Varjoteatterin juuret ovat Indonesiassa noin 1000 vuoden takana. Islamin uskonnon tuoma kuva kielto vahvisti varjoteatterin merkitystä entisestään. Itse olen nähnyt pienillä nukeilla esitettyä varjoteatteria kadulla Italiassa, luultavimmin Cefalussa noin 15 vuotta sitten, jossa sitä kutsuttiin jaavalaiseksi nukketeatteriksi. Suomessa esitykset eivät ole osuneet kohdalle. 
Esitykset perustuvat usein vanhoihin tarinoihin, mutta uusiakin tarinoita syntyy edelleen.
Otin juhannus-lukemiseksi Jaavalaisia legendoja -kirjan, missä on viisi indonesialaista tarinaa. Olen hillonnut kirjaa yöpöydällä pitkään, joten jo oli aikakin.
Tarinoista neljä oli hinduperinteeseen kuuluvia ja yksi islamilainen. Tarinoissa oli elämää kantavaa opetusta, erityisesti vanhempien ihmisten kunnioittamisesta. Ajatuksena oli, että ihmisen tulee tehdä oikein.
Indonesia koostuu useista saarista, joista tunnetuimpia lienee Jaavan ohella Bali ja Sumatra sekä joulukuun 2004 maanjäristyksen ja tsunamin jälkeen myös sen pohjoisosa Aceh. Itse tunnistan myös linturikkaan Sulawesi-saaren, Länsi-Timorin sekä ainoana maan kaupunkina Jakartan. 
Balille voi lähteä esimerkiksi Jonas Jonassonin hulvattomien kirjojen kanssa. Satavuotias joka karkasi ikkunasta ja katosi sekä Sata yksi vuotias jolla mielestään oli liikaa mielessään. Molemmissa kirjoissa vietetään laatuaikaa myös Balilla, mutta temmellyskenttänä on kyllä puoli maapalloa.
Bali on tapahtumapaikkana myös Jeno Rejtön Grand Hotel karanteenissa -kirjassa. Kirja on veijaritarinamainen dekkari. Piristävä poikkeus perinteisiin dekkareihin verrattuna, ja tapahtumat muistini mukaan pelkästään Balilla.
Lomaa ja sen jälkeistä aikaa Balilla vietetään myös Laurent Gounellen kirjassa Matka yli onnen esteiden. Gurunsa, eli viisaan vanhuksen kanssa keskustellessaan päähenkilö tajuaa, että hänenkään onnellaan ei ole esteitä, kunhan hän itse antaa onnelle mahdollisuuden. Gounellea on kutsuttu Ranskan Paolo Coelhoksi ja vähän siltä tämä kirja tuntuikin.
Ensimmäinen lukemani Indonesialainen kirja oli Merari Sidegarin kirjoittama ensimmäinen indonesialainen romaani Mariamin ja isien teot. Sumatralainen Mariam on koulua käyvä tyttö, joka löytää sielunkumppaninsa. Mariam ja Aminu eivät kuitenkaan saa isiensä vuoksi toisiaan. Tarina on onneton, mutta jotenkin myös toivoa tuova. Kirja on kirjoitettu 1920 ja luin sen melko tuoreena käännöksenä 2017.
Ihan kaikilla pääsaarilla ei tällä reissulla tullut käyty, mutta aina on syitä palata.
