Veikko Huovisen synttärit

"Metsän poika tahdon olla, sankari jylhän kuusiston", runoili Aleksis Kivi. Hieman toisenlaista kieltä käytti metsänhoitaja, kirjailija Veikko Huovinen, jonka huumoripitoisiin kirjoihin olen tutustunut jo kuudella eri vuosikymmenellä. 

Ala-asteella luin Havukka-ahon ajattelijan. Sitä en muista luettiinko se koulussa yhdessä, mutta luin joka tapauksessa. Myöhemmin se on tullut tutuksi myös televisiosta. Myös äänikirja ja olen sen kuunnellut pari kertaa. Itseoppineen, mielikuvitusrikkaan Konsta Pylkkäsen ajatukset kestävät useammankin lukukerrat. Juuri mietin, että voisin hyvinkin kuunnella kirjan taas. 

Yliopistoaikana 1980-luvulla kuuntelin ainakin Lentsun. En ollut kuullut edes lentsu sanaa, ennen kuin yliopistossa kurssi kaverini Antti kertoi, että ovat olleet lentsussa. Hän kysyi tuolloin olenko lukenut tämän Huovisen kirjan. En ollut. 

Yliopistoaikana luin kaikki ne kirjat, jotka lukemiseen kannustavat opettajat olisivat luettaneet jo ylä-asteella tai lukiossa, kuten Väinö Linnan Täällä pohjantähden alla. 

Luin Lentsun ja annoin Antille Stanislaw Lemin Nuhan, jonka olin lukenut hiljattain. Tuon tulevaisuuteen sijoittuvan dekkarin voisin hyvinkin lukea uudestaan. 

Lentsu oli hauska kirja. Lainasin sen juuri ennen koronasulkua viimeisillä kirjaston aukiolominuuteilla uudestaan. Vain huomatakseni kotona, että omistin itse sen kirjan. 

En muista enää kuuntelinko Veikko Huovisen Lampaansyöjät, jo yliopistoaikana, vai vasta valmistuttuani pitkäaikaistyöttömäksi jouluna 1990. Kirjan lukijana Kauko Helovirta, yksi lapsuuteni lempinäyttelijä, oli yliveto. Äänikirjoja aloin kuunnella jo 1986 huhtikuussa, kun anoppi kysyi voisiko hän kuunnella äänikirjoja käsitöitä tehdessä. Totesin tuolloin itsekin, että äänikirjojen kuuntelu jätti kädet ja jalat vapaaksi liikkua ja tehdä arkiaskareita. 

Uudelleen kuuntelin sen 1990-luvun lopussa, jolloin meillä ei enää ollut kesälampaita, ja ainakin kerran tällä vuosituhannellakin ennen kuin äänikirja tarjonta ryöpsähti nykyisen kaltaiseksi. Ennen Elisa-kirjaa aktiivinen kuuntelija joutui kuuntelemaan samoja kirjoja uudelleen ja uudelleen, kun uusia äänikirjoja tuli noin 10 keväällä ja toiset saman verran talvella. Kenelle se muka riitti...

Lampaansyöjissä kiehtovinta on idea road tripistä alkukantaisesti lampaita ryöstellen, mutta kuitenkin hyvissä hotelleissa asuen. Jos kirja olisi mennyt yhtään överimmäksi, se olisi voinut olla silloisen lempikirjsilijani, Arto Paasilinnan kirjoittama.

Lampaansyöjien jälkeen tutustuin Hamsterin. Katselin siitä tehdyn uuden elokuvan hiljattain ja tykkäsin siitä. Olen lukenut Hamsterit vain tuon yhden kerran, joten en muista kuinka orjallisesti elokuva seuraa kirjan tekstiä, mutta edelleen tunnen lämpimänä sydämessä Hamsterin kirjassa toteamassa, kuinka ihanaa on talvella, kun on kunnon varmuusvarastot hilloja ja muuta kellarissa. 

