Lokakuussa luetut kirjat

Lokakuun lopussa intouduin vuoden 1984 kirjoista. Mielenkiintoinen projekti, joka jatkui marraskuun alkuun. Suosittelen kokeilemaan itse valitulla vuodella. Mieluiten vuodella jonka on itse elänyt. Veikkaaan, että itselleni olisi ollut vielä muistorikkaampi esimerkiksi 1989, jolloin opiskelu oli jo yli puolessa välissä ja valmistuminen alkoi häämöttää, mutta oltiin kuitenkin selvästi ennen lama-aikaa. Ei uusia maita, mutta Etiopia oli kyllä harvinaisemmasta päästä, vaikka on yksi maailman vanhimpia valtioita. Luettuja maltilliset 37 kirjaa. 

Aird Catherine Henrietta kuka lienetkin. Ensimmäinen lukemani Aird. Kirja on toinen suomennettu Aird vuodelta 1976. Ihastuin tarinaan eikä kielikään ollut hullumpi. Kirjassa Henriettan äiti kuolee ja Henrietta alkaa selvitellä omaansa ja äitinsä elämää. Englanti.  (5.10) 🌟🌟🌟

Aird Catherine  Kuolema on kaunopuheinen. Dekkari on vuodelta 1984, tapahtima-aika 1970-luku ja siinä puhutaan mm. ympäristöasioista. Etsivänä C. D. Sloan, jonka tuore vaimo tässä kirjassa jo on raskaana. Englanti.

"Jogurttipurkki kestää pidempään kuin sfinski."

"Kultamunia munivan hanhen voi tappaa useammalla eri tavalla." (21.10.) 🌟

Blumberg Elisa Ristinkukkia : tuokiokuvia etiopialaiselta kyläklinikalta. Syyskuu oli Afrikka-kuukauteni, mutta tänä vuonna se jäi pariin yhä kesken olevaan kirjaan. Nyt sattui käsiini 1984 ilmestynyt Etiopiasta kertova kirja. Tykkään kirjoista, joissa ihminen asuu työn vuoksi vieraassa kulttuurissa. Tähän olisin kaivannut enemmän elämän kuvausta Etiopian arjessa. (29.10.) 🌟

Boileau Pierre & Narcejac Thomas Rahan varjo -dekkari, missä tapahtuu asiakkaan murha täyshoitolassa Etelä-Ranskassa. Murhaa ratkoo yli 70-vuotias kirjailija joka itsekin asuu samassa täysihoitolassa. Kirja kutkutti mieltä ihan loppuun saakka. (9.10.) 🌟🌟

Cotrázar Julio (1914-1984) Salaiset aseet. Viisi novellia argentiinalaisen kirjailijan kynästä. Tässä kävi just niin kuin useammissa novellikirjoissa. Pari ekaa luin ahmimalla ja tykkäsin. Lopuissa en jaksanut keskittyä tarpeeksi, jotta tarinat olis jättäneet muistijälkiä. Ekassa novellissa saatiin Pariisiin kirje äidiltä Argentiinassa. Toisessa köyhähkö työläinen palkataan ensin rikkaiden juhliin koira vahdiksi, myöhemmin näyttelemään äitiä. Molemmat tarinat loppuivat mielestäni kesken. Jonkinlainen mysteeri oli molemmissa. Mutta mikä oli lopputulos. Ehkä senkään vuoksi kolme viimeistä jäi pinnallisiksi. Mun pitäisi oppia, että jos luen novelleja, se vaatii kuukausien projektin. Kaksi ekaa novellia teki sen verran hyvän vaikutuksen, että lukeneen myöhemmin ruutuhyppelyä. Parille ekalle novellille olis voinut antaa kaksikin tähteä. (13.10.) 🌟

Cross Amanda Ainokaisen kuolema. Cross oli oikeasti Carolyn Gold Heilburn (1926-2003). Howardin yliopiston englanninkielen laitos saa uuden professuurin, mutta vaatimuksena on, että professori on nainen, laitoksen ensimmäinen. Kirjassa siteerataan Gertrud Steinia. Itse en kirjasta paljon muuta ammentanutkaan. Englanti.

(18.9.)

Dickson Carter Kuolema astuu näyttämölle. Mielenkiintoinen, monikerroksinen dekkaritarina näytelmästä, joka tulee näyttelijälle yllättäen ja pyytämättä. Englanti. 

"... vasemmassa ohimossa oli mustelma, kuin muisto paholaisen suudelmasta." (3.10.) 🌟

García Márquez Gabriel Haaksirikkoisen tarina. Kirja on tarkka yhden miehen muistelma 10 päivän haaksirikosta vuonna 1955, joka on nuisteltu García Márquezille 20 päivänä. Kirja julkaistiin lehdessä, joka lopetettiin, haaksirikkoinen joutui eroamaan laivastosta ja kirjailija joutui lähtemään pakoon Kolumbiasta Eurooppaan. Aika moinen sensaatio oli siis aikanaan lehtiartikkelisarja, josta myöhemmin julkaistiin tämä kirja. Suomeksi se ilmestyi 1984. 

Sinä ensimmäisenä yönä tuntui: 

"kuin pikku-karhu ei olisi ollut 200 mailin päässä rannikosta vaan Cerro de la Popan yläpuolella. Ajattelin, että samaan aikaan silloin joku katseli Cartagenassa niin kuin minä katselin sitä merellä, ja se lohdutti mieltäni." (29.10.) 🌟🌟🌟

Hakkarainen Olli Kuutamokeikka. Olli Hakkarainen (1941-1998) on itselleni uusi tuttavuus. 

Tässä kirjassa nähdään mökillä tikkataulu, mutta ei ehditä heittelemään.

Mielenkiintoinen rikoskirja, sillä kukaan ei kuollut kirjan aikana. Kaveri pyytää venekuskiksi purjeveneelle syksyiselle Suomenlahdelle Porvoon edustalle. Jotain pitäisi noutaa, ja noudetaankin. Kuinka rikollisesta puuhasta on kyse... Tämäkin 1984 vuodelta ja ihan tuli 1980-luku mieleen... kuin eilinen.(27.10.) 🌟🌟

Hietamies Heikki Nikolai Tasihinin yleinen sauna. Sauna lämpiää kuutena päivänä viikossa.  Lämmitys tehtiin miesten saunan puolelta. Samalla lämmityksellä lämpesi naistenkin puoli. Puoli kuutioita meni puita päivässä, lauantaisin enemmänkin. Lauteilla puhuttiin ja joskus riideltiinkin. 

Muistelin, että kirjassa olisi tarinoita saunan lsuteilta, mutta tässähän kerrotaankin saunan ympäristön ihmisistä. Mummo hoitaa Neuvostoliittoon menneen tyttärensä poikaa, ja pohtii pojalle:

"Mitenkähän mie tulisin toimeen ilman sinua, huokaili mummu. Nytkin pitäis syödä kaksi karamelliä, mutta mie en jaksa syödä ku yhden." 

