torstai 16. joulukuuta 2021

Porin lukuhaaste 2021 suoritettuna

Tänä vuonna täytin vain yhden lapun, joten kirjasin listalle useampia, ensimmäisen ja kivoimmat mitä kohtaa sattui osumaan. Pari, kolme kohtaa vaati todellista täsmäiskua. Onneksi löysin niihin mielenkiintoiset kirjat. 

1. Kirjan nimessä tai kannessa on rakennus Tapani Immonen, Kissat ovat pimeässä harmaita, Anu Patrakka Häpeän aukio, Costello&Richards Lumisokea, Juha Laaksonen Murha lintusaaressa, Peter Cameron Andorra…

2. Kirjassa on onnellinen loppu Kaarlo Nuorvala Vakoojan kaksoisolento, David Eddings Kellin näkijätär (Mallorean taru 5), Stephenie Meyer Så länge vi Båda andas (Aamunkoi), Michael Bond Ystävämme karhuherra Paddington, Leymah Gbowee Meissä on voimaa…

3. Kirjaa oli vaikea saada käsiinsä En juurikaan lue nykyään uutuuskirjoja, pari varausta minulla on ollut sangen pitkään, Tyynynaluskirja on ollut varauksessa pari vuotta, mennee vanhaksi varaus ennen kuin kirja edes ilmestyy, ja Viljo Heinosen Kaksi vuotta kuolleena kirjan varaus on vuoden aikana edennyt sijalta 28 sijalle 10 (kirjoja on Satakunnassa vain yksi), mutta todellisia voimain ponnistuksia vaati Ja elämä räjähtää Kambodzan miinoitettu arki -kirja, jonka tiesin omistavani ja halusin lukea, mutta etsintään kului tuhottomasti aikaa. Tsundokuita ei saisi siirrellä, mutta joskus on pakko….

4. Kirja, jonka luit tai olisit halunnut lukea yhdellä istumalla Konstaapeli Mutanen ja kadonneen kirjaston arvoitus, Janak Sapkota Tulikärpänen valaisee sivun (ihana), Cathy Cassidy Kirsikkasydän (hyvä sarja), Richards&Costello Mydworthin mysteerit Laukaus yössä, Pablo Neruda Kapteenin laulut…

5. Kirjan tapahtumat sijoittuvat eri vuodenaikaan kuin lukuhetki Håkan Nesser Ewa Monoren juttu (kesäloma/luin 5.1.), Ulla-Lena Lundberg Jää (talvi/luin 12.6.)

6. Kirjan nimi on alkukielellä jotain ihan muuta kuin suomennettuna Maria Lang Aavejuna (Ånglok 16 på fel spår) oli ainoa, jonka tiedostin, hirveästi en kyllä käännellyt kirjan nimiä ranskasta, portugalista, sloveniasta saati sitten aasialaisista kielistä, joiden nimiä en edes tiedä.

7. Kirjassa matkustetaan kulkuneuvolla Pekka Piri Avoveneellä Islantiin – saagojen kutsu, Sylvain Tesson Putkea pitkin öljyn matka Kaukasukselta Välimerelle, Sarah Lark Valkoisten pilvien maa, Johanna Hulkko Vähäisiä tyyppivikoja, Päivi Laitinen Reissunaisia…

8. Kirjassa käytetään murretta Mai Tolonen Kupai nau – nähdään pian (amerikkalaisten käyttämä suomi), Heli Laaksonen Ykköne,

9. Kirjan nimessä on numeraali 3 etsivää ja kaksivarpainen kyyhkynen (kaksikin numeraalia), Liane Moriarty Sulje silmäsi ja laske kymmeneen

10. Kirjan kertojana on lapsi MacKesy Poika, Myyrä, Kettu ja Hevonen, Siri Kolu Me Rosvolat ja kaverikaappari (vielä menee lapsesta) ei kuulu yleensä suosikkeihini. Yksi tällainen löytyy kohdasta 16.