Myös Konstan Pylkkerön luin noihin aikoihin. Muistan ihmetelleeni Eurajoen kirjastossa että onko Huovisella tällainenkin kirja. Silloin oli varmasti 1990-luvun alku, koska sitä ennen en käynyt Eurajoen kirjastossa.

Kasinomies Tomin luin uutena. Se kolahti, sillä itsekin olin kasinomiestom, tosin ilman kasinotyökokemusta, sillä valmistuttuani en päässytkään laman vuoksi töihin. Mihinkään. Mutta ekonomistina olisin voinut olla kuin Tom, jos olisin valmistunut vuotta, paria aiemmin. On pitänyt lukea tuo kirja uudestaan. Pariksi sille valitsisin Lasse Lehtistä ja Kalle Isokalliota. 

Veitikan luin 2000-luvun alussa. Kirjan nimi kokonaisuudessaan on Veitikka: A. Hitlerin elämä ja toiminta. Kun ei vielä oikein voinut etsiä netistä kirja-arvosteluita, niin jäi kovasti vaivaamaan kuinka paljon totta Hitlerin elämästä kirjassa oli, vai oliko oikein mitään. Nykyisin on paljon fiktiivisiä elämäkertoja, mutta niissä vain yhdessä fiktio on häirinnyt lukemista. 

Samat tunteet oli Joe-sedän lukemisessa. Sen kirjan jätin kesken ja sitä se on edelleen. Kirjan koko nimi on Joe-setä: aikalaisen kertomuksia Josef Stalinista.

2010-luvun alussa tutustuin yhdellä kirjoittamiskurssilla mieheen, joka oli kirjoittanut näytelmiä ja lukenut kaikki Huoviset useampaan kertaan. Veikkaan, että hän kuuluu Veikko Huovisen -seuraan, joka tänään osallistui lukumaratoniin.

2010-luvun lopussa kuuntelin  Rauhanpiipun. Se onkin ainoa Huovisen kirja, josta en niinkään tykännyt. On kuitenkin pitänyt kokeilla, josko se olisi luettuna parempi. 

Novellikokoelmista olen lukenut Rasvamaksan. Ja kokoelmista Porsaan paperit: Eläinaiheiset erikoiset sekä Naiset on kultia. 

Tänään oli Huovisen syntymästä kulunut 98 vuotta. Kainuun museossa on metsäaiheinen näyttely, jonka kunniaksi luettiin museolla koko kirja. Katselin sen striimsttuna kokonaan. 

Puukansan tarina oli mielenkiintoinen kokonaisuus. Metsän palamista seurasi siemenen itämainen, puiden kasvu, horsmat, eläimet, nälkävuodet, Napoleonin sodat... koska ihmeessä se ehti Egyptiinkin... Omat sodat ja vihdoin päätehskkuu, joka säästi osan 200 vuotisista puista jälkipolville. 

(Puukansan tarina kuva on YouTubesta löytyvästä videosta, jossa kerrotaan lyhyesti kirjasta.  Lukijakuva päivän striimauksesta).

Huhtikuussa luetut 2025

Huhtikuussa oikein yllätyin itsekin, miten vähän kirjoja määrällisesti tulikaan luettua. Vain 27. Tosin, on sitä siinäkin. Jotenkin oli vähän turnausväsymystä viime kuun kirjamonopolista. Se oli mielenkiintoinen kokeilu, mutta totesin, että omasta lukemisestani menee hieman nautinto, kun ei voi vain surffailla kirjapinossa. Etenkin kun neljä lukupiiriänikin vaatii jotain aikatauluttamistani kevät- ja syyskuukausina. 

Bennett S.J. Timanttitapaus : Hänen majesteettinsa tutkimuksia osa 4. Tällä kertaa ollaan 1950-luvulla. Elisabet II elää kuningattaren lapsiperhe arkea. Kuningatar äiti havittelee Margaretille tiaraa, mutta joku muu ostaa sen ja heti tiara löytyy kuolemantapauksen yhteydessä. Englanti. (12.4.) 🌟🌟🌟

Cedervall Marianne Viimeisen laulun kaiku - Muldvaldsin murhat osa 5. Italian matkalla tavattu sukututkimusta tekevä mies panee kylän sekaisin. Ruotsi.