Olen kuvitellut lukeneeni suurimman osan Heikki Hietamiehen tuotannosta, mutta yllätyksekseni kirjoja olikin yli 20: olen lukenut neljä. Kirjan sijoitan mielestäni Lappeenrantaan, sillä olihan se aikanaan Saimaan rannalla oleva pikkukaupunki, jonka kyljessä oli (Lauritsalan) kauppala, joka kirjassakin mainitaan sekä konepaja, joka oli perustettu jo 1886. (29.10.) 🌟🌟🌟

Hitccock Alfred 3 etsivää ja kadonnut merenneito. Pojat lomailevat ja tekevät haastatteluun perustuvaa lomatehtävää, kun törmäävät yllättäen kadonneen 6-vuotiaan pojan tapauksen. Nuoreina heidän on helppo samaistua lapsen tapaan ajatella, mutta monta pojille jännittävää asiaa tapahtuu ennen loppuratkaisua. Vaihteeksi yksi nuortenkirjakin.  (21.10.) 🌟

Hjulström Carin Vain pisara verta, Taimitarhamurhat osa 2. Siiri jatkaa elämäänsä taimitarhalla kummipoikansa kanssa. Tukholman teatterimasilmakin kiinnostaisi. Ruotsi. (13.10.) 🌟🌟🌟

Holmberg Kyösti Veijarien partiisi. Holmberg on asunut Suomessa ja Ruotsissa. Veijariromaani kertoo 1930-luvusta saaristokylässä, laatikkotehtaasta ja kieltolaista. Kirjan parasta antia oli hersyvän monisanaiset kuvailut, sekä tietysti veijarimaiset hahmot. Sijoitin Kotkaan Tiutisen saarelle, minne aikalaisetkin sen sijoittivat. 

"Kalossit, kiiltonahkakengät, golfhousut, pomppatakki ja päässä koivistolainen karvareuhka on niin mahtava yhdistelmä ettei sellaista ole edes Topi Väisänen keksinyt pilapiirrostensa patruunoille."

"Tukka oli kynitty niskasta päälaelle, ja se muistutti preussilaista upseeria, joka oli istunut parturituolilla kuorma-auton lavalla, kun oli ajettu vastakynnetyllä pellolla." (30.10.) 🌟🌟

Hägglund Tor-Björn Raja-Jooseppi - Susimies : kertomus suuresta luonnonläheisyydestä. Parkanon suunnalta kotoisin ollut Raja-Jooseppi (1877-1946) muutti 1910 tienoilla Inariin (silloin Suur-Sodankylä, liekö ollut Ivalokin jossain välissä, sillä hauta on Ivalossa, tiedä noista kuntaliitoksista) Luttojoen varrelle. Hän eleli erämaassa erakkomaista elämää puolisonsa kanssa ja vaurastui mm. poronhoidolla, helmenkalastuksella ja kullanhuuhdonnalla. Nykyisin hänen asuinpaikkansa tunnetaan rajanylityspaikkana, joka tätä kirjoittaessa on kyllä suljettu. Mielenkiintoista kuulla tarina tutusta nimestä. En tiennyt, että Jooseppi oli Parkanosta kotoisin.

"Mitä isommat perunat, sitä tyhmempi isäntä."  🌟🌟

Hämeen-Anttila Virpi, Kivekäs Ansu, Raevaara Tiina ja Susi Pauliina Se on täytetty. Moni asia lienee täytetty, tyyliin näin Jeesus sanoi ristillä, mutta tässä täytetty oli mäyrä ja jösses kun oli neljä hyvää tarinaa samasta mäytästä. Koska Mäyrä oli sama, ei yhtään haitannut, että tarinat oli lyhyitä. (14.10.) 🌟🌟🌟

Ibargüengoitia Jorge Kuolleet tytöt. Meksikolaisia dekkareita ei tule usein vastaan. Kirja alkaa 15.9.1961 pidetyistä ilotalon avajaisista. Kirja on kirjoitettu poliisiraportin muotoon, ja perustuu oikeastikin tapahtuneeseen kuuden ilotytön kuolemaan aikana, jolloin ilotalot oli suljettu ja tytöt säilössä. Ja ihan kuin telkkari mainoksessa, eikä siinä vielä kaikki. Oikeassa elämässä ilotaloja pitäneet sisarukset taisivat tehdä 91 murhaa. Kirja on keltaista kirjastoa ja laatu sen mukaista. Usein en niistä pidä, mutta tämä oli vähintäänkin Pettina Grappan tasoa. Ja surullisista tapahtumista huolimatta osin myös humoristinen. (25.10.) 🌟🌟

Jaatinen Pekka Verenpunainen kaupunki : romaani Kemin taistelusta 1944. Kirjassa kuvataan tapahtumia Lainan, Toivon sekä suomalaisten että saksalaisten joukkojen johtajien näkökulmasta. Alku tuntui hitaalta ja sotiminen olis vaatinut karttaa, mutta muuten tykkäsin. Loppuun asti jännitin kuinka Lainan käy. Tarina alkaa Kemissä aamulla 15.9.1944. (2.10) 🌟🌟

Kaplinski Jaan Sama meri kaikissa meissä. Alkukesästä luin eurooppalaisia runoja. Vielä lölytyi lukematon virolainen runoilija. Moderni runous ei oikein uppoa, mutta kun näitä ajattelee tosi lyhyinä novelleina, niin hyvin kirjoitettu. Minusta runoon kuuluu oleellisena osana rytmi. Ei välttämättä loppusoinnut, mutta rytmi. Näistä ei saisi lauluja, ei oikein räppiäkään, vaikka soveliaasta hapankaalihymystäkin kertovasta räppi olisikin aika hieno kuulla. 

"Kaikki mikä oli, ja voisi olla

on yhä jossain. 

Maa kantaa muistoa merestä

kotilon kannet on kivestä kiinni

ja hiekkakivi valvoo entisten korallien unta." (29.10.) 🌟

Kirstilä Pentti Munthe : jännitysromaani. Munthe käy Thaimaassa. Siellä on monta muutakin suomalaista. Eletään 1980-luvunnalkua. Nousukautta. Yksi suomalaista ohjataan tulliviranomaisten luo... Huumeitako? Edessäkö 0-500 vuoden tuomio?
Suomessa kuolee ihmisiä ja kaikkea aletaan tutkia.

Kirjassa Munthe heittää tikkaa ilman akselia pyörivään karttapalloon ja yrittää osua mielenkiintoisiin paikannimiin kuten Sansibar. Pääasiallinen tapahtumapaikka Helsinki. (26.10.) 🌟

Korhola Atte Tämä ihmisen luonto. 

Jo kirjan ensilause on kutsuva:

"Tämä ihmisen luonto on teos, jota pidän parhaimpana kirjana, jonka olen ympäristöaiheesta koskaan kirjoittanut. Näin on helppo todeta, sillä en ole aikaisemmin ympäristöä käsittelevää kirjaa kirjoittanutkaa."

Ilmastolukupiirissä olikin aiheena tällä kertaa mielenkiintoisen sujuvasanaisesti kirjoitettu kirja. 

