lauantai 31. heinäkuuta 2021

Book Voyager 2021 - 7 Australia & New Zealand

Heinäkuu osoittautui haasteen puolesta välipalaksi, sillä vaikka kotona olisi ollut kolmekin Oceanian saarille sijoittuvaa kirjaa, niin ei vaan iskenyt. Olisi pitänyt lukea ne kesäkuussa, jolloin vielä jaksoi kuumuuden puolesta pidellä kirjaa kädessä päivät päästään. Heinäkuu on kuukausista julmin, sanoi sananparsi mitä sanoi. Kuumin ja julmin. 


Eli summa summarum, heinäkuun kuumuudessa haaveilin vilpoisesta Australian ja Uuden-Seelannin talvi-ilmastosta. Kuumille saarille ei kuntoni kestänyt. 

1. ja 2. Uusi-Seelanti, Sarah Larkin Valkeiden pilvien maa ja Maorien laulu  kertovat nuoren tytön matkasta Britanniasta Uuteen-Seelantiin. Siellä hän menee naimisiin ja jatkaa sukuaan. Kirjoissa kerrotaan vauraiden uudisraivaajien puuhista, maan kehittymisestä ja vähitellen myös alkuasukkaiden suhteista maan valloittajiin.

3. ja 4. Australia, Liane Moriarty Viimeinen vuosipäivä ja Sulje silmäsi ja laske kymmeneen kirjat luin samalla innolla kuin aiemmatkin osat. Viimeisessä vuosi päivässä teemana on mm. perintö ja biologisen kellon tikitys. Ei ehkä sykähdyttävintä Moriarty. Samaan kastiin meni Sulje silmäsi ja laske kymmeneen, jonka pääosissa on stalkkeri.

5. Australia, Jo Nesbon Lepakkomies oli tällä kertaa ensimmäinen australialaisista tapahtumista kertova kiinnostava kirja, vaikka norjalainen Nesbo ei minua kovasti kiehdokaan. Tämä, kuten kesällä lukemani Thaimaassa tapahtuva Torakat, ovat Nesbon ensimmäiset Harry Hole kirjat. 

6. Australia, Jane Harper Kuiva kausi aloittaa Aaron Falk - sarjan. Murha maaseudulla ravistaa koko yhteisöä. Jotkut haluavat saada rikollisen selville, jotkut eivät niinkään, mutta niin vain Aaron Falk ratkaisee asian.

New Zeeland

1. &2. Sarah Lark In the Land of Long White Clouds and Songs og a Spirits

Australia

3. &4. Liane Moriarty The Last Anniversary and The Hypnosist's Love Story

5. Jo Nesbo The Bat

6. Jane Harper The Dry

Two lands, One new one (New Zealand) 

Kirja joka maasta ja kunnasta -projektit

Nämäkin voisivat kiinnostaa Sinua

Joulukalenteri 21. luukku 2024

Tuomaan päivänä käydään Tuomaan-markkinoilla ja luetaan tietty Tuomaan kirjoittamia kirjoja. Tuomaaksi valitsin tällä kertaa its...