"Hanki nastat. Ne on halpa henkivakuutus." (24.4.). 🌟🌟🌟

Echenoz Jean  Pitkä juoksu. Emil Zátopekin juoksujaelämäkerta. Keltaisen kirjaston kirja ei tuottanut pettymystä, vaikka toissa vuonna näin elokuvankin aiheesta. Tsekki.(7.4.) 🌟🌟

French Tana Pimennossa - Dublinin murhat osa 1. Huhtikuun lukupiiriin aiheena oli Irlanti ja yritin etsiä dekkaria, mitä en ollut lukenut. En löytänyt kuin kaksi aiemmin lukemaani. Unohdin katsoa BookBeatista, mitä en nyt käytä. Sieltä tämäkin olisi näkynyt. Yksi lukupiiriläisistä oli tämän löytänyt ja olihan se minunkin äänikirja palvelussa tarjolla, vaikkei ollutkaan luokiteltu irlantilaiseksi. Pah. Tykkäsin kirjasta. Toinen osa sen sijaan jäi kesken. Peite tehtävät ei ole mun suosikkeja. Tässä etsittiin nuoren tytön tappakaa. (29.4.) 🌟🌟

Greenwell Garth Kaikki mikä sinulle kuuluu. Amerikkalainen opettaja on opetustyössä Bulgariassa. Mies etsii itselleen oitis miesseuraa ja löytääkin kiihottavan miehen. (7.4.) 🌟

Hergé Faaraon sikarit. Sarjakuva on alkupään tuotantoa vuodelta 1934, ja hahmot hieman hakevat vielä itseään, mutta Tintti on jo Tintti. Egypti/Intia (21.4.) 🌟

Hopping Lorraine Jean Egyptin muumio : kurkistaa sisään! Kirjastossa suositeltiin tätä, kun kyselin kivoja kirjoja Egyptistä. Kirjassa kerrotaan muumioiden tekemistä, niihin liittyvistä perinteistä ja uskomuksista. (30.4.) 🌟🌟🌟

Jæger Jørgen Karma on Ole Vik -sarjan viides osa. Ensin sattuu itsemurha, sitten katoaa sen ilmoittaja, etsiminen on yksi seikkailu pimeässä, satuu tulipalo ja sitten tulee räjähdys... Onkohan kirjailija ihastunut tulipaloihin, sillä edellisessäkin kirjassa oli iso tulipalo. Norja (5.4.) 🌟🌟🌟

Jokinen Seppo Viimeinen vääntö. Sakari Koskisen viimeinen kesä poliisivoimissa. Kirja alkaa perjantaista 12.7.2024. Itse olin tuolloin lähdössä risteilylle, muista kavereista oli iso osa Iissä. Tampereen tapahtumia ei tullut seurattua. Kaikenlaista näkyy tapahtuneen, jo Koskinen säntää lomalle palatakseen töihin toviksi ennen eläkettä... Mutta ei spoilata enempää. Edellisestä osasta en tykännyt, mutta tämä oli taattua Jokista.  Tampere/Australia.

"Kuulostaa hyvältä, otetaan uimavehkeet mukaan." (23.4.) 🌟🌟🌟

Kallifatides Theodor  Isäni, kreikkalainen : erään vanhan miehen muistolle. Ensin oli kirjailijan elämä Ruotsissa ja muistot, sitten Ateenassa hautajaiset ja isän päiväkirja. Minulla on ollut ennakkoluuloja tätä kirjailijaa kohtaan, mutta ainakin tämä sykähdytti. Kreikka (12.4.) 🌟🌟🌟

Kälviäinen Kaisu Missä äiti on? Kokemäen uunisurma. Vuonna 1960 kadonnut äiti löytyy 12 vuotta myöhemmin kodin uunin sisältä. Kokemäki (19.4.) 🌟🌟

