin, että päättää tutkia sen pohjamutia myöten Huippuvuorilla. Mielestäni hän löytää loogisen ratkaisun sille, mitä ruotsalaiselle miehistölle samppanjapulloineen kaikkineen tapahtuu (no oli niillä mukana myös 3 rekeä ja kangasvene railojen ylitykseen).🌟🌟🌟 (17.1.)

Virtanen Rauha S.  Seljan Tuli ja Lumi. Kitja on sarjan kuudes ja viimeinen. Chileen muuttanut seljalaisen sukua ja heitä sekä seljalaisten tuttavia on Suomessa paossa syyskuun 1973 vallankaappauksen jälkeen. 

"Intiaanien eivät hermostu. Intiaanit eivät ole heikkoja." -mantra auttoi Suomessa elämiseen sopeutumisessa. (29.1.)

Vuorenmaa Petri, Grönlanti pohjoiseen : yli suuren jään. Petrit Vuorenmaa ja Mäkelä ovat hiihdelleet aiemminkin jäällä. Tällä kertaa mentiin pidemmän kaavan mukaan Grönlanti etelästä Narsarsuaqista pohjoiseen kesällä 2008. (15.1.)

*. *. *. *. *

Ps. Tähdet on vähän hetken lapsia. Melkein kaikista tykkäsin, sillä huonoja kirjoja tulee aloitettua harvoin, vaikka bloigia varten tulee kerättyä lukupinoon monta kirjaa pelkän nimen perusteella. 

Klassikkohaaste - Giuseppe Tomás di Lampedusa Tiikerikissa

Kirja alkaa sen esittelyllä. Sisilia 1860. Giuseppe Garibaldin miesten nouseminen maihin on lähtölaukaus feodalismin väistymiseen Sisiliassa porvariston nousemisen tieltä.

Itselläni ei ole muistoja Garibaldista Sisilian matkoilta, mutta jokaisella Rooman matkalla olen tainnut käydä Giuseppe Garibaldin puistossa Villa Lanten lähellä. Puistossa on ison Garibaldin patsaan ohella lukuisia pikku patsaita Garibaldista tukeneista henkilöistä, mukana myös ainakin yksi suomalainen, Herman Liikanen, lähellä Villa Lanten sisäänkäyntiä.

Kirja on kirjoitettu 1955-1956 ja julkaistu postuumisti vuosi kirjailijan kuolemasta 1958. 

Tapahtumapaikkana on Donnafugatan pikkukaupunki Ragusan maakunnassa Sisilian eteläkärjen tuntumassa. Ilmasto on lämmin:

"Laskekaa. Toukokuu, kesäkuu, heinäkuu, Elokuu, syyskuu, lokakuu. Kuusi kertaa 30 päivää, jolloin aurinko paistaa päälle. Tämä kesämme on yhtä pitkä ja synkkä kuin Venäjän talvi ja sitä vstaaan taistellaan vähäisemmällä menestyksellä."

Donnafugatan linna, jossa on kuvattu Tiikerikissa elokuva, käsittää 122 huonetta. Linnan puisto on 8 hehtaarin kokoinen. Kirjassa tutustutaan seurusteluaikana linnaan, jossa on paljon huoneita, joissa ei linnan asukkaat ole käyneet ehkä koskaan. Kuvauksesta tuli oitis mieleeni Belgarionin tarun muistaakseni osa 2, missä Garion eksyy Tšerekin kuninkaan palatsiin, kun murgojoukot ajaa häntä takaa. Myös siellä on osia, joita kukaan ei enää käytä. 

Kirjailijan isoisän isä, ruhtinas Giuglio Tatomasi oli kirjan ruhtinaan esikuva. Myös esim. pappi isä Pironella on ollut oikea esikuva. Sokkeloinen Donnabugatan palatsi on oikeasti Santa Margarita di Felizessä. 

Kirjan lopussa ollaan vuodessa 1910. Silloin Salinoiden mahtavasta suvusta on jäljellä enää kolme vanhaa piikaa ja 74 pyhäinjäännöstä, joista vain 5 on aitoa. Surullista, mutta toisaalta, sellaista elämä on. Lopun lähetessä antaa periksi. 

"- Hänet oli kutsuttava. En olisi koskaan saanut rauhaa, ellei häntä olisi pyydetty. 

Don Facio ymmärsi, kysymyksessä oli pappi. Hetken verran hän aikoi torjua, ryhtyä huutamaan, että voi mainiosti eikä tarvinnut mitään. Mutta pian hän huomasi omien aikeittensa naurettavuuden. Hän oli Salina-ruhtinas ja Salina-ruhtinaana hänen tuli kuolla, pappi toki vieressään. Consetta oli oikeassa. Miksi sitten hänen olisi pitänyt vetäytyä pois siitä, mitä tuhannet muut toivoivat. Hän oli vaiti odottaessaan kuulevansa viimeisen ehtoollisensa kellon. Hän kuuli sen pian." 

Kirjailija itse on syntynyt 1896, joten hän ei juurikaan itse muistanut sukunsa tapahtumia. Onneksi oli tarinat ja asuinpaikat. 

Kirjan alku ja loppu tuntui kiehtovalta. Siinä välissä oli sitten ehkä sekavampaa tai en vain keskittynyt tarpeeksi, mutta kyllä tätä suositella voi. Ehkä herpaantumisen syy oli siinä, että kuvittelin tiikerikissan neidoksi. Grrr. 

Mutta olipa hyvä, että valitsin tämän luettavaksi. Kun näin kirjan kannen, totesin, että olen omistanut kirjan 1980-luvulla, mutta en koskaan lukenut sitä silloin. 

Itse toivoisin pääseväni taas Sisiliaan. 

* * * *

Kiitokset emännöinnistä Ankin kirjablogille