1998-2013 oli imaston lämpenemisesä jostain syystä rauhallisempi jakso, jolloin ilmasto lämpeni vuosikymmenessä vain 0,05 astetta totutun 0,12 asteen sijaan (tutkija suomalainen, joten asteet Celciusta) Sitä kutsutaan hiatukseksi (hiātus on latinaksi aukko). Ja sitä tutkitaan paljon. Mutta vaikka kuinka tutkitaan:

"Hiatus on ja pysyy niin kuin naula Junttilan tuvan seinässä."

Itse olen tottunut että naulan sijaan Junttilan seinässä oli jotain ihan muuta.

Itselleni kirjan lukeminen oli hidasta, kun piti tehdä paljon muistiinpanoja sukututkimusta varten. 

(15.10.) 🌟🌟🌟

Lewis C.S. Muistiinpanoja surun ajalta. Lewisin mietteitä surustaan vaimonsa kuoltua. Henkilökohtainen muistelu, mutta voin kuvitella, että tämä antaisi lohtua suruun valmistautumisessa ja kenties surussakin. Melkein jokaisessa avioliitossa, jossa ei erota, jompi kumpi kuolee jossain vaiheessa. Harvoin molemmat samaan aikaan. Lewis puhuu mm. siitä, että myös suru kuuluu liittoon ihan niin kuin kuherruskuukausi ja kaikki muu. Lewis käyttää suruunsa neljä muistikirjaa ja päättää, että se riittää. Jos ei päätä sitä johonkin pisteeseen, voi olla, että ei päätä koskaan. 

"Surussa mikään ei pysy poissa. Kun luulee selviytyvänsä yhdestä vaiheesta, joutuu aina palautumaan takaisin. Ympäri ja ympäri. Kaikki toistuu. Kierränkö ympyrää, vai uskonko olevani spiraalin päällä. Jos se on spiraali olenko menossa ylös vai alas?"

Mutta toisaalta. Hetki hetkeltä olo on parempi. Tai ainakin toisenlainen. Joskus olen lukenut, että kun pahin suru on poissa, tulevat muistot ja ne iskevät yksi kerrallaan. 

Lewis pohtii paljon myös sitä, että ei haluaisi vaimonsa palaavan ja kokevan kuolemaa uudelleen, ja jossain vaiheessa kun pahin suru on ohi, alkaa muistaa vaimoa eri tavalla, paremmin. Englanti. (28.10.) 🌟🌟🌟

Markkula Hannes Koston piikki on terävä : poliisiromaani. 

Robertsin baarissa pelataan dartsia. Omalla tikkakerholla on monia suomenmestaruuksia ja kansainvälisiäkin pokaaleita. Englantilainen tikanheitto on monipuolinen peli, mutta tässä pubissa ei käytetty kaikkia mahdollisuuksia. Usein pelataan 301 kahdella.  Tikkakerhon liepeillä istuu Heidi, joka on kerholle vähän kuin maskotti, suojeltava, ja joskus se nostaa kireyttä. 

"Muutenkin tikkataululla vallitsi selittämättömän painostava tunnelma ja tiukka kuri."  Nuuksio, Espoo. (27.10.) 🌟🌟

Manner Sulevi Ristilukki. Supon etsivä Markus Puronen tutkii kauniin naisen seksuaalimurhaa. Kaikki ei kuitenkaan ole sitä, miltä näyttää. Ja sitten kun oikein tutkitaan mikään ei ole sitä miltä näyttää. (22.10.) 🌟

Mesterton Anna-Lisa ja Carl, Mustonen Enni ja Aukia Jussi-Pekka Hovimäki 1 : Ruotsin vallan iltarusko. Porin teatterin innoittamana tartuin kirjaan. Kirja oli monipuolisempi kuin näytelmä, mutta ainahan niin on. Kirjaa sävyttää Suomen sota 1808-1809. (7.10.) 🌟🌟

Mesterton Anna-Lisa ja Carl, Mustonen Enni ja Aukia Jussi-Pekka

Hovimäki 2 : Keisarin auringon alla. Kirjassa ollaan Suomessa ja Pietarissa. Hyvin kirjoitettu kirja. (13.10.) 🌟

Merilahti Juhani Isokarin miehet : luotolaisromaani 1800-luvulta. 

Tapahtumaaikana Uusikaupunki, Isokarin majakan rakennus (valmistui 1833, valo syttyi vasta 1838) ja alkuvuodet 1830-1860. Sinä aikana myös engelsmannit soutelivat Uudenkaupungin edustalla. Kirjassa pääsee ääneen muutamat luotolaiset. Majakanvartioilta vaadittiin kuntoa, sillä portaita oli 200. Kirjasta on olemassa myös tv-dokumentti vuodelta 2005. (31.10.) 🌟

Mäkinen Taru Salakielisakki ja suuret setelit. Pitkästä aikaa käsiin sattui Taru Mäkisen lastenkirja. Päähenkilöt ovat 8-10-vuotiaita. Yksi kolmikosta on kuuro, ja salakieli on siis viittomakieltä. (25.10.)🌟

Nummi Markus Käräjät kirja perustuu tositapahtumiin Teuvalla 1938, mutta pitäjän nimenä tässä on Tarvajoki. Asukkaita kunnassa oli 9000, joista kyllä tuhat Amerikoissa. Myllyjä oli 5, meijäreitä 4, sahoja kolme, oli tiilitehdas ja hattutehdas. Maaseudulla lisätuloja saatiin ravunpyynnistä. Käräjiä istuttiin sikiönlähdetyksestä. Surullisia tarinoita ne oli, jokainen, miksi abortteja tehtiin... Ja miten taitavasti Nummi tarinan kertoi! Ylivoimaisesti kuukauden paras kirja. Finlandia ainesta!... (Edit: No ei sitten näemmä ollut. Ja kerrankin olin lähes varma että tämä nyt ainakin.)

" Valppauden vaikutelma oli ristiriidassa mielenvikaisen höpötyksen kanssa. Aivan niin kuin häneltä olisi jäänyt mitään huomaamatta, mutta silti kaikki ymmärtämättä. Tai ainakin melkein kaikki." (12.10.) 🌟🌟🌟

Oranen Raija Melkoinen Möttönen. 1984 vuonna ilmestynyt lastenkirja. Möttösenkään kanssa ei olis lapsena ollut tylsää, jos Möttönen olis naapurissa asunut.

"Se ilta oli lämmin ja pehmeä kuin mustan kissanpojan karva." (31.10.)

Paljo piretyt : loimaalaiskaskuja. Parikymppisenä luin paljon kaskukirjoja eri puolilta maata, eri ammateista ja henkilöistä. Tykkään useimmiten pidemmistä kaskuista, sellaisista joissa on joku tarina, mutta jotka ovat niin pitkiä, että harvoin niitä tulee kerrottu. Tämän kirjan kaskut oli lyhyitä, joistain ihmisistä oli useampikin kasku säilynyt ihmisten mielessä. Kirja on ilmestynyt 1984, ja sen kieli oli täysin ymmärrettävää. Tapahtumapaikkana Loimaa.