11. Kirja, joka liikuttaa Håkan Nesser Vasenkätisten seura (teinit menettää elämänsä hallinnan, kosketti erityisesti, koska olin nuorisotyössä lukiessani), Waris Dirie Aavikon kukka ja Lubna Ahmad Al-Husseinin 40 raipaniskua kosketti erityisesti tyttöjen silpomisen vuoksi, Mariama Ba Pitkä kirje (lesken täytyi eristäytyä) Stephenie Meyerin När jag hör din röst (new moon) itkettää joka kerta…

12. Topelius- tai Finlandia Junior -ehdokkaana ollut kirja Kohta vaati täsmäluvun Malin Kivelä et al. Jos kohtaat karhun.

13. Kirjassa uskonnolla tai aatteella on merkittävä rooli Håkan Nesser Komisaario ja hiljaisuus (joo, en edes tykkää Nessereistä niin kovin paljon, mutta luin 12 putkeen alkuvuodesta, ja tuon olin kirjannut haasteeseen), Juhat Vakkuri ja Metso Voodoo Afrikan arkea, Eila Payne Karjalan tyttö Muutosten keskellä, Lina Ben Mhenni Tunisialainen tyttö, Jyrki Erra Kaunasin sivut, Dean koontz Odd Thomas Luostarin kirous,

14. Taidekirja Pablo Neruda Maremoto (runoja ja puupiirroksia), Ketola&Rauhala Marian koodi (sarjakuva), Petri Tuunainen Armi Aavikko 1958-2002 (musiikki), James Joyce Kamarimusiikkia (runoja)

15. Kertoo ammatista, jota et voisi kuvitella itse hoitavasi Håkan Nesser Kotiinpaluu (kanankasvattajaksi en kuvittele ryhtyväni, vaikka osaisinkin), Ian McEwan Torakka (pääministeri, ei koskaan), Jenny Colgan Majakanvaloa ja tuoreen leivän tuoksua (leipien leipoja… kakkuja kenties mutta ei leipää), Pietiläinen & Porvali Legioonalainen Peters Aavikkosota (ammattitappaja, ei ei ei), Tuomas Aivelo Loputtomat loiset (loistutkija, en sano mitään, onneksi joku pystyy tuohonkin).

16. Toisen tai kolmannen polven kirjailijan kirja Tämäkin vaati täsmäiskun Niklas Rådström Ei kuu tiedä ( isä Pär, isän isä Karl Johan ja isän äiti jonka nimeä en muista olivat kirjailijoita) kirjakin oli hyvä.

17. Kirja on kirjaston palautushyllystä tai kirjanvaihtopisteestä Hyvää kirjaa odottelin pitkään ilmestyväksi palautushyllyyn, vihdoin löytyi Viveca Stenin Hyytäviä hetkiä.

18. Postuumisti julkaistu kirja Chil Rajchman Treblinkan viimeinen juutalainen. Kun yksi löytyi en jaksanut muita metsästää, vaikka kai niitäkin oli.

19. Kirjan tapahtumat sijoittuvat maahan/valtioon, jota ei enää ole Sandra Kalniete Tanssikengissä Siperiaan (Neuvostoliitto), Aleksadar Tisma Ihmisen käyttöä (Jugoslavia)

20. Kirjassa on muinaisesine tai fossiili Enid Blyton Viisikko pelastaa salaisuuden (rannalta poimittu nuolenpää menee koulun kokoelmiin), David Eddings Kiven vartija (aika muinaisesine se kivi on), ), Jenna Kostet Marrasyöt ja Kari Levola Jatulintarha (jatulintarha sopii siis myös kohtaan 30).

21. Kirja kuuluu yleissivistykseen jossakin maailman maassa  Che Guevara Moottoripyöräpäiväkirja,

Kirjat joita suosittelin lokakuussa Martoille.

