Taksi-novelli

    Taksitolpalla riideltiin. Äänet kuuluivat jo kauas kun lähenin tolppaa. Kuntoni ei ollut hyvä. Päivä oli ollut raskas. Mikään ei onnistunut, tutkimus ei edennyt ja sain pomolta kunnon haukut.

    Yöllinen taksijono oli pitkä ja levoton. Korhosen pariskunnan riitely ja nälviminen kaikui yöllisellä torilla kuin sirkusteltan trumpettien soitto. Joku hieman selvempi osa aivoistani mietti kaupungin järjestyssääntöjä. Jonotuksesta oli tulossa pitkä ja raskas kokemus. Korhoset eivät koskaan jätä riitaansa kesken. Jäin jonon hännille ja yritin keskittyä lokakuun yöhön.

    Olin ollut jonossa muutamia minuutteja, kun Järvisen Paten musta bemari kaarsi tolpalle. Nostin käden tervehdykseen. Pate poimi tolpalta kyytiin hehkeän blondin. Hetken kuluttua taksi peruutti kohdalleni ja Paten iloinen naama vilahti ikkunasta.

- Kotiin menossa? Hyppää kyytiin.

    Otin kyydin mielihyvin vastaan. Korhosten väittelyyn tuli selvä tauko. Haukkoivat henkeä kun joku pääsi kyytiin ennen heitä. Blondi osoittautui Paten siskoksi Sallaksi ja melkein naapurikseni. Auton lämpö vaivutti minut hetkelliseen uneen. Säpsähdin hereille liikennevaloissa. Salla selitti illan kulkua baarissa.

- …ja sitten Jonttu otti kynän ja piirsi samanlaisen kuvan vasemmalla kädellä. En ole koskaan aiemmin nähnyt kaksosia, jotka kirjoittaisivat eri käsillä. Minusta se on tosi outoa. En tiedä miten se voi olla mahdollista identtisillä kaksosilla.

- Ehkä toinen on loukannut kätensä ja joutunut opettelemaan jossain vaiheessa kirjoittamaan toisella kädellä.

- Tai sitten ne ovat istuneet vastakkain ja tehneet kaiken peilikuvana.

Rikosylikonstaapeli minussa heräsi ja oli ihan pakko puuttua keskusteluun.

- Taisin nukahtaa hetkeksi. Siis puhutteko te Ylisen Jontusta?

- Jep. Jonttu ja sen veli Janttu olivat baarissa ja esittelivät piirtämistaitojaan. Janttu väitti suunnitelleensa yhden tosi upea tatskan. Jonttu oli sitä mieltä, että hän sen oli piirtänyt ja sitten molemmat näyttivät miten se tehdään. Janttu piirsi oikealla kädellä ja Jonttu vasemmalla. Se oli vähän outoa. Tekivät sen kuin toistensa peilikuvana.

- Siis Jontulla on kaksoisveli?

- On. Janttu ei vain ole asunut Suomessa viime aikoina. Luulen, että se on ollut enemmät ajat Thaimaassa. Nyt se on asunut Jontun luona pari kuukautta. Ehkä maailmanvalloitusaika alkaa olla ohi.

    Pate pysäytti taksin ja Salla hyppäsi kyytistä. Pyysin Patea ajamaan minut asemalle. Pää ei ollut selvä, mutta vireillä oleva murhatapaus näytti ratkenneen kuin itsestään.

    Asemalla yritin näyttää edes jotenkuten selvältä. Partio lähti pidättämään Janttu Ylistä kirjastonhoitajan murhasta. Jonttu oli ollut pidätettynä asian tiimoilta aiemmin, koska rikospaikalta otetun DNA-näytteen mukaan Jonttu osoittautui tekijäksi, mutta vasenkätisyyden vuoksi teko oli mahdoton. Olimme olleet ymmällään asiasta jo viikkoja, koska emme tienneet Jantun olemassa olosta.