Tässä malliksi omin sanoin yksi kasku: Kauniston Toivo nai Uudentalon Lainan, joka käytti aina  pienikorkoisia kenkiä. Sanottiin: 

"Toivo sai pienikorkosen Lainan Uudestatalosta."  (30.10.) 🌟🌟

Rantala Riku Myyrmanni. Vuonna 2002 tapahtunut räjäytys ravisutti koko Suomea. Koskaan ei saada tietää, oliko tarkoitus aiheuttaa räjäytys juuri sillä tavalla kuin se tapahtui, vai räjäyttää ostoskeskus ajastimella sen tyhjennettyä. Aikanaan olen lukenut isän kirjoittaman kirjan aiheesta. Tässä on haastateltu useampia tahoja. Vantaa. 🌟 (18.10.)

Silvera Adam Lopussa molemmat kuolevat. Sarjan ensimmäinen osa oli lokakuun ensi päivän lukupiirissä. Luin kirjan vuodenvaihteen tienoilla ja päätin kerrata sen. Hyvin kesti toisenkin kuuntelemisen. Lukijoita oli kivasti kolme, mutta miesäänet olisi voineet erota enemmän toisistaan. Tälläkään kertaa en oppinut tunnistamaan äänestä kumpi puhuu, mutta hyvin tuo silti tuli selväksi. Itketti nytkin, vaikka tällä kertaa mietin enemmän mm. liitännäispalveluita.  (1.10.) 🌟🌟🌟

Silvera Adam Ensimmäinen viimeinen päivä. Ehdin kuunnella tämänkin puoliväliin ennen Teamsiin siirtymistä. Nytkin mietin, että kumpi oikeasti kannattaa lukea ensin, sillä tämä sijoittuu ajallisesti ennen sarjan ensimmäistä osaa ja esittelee hieman sen päähenkilöitäkin. Mietin myös, onko ensi vuonna ilmestyvä jatko-osa ennen tätä, näiden kirjojen välistä vai ajallisesti tuorein. (1.10.) 🌟🌟🌟

Simenon Maigret vietää lomaa. Maigret lomailee vaimoineen, kun vaimo sairastuu ensin simpukoista sitten umpisuolesta. Vaimo joutuu olemaan nunnien sairaalassa ja Maigretilla on tylsää. Yksi nunnista sujauttaa Maigretin taskuun kirjelappusen, josta alkaa Maigretin yksityiset tutkimukset. Ranska.🌟

Tey Josephine Murha lippuluukulla. Scotland Yardin etsivä komisaario Grantilla on käsissä outo tapahus. Teatteriin pyrkivä jono nytkähtää liikkeelle ja yksi jonottajista kaatuu maahan tikarilla murhattuna. Kukaan ei tunnu tuntevan surmattua. Ylltääten poliisi saa kuitenkin 25 puntaa miehen hautauskuluihin, jotta tämä ei joudu nimettömien joukkohautaan. Kirjassa eletään 1950-lukua ja ennen kuin ongelma on ratkaistu, pääsee Grant kalastamaankin. Englanti/Skotlanti. (22.10.) 🌟🌟

Tuormaa Erkki Sadonkorjaaja. Kemissä tapetaan mies, sitten Oulussa, Tampereella.... Poriinkin päädytään. Tapauksen selvittely on poliisin ykkösaiheena. Mutta syyllistä ei tahdo löytyä. Minun makuuni kirjassa matkustellaan liikaa, mutta muuten tykkäsin. Rikostutkijoiden siviilielämäkin tulee tutuksi. Päätutkijaa voisin verrata Ncis tutkija Leroy Jehtro Gibbsiin. Amerikkalainen Gibbs rakentaa veneitä omakotitalonsa kellarissa, kemiläinen rakentaa polkupyöriä kerrostalon kellarissa. Kirjan loppu huvitti. Kuinkahan monesti olen kuullut vastaavia, vääriin ennakkokäsityksiin perustuvia ajatuksia (joskus itsestänikin) kuin tässä vesisateesta Woodstockissa:

"-Mistä sinä sen tiedät? 

- Minä olin siellä." 

Elettiin sitä ennenkin nuoruutta. Tykkäsin poliisista, hänestä olisi kiva lukea enemmänkin jatkossa. (2.10.)🌟

Wolf Inger Pimeä syys. Kuukauden viimeiseksi kokonaan luetuksi kirjaksi valikoitui ensimmäinen suomenkielinen tekoälylukijakokeiluni. Se olikin ensimmäinen uudempi kirja 10 päivään. Tavoitteeni oli lukea pari viikkoa vuodesta 1984, mutta uutuus, eli tekoälylukijan kokeilu vei voiton ja tein yhden kirjan syrjähypyn. Parinkymmenen tekoäly vaihtoehtoisen kirjan joukossa oli monta, jotka olen kuunnellut hiljattain ihmisen lukemana. Muutamasta lukemattomasta valitsin tämän. 

Vuonna 2006 ilmestynyt Pimeä syys ja myös sen tekijä oli itselleni entuudestaan tuntematon. Tanskalaisia dekkareita on tullut vastaan melko harvoin harvoin, ainakin sellaisia, jotka eivät mässäile rikosten raakuudella. 

(31.10.) 🌟🌟

Vaimoni on toista maata

Facebookin muistoja tältä päivältä vuosien varrelta on kerrassaan mainio asia. Olen saanut viikon sisällä itseni kahdesti kiinni siitä, että en muistanut, mitä tapahtui marraskuussa 2011. Se nyt ei sinänsä ole ihme, sillä työyhteisöni eli YTeisen jälkeistä loppusuoraa ja sattuneista syistä vietimme sillä työpaikalla viimeistä joulua vol 2. Se ensimmäinenkin vuotta aiemmin rasitti. Kulttuuria ehdin näemmä silti harrastaa.

Muutama päivä sitten muistot kertoivat että olin ollut Ateneumissa ikimuistoisessa näyttelyssä. Olen vuosikausia kuvitellut, että jätin sen väliin, mutta koska en ole koskaan päivityksessäni valehdellut olleeni muualla missä olen, niin uskottava on. 

Tasan 13 vuotta sitten olin tänään päivällä puhujakeikalla Savonlinnassa ja illalla teatterissa katsomassa Vaimoni on toista maata. Jostain syystä muistan sen puhujakeikan kyllä oikein hyvin. Valokuvasta muistan ruokailunikin teatterin jälkeen.

Olen kuvitellut muistavani kaikki näytelmät, joita olen nähnyt livenä, mutta tämä eibkyllä ole jättänyt mitään kunnon muistijälkeä. Tällä kertaa pistän tuon silloisen stressin piikkiin, mutta huolestun, jos niin tapahtuu muidenkin vuosien osalta. 

Kävin yhdistyksen kanssa kesällä 2023 katsomassa tuon näytelmän Porissa Kirjurin kesäteatterissa. 

Jotain tuttua siinä tuntui olevan, mutta mieleni kellot kilkatti 1980-1990-luvun Tampereelle, missä näin tuolloin monta samantyylistä farssia Esko Roineen tähdittämänä. Mikkeli ei tullut mieleen, vaikka siellä ja Lahdessa näin mikkelinvuosinani melkein kaikki suuren näyttämön kappaleet. 

No. Pakko olla itselle armollinen. 