22. Kirja, jota suosittelisit muillekin Sampo Terho Olev Roosin kyyneleet, Drago Jancar Sinä yönä näin hänet, Goran Simic Sarajevon suru, Jari Vainio Viidakkotohtori Dokoto Jalin päiväkirjat, Christy Lefteri Aleppon mehiläistarhuri, ja erityisesti äänikirjana Lasse Nousiaisen Rakkauden lähettiläs (kaksi lukijaa sopi tähän kuin nenä päähän).

23. Kuninkaallisiin liittyvä kirja David Eddings Rivan kuningatar (ja muutkin osat), Sokal Huokutuslintu (Belganhurgin herttuatar), Edgar Rice Burroughs Tarzan sunnuntaisarjat 1970 (apinoiden kuningas 😊)

24. Kaverin tai tutun suosittelema kirja Trevor Noah Laiton lapsi, Viola Wallenius Koti Keniassa, Marjut Helminen Appelsiinilehto, Kalle Päätalo Reissutyössä, Tuulikki Tolonen Agnes ja unelmien avain, Hallie Rubenhold Viisi viiltäjä-Jackin tuntemattomat uhrit (voin suositella tätäkin)

25. Kirjan nimessä on henkilön nimi Tiitus Hra Kenosen harha-askel eli mitä huono seura voi matkaansaattaa, viinamyrskystä surullinen tarina, Mauri Sariola Susikosken elämän kevät, Sven Nordqvist Viiru kateissa, Agatha Christie Pienet harmaat aivosolut – Poirotin parhaat mietelauseet, Sven Pahajoki Dominic Arduin Seikkailijan salaisuus, Laila Hirvisaari Minä, Katariina…

26. Kirjan tapahtumat sijoittuvat omalle synnyinvuosikymmenellesi Håkan Nesser Taivas Lontoon yllä, Gabriel Garcia Marguez Pelon hetki (1960-luku)

27. Kirjassa rikotaan muuta kuin lakia Kaarlo Nuorvala Murhaaja etsii itseään (ikkuna)

28. Kirjassa on taruolento Gogol VII, Stephenie Meyer Keskiyön aurinko, Camilla ja Viveca Sten Synkät vedet sarja eritoten osa 3 Loimut,

29. Kirja tunnetulta kirjailijalta, jonka kirjoja et ole aiemmin lukenut Jack London Erämaan kutsu (jösses kun oli raaka kirja, hyi kauhistus), Maeve Binchy Seitsemän talvista päivää, Graham Greene Kunniakonsuli, Miguel Angel Asturias Weekend Guatemalassa, James Joyce Runoja pennin kappale,

30. Kaksi eri kirjailijan kirjaa, joissa on jokin pieni yhteinen yksityiskohta Håkan Nesser Caramole, Mika Waltari Ei koskaan huomispäivää ja muistaakseni myös Inger Gammelgård Madsen Polttava syyllisyys (päälleajo ja liikennepako, jälkimmäisessä saattoi tahallisuus, Maria Adolfsson Juokse tai kuole ja Maria Jungstedt Viimeisen lampun loisteessa (poliisi, melkein 50 v. ja raskaana ja poliisiin nimikin melkein sama Karen ja Karin, tätä en löytänyt itse).


torstai 9. joulukuuta 2021

Helmet lukuhaaste 2021

Kun kaikki muutkin ovat jo koonneet listansa valmiiksi, niin pitihän minunkin sitten jatkaa maaliskuulla viimeksi kirjattu listani loppuun. Käännöshelmi Päättymätön riemu on vielä kesken, joten siinä kohdassa on muuten vaan hyvä käännös. Muutamasta muustakaan kohdasta en ole sitä mieltä, että kirja oli paras siihen kohtaan sopiva, mutta en sitten muutellut yli puolen välin alkuvuodesta jäänyttä listaa. Minkä kirjoitin, sen kirjoitin (niin on sanottu ennenkin).
Kuvaan kokosin listalla olevista kirjoista 12 parasta, mutta 341 tähän mennessä luetun kirjan joukosta löytyy parempiakin, jopa näihin kohtiin.... mutta valmis siis. Toista en kokoa, vaikka sellainen onnistuisi luultavasti lukemalla yksi nimetön päähenkilökirja lisää.