    Kun asia oli selvinnyt, pomo lähetti minut nukkumaan. Olin kuulemma leponi ansainnut. 

*   *   *   *   *

Tällä taksi-novellilla osallistuin Elisa-kirjan novellikilpailuun syksyllä 2011. Novelli ei päätynyt Taksi-novellikokoelmaan, mutta kivaa oli silti. 

22.7. Piin päivä

Uudenpaa perinnettä naistenviikon Matleenan päivälle tarjoaa piin likiarvopäivä. Miksi sitten juuri tänään olisi piin juhlintaan sopiva päivä? Tietysti siksi, että kun luvun 22 jakaa 7:llä, päästään lähelle piin likiarvoa. Maailmalla pii-kerhot viettävät juhlapäivää nautiskellen Pina Coladaa. Skål sille.

Oskar II kruunajaispäivä

Ruotsin ja Norjan kuningas Oskar II kruunattiin kuninkaaksi 18.7.1873, mutta se ei kulinaarisella rintamalla ole se tapahtuma, jota tänään voidaan juhlistaa. Ei, Oskar II:n liittyvä kulinaarinen asia tapahtui vasta 1800-luvun loppupuolella.

Kruunajaisten 25-vuotijuhla valmistettin ensimmäistä kertaa Oskarin leipiä: paahtoleipää, jnak päälle laitettiin ohueksi nui'ittu, leivitetty ja pannussa paistettu vasikanleike. Leikkeen päälle tulee kaksi valkoista tankoparsaa, hummeria ja tomaattipyreellä ja rakuunalla terästettyä béarnaisekastiketta.

Kotioloissa vasikanleikkeen voi korvata porsaanleikkeellä ja hummerien sijaan käytetään usein myös tasku- tai katkarapuja.

Ne, jotka eivät halua muistella nimenomaan Oskar II:sta voivat käyttää valkoisen tankoparsan sijaan parsannuppuja. Mutta Julia muistaa emäntäkouluajoiltaan opettajan paheksuneen tätä tapaa.

Klassiset lämpimät leivät ovat nyt taas muotia, joten Riikan päivän kakkua odotellessa lämmin oskarinleipä tuottanee hyvää mieltä ja nostattanee mieleen makumuistoja.

25.5. Pyyhepäivä

Tänään vietetään 11. pyyhepäivää. Onnekas sattuma oli, että Julian repussa matkasi aamulla töihin ja illalla töistä uimahalliin pyyheliina.

Pyyhepäivän ajatus kumpuaa Douglas Adamsin Linnunradan käsikirjasta liftareille, jonka mukaan matkalaiselle oman pyyhkeen mukana pitäminen on hyvinkin tärkeää. Koskaan ei voi tietää, koska sitä tulee tarvitsemaan.

Uintireissulla tulee mietittyä kaikenlaista ja Julian mietteet matkustivat parin kilometrin uinnin aikana opiskeluaikaiseen matkustamiseen. Pyyheliina ei silloin kuulunut pakolliseen matkavarusteluun, vaikka 12 tunnin matkalla yöjunassa pyyhe olisi ollut ehkä tarpeellinen. Keskeisimmät matkavarusteet olivat torkkupeitto, villasukat, herätyskello ja vesipullo. Muut eväät olivat bonusta, mutta eivät välttämätöntä matkarekvisiittaa, koska juna oli perillä jo sangen varain aamulla. Tämä tapahtui aikaan ennen kännykkää, joten siksi mukana kulki myös herätyskello.