Porissa pääosissa oli Joonas Nordman, Maria Kuusiluoma, Mika Muranen ja Jenny Kokander. Näytelmässä vanhempi pariskunta kutsuu kylään nuoremman pariskunnan, isäntäpari kuvittelee nuoremman naisen ulkomaalaiseksi ja farssien tapaan siitä syntyy melkoinen (parisuhde) soppa. Vanhalla parilla on ongelmansa, nuoremmalla omansa.

Itse nautin näkemistäni, sillä oma kauan sitten päättynyt parisuhde ei katselua häirinnyt. Kaverilla meni enemmän tunteisiin. Väliaika tarjoilu oli maukas, seura hyvä ja vessaan lyhyt jono. Nehän ne on kesäteatterimiljöön tärkeimmät asiat.

Tykkään farsseista harvakseltaan nautittuna. Ne on kyllä vähän 'aivot narikkaan' meininkiä, mutta useimmista on kuitenkin löytynyt myös vakavahenkisempi sanoma. Tässäkin parisuhteiden erilaisuudet.

Käsikirjoitus on ranskalaisen Gilles Dyrekin käsialaa, ja pakko todeta, että kyllä ranskalaisetkin osaa farsseja kirjoittaa. 

Lähes 60-vuotias Dyrek on toisen polven näyttelijä, joka on kirjoittanut useampia näytelmiä. Vaimoni on toista maata lienee ainoa suomennettu, koska minun Google ei tarjonnut muun nimisiä näytelmiä. Dylekin Joulu parvekkeella kuulostaisi hienolta joulunäytelmältä. Katsoisin jos joku kääntäisi.

Surukseni huomasin, että Mikkelin teatterilla menee nykyään huonosti. Tämän päivän uutisissa oli, että rahat ja näytteleminen loppuu 2028 tienoilla, ellei jostain tule rahallista buustia. Nykyään teatterissa on enää kuusi vakinaista näyttelijää. Sääli, sillä tykkäsin Mikkelin teatterista. Sieltä jäi hyvät muistot. Toivottavasti joku senkin pelastaa, nyt kun kulttuuriministeriö kiristää rahahanoja, eikä Raha-automaattiyhdistys enää anna tukea, kuten 1990-luvulla.

Toivottavasti kurjuus ei iske koko maan teattereihin. Porissa näyttelijät paikkasivat aikanaan (noin 1992) vuoden tulosta hulvattomalla sketsinäytelmällä, jonka nimi on painunut unholaan, saattoi olla Tähden lentoja. Näytelmässä mainostettiin sponsoreita kuten Nauha ja nappia, Vesi Mäkistä ja ennen kaikkea Ilmari Holmlundia, josta laulettiin Porilaisten marssin sävelellä:

🎶Holmlund, presidentiksi...🎶

Mainos kannatti, sillä edelleen muistan kolme pääsponsoreista... Sen jälkeen en muuten olekaan istunut usein eturivissä, sillä Kai Tanner Teini-ikäisenä mutanttininja -kilpikonnana liukui lähes nenääni kiinni näytelmän tiimellyksessä. Oli siinä vauhtia ja vaarallisia tilanteita, ja myös yksi teatterikassan ryöstö.

Kirjurinluodon kesäteatteri on kiva, ja yllättävän lähelle sinne pääsee myös bussilla. Kesäteattereiden huono puoli on, että niihin tarvitaan auto tai jonkun yhdistyksen bussikuljetus. Käyttäisin kesäteattereita paljon enemmän, jos jotkut ymmärtäisi perustaa sellaisia bussipysäkin viereen... Tai joku alkaisi bussimatkat kaikkiin lähitienoon kesäteattereihin.

Soffamatkalla Tanskassa

Kun Suomi oli liittymässä Euroopan unioniin 1990-luvun alkupuolella, osallistuin Rauman kansalaisopiston ja muutaman muun opiston kanssa yhteiselle Turun avoimennyliopiston kurssille Eurooppa näkökulmia muutokseen. Kurssin laajuus oli 25 opintoviikkoa (perusopinnot). Kurssilla tutustuttiin eurooppalaisen kulttuurihistorian ohella Rauman tanskalaiseen ystävyyskaupunkiin Næstvediin, mikä sijaitsee Samalla saarella Kööpenhaminasta lounaaseen. Kurssin aikana osallistuin ensi kertaa ryhmäpuheluun Erkki Toivosen (Lontoo) ja muutaman muun opistoluokan kanssa. Se oli eksoottista silloin. Ja kallista. 

Sain kaverilta ihanan kortin Kööpenhaminasta. Pinssin olen tainnut poimia SuomiAreenalta. 

Pia Juul Hallandin murha oli niitä ohuita kirjoja, jotka odottivat ikuisuuden ennen lukemista yöpöydällä ja sitten ihmettelin, miksei ollut tullut luettua sitä aiemmin. Tässä palkitussa kirjassa ei ollut keskiössä rikoksen ratkaisu vaan se, miten yhtäkkinen ja odottamaton murha kadulla vaikuttaa jäljelle jäävien elämään. Takakansiteksti kysyy, saako murhan jälkeen mennä laiturille lukemaan. Hyvä kysymys. Itse kysyisin myös, että uskaltaako mennä vai pitääkö pelätä myös oman hengen vuoksi 🌟🌟🌟

Lone Theilsin Nora Sand -sarjaa olen lukenut likimain yhden vuodessa. Eniten tykkäsin ensimmäisestä Kohtalokas merimatka, mutta ei muutkaan lukemani ole olleet hassumpia. Kirjoissa seikkaillaan sekä Tanskassa että Englannissa, missä tanskalainen Nora Sand työskentelee nykyisin. Pääpaino on enemmän Englannissa. 🌟🌟

Sally Salmisen Aikani Tanskassa -kirjassa eletään toista maailmansotaa. Kirjassa luetaan Salmisen viiden vuoden päiväkirjaa ja muistellaan ajan tapahtumia. Odotin kirjalta enemmän sota-ajan kuvausta, mutta se ilmeni lähinnä arkisissa asioissa. Vaatteita varastettiin, koska oli pulaa. Ihmiset oli likaisia/nuhjuisia, koska oli pulaa. Ja ulkonaliikkumiskielto alkoi kello 21. Sinänsä kirja oli tuttua Salmista, eli hyvä. Odotukseni vaan oli sota-ajan kuvauksessa. 🌟

Tanskan sisällissota 2018-24 oli kirja jonka lukemista odotin. Loppujen lopuksi petyin. Ajatus siitä, että joku elää pitkään on kutkuttava, joskin kauhistuttava, jos kaikki muut vanhenevat ja kuolevat. Päähenkilö on 475-vuotias ja muistelee tuota kuvitteellista sisällissotaa koiralleen, joka on vain 350-vuotias. Luulisi, että sitä muistaisi muutakin kuin petipuuhia ja koiran hajuaisteja. En myöskään ymmärtänyt kuvailua tomaatin elämästä purkissa. Mutta ajatus oli hyvä. Ihan turhaan säästin vuoteen 2024, sillä vuosilla ei juuri merkitystä ollut. Sama se tietty on nyt jos ajatellaan 1600-luvun sotia. 