Lohiniemi Leena-Maija ja Leskinen Jukka Saimaan valtakunta. Puumalassa tapahtuu jälleen! Tämä on selkeä jatko-osa edelliselle Rikoksen Vuoksi kirjan tapahtumille. Kelpo kirja, mutta itse tykkäsin ensimmäisestä osasta enemmän. (25.4.) 🌟

Outsider Tapahtui Monte Carlossa : Pekka Lipposen seikkailuja. Lipponen on kaikessa rauhassa hoitelemassa affäärejään Amerikan toimistossaan, kun saa sähkeen veljenpojaltaan Eskolta, joka on pulassa Monte Carlossa. Esko oli voittanut lotossa miljoonan ja lähtenyt katselemaan maailmaa sata tonnia taskussa. Kasinolla hän voitti rahaa, mutta sitten rahat hävisivät ja alkoi hurja seikkailu. Monaco.  (4.4.) 🌟🌟

Maula Hanni Vintagea ja veritekoja. Helvi Helve tutkii osa 1. Kiva kyläkauppias, äkäinen Tynell-keräilijä, äksy puudeli, tarmokkaita naisia Hauholla. Fiskarsin antiikkimarkkinoillakin käydään kun siellä on Tynell-luento.

..."Ja lähdit varjostamaan jotain gangsteria, Hämäläisen munkinpaistajan mandaatilla?" Anna täydentää lauseen. "Näin tein. Munkinpaistajan voimaa ei kannata väheksyä. Onko mitään ongelmaa, jota lämmin munkki ei ratkaisisi? " Hannu yrittää vitsailla... (24.4.) 🌟🌟

Mellanen Pirjo Matkustin Albanian. Mellanen osti asunnon Sarandasta, Albaniasta. Kaupunki sijaitsee Korfun lähellä, Italian saappaankoron korkeudella. 🌟🌟🌟

Patrakka Anu Ihailija. Nelson Monteira ja Kirsi lomailevat Lissabonissa, mutta ei Nelson osaa vain lomailla. Portugali. (4.4.) 🌟🌟

Pumpurs Andrejs (1841-1902) Karhunkaataja: Latvian kansallissankari. Eepos julkaistiin 1888, suomennettu 1988. Lāčplēsis on jättimäinen karhunkaataja, joka taistelee myös saksalaisia ristiretkiläisiä ja liiviälisiä vastaan 1100-1200-luvuilla. Osa paikoista ja henkilöistä on historiallisia, osa mielikuvitusta. Baltianmeri on Itämeri. Latvia. (6.4.) 🌟

Pyy Mari Minä katoa. Suomalainen Sandra lähtee Egyptin Aleksandriaan tpaamaan kuolleen äitinsä ystävää. Tarkoitus on tutkia äidin surmaa, joka on tapahtunut parikymmentä vuotta aiemmin. Reissusta tulee todellinen seikkailu vieraassa kulttuurissa. Onneksi apujoukkojakin on saatavilla.  (3.4.)🌟🌟

Rantanen Linda Kadonneet. Mielenkiintoinen hakuteos niille, jotka eivät aiemmin ole lukeneet/kuunnelleet kirjoja tai podcasteja kadonneista. Itselleni kirjassa ei ollut mitään uutta, koska viime vuosina olen kuunnellut varmaan likimain kaikki aiheesta julkaistut kotimaiset jutut. TrueCrime. (1.4.)

Sander Mari Ilolinnut : Rouva Kukkin tytöt osa 1. Tapahtumapaikkana Tallinna 1939-41. Juuri ennen sotaa rouva Kukk saa ostettua uuden talon pienen piirin bordellilleen, jossa viihtyminen on tärkeämpää kuin se, mitä tapahtuu makuuhuoneissa. Sitten syttyy sota Saksassa ja myöhemmin Suomessa. On vakoilua mutta myös rakkautta,  Viro (10.4.) 🌟🌟

Sebald W.G. Luonnon mukaan : Perusruno. Kirja löytyi runohyllystä, mutta mielestäni se oli enemmänkin säeruno. Selkokieliseksi sitä ei voi luonnehtia. Lainasin kirjan tulevan merilehmäpäivitykseni vuoksi, kuvittelin sen olevan nopeasti luettu, mutta lisätieto "piti" googlettaa alusta lähtien. Juutalaisilla oli tosiaan jo 1200-luvulla viitassaan merkki uskonnostaan ja Schwabacher -fontti on sitä selkeämmän näköistä tekstuuraa, kuten itse olen asian määritellyt. Merilehmäkin vihdoin löytyi.  (8.4.)