Kerran vuodessa olisi hyvä tehdä inventaariota myös pyyheliinavarastossa ja marttailun kannattajana Julia ehdottaa, että tehdään tästä kansainvälisestä uudesta juhlapäivästä myös pyyheliinojen inventointipäivä. Risat ja rispaantuneet pyyheliinat heitetään tietysti pois. Sen sijaan vielä ehjät, mutta ehkä itselle epämieluisat pyyheet kannattaa lahjoittaa esimerkiksi ensi- ja turvakotien käyttöön. Nopeimmat Julian kamarin seuraajat ehtivät katsastaa pyyheliinansa vielä tänään, mutta seuraavaan pyyhepäivään on enää 366 päivää aikaa, ensi vuosihan on karkausvuosi :)

Minidekkari

Ropposen Markun kanssa tuli kirjoitettua minidekkari.
Kiitokset kokemuksesta Elisalle.

Markku kirjoitti osan tekstistä, minä osan. Totuuden nimissä täsmennettäköön, että samaa pohjaa käytettiin muidenkin tarinoissa :)

21.3. Maailman runouden päivä

Unesco on suositellut 1990-luvulla tätä päivää Maailman runouden päiväksi. Julia ei oikein ole oivaltanut, miksi päivä on nimenomaan 21.3. Alunperin päivää vietettiin lokakuussa roomalaisen eeppisen runouden kehittelijän, Virgilin syntymäpäivän kunniaksi. Jostain syystä päivä muutettiin kuitenkin keväälle. Kenties syy oli jotain samanlaista, kuin suomalaisen Kirjan ja ruusun päivän siirtäminen sen oikealta paikalta kaupallisemaksi päiväksi muutama viikko myöhemmin. Ainakaan minkään runoilijan syntymä- tai kuolinpäivä ei ole 21.3.

Oli miten oli. Julia on ollut aina innostunut runoudesta. Modernikin runous käy, mutta eniten Juliaa on kiehtonut määrämittainnen runous, olipa se sitten tankaa, kalevalamittaa, tai perinteistä loppusointuista runoutta. Ne ovat säännöllisen kauniita katsella ja jotenkin aina tuntuu, että kirjoitaja on istunut kaunista maisemaa haaveellisena ikkunasta katsellen ja pohtinut päivä tolkulla sitä, mikä on minkin sanan kanssa sopivan sointuinen sana. Julia tietää, että modernikin runous vaatii työtä ja runollista otetta, mutta jotenkin vain perinteisten runomittojen kurinalaisuus tuntuu äärimmäisen kiehtovalta. Puhumattakaan sitten siitä, että joku taitava kääntäjä kääntää runon sisältöä turmelematta sen vielä jollekin muulle kielelle säilyttäen runon rytmin ja sointuisuuden.

Tänä vuonna Juliaa on alkanut kiehtoa arabialainen runous. Päivän kunniaksi voisikin etsiä käsiinsä kirjan Runoja kaduilta ja kapakoista. Siinä on jälleen yksi kirja, joka on listalla, luetaan joskus, kun on aikaa. Ehkä tänään on.

17.3. Kertun päivä

Kuten on tullut jo varmaan mainittua, Julia epäilee vähän vanhan kansan ennusteiden paikkansa pitävyyttä nykyisin. Esimerkiksi terminen kevät on pari päivää aikaisemmassa nyt mitä isoäidin aikaan, mutta kevään etenemistä on aina ilo katsella.

Jos kerttuna sataa, eivät juurikasvit sinä vuonna menesty, sanottiin ennen Enossa. Joillain paikkakunnilla sataa ei saanut kertun päivää vasten yöllä. Etelä-Pohjanmaalla Kerttua pidettiin myöhäiskeskiajalla paikallispyhimyksenä, joka suojeli erityisesti karjaa.

6.3. Pakastepäivä

Julian kyökissä sulatetaan tänään pakastin.