A. J. Kazinski Viimeinen hyvä ihminen. Juutalaisten kirjoitusten mukaan maailmassa on koko ajan 36 hyvää ihmistä, jotka itse eivät tiedä sitä olevansa, ja joita ilman maailmaa ei olisi. Yhtäkkiä hyviä ihmisiä alkaa kuolla ja Kööpenhaminan poliisi alkaa tutkia asiaa. 35. kuoleman on määrä tapahtua Venetsian rautatieasemalla tai eräässä tanskalaisessa sairaalassa. Kirja on ensimmäinen sarjan osa ja todellakin tahdon tietää miten tarina jatkuu. Annoin kaksi tähteä helmikuussa, mutta nyt marraskuussa tuntuu, että täydet kolme olisi sopinut tähän yhtä hyvin. 🌟🌟🌟

Ingel Gammelgaard Madsenin Polttava syyllisyys kertoi autokolarista. Lukiessa vertailin sitä Mikä Waltarin kolarikirjaan. En ole varma kummasta tykkäsin enemmän. Hyviä molemmat. 🌟🌟

Jussi Adler-Olsenin Osasto Q -kirjoista olen aiemmin lukenut Vanki ja Metsästäjä. Nyt oli vuorossa Pullopostia. Pullopostin suomennoksesta on aikaa 10 vuotta, joten kovin uudesta kirjasta ei ole kyse. 

Sarja on ollut kiikun kaakun, siinä ja siinä onko se liian skandinaavinen minun makuuni, mutta on vielä menetellyt. Tykkään osasto Q:n ajatuksesta: osasto joka ratkaisee ajan kanssa asioita, joita muut eivät ole ratkoneet. 

Vanki oli aikanaan ensimmäinen skandinaavinen dekkari, joka luin sen jälkeen, kun lopetin skandinaavisten dekkareiden kuluttamisen. Kovin montaa muuta skandia en ole kokeillut. Muistaakseni Perkeet-haasteen innoittaana sen luin. Lisäksi olen lukenut pari vanhaa Nesbota, jotka sijoittuvat Aasiaan. 🌟

Tanskasta junalla Haaparannan kautta Suomeen matkustetaan Kim Leinen kirjassa Kuilu. Veljekset lähtee sotimaan Suomen sisällissotaan 1918. Junamatka kestää 3 päivää, joskin Tukholmassa ehdittiin myös ryypätä. Seinäjoella on harjoitusleiri. 

"Kaikkialle, talojen nurkkiin, aitoihin, puihin, pyörätelineisiin on sidottu kuolemanväsyneitä hevosia."... "hevosenkarvoja suussa kun syödään hevosenlihakyljyksiä, hevosenlihahöystöä, hevosenlihapihviä. Perunoita, jos on onnea, lisukkeeksi karkeaa leipää ja sen päällä voinokareita, mutta ei sokeria teehen vaan sakariinia jota he sirottelevat myös puuroon. Ja hevosenlihaa. 

Ei enää ikinä hevosenlihaa! sanoo Ib. Mieluummin rupean ihmissyöjäksi." Sota ja aika Saksassa muuttaa ihmistä. 

Huomasin, että kirja oli kuitenkin jostain syystä jäänyt helmikuussa kesken. En edes muista enää viekoitteliko hollantilaiset kirjat eteenpäin Euroopassa, vai jäikö kirja muuten vain kesken. Loppu kirjassa soditaan myös Saksassa, mutta lukenut olen näemmä vain Suomen osuuden.

En muuten ole muualta lukenut kuvausta hevosenlihan syönnistä. Metwurstissahan sitä kerrotaan olleen, mutta olen myös maistanut sitä savustettuna. 

Matkani päätti lokakuun viimeisenä päivänä Inger Wolfin Pimeä syys, joka aloittaa Daniel Trokic -sarjan. Opiskeleva yksinhuoltajaäiti löytyy murhattuna lenkkipolun varrelta. Alaston ruumis, myrkkykatkot rinnan päällä...  Asetelma viittasi vahvasti skandi-dekkareihin, mutta kokeilin, kun oli mahdollisuus kokeilla tekoälylukijaa. Yllättäen tykkäsin myös tarinasta niin, että lukenen senkin. Tykkäsin myös tekoälytyypistä. 🌟🌟

Aimo Hauhion kuvituksia

Olen aina ihaillut vanhojen pehmeäkantisten dekkarien kansikuvia. Niiden rosoinen tyyli puhuttelee jollain tapaa enemmän, mitä nykyinen viimeisen päälle photoshopattu kansityyli. Innostuin asiasta jälleen kerran pari vuotta sitten, kun Porin pääkirjastossa oli Aimo "Ami" Hauhion kuvitustöistä kertova näyttely. Vasta tätä kirjoittaessa tajusin, että näyttely oli lainassa Rupriikista, eli se on jatkossakin nähtävillä jossain päin Suomea. 

Näyttely oli esillä Porissa jo joulukuussa 2022, mutta niin vain on jäänyt kirjoittamatta tämäkin päivitys loppuun. Hyvin ehtii vieläkin, sillä hienot kannet, kuvitukset ja sarjakuvat eivät häviä minnekään, vaikka näyttely onkin ollut jo pitkään muualla, ja luultavasti kiertänyt puoli Suomea parissa vuodessa.  

Näyttelyssä esiteltiin Hauhio niin kansikuvittajana, kuvittajana kuin sarjakuvapiirtäjänäkin. Niinpä oli ihan pakko lainata pino kirjoja. Muiden lukukiireiden vuoksi teosten lukeminen jäi pääosin pääsiäisen jälkeiseen aikaan. Siis vuonna 2022... minne tämä aika oikein kuluu?

Hauhio teki yli 300 kansikuvaa kirjoihin ja lehtiin. 

Lueskelin teini-iässä paljon scifi-kirjoja, mutta sen jälkeen niihin on tullut tartuttaa harvoin. Olavi Kanervan ja Reino Helismaan Maan mies Marssissa oli varmasti aikoinaan joka pojan unelmalukemista. 

Tuntemattomat ja tutkimattomat alueet panevat mielikuvituksen laukkaamaan kohti tuntematonta määränpäätä nykyäänkin. Jopa 'aikuisemmillakin pojilla', kuten vaikka Elon Muskilla, joka tavoittelee kohti avaruutta. 

Tämä olikin ensimmäinen Reino Helismaan omalla nimellä tekemä kirja jonka olen lukenut. 

Tämä taisi olla myös ensimmäinen scifi-sarjakuvani, vaikka siitä en olekaan ihan varma. Ensimmäinen kirjan Marsista joka tapauksessa. 

Harmi, että innostukseni scifi-kirjoihin on sammunut lähes kokonaan. Tämä lukukokemus oli hyvä, mutta vaikka kuinka olen itsenäi tsempannut lukemaan uudelleen Dyyni-kirjan, niin en vaan innostu. Sääli. 

Tämä kirja oli  mielenkiintoinen kuvaus siitä, mitä aikanaan kuviteltiin Marsissa olevan. Kirjassa on vehreyttä ja eläimiä, mutta tuskin minun aikanani Marsiin perustetaan minkäänlaista siirtokuntaa. Vielä 1980-luvulla, kun scifi-kirjoja luin, siirtokunta kuussa tai Marsissa ei ollut ihan tavaton ajatus. 

