Kun Suomi oli liittymässä Euroopan unioniin 1990-luvun alkupuolella, osallistuin Rauman kansalaisopiston ja muutaman muun opiston kanssa yhteiselle Turun avoimennyliopiston kurssille Eurooppa näkökulmia muutokseen. Kurssin laajuus oli 25 opintoviikkoa (perusopinnot). Kurssilla tutustuttiin eurooppalaisen kulttuurihistorian ohella Rauman tanskalaiseen ystävyyskaupunkiin Næstvediin, mikä sijaitsee Samalla saarella Kööpenhaminasta lounaaseen. Kurssin aikana osallistuin ensi kertaa ryhmäpuheluun Erkki Toivosen (Lontoo) ja muutaman muun opistoluokan kanssa. Se oli eksoottista silloin. Ja kallista.
Sain kaverilta ihanan kortin Kööpenhaminasta. Pinssin olen tainnut poimia SuomiAreenalta.
Pia Juul Hallandin murha oli niitä ohuita kirjoja, jotka odottivat ikuisuuden ennen lukemista yöpöydällä ja sitten ihmettelin, miksei ollut tullut luettua sitä aiemmin. Tässä palkitussa kirjassa ei ollut keskiössä rikoksen ratkaisu vaan se, miten yhtäkkinen ja odottamaton murha kadulla vaikuttaa jäljelle jäävien elämään. Takakansiteksti kysyy, saako murhan jälkeen mennä laiturille lukemaan. Hyvä kysymys. Itse kysyisin myös, että uskaltaako mennä vai pitääkö pelätä myös oman hengen vuoksi 🌟🌟🌟
Lone Theilsin Nora Sand -sarjaa olen lukenut likimain yhden vuodessa. Eniten tykkäsin ensimmäisestä Kohtalokas merimatka, mutta ei muutkaan lukemani ole olleet hassumpia. Kirjoissa seikkaillaan sekä Tanskassa että Englannissa, missä tanskalainen Nora Sand työskentelee nykyisin. Pääpaino on enemmän Englannissa. 🌟🌟
Sally Salmisen Aikani Tanskassa -kirjassa eletään toista maailmansotaa. Kirjassa luetaan Salmisen viiden vuoden päiväkirjaa ja muistellaan ajan tapahtumia. Odotin kirjalta enemmän sota-ajan kuvausta, mutta se ilmeni lähinnä arkisissa asioissa. Vaatteita varastettiin, koska oli pulaa. Ihmiset oli likaisia/nuhjuisia, koska oli pulaa. Ja ulkonaliikkumiskielto alkoi kello 21. Sinänsä kirja oli tuttua Salmista, eli hyvä. Odotukseni vaan oli sota-ajan kuvauksessa. 🌟
Tanskan sisällissota 2018-24 oli kirja jonka lukemista odotin. Loppujen lopuksi petyin. Ajatus siitä, että joku elää pitkään on kutkuttava, joskin kauhistuttava, jos kaikki muut vanhenevat ja kuolevat. Päähenkilö on 475-vuotias ja muistelee tuota kuvitteellista sisällissotaa koiralleen, joka on vain 350-vuotias. Luulisi, että sitä muistaisi muutakin kuin petipuuhia ja koiran hajuaisteja. En myöskään ymmärtänyt kuvailua tomaatin elämästä purkissa. Mutta ajatus oli hyvä. Ihan turhaan säästin vuoteen 2024, sillä vuosilla ei juuri merkitystä ollut. Sama se tietty on nyt jos ajatellaan 1600-luvun sotia.