Tiedetään: Julia on vähän myöhässä, kun pahimmat pakkaset meni jo, ja pakkasten aikaan on mukavampaa säilyttää pakasteita parvekkeella työhön kuluvan ajan, mutta minkäs teet. Biologinen kello herätti kevääseen vasta nyt :)

Pontta pakastimen sulattamiselle antaa tieto siitä, että ensimmäiset pakastetut ruokatavarat tulivat kauppoihin tasan 81 vuotta sitten. Tämä tapahtui Massachusettsissa Yhdysvalloissa 1930. Jotenkin Juliaa hämmästyttää kovasti, miten vähän siitä on aikaa ja miten luonnollista pakasteiden käyttö tänä päivänä on!

Ensisilmäily pakastimeen osoittaa, että jotain pitäisi vähitellen tehdä viime kesän marjasadolle. Mehustusta odottaa ämpärillinen viherherukoita ja koko joukko muitakin marjoja. Muuten Julian pakastimen ovat vallanneet kauppojen pakastelokeroiden ihastuttavat kasvissekoituspussit. Pikaisen silmäyksen mukaan niitä on kertynyt Julian yhden hengen talouteen lähes kaksi ämpärillistä.

Pakastekasvissekoituksia Julia pitää sinkkukeittiönsä ehdottomana kivijalkana. Ne eivät ehkä ole täysin tuoreiden veroisia, mutta valmiiden sekoitusten avulla kyökin hävikki saadaan pienennettyä minimiin. Miksi ostaa kokonainen purjo, jos tarvitsee vain 2 senttiä? No. Julia myöntää, että jos kyseessä olisi pelkkä purjo, se ei olisi mikään ongelma, sillä aina yhden kasviksen tähteet voi sujauttaa johonkin ruokaan. Ongelman asteelle päästään, kun purjon lisäksi ostetaan muutamaan muutakin kasvista, josta kustakin tarvitaan ruokaan vain pieni pala. Julian kyökissä ollaan kyllästytty syömään samaa ruokaa koko viikkoa, otettiinpa se sitten jääkaapista tahi pakastimesta.

Jonain lähipäivänä pitäisi varmaan ryhtyä sitten mehustuspuuhiin tai alkaa tehdä marjasmothieta oikein olan takaa. Muuten ei kesällä pakastimeen mahdu marjan marjaa.
Samaa Julia suosittelee kaikille muillekin aktiivisille kotipakastajille.

Liukasta laskiaista

Esitelmä Laajalammen Martoille 9.2.2011 

Joulukausi päättyy Itä-Suomessa loppaiseen ja Länsi-Suomessa Nuutin päivään. Siitä alkavat

härkäviikot : karvakengät, reikäleivät ja kalikkareet (Alavus)

Millä tarkoitetaan sitä, että juhlien jälkeen palataan arkiruuan syömiseen ja raskaan työn parin. Raskaimmat työt, kuten tukkien vetäminen metsästä, tehtiin ellei talossa ollut ylimääräisiä hevosia härkäparin vetäminä. Härkäviikkoja on voitu kutsua myös selkäviikoiksi :

emäseläkä ettee aokee (Kangasniemi)

Selkäviikot viittaavat siihen, että pitkä talven selkä alkaa pakkaskausineen. Talven selän sanotaan taittuvan Matin päivän tienoilla 24.2., mutta esimerkiksi Lammilla on sanottu sen tapahtuvan vasta maarianpäivänä, viikkoa ennen pääsiäistä. Toivottavasti lammilaisten ennustus ei pidä paikkaansa ainakaan tänä vuonna, jolloin pääsiäinen on tavallista myöhemmin.

Härkäviikot

Härkäviikkojen aikana oli usein routa maassa ja siksikin hyvät rekikelit kuljettaa metsästä tukkeja kesän rakennustöitä varten. Miehille riitti töitä myös esimerkiksi hakotarhan valmistamisessa. Raskas työ oli kaadettujen havupuiden hennompien oksien silppuaminen pieniksi. Niitä käytettiin navetassa ja hakotarhoissa, eli navetan edessä olevissa ulkotarhoissa kuivikkeina. Samalla se toimi eräänlaisena apulantana. Myös tunkiot tyhjennettiin härkäviikkojen aikana kasoiksi pelloille. Sanottiin:

Vuodessa on kolme kovaa päivää: sikolahti, tunkionnosto ja lukupäivä. (eli kristinopin kuulustelu kinkereillä).