Eri maiden parhaat sadut -kirjasta löytyi muutama oudompikin satu, vaikka ei vanhojen satujenkaan kertaaminen haittaa. Monissa vanhoissa kirjoissa satu kerrotaan hieman eri tavalla, joten kertaus on jopa virkistävää. 

Verrattuna Maan mies Marsissa -kirjan kuvitukseen, oli satukuvitus paljon pikkutarkempaa. 

Aina silloin tällöin haaveilen piirtämisestä, mutta sen opettelu ei innosta. Jos piirtäisin, voisin kuvitella piirtäväni mustalla tussilla vaalealle paperille, kuten tässäkin kuvassa on. 

Ehkä tuo Saapasjalkakissa kuva on eniten tyyliä, jota voisin tavoitella. 

Näistä saduista tuttuja oli ainakin Jaakko ja papu, Saapasjalkakissa sekä Vuohi ja kolme pientä vuonaa. 

Vuona on siitä hauska sana, että sitä näkee nykyään tosi harvoin. Eikä ehkä olisi tässäkään tarvinnut näkyä, sillä vuona on lampaan karitsa, ei vuohen kili. Omassa lapsuuden satukirjassani yksi kileistä meni piiloon kaappikelloon. 

Muitakin sarjakuvia Hauhio piirsi. Ensimmäiset sarjakuvansa hän teki 1937 Seura lehteen. 

Rajaseudun

 Poika,  Ismo Lento oli yksi suosituista sarjakuvista. Koltan perintö, Sam Hurjan seikkailut maalla, merellä ja ilmassa, Lentävä lautanen... olivat varmasti huimia seikkailuja nuorille ja miksei vanhemmillekin pojille. Pulliainen seikkaili sarjakuvasivuilla. Näitä en juuri käsiini saanut, mutta Laikku 05 : kotimaiset sarjakuvat 1900-1945 -kirja oli kiva kooste monista vanhoista sarjakuvista. 

Kuvakoosteessa oleva otos Lentäjä Sam Hurjan seikkailut maalla, merellä ja ilmassa on muuten Hauhion ensimmäinen lehteen piirtämä sarjakuva. Se julkaistiin Seurassa numero 20 vuonna 1937. Siinä Sam Hurja lähtee matkalle Amerikasta laivalla Suomeen. Oikea Seura löytyy Digiarkistosta. Sarjakuva on lehden loppupuolella. 

Laitanpa tänne vielä yhden kuvan samaisesta Seurasta. Lehdessä näkyi olevan P.G. Wodenhausen tarina Jeevesin ja Bertilin kevätfiiliksistä. Senkin kuvittajana näkyy olleen Ami Hauhio. Pitäneekin lukea taas heidän sattumuksistaan. Olisipa itsellänikin Jeeves hoitamassa kaiken kotityön. 

Kolme kertaa Zweig

Itävaltalainen kirjailija Stefan Zweig (1881-1942) oli itselleni uusi tuttavuus. Törmäsin Shakkitarinaan helmikuussa, ja ihastuin Zweigin tyyliin heti. Onnekseni löysin häneltä useampiakin mielenkiintoisia kirjoja, joista tähän mennessä on suomennettu kymmenisen kirjaa. 

Pienellä googlailulla selvisi, että olen kuin olenkin tutustunut Zweigin yhteen tarinaan aiemmin. Zweigin novelli Kirje tuntemattomalta naiselta on nimittäin tarina, josta on tehty Tauno Palon tähdittämä Valkoiset ruusut elokuva, joka sai ensimmäisen jaetun Jussi-palkinnon vuonna 1944. Novelli ilmestyi ensi kertaa Amok kokoelmassa 1922. Valkoisessa ruusussa ihailun kohteena on kirjailija. Samasta novellista myöhemmin tehdyssä amerikkalaisessa elokuvassa on pianisti. 

Shakkitarina

Aloitin lukemisen Shakkitarinasta. 

Zweig kirjoitti Buenos Airesissa 1942 julkaistua pienoisnovellia maanpaossa vuosina 1938-1941. En tiedä Zweigin shakkitaidoista, mutta ainakaan tämä kirja ei ole omaelämäkerrallinen, sillä Zweig lähti Itävallasta pakoon jo 1934, kun rotuopit olivat vasta leviämässä Saksassa ja Itävallassa, mutta paljon oli hänkin kokenut. 

Sattumalta laivamatkalla kaksi shakin mestaria kohtaavat. Molempien aivotoiminta on poikkeuksellista. Toinen on kaikkien tuntema mestari. Toinen on sitä vain omassa päässään. 

En ole koskaan oli pelannut tosissani shakkia, vaikka kaksi kertaa olen omistanut pelilaudan ja nappulat. Siirtojen opettelu paperilta ilman osaavaa kaveria tuntui ylivoimaiselta, eikä tuolloin ollut käytössä internetistä löytyviä pelejä, joilla harjoitella. 

"Shakin houkutus perustuu pohjimmiltaan yksinomaan siihen, että sen strategiat kehittyvät kaksissa erilaisissa aivoissa erilaisiksi, että kun henkisesti sodassa musta ei tunne valkoisen kulloistakin liikettä ja yrittää koko ajan arvailla ja kuljeskella. Kun taas valkoinen pyrkii ohittamaan ja väistämään mustan salaiset aikomukset."

Kirja julkaistiin 1942 varovaisesti pienellä, 300 kirjan painoksella. Sittemmin siitä on tullut klassikko, joka kiinnostaa intensiivisyydellään nykyisinkin. 

Esimerkiksi suomeksi kirja on käännetty kahdesti. Aina Oksalan käännös julkaistiin 1951 ja Maria Wichin vuonna 2017. 

Itse luin jälkimmäisen ja se teki todella vaikutuksen. Täydet kolme tähteä ja paras kirja tähän mennessä tänä vuona (luettu 17.2.) 🌟🌟🌟

Matka Neuvostoliittoon

Varasin kirjastosta pari kirjaa, jotta saisin kolme täyteen, mutta en malttanut jäädä odottelemaan niitä, vaan tartuin suoratoistopalvelustani löytämääni saksankieliseen, Zweigin Neuvostoliiton matkasta vuonna 1928 kertovaan Reise nach Russland kirjaan.

Matkalla Zweik osallistui Tolstoi-museon avajaisiin ja tapasi unkarilaisen kirjailija Gogolin, joten matkakertomus kiinnosti.

Noh. Olisi tietty pitänyt muistaa, että Gogol oli kuollut jo kauan sitten... Kyseessä oli Maksim Gorgi, mutta muuten kirja oli ihan luettava 🙃. Gorgi oli tuolloin hiljattain palannut viiden vuoden reissultaan Italiasta ja perin väsynyt pitkästä matkasta, mutta otti kuitenkin vieraan vastaan. 

Ihmettelen kyllä kirjan nimeä, sillä vuonna 1928 nimi Neuvostoliitto oli ollut käytössä jo viisi vuotta (Neuvosto-Venäjä vuoteen 1922), joten valtio oli jo tuolloin saksaksi Sowjetunion. Tässä suoratoistopalvelun e-kirjassa on ehkä korjattu nimi nykyiseen muotoon. 