Tuon kirjoitin 19.10., kun julkaisin valmiin listani ryhmän Facebook seinällä, mutta nyt kun on aikaa, niin täydentelen vähän listalle ensimmäisten lisäksi parempiakin kirjoja, eli jossain kohtaa on tulplat tai triplat. 

1. Kirjassa kirjoitetaan päiväkirjaa 
Siri Kolu Me Rosvolat ja kaveri kaappari (voi kun näitä tulisi vielä paljon lisää)

2. Kirjan on kirjoittanut opettaja 
Håkan Nesser Kotiinpaluu. 

3. Historiallinen romaani 
Laila Hirvisaari Minä, Katariina. Peter Englundin Pultavan voisin myös mainita. Löytyisipä kaikesta noin paljon lähdemateriaalia ja osaisipa kirjoittaa näin taitavasti. En kyllä ole varma, luokitellaanko Pultava romaaniksi, mutta siten sen luin - kuin romaanin. Wau. 

4. Joku kertoo kirjassa omista muistoistaan
Tiitu Takalo Memento mori (ihastuin tyyliin). Muista mainittakoon Jari Vainion Viidakkotohtori dokotor Jalin päiväkirjat jota voi verrata otteeltaan skotlantilaiseen Tämä voi vähän kirpaista kirjaan. 

5. Kirja liittyy tv-sarjaan tai elokuvaan
Håkan Nesser Kaalbringenin kurkunleikkaaja. Katharine Hepburn kirjoitti Afrikan kuningatar kirjassaan siitä, miten se elokuva tehtiin. Oli pakko katsoa sen jälkeen myös leffa. Robert Jordan Uusi kevät sekä muutama seuraava kirja on ensimmäisen Ajanpyörä elokuvan aiheena. Luin kesällä uudelleen sarjan ensimmäiset BookBeatiin tulleet viisi osaa. Elokuvassa taisi neljäs osa Valerien torvi olla viimeinen tähän elokuvaan. Luin myös eka kertaa kaikki Waltarin komisario Palmu -kirjat. 

6. Kirja kertoo rakkaudesta
Kaarlo Nuorvala Vakoojan kaksoisolento. Agatha Christien He tulivat Bagdariin oli yllättäen rakkaustarina (dekkarikin). Viktoria Hislopin Elämänlanka oli rakkaustarinoista vuoden paras, en tainnut kirjata sitä muualle. Pidin myös Elisabeth Alderin Talo Amalfissa kirjasta, mutta luultavasti eniten maisemamuistojen vuoksi. 

7. Kirjassa on kaveriporukka 
Håkan Nesser Vasenkätisten seura. David Eddingsin Belgarionin ja Mallorean taru -sarjoissa kaveriporukka pelastaa koko maailman. Luin sarjan syksyllä muutaman vuoden tauon jälkeen ja kuvittelin sillä hidasta ani lukemista, mutta en onnistunut. 

8. Kirja, jossa maailma on muutoksessa 
Emmi Itäranta Teemestarin kirja

9. Kirjailijan etunimi ja sukunimi alkavat samalla kirjaimella
James Joyce Kamarimusiikkia, ja myöhemmin luettu Runoja pennin kappale, mistä tykkäsin enemmän. Graham Greenen Kunniakonsulin ja Elisabeth Elliotin Operaatio Aucan. lisäksi muita ei tähän kohtaan ollutkaan tänä vuonna. 

10. Kirjan nimessä on numero
Nikolai Gogol VII (tulkitsin seitsemäksi, eikä kukaan tuttu osannut tulkita toisinkaan, no luin myöhemmin Hallie Rubenholdin Viisi, Viiltäjä Jackin tuntemattomat uhrit, siinä nyt ainakin on numero, mutta minkä kirjoitin, sen kirjoitin). Hauskin numero oli Heli Laaksosen Ykköne. 