Setälä Salme Arpalippu. Leikittelevän kepeä rakkaustarina. Huvitti tuomari Koiran ajatus, että jokainen oikea nainen maalaa posliinia, kuten neiti Pitkänen. Olenhan itsekin entinen posliini maalauksen opettaja. Tämän kirjan kuva jäi vahingossa viime kuun luettuihin, vaikka luin sen loppuun vasta pääsiäisenä. Helsinki/Lontoo. 

"Minä taidan meistä kolmesta maisterista ollakin ainoa, joka on tenttinyt filosofian, sanoi Takanen. — Mutta minä olenkin uimamaisteri." (21.4.) 🌟🌟

Shealer L.T. Kissa, joka ratkaisi kolme murhaa. Kirjasta löytyy 10 yleisintä syytä tappaa joku: Seksi/ rakkaus, ahneus/ raha, kosto, salaisuuden säilyttäminen salaisuutena (nämä yhdessä =3/4 surmista), viha/ rasistiset ja homofobiset surmat, kiivastuksissa tehdyt tapot, rakkaan (perheen) suojeleminen, perheenjäsenen tappo avuksi esim. sairauden vuoksi (päätyy usein myös itsemurhaan), oman statuksen kasvattaminen esim. halutaan tapettavan virka tai viljelypalsta, sekopäät. Englanti.🌟🌟

Synge J.M. (1871-1909)  Aransaaret. Kirjailija vietti Aransaarilla viisi kesää, yhteensä 4,5 kuukautta kirjaten muistiin saarelaisten tarinoita ja arkea. Arjen kuvaajana Synge on loistava ja pikkutarkka. Melkein kuin olisin ollut itse mukana. Irlannin kansallisnäytelmäkirjailijana tunnettu kirjailija kirjoitti näytelmänsäkin pääasiassa saarelaisten elämästä. Saarella missä Synge asusti, asui noin 400 henkeä, yhteensä saarilla asui 2800 henkeä, nykyään n. 1600. Saarten kieli oli iiri. Saaret tunnetaan yksilöllisistä, yksivärisistä palmikkovillapaidoistaan. Irlanti (27.4.) 🌟🌟

Vala Vera Pimeyden paratiisi johdatti matkani taas Seycelleille. Kirja on Storytel only kirja. Paikallista voodoota, korruptiota, hyvä veli systeemeitä... 

"Näiden saarten ylle on langetettu Afrikan kirous. Se saa ihmiset lähtemään pois vannoen etteivät he koskaan enää palaa tähän viheliäisen loukkoon, mutta ennen pitkään he kaikki palaavat. Tämä paikka menee veriin. Afrikka kutsuu palaamaan luokseen kerta toisensa jälkeen." (26.4.) 🌟

Virtala Timo Sarajevo ja sen ympäristö : Savukeitaan matkaopas.  Kirjassa selkeä esittely Bosnia-Hertzegovinan historiasta ja kivoja, osin kyllä aika traagisiakin, tarinoita eri asioista. Itse matkailuvinkit ei tullut tarpeeseen. 

"Eksy, sillä vain siten voit löytää jotain sellaista, mitä et osaa etsiä." (11.4.) 🌟🌟

Örkény Isrván (1912–1979) Minuuttinovelleja. Mitä lukea kuunnellessa puhelimessa terveyskeskuksen jonotusääntä tai pysäkillä odottaessa seuraavaa menopeliä matkalla kotiin, kun aikaa on vähän mutta niukalti?  Örkény kuulemma kehitti tiivistämisen huippuunsa, ja pitihän sitä kokeilla. Unkari. (22.4.

