Vuodenvaihteessa jäi julkaisematta viime vuoden Ilmastolukupiirissä lukemani kirjat, joista näemmä olen kirjoittanut pitkähköt muistiinpanot tänne. Aihe on aina ajankohtainen, joten sopii tähänkin hetkeen.
Tammikuussa 2025 aloitettiin Marttojen Ilmastolukupiiri Mira Hulkkosen kirjalla Ilmasto-oivalluksia. Kuinka ihmismielen supervoimat valjastetaan planeetan parhaaksi. Monenlaisia näkemyksiä löytyi tästäkin kirjasta. itse pidin parhaimpana osuutena pohdinnan sananparsien uudistamisesta niin, että ne tukisivat nykyisiä trendejä ja jäisivät mieleen paremmin. Itselleni mieleen jäi:
"Pihveillä ja riisillä päästöjä riittää, kaurasta ja linsseistä ilmasto kiittää."
Uusista sananparsista tuli mieleen SuomiAreena noin 6 vuoden takaa. Siellä pohdittiin Pohjois-Rannan keskusteluareenalla sitä, miten vanhoja sanontoja pitäisi uudistaa myös oppimista ajatellen.
Itselleni kirjassa ei hirveästi ollut uutta, mutta pohdittavaa oli hieman eri näkökulmista. Paljon kiinnitettiin huommiota siihen, miten ajatukset muokkaavat ilmastonmuutosta ja miten ajattelu ylipäätään toimii.
Helmikuussa luettiin Pekka Junttin romaani Villikoira. Kirjan päähenkilö, vähän yli parikymppinen mies jättää kotiseutunsa, jota leimaa "monttu" eli kaivos, missä on työskennellyt monet sukulaiset useammassa sukupolvessa.
Lähtö kotiseudulta vaatii ponnistuksia, ja on eräänlainen kerran elämässä kokemus. Mies lähtee Tengeliöön Ylitornioon koiravaljakkotilalle. Kirjassa kerrotaan elämästä nykyisessä Lapissa missä eletään luonnon ehdoilla eläinten parissa. Toisaalta koira on valjakkoyrittäjälle vain työkalu. Karkuun lähtenyt koira on yrittäjälle menetetty koira, sen perään ei itketä. Nuori mies päättää kuitenkin etsiä karkulaiset. Toinen löytyy helpohkosti paikallisen poroyrittäjän opastuksella, mutta toinen on villiintynyt niin, että sitä ei saada kiinni. Etsintä jatkuu. Talvi muuttuu kesäksi ja juhlitaan juhannusta uuden tyttöystävän kanssa.
Kirjan toisena äänenä on nuori nainen 1940-luvulla, jonka kirjeenvaihtoa vanhemman metsäinsinöörin kanssa kuullaan nuoren miehen tarinan lomassa. Kuten tällaisissa kirjoissa usein, tässäkin tarinat yhtyvät jollain tapaa lopussa.
Itse koin, että loppu oli onnellinen ja kenties jatkoakin voisi seurata. Toinen piiriläinen oli sitä mieltä, että tarina sai traagisemman päätöksen. Mielenkiintoista, että mielikuvitus voi antaa erilaisia lopputuloksia, mutta toisaalta, siihen olen tottunut jo 1980-luvulla, kun kävimme exäni kanssa katsomassa Jääsydän-näytelmän. Me koimme, että näytelmän loppu oli ihan erilainen, ihan kuin olisimme katsoneet eri näytelmän, vaikka istuimme vierekkäin samassa katsomossa.
Maaliskuulle valitsimme Saari Kankaanrinnan ja Ilkka Herlinin Luonnollisia ajatuksia. Kirja koostuu pääosin Maaseudun Tulevaisuudessa ja Käytännön Maamies -lehdessä olleista kolumneista. Tykkäsin siitä, että kolumnien lisäksi kirjassa oli myös tekijöiden kommentteja ja vuoropuhelua aiheesta.