11. Kirja kertoo köyhyydestä
Sokal Houkutuslintu (no, myös suurin osa Afrikkalaisista kirjoista joita luin päälle 40). 

12. Kirjassa ollaan metsässä
Håkan Nesser Komisaario ja hiljaisuus. Anders C. Krogh vietti vuoden sademetsässä kirjassa Jaguarin voima. 

13. Kirja liittyy teatteriin, oopperaan tai balettiin
Cathy Cassidy Kesäunelma (luin koko sarjan ja tykkäsin, kävisi tämä seuraavaankin kohtaan). Virpi Hämeen-Anttilan Koston kukat oli hyvä dekkari, jossa ooppera oli pääosassa. 

14. Kirja on osa kirjasarjaa
Håkan Nesser Syntymämerkki. Osa sarjaa on monet mutkin lukemani dekkarit kuten Matti Remeksen Sukellus, josta kerroin blogissa jossain vaiheessa kun raportoin kesäkuun saarikierrostani

15. Kirjassa on jotain samaa kuin omassa elämässäsi
Keigo Higashino Myrkyllinen liitto (ei, en ole myrkyttänyt ketään, mutta olen opettanut ja opiskellut kansalaisopistossa ja martoissa käsityöjuttuja, exä tiettävästi elää edelleen). Lasse Nousiaisen Rakkauden lähettiläs voisi olla myös kohtaan 15 kuuluva kirja. Joskus 1990-luvun lopussa joku ammatinvalintapsykologi analysoi minut diplomaatin puolisoksi tai johdon yksityissihteeriksi. Nousiaisen kirjassa on diplomaatin puoliso, johon hyvinkin voisin samaistua. Ihastuin kirjan kahteen lukijaan, jotka toimivat rooleissaan fantastisesti. 

16. Kirjassa eletään ilman sähköä
Tom Buk-Swienty Naarasleijona - Karen Blien Afrikassa. 

17. Kirjan nimessä on kirjan päähenkilön nimi
Håkan Nesser Ewa Monoren juttu. Ketola&Rauhalan sarjakuva Marian koodi - professori Anni Isotalon tutkimuksia 1 sekä jatko-osat tulkoon mainituksi myös. Tykkäsin tarinasta. 

18. Kirja kertoo sateenkaariperheestä 
Johanna Hulkko Geoetsivät ja vesiseikkailu. Pakko todeta, että tämä oli täsmäluku tätä kohtaa varten. Perheettömiä ja lapsettomia sateenkaaria tuli luettua melkoinen määrä kun kahlasin läpi Euroopan aluetta keväällä. Oli Bollaa ja Ingognitoa ja mahtui mukaan libanon ilmainen Ystäväkin loppu kesästä. 

19. Kirjassa leikitään
Niki Duly Jamelan leninki. 

20. Kirjassa on ammatti, jota ei enää ole tai joka on harvinainen
Agatha Christie He tulivat Bagdariin (huutakoon hep! jos oma ammatti on konekirjoittaja nykyään). 

21. Kirja liittyy johonkin vuodenaikaan
Matthew Costello et al. Kuolema kesäyössä. 

22. Kirjassa ajetaan polkupyörällä 
Jorge Zepeda Patterson Kuolema kelloa vastaan (tämän listan kirjoista yksi parhaista). Muita pyöräilykirjoja ei tainnutkaan tulla luettua juuri tänä vuonna, vaikka Reissunaisia kirjan kannessa pyörä onkin. 

23. Kirja, jota luet ulkona
Annika Eronen Yöhön kadonnut (tykkäsin ja luin koko sarjan). 

24. Kirjan nimessä on kysymysmerkki tai huutomerkki
Minä voin mennä! Elina Heikkinen ja Maarit Nurmi (vuoden tähän asti paras elämäkerta). 

25. Kirjan on kirjoittanut kaksi kirjailijaa
Urpu Strellman ja Kimmo Svinhufvud Kupliva kirjoittaminen. 

26. Elämäkerta henkilöstä, joka on elossa
Leymah Gbowee Meissä on voimaa (vuoden tähän asti paras elävän elämäkerta). Liberian (nais)presidentin kirja on lukupinossa edelleen kohdassa pian luen. Saas nähdä koska se pian on. 