Kolme kertaa Porras

Kirsti Porras (1908-1986), oikealta nimeltä Hellin Fogelholm, kirjoitti kolme salapoliisiromaania. Niistä ensimmäinen ilmestyi 1942, ja oli ensimmäisiä suomalaisia naisen kirjoittamia dekkareita. Luin viime syksynä kaikki kolme ja harmittelin, että olisi niitä saanut olla enemmänkin. 

Kirjojen päähenkilönä on komisario Kanerva ja hänen ystävänsä, rikoskirjailija Lampinen. Tapahtumapaikkana on Helsinki. Kirjoja voi luonnehtia perinteisiksi palapelidekkareiksi. Dekkareiden lisäksi jännitystä löytyy parista Porraksen näytelmästä: Etsintäkuulutettu, Puuttuva aisti. Molemmat ovat yksinäytöksisiä ja valmistuneeti 1945. 

1942 ilmestynyt salapoliisiromaani Laiva huusi yössä on Porraksen ensimmäinen kirja.

Kaivopuiston rannan tuntumassa elää rikas Lindin pariskunta. Mies on vanhempi professori, vaimo nuorempi. Illallisten jälkeen rouva Lind löytyy murhattuna omasta huoneestaan. Tapahtuiko murha kun laivan sumusireeni huusi yössä, ja oliko murhan takana puoliso vai joku muu? 

Jännitysromaani Kuolema käy ateljeessa ilmestyi 1944. Kirja saattaa löytyä kirjahyllystä myös Ateljeemurha-nimellä. 

Kirja alkaa coctail-kutsuilla, missä Kanerva pohditaan, miksi kuvanveistäjä Asta Kari ei ole saapunut kutsuille. Syy selviää kun Kari löydetään ateljeestään murhattuna. Myös Karin mallina toiminut tehtaanjohtajan tytär katoaa. 

Kolmas lukemani Porras, Winter ei saavu aamiaiselle ilmestyi 1945, jolloin toinen maailmansota alkoi olla lopuillaan. 

Kirjan tapahtumapaikkana on täyshoitola, jossa lomailevat myös Kanerva ja Lampinen lepuuttaen hermojaan. Herra Winter on omissa oloissaan. Yhtenä aamuna hän ei saavu aamiaiselle. 

Pidin kaikista kolmesta. Jokainen oli erilainen ympäristönsä vuoksi ja toi mieleen muita dekkareita, jotka tapahtuvat samankaltaisissa olosuhteissa. Niinpä oli mielenkiintoista katsoa, millaiseen lopputulokseen Porras oli päässyt kirjojensa kanssa. 

. 

Lukuviikko 2025 perjantai

Unohdin etsimään valokuvia, joten perjantain päivitys meni lauantain puolelle. Sen siitä saa, kun ei ole yhtään ennakoinut koko viikkoa. Tämän vuoden lukuviikko tuli vähän puskista pääsiäisen takaa. Mutta haittaaks se. Tuskin. 

Mieli teki lukea jotain edellisten kaltaista, mutta päädyin sitten kuitenkin lukemaan hieman erilaisen dekkarin. 

Tykkäsin Jukka Leskisen ja Leena-Maija Lohiniemen ensimmäisestä dekkarista Rikoksen Vuoksi. Se oli jollain tapaa erilainen moniin muihin suomalaisiin dekkareihin verrattuna ja tapahtumapaikatkin oli eteläsavolaisvuosiltani tuttuja. Tosin minä en veneillyt, mutta jonkin verran tuli liikuttua Puumalassakin. 

Kuvittelin käyneenin Hurissalossakin, mutta en ole kyllä lossilla ajellut Etelä-Savossa, joten jos siellä ei nykyisin ole siltaa, niin en ole käynyt. Itselläni on kyllä sellainen mielikuva, että lossi kulkee nykyisin vain polkupyörälauttana väliä Hurissalo-Lintusalo. Lautalle pitää varata paikka etukäteen ja siinä kulkee myös ainakin mopot, kaiketi moottoripyörätkin. Autoja siihen ei mahdu.  

Minulla on ollut jo pidempään viime lokakuussa ilmestynyt Saimaan valtakunta -kirja odottamassa sopivaa hetkeä. Ainakin kerran jo aloitinkin, mutta kun tiesin, että en pysty kuuntelemaan sitä kerralla, niin siirsin suosita myöhempään. Nyt oli sitten se myöhempi ajankohta. 

Suoratoistopalveluni ei ilmoittanut kirjaa sarjaksi, mikä oli pienoinen pettymys. Moniin muihin dekkareihin verrattuna tämä on enemmänkin jatkosarja kuin perinteinen dekkarisarja, jonka osat voi lukea missä järjestyksessä tahansa, ellei välitä pääosassa olevien tutkijoiden perhe-elämästä. 

Melkeinpä voisin sanoa, että en suosittele kirjan lukemista ellei ensimmäinen osa ole luettuna. Itsekin muistelin parissa kohdin tarkkaan, mitä edellisessä kirjassa olikaan tapahtunut. Toki kirjassa kerrottiin hyvin lyhyesti menneistäkin asioista, mutta itse en olisi ollut tyytyväinen jos en olisi tiennyt edellisen kirjan vaiheita. 

Itse tarina oli samaa tyyliä kuin ensimmäisessäkin osassa. Oli naapurimaan rikkaita, helikoptereita ja kovia otteita. Päähenkilöiden parisuhteetkin etenivät toivotulla tavalla.

Luonnehtisin itse kirjaa kelpo kirjaksi, mutta tykkäsin kyllä ensimmäisestä osasta enemmän. Ehkä tämä toinen osa oli liian saman tyylinen minun makuuni. 

Pidin kirjassa erityisesti siitä, että hyvät tyypit tekivät yhtistyötä enemmän kuin pahat tyypit. Myös maisemat oli hienon kesäiset, vaikka jossain vaiheessa kyllä aloin muistella, että olivatko päähenkilöt todella pitkällä kesälomalla vai jollain tapaa (etä)töissä. Toimittaja ainakin kirjoitti myös juttuja. 

Kuvan olen ottanut sataman läheltä, sillan alapuolelta toistaiseksi tuoreimmalla Puumalan retkelläni 2018. Yksi sisävesilaivoista oli juuri tulossa satamaan, satamassa soi haitari ja lokit kirkuivat. 

Ilma oli sopivasti lämmin, ei tuskaisen kuuma ja fiilis mukavasti kesäinen. Mitä muuta voi toivoakaan päivästä järvien keskellä seikkaillessa. Saman tyyppisiä kelejä oli kirjassakin, vaikka mukaan mahtui myös myrskypäiviä. Sen verran monesti tuli oltua Saimaalla myös sisävesilaivojen kyydissä, että tiedän, että itse en lähtisi kovalla tuulella veneilemään. Vatsa... tai ehkä enemmänkin sisäkorva, ei kestä vellovia vesimassoja. 

Jännityksellä jään odottamaan millainen jatko kirjalle tulee. Ainakin loppu enteili sellaista. Aion lukea senkin. 

Lukuviikko 2025 torstai

Tästä näyttää tulevan rikos viikko. Torstain äänikirjassa seikkaillaan vaihteeksi Gotlannissa. Siinä sitten on vaarallinen saari! Kuinkahan monesta murhasta siellä olen lukenutkaan!

Marianne Cedervall Viimeisen laulun kaiku on Mullvaldsiin murhat -sarjan viides osa. Sarja on mukavan leppoisa ja kertoo eläkeläisten Ankin ja Tryggven rikosten ratkonnasta.

Syyskuu 1951, lähetystyöntekijä on kotimaanreissulla Afrikasta. Sitten hän katosi. Eikä löytynyt.

Ankin ja Tryggven Italian-matkalla tapaama mies tulee jouluksi Mullvaldsiin ja haluaa löytää lisää tietoja tuosta kadonneesta isotädistään. 

Sukututkimus panee vauhtia vanhaan katoamistapaukseen. 

Kirjassa mm. ratsastetaan islanninhevosilla tölttiä ja valmistaudutaan jouluun.

Lukuviikko 2025 keskiviikko

Eilen illalla mietittiin kaverin kanssa, että koska ilmestyy odotettu tamperelaisdekkari. Itselläni ei ollut mielikuvaa kuin keväästä. Kaveri epäili kesäkuun ensipäivää. Ei viitsitty tarkistaa. Aamulla, kun heräsin, oli tullut ilmoitus äänikirjasta. Mikä ihana yllätys lukuviikolle.

Kirja oli tietysti Seppo Jokisen Viimeinen vääntö. Kirja alkaa iltapäivästä 12.7.2024. Oli perjantai. Itse olin lähdössä risteilylle ja myös komisaario Koskisella oli edessä loma. 

Mutta minne Koskinen lähtee? Ja miksi. Työkaverit epäilevät Kainuuta ja Koskisen kaverin mökkiä. 

Lomalla on myös 14-vuotiaat alajärveläiset, pesäpallojunioreihin kuuluvat tytöt, jotka ovat pesisleirillä Tampereella. Kolme tytöistä ottaa selfieitä sillan patsaiden kanssa, kun joku iso tyyppi viskaa tytöt veteen. 

Paljon muutakin tapahtuu, ja säästöäkin pitäisi saada. 

Eipä tullut luettua tänään sarjakuvapinoa vajaammaksi. Piti virkata Koskista kohti eläkettä. Kaksi kärpästä yhdellä iskulla. Molemmat työt edistyivät.

Lukuviikko 2025 tiistai

Pääsiäinen takana ja arki on koittanut. Arki on joskus kiireellistä. Tuntuu, että ei millään ehdi lukemaan. Mutta aina löytyy aikaa siihen mistä pitää, kun käyttää aikansa tehokkaasti. 

István Örkény (1912-1979) on kehittänyt kirjoittamisen tiivistämistä kohti tiivistäkin tiiviimpään kerrontaa. 

Kirjassaan Minuuttinovelleja hän ei kuitenkaan tiivistä tarinaa siten kuin ensiksi ajattelisemme eli lyhyiksi lauseiksi kuten Satoi tai kuten Raamatun lyhimmässä, pääsiäiseenkin sopivassa lauseessa Jeesus itki. 

Ehei. Örkény tiivistää itse tarinan. Otetaan esimerkiksi Hemingwayn kirjasta nimensä saanut minuuttinovell "It's our Time":

"Hän kääntyi kohti tarjoilijaa. 

-En vain äkkiseltään muista, mitä se haluamasi juoma oli nimeltään. Sellaista tummaa nestettä. 

-Onko se viina?

-Ei, ei, jos nyt oikein muistan se tarjoiltiin lasista ja muistelen sen olleen kuumaa. Ei siis mitään viinaa.

-Pelkäänpä, ettei meillä ole sitä.

-Kuulostaa uskomattomalta."

Sitten mies muistaa, että lautasella oli lusikka ja pieniä kuutioita... Ja myöhemmin että kuutiot olivat valkoisia ja pieniä. 

.... Suomalainen tilaisi mustan kahvin. Mutta tarinaa venyttämällä kahvin tilaamisesta kun saa tarinan. 

Novellit ovat mielestäni jollain tapaa huvittavia tai absurdeja.

Kirjan alussa on tietoa kirjan unkarilaisesta kirjoittajasta ja lukuohjeita. Tuoreempikin painos löytyy. Siitä löytyy peräti täysi sata minuuttinovellia. 

Itse törmäsin minuuttinovelliin muistaakseni Elisa-kirjan markkinointikampanjassa parikymmentä vuotta sitten. Silloin osallistuin itsekin kilpailuun. Menestymättä.