Kuuntelin kirjan äänikirjana ja siihen sopi hyvin kaksi lukijaa, jotka antoivat äänensä kirjailijoille.
En ollut yhtään katsonut tekijöitä, ja vähitellen aloin ihmetellä, ettei nämä nyt ihan tavallisia tutkijoita ole... Oli kartano-maatila, oma huvivenesatama, luonnonsuojelualuetta ja säätiö. Hieno juttu, että sellaiset, joilla on rahaa käyttävät sitä hyvän tekemiseen. Näinhän oli ennen muinoinkin. Patruunatkin perustivat kouluja...
Itseäni hätkähdytti kohta, missä puhuttiin kuinka uusseelantilainen lammas on luontoystävällistä ruokaa.
Ryhmässä nousi esiin myös se, kuinka kirjassa verrattiin Itämeren ympärillä asuvien määrää Välimeren ympärillä asuviin. Itämeren rannat on käsittämättömästi asuttuja!
Syksyn ensimmäisessä ilmastolukupiirissä esittelin juuri lukemaani Johanna Sinisalon Enkelten verta -kirjaa.
" Albert Einsteinin väitetään sanoneen, että jos mehiläiset katoaisivat maailmasta, ihmiskunnalla olisi neljä vuotta elinaikaa jäljellä."
Naapurissa Orvon isä pitää nautojen tehokasvattamoa, johon on ammentanut opit Amerikan vuosinaan. Orvon poika kuolee kahakassa mielenosoituksessa karjatilalla. Orvo hautaa kuolleen mehiläiskuningattaren poikansa mukana. Tarujen mukaan mehiläisillä on yhteys tuonpuoleiseen. Sitäkin kannatti yrittää.
Kirjassakin mainitaan joitain kasveja, mutta kysyin ChatGPT:ltä mitkä tärkeimmät viljelykasvit kasvaisivat ilman yhtään mehiläistä. En tarkastanut vastausta mistään, mutta tekoälyn mukaan vehnä, ohra, ruis, kaura, maissi (zea mays), riisi, peruna, bataatti, tapioka, jamsi, sokerijuurikas, soijapapu, herne, linssi, useat pavut, maapähkinä, auringonkukka, rypsi ja rapsi, sokerisuoko, banaani, taro, kookospähkinä ja rypäleet kuuluisivat edelleen ruokäpöytäämme.
Porkkanaa saataisiin ainakin jonkin aikaa. Jonkin verran hedelmiä ja marjoja kuten omenaa, päärynää ja mansikkaa saataisiin, mutta suuri osa sadosta kärsisi hyönteispölytyksen puutteesta. Käsinpölytystä voidaan myös suorittaa, mutta se on työlästä ja siksi kallista. Kotioloissa ja luksustuotteena esimerkiksi tomaatteja olisi saatavilla.
Koska monet rehukasvit ovat pölyttäjäriippuvaisia kuten timotei ja apila, maidon- ja lihantuotanto luultavasti vähenisi tai ainakin hinnat nousisi. Rehun muuttuessa huonompilaatuiseksi karjapohja heikkenisi, jolloin myös karjatilojen tuottavuus heikkenisi.
Alkuvuodesta 2025 kuoli Yhdysvaltalaisista mehiläispesistä ChatGPT:n mukaan yli 60%. Hunajan ja manteleiden hinnat ovat nousseet jo nyt, mutta vielä (kysyin tätä syyskuun alussa) ei osata sanoa, millaiset vaikutukset tällä on muihin elintarvikkeiden satoihin ja hintoihin. Jotenkin tuntuu hassulta, että näistä puhutaan niin vähän.
* * * * *
Muille lukukerroille en päässyt mukaan päällekkäisten menojen vuoksi, jonkun muiden kuukausien kirjoista luinkin melkein kokonaan, kunnes "Aasialainen kauteni" iski päälle, ja kaikki muu jäi sivualalle.