27. Kirjan päähenkilö on eläin
Jack London Kun erämaa kutsuu (kaikkea sitä ihminen alkaakin lukea, liian julmaa makuuni. Parempi oli esim. Ian McEwanin Torakka, mutta minkä kirjasin aikanaan paperille, se pysyköön). 

28. Kirja, jonka lukemisesta on sinulle hyötyä
Ressu Luova kirjoittaminen. Monesta muustakin on ollut hyötyä ihan jo yleissivistyksenkin vuoksi. Jörn Donner sen sanoi ääneen: lukeminen kannattaa aina. 

29. Kirjan henkilön elämä muuttuu
Håkan Nesser Munsterin juttu (poliisista kirjakauppiaaksi). Slavenka Drakulic Aivan kuin minua ei olisi kirjassa päähenkilön elämä muuttuu toden teolla, samoin monessa lukemassani eteläisen pallonpuoliskon kirjassa kuten Waris Dirien Aavikon kukka -kirjassa. 

30. Kirja on julkaistu kirjoittajan kuoleman jälkeen
Maeve Binchy Seitsemän talvista päivää (pääsi yllättämään positiivisesti genressään). 

31. Jännityskirja tai dekkari
Anu Patrakka Totuuden portaat. 

32. Kirjan kansikuvassa tai takakannen tekstissä on kissa
Aapeli Kissa kissa kissa (totuuden nimessä luin kissakuvallisia kymmenkunta muutakin). Lisää kissakirjojani blogissa. 

33. Kirjassa opetetaan jokin taito
Kaarlo Nuorvala Murhaaja etsii itseään (päähenkilö opettelee miten tulla hyväksi poliisiksi). Kupliva kirjoittaminen oli niin ikään taitokirja. 

34. Kirjassa tarkkaillaan luontoa
Jessica Haapkylä Meren tarina. Marttojen Ilmasto lukupiirissä käsiteltiin Haapkylän lisäksi Maija Lunden Sininen. John Kåre Raaken Jää on dekkari pohjoisnapajääalueen tutkimuksesta, ja Camilla ja Viveca Stenin Syvät vedet - sarja tarina Itämeren saastumisesta. 

35. Kirja, jonka ilmestymistä olet odottanut
Alexander McCall Smith Kadonneiden ystävien mailla. Ylipäätään monien sarjakirjojen ilmestymistä olen odottanut. Tänä vuonna olen lukenut vähän kotimaisia ja nekin pääasiassa aiemmin ilmestyneitä. Tyynynaluskirjaa olen odottanut jo 2 vuotta, mutta ei ilmestynyt tänäkään vuonna. 

36. Kirjassa liikutaan ajassa
Jenny Erpenbeck Päivien loppu (yksi vuoden parhaista). 

37. Kirjan henkilön työ on tärkeä tarinassa
Håkan Nesser Toden ja ilveen verkko (koskapa poliisin työ ei olisi tärkeä). Viola Wallemiuksen kirja Koti Keniassa on yksi niistä monista merkittävää lähetystyötä/kehitystyötä tekevistä henkilöistä kertovista kirjoista, joita luin tänä vuonna monta. Mainittakoon tässä vielä toinenkin joka sykähdytti, Toni Lahtisen Norsunluukoira Rokka. Yllätyin itsekin, sillä en juuri ole koiraihmisiä. 

38. Kirja on käännetty hyvin
Victoria Hislop Elämänlanka (ihanan soljuvaa tekstiä tässäkin, tähän kuuluisi ehdottomasti Päättymätön riemu, mutta se on vielä vähän kesken ja päätin kirjata haasteen valmiiksi nyt, uuttakin opin, mutta en taidoksi asti). 