A. J. Kazinski Viimeinen hyvä ihminen. Juutalaisten kirjoitusten mukaan maailmassa on koko ajan 36 hyvää ihmistä, jotka itse eivät tiedä sitä olevansa, ja joita ilman maailmaa ei olisi. Yhtäkkiä hyviä ihmisiä alkaa kuolla ja Kööpenhaminan poliisi alkaa tutkia asiaa. 35. kuoleman on määrä tapahtua Venetsian rautatieasemalla tai eräässä tanskalaisessa sairaalassa. Kirja on ensimmäinen sarjan osa ja todellakin tahdon tietää miten tarina jatkuu. Annoin kaksi tähteä helmikuussa, mutta nyt marraskuussa tuntuu, että täydet kolme olisi sopinut tähän yhtä hyvin. 🌟🌟🌟
Ingel Gammelgaard Madsenin Polttava syyllisyys kertoi autokolarista. Lukiessa vertailin sitä Mikä Waltarin kolarikirjaan. En ole varma kummasta tykkäsin enemmän. Hyviä molemmat. 🌟🌟
Jussi Adler-Olsenin Osasto Q -kirjoista olen aiemmin lukenut Vanki ja Metsästäjä. Nyt oli vuorossa Pullopostia. Pullopostin suomennoksesta on aikaa 10 vuotta, joten kovin uudesta kirjasta ei ole kyse.
Sarja on ollut kiikun kaakun, siinä ja siinä onko se liian skandinaavinen minun makuuni, mutta on vielä menetellyt. Tykkään osasto Q:n ajatuksesta: osasto joka ratkaisee ajan kanssa asioita, joita muut eivät ole ratkoneet.
Vanki oli aikanaan ensimmäinen skandinaavinen dekkari, joka luin sen jälkeen, kun lopetin skandinaavisten dekkareiden kuluttamisen. Kovin montaa muuta skandia en ole kokeillut. Muistaakseni Perkeet-haasteen innoittaana sen luin. Lisäksi olen lukenut pari vanhaa Nesbota, jotka sijoittuvat Aasiaan. 🌟
Tanskasta junalla Haaparannan kautta Suomeen matkustetaan Kim Leinen kirjassa Kuilu. Veljekset lähtee sotimaan Suomen sisällissotaan 1918. Junamatka kestää 3 päivää, joskin Tukholmassa ehdittiin myös ryypätä. Seinäjoella on harjoitusleiri.
"Kaikkialle, talojen nurkkiin, aitoihin, puihin, pyörätelineisiin on sidottu kuolemanväsyneitä hevosia."... "hevosenkarvoja suussa kun syödään hevosenlihakyljyksiä, hevosenlihahöystöä, hevosenlihapihviä. Perunoita, jos on onnea, lisukkeeksi karkeaa leipää ja sen päällä voinokareita, mutta ei sokeria teehen vaan sakariinia jota he sirottelevat myös puuroon. Ja hevosenlihaa.Ei enää ikinä hevosenlihaa! sanoo Ib. Mieluummin rupean ihmissyöjäksi." Sota ja aika Saksassa muuttaa ihmistä.
Huomasin, että kirja oli kuitenkin jostain syystä jäänyt helmikuussa kesken. En edes muista enää viekoitteliko hollantilaiset kirjat eteenpäin Euroopassa, vai jäikö kirja muuten vain kesken. Loppu kirjassa soditaan myös Saksassa, mutta lukenut olen näemmä vain Suomen osuuden.
En muuten ole muualta lukenut kuvausta hevosenlihan syönnistä. Metwurstissahan sitä kerrotaan olleen, mutta olen myös maistanut sitä savustettuna.
Matkani päätti lokakuun viimeisenä päivänä Inger Wolfin Pimeä syys, joka aloittaa Daniel Trokic -sarjan. Opiskeleva yksinhuoltajaäiti löytyy murhattuna lenkkipolun varrelta. Alaston ruumis, myrkkykatkot rinnan päällä... Asetelma viittasi vahvasti skandi-dekkareihin, mutta kokeilin, kun oli mahdollisuus kokeilla tekoälylukijaa. Yllättäen tykkäsin myös tarinasta niin, että lukenen senkin. Tykkäsin myös tekoälytyypistä. 🌟🌟