Naisille riitti töitä kehräämisen parissa, sillä kaikki vuoden aikana tarvittavat langat tuli kehrätä ennen laskiaista, jonka jälkeen aloitettiin kankaan kutominen. Vuoden pimeimpänä aikana oli hyvä kehrätä, sillä siihen ei paljon valoa tarvittu. 

Laskiainen jakoi kevättalven työt

Itse laskiaistiistaipäivänä ei saanut kuitenkaan kaikkia töitä tehdä. Esimerkiksi

kehrätä ei saanut, sillä silloin lampaat tulivat pyöräpäisiksi.

Kiellettyä oli niin ikään teräaseiden käsittely ja kaikenlaiset työt, josta tuli kolinaa ja meteliä. Ja jos nyt ylipäätään laskiaisena työtä tehtiin, se piti lopettaa jo varhain iltapäivällä, jolloin rengit ja piiatkin pääsivät mukaan mäenlaskuun ja ilotteluun.

Toisaalta joitain töitä oli pakko tehdä ainakin joillain paikkakunnilla juuri silloin:

Laskiaisena on vietävä lantaa pellolle ainakin yksi kuorma!

Kevät oli edennyt laskiaiseen mennessä jo niin pitkälle, että tuvassa ei tarvinnut enää lisävalaistusta aamu- ja iltapäivän tunteina.

Laskiaisesta ei tulta tupaan,
päivä saa päreenä olla, varis kukkona!

Laskiaissunnuntai

Laskiaissunnuntai on seitsemän viikkoa ennen pääsiäistä. Sitä seuraavaa tiistaita kutsutaan laskiaistiistaiksi, jota seuraa 40 päivän laskiaispaasto. Nimitys laskiainen ei siis tule riemuisasta mäenlaskusta vaan paastoon laskeutumisesta. 

Paastopäivinä syötiin kevyesti ja elettiin rauhallisemmin. Liharuuat, kananmunat, sokeri ja muut valkoiset herkut olivat kiellettyjä.

Keskiajalla

Keskiajalla ei tunnettu kesälomia eikä pekkaspäiviä. Siitä huolimatta työpäiviä oli silloin suurin piirtein sama määrä kuin nykyisin, sillä juhlapäiviä oli paljon ja ne olivat kaikille vapaapäiviä. Nämä vapaapäivät eivät olleet shoppailu tai kotitöidentekopäiviä, vaan ne myös käytettiin vapaa-ajan viettoon ja juhlimiseen. 

Keskiaikaisissa Hansakaupungeissa laskiaisen vietto saattoi kestää kauppiaskilloissa kaksikin viikkoa. Juhliin kuuluivat rivitanssit, juhlapäivälliset, tanssiaiset ja ennen kaikkea oluen juominen. 

Juhliminen ei aina ollut edes vapaaehtoista, sillä esimerkiksi Tallinnan kauppias- ja käsityökiltoihin kuuluvilla oli osallistumispakko näihin juhliin. Juhlahumusta on jäänyt paljon tietoa kiltojen tilikirjoihin, joiden mukaan juhlijat maksoivat paljon erilaisia sakkomaksuja esimerkiksi oluen läikyttämisestä, oluttuoppien rikkomisesta, virtsaamisesta kiltahuoneessa, huonekalujen rikkomisesta jne. Tiedetään myös, että juhlissa oli mukana myös naisia, sillä neidoille ja rouville oli palkattu tanssittajia, jotka huolehtivat siitä, että juominkien keskelläkään naiset eivät jääneet seinäruusuiksi. 

Juhliin pukeuduttiin parhaimpiin vaatteisiin. Pöydät katettiin notkuviksi