39. Kirjassa kuunnellaan musiikkia
Håkan Nesser Tapaus G, murha menneisyydestä (luin ennen loppiaista 10 Nesseriä putkeen, en kyllä muista mitä musaa tässä kuunneltiin). Petri Tuunaisen Armi Aavikko kirjassa laulettiin ja kuunneltiin musiikkia paljon. Tykkäsin kirjasta, mutta Ylen kuunnelmasarja Armista oli vieläkin parempi. 

40. Kirjassa kerrotaan eläinten oikeuksista
Olga Tokarczuk Aja aurasi vainajain luitten yli (tykkäsin kovasti, ja huomasin, että muut ovat kirjanneet tämän tähän, joten niin minäkin). Hyvä kirja, missä oli mielestäni edellistä enemmän eläinten oikeuksista oli Witolo Szablowskyn Tanssivat karhut, jossa annetaan tanssiville karhuille ja lemmikkileijonille niiden luontainen elämä takaisin niin paljon kuin se on mahdollista kun kyseessä on poikasesta ihmisen luona asunut eläin. 

41. Kirjassa matkustetaan junalla
Maria Lang Aavejuna (Viisikonkin Aavejuna ajeli yössä, mutta Viisikko ei siinä matkustanut, eli kaksi kirjaa, ”sama” juna olisi tässäkin). 

42. Satukirja
H.C.Anderssen Valtameren äärellä (ehkä en lukisi lapsille). 

43. Kirjassa ei kerrota sen päähenkilön nimeä
MacKesy Poika, myyrä, kettu, hevonen (kauniskin). 

44. Kirjassa on reseptejä
Sirpa Perälä Kambodzhan päiväkirja (lopussa reseptejä). En enää muista oliko Sydameni resepteissä tarkkoja reseptejä, mutta se oli ihana kirja ruuan laitosta toisille. 

45. Kirjan on kirjoittanut pohjoismainen kirjailija
Håkan Nesser Taivas Lontoon yllä. Ehkä paras pohjoismainen oli Sophie Sarenbrantin Avoimet ovet. Hirveän monta pohjoismaista kirjaa en kyllä ehtinyt lukea tänä vuonna. Kotimaisista kirjoista taisin tykätä eniten toisaalle kirjatun Sampo Terhon ohella Jyrki Erran Lyijyvalkoisesta, mutta tosi monta oletettavasti hyvää kotimaista kirjaa on vielä nyt, 9.12. lukematta.

46. Kirjassa syödään herkkuja
Katarina Mazetti Varjoja ja vakoojia (Mazetteja luin useampia, olisivat sopineet edelliseenkin kohtaan, kuin viisikko, mutta yksi lapsista on lähes mestarikokki. Nam.) Viisikoitakin luin muutaman, uusimman BookBeatiin tulleen uuden käännöksen. 

47. ja 48. Kaksi kirjaa, jotka kertovat samasta aiheesta (liikennepako)
Håkan Nesser Carambole
Mika Waltari Ei koskaan huomispäivää
Kolmaskin löytyi: Inger Gammelgård Madsen Polttava syyllisyys. 

49. Kirja on julkaistu vuonna 2021
Sampo Terhon Olev Roosin kyyneleet (tähän mennessä paras kotimainen jonka olen lukenut tänä vuonna, en käsitä, miksi tätä ei ylistetä enemmän). 

50. Kirjaa on suositellut kirjaston työntekijä
Håkan Nesser Pääsky, kissa ruusu, kuolema (on kuulemma sarjan paras, ja taisipa ollakin). Trevor Noahin Laitonta lasta suositteli useampikin tuttu kirjaston työntekijä tai ex-sellainen. Hyvä kirja se olikin. 

Vielä jäi 291 kirjaa listaamatta. (Nyt joulukuussa niitä on reilu 350).

Kirja joka maasta ja kunnasta -projektit

Nämäkin voisivat kiinnostaa Sinua

Joulukalenteri 21. luukku 2024

Tuomaan päivänä käydään Tuomaan-markkinoilla ja luetaan tietty Tuomaan kirjoittamia kirjoja. Tuomaaksi valitsin tällä kertaa its...