Kirja alkaa junamatkalla Itävallasta Moskovaan. Matkaa sinänsä ei valitettavasti kuvata, mutta kerrotaan, että Moskovaan menijöitä (pääsijöitä) oli sillä viikolla vaivaiset 20.

Matka-aikaa Zweig kuvaa enemmänkin ajaksi, jona pitää sopeutua uuteen aika- ja välimatkakäsitykseen. Välimatkoja ei lasketa sadoissa vaan tuhansissa kilometreissä. Zweigin matka oli pitkä, nykyisin lyhin reitti Wienistä Moskovaan autolla on joitain kilometrejä vaille 2000 km ja oletan matkan kestäneen junalla tuolloin kaksi yötä ja yhden päivän. Kolme vuorokautta Zweig mainitsee venäläisittäin pieneksi matkaksi ja 12 tuntia on vain retki. Mainittakoon myös, että Napoleonin aikaan ratsastukseen Pariisista Moskovaan kului Zweigin mukaan 50 päivää. 

Tunnin myöhästyminen on ihan korrektia, neljän tunnin keskustelu ystävän kanssa normaalia ja 1,5 tunnin julkinen puhe lyhyt ja oltuaan maassa muutaman päivän ja totuttuaan uuteen aikakäsitykseen, Zweig pohti kannattaako lähteä vähän kauemmas kylään, jos aikaa kyläilyyn on vain 6 päivää. 

"Nietcewon" [sillä ei ole väliä] avulla paikalliset ovat oppineet kärsivällisiksi. Hassua, että muistan kuulleeni tuon termin myös kotikylällä lapsena. Lieneekö se peräisin evakoilta, jotka kotikylälläni olivat Kivennavan suunnalta? 

Ensivaikutelma Moskovasta on Zweigille kiireinen ja nuhjuinen. Näkymä tuo mieleen Wienin 1919, jolloin ensimmäinen maailmansota oli päättynyt, eikä sodan aikana ollut aikaa ja mahdollisuutta pitää paikkoja tiptop kunnossa.

Lukemalla oppii paljon. Zweig kertoo kuinka tuolloin kirkkoja ja ikoneita puhdistettiin kansan silmiä varten, ja vuosisatojen kynttilöiden noen alta löytyi kirkkaita värejä. Tuttu juttu. Yllätys itselleni oli, että vasta alkuvuodesta kuulemani ateenalaisen Pantheonin temppelien värikkyys oli tuttua jo 100 vuotta sitten. Miksi kukaan ei ollut kertonut minulle sitä aiemmin?

Matkakertomuksesta tulee mieleen jostain syystä aikalaisensa Olavi Paavolainen. Zweig ei kuvaile tekniikan esiinmarssia kuten Paavolainen, mutta tunnistan saman huolellisen tarkkailijan innon Zweigin kuvaillessa Neuvostoliiton erilaista kulttuuria ja kansan intoa taiteita kohtaan.

Teksti on ruostuneellakin kielitaidolla, kääntäjää apuna käyttäenkin kaunista, mutta itse olisin kaivannut enemmän kuvailua. Toisaalta, jos matkailu Neuvostoliitossa oli tuolloin yhtään samaan tapaan säädeltyä kuin Pohjois-Koreassa 1990-luvulla, niin oli hyvä, että edes tuon verran tietoa pystyi jakamaan.

Moskovassa Zweig osallistui yli 6 tuntia kestäneeseen Tolstoi-juhlaan ja Tolstoi-museon avajaisiin. Ennen paluumatkaa hän kävi Tolstoin kotipaikalla ja tutustui Tolstoin tyttären kanssa kotimuseoon, jota Zweig piti hämmästyttävän alkeellisena. Olen itsekin nähnyt siitä kuvia ja todennut itsekin, että Tolstoin "kartano" vastasi omaa länsisuomalaista kartanokäsitystäni yhtä paljon kuin hyvinkin tavallisen näköiset savolaiskartanot, joissa vierailin Mikkelin vuosinani.

Leningradista, nykyiseltä Pietarista jäi mieleeni matkakirjasta, kuinka pääkaupungin siirtäminen Moskovaan pudotti väkimäärän kolmesta miljoonasta 3/4 miljoonaan, ja kuinka 7 kilometriä pitkä ja pariisilaisen Champs- Élyséen levyinen pääkatu, Nevski Prospect lähes humisi tyhjyyttä. 

Kirja oli mielenkiintoinen kertomus 1920-luvusta. Kannatti lukea, vaikka saksankieli vähän kangerteleekin harvahkon käytön vuoksi. 🌟🌟

Amok

Kolmas Zweig Amok alkoi vähän sekavasti kuvauksella Napolissa 1912 tapahtuneesta oudosta onnettomuudesta. Kappale oli sen verran outo, että asia selvisi vasta viimeisellä sivulla. Siinä välissä oli hyvä mutta surullinen tarina. 

Mies lähti Kalkutasta Eurooppaan Oceania-laivalla. Hän sai viimetipassa paikkalipun, mutta huonon hytin. Niinpä hän vietti yöt kannella katsellen tähtiä, kunnes tapasi toisen matkustajan, joka niin ikään viihtyi yön pimeydessä. 

Linnunrataa katselisin minäkin mielelläni... 

Amok on kirjan mukaan malaji-kansalla eräänlainen päihtymyksen tila. Mies juo välinpitämättömänä ja yhtäkkiä sekoaa. Tarttuu tikariin ja alkaa juosta. 

Ihmiset huutavat Amok Amok, jotta vastaantulijat eivät osuisi seonneen tielle, sillä se johtaisi puukotukseen. Seonnut taltutetaan väkivalloin. Usein jopa ampumalla, koska muuten ei tokene aiheuttamalla vaaraa. 

Wikipedia kuvaa tilaa raivoksi tai mielipuolisuudeksi ja vertaa sitä viikinkien berserkkiyteen. Malaijin ohella tätä murhanhimoista juoksua tapahtuu kaikkialla. Ilmiö ei ole onneksi yleinen. 

Mies kertoo laivan kannella matkakumppanilleen surullisen tarinansa.  Eräänlainen Amok siihenkin liittyy. Kannattaa lukea, ehdottomasti. 

Mielenkiintoista.  🌟🌟

Ja pari viikkoa myöhemmin jälleen kävi niin kuin usein ennenkin. 

Amok oli käsitteenä ennen kirjan lukemista täysin tuntematon itselleni. Ja sitten törmäsin Agatha Christien kirjassa Ruskeapukuinen mies lauseeseen: 

"Pelkänpä, että rouva juoksee amokia."

Amokin juoksemisesta puhutaan myös Christien Neiti Pinkertinin salaisuus kirjassa. 

Amok-kirjan lopussa oli Hugo von Hofmannsthalin novelli Bassompierren elämys. Ihmettelin lukiessa miksi juuri se, mutta Zweigin elämäkerrasta luin, että Zweig ja hänen opiskelukumppaninsa ihailivat Hofmannsthalia, joka jo 17-vuotiaana oli julkaissut ensimmäisen näytelmänsä ja siirtynyt palvottujen näytelmäkirjailijoiden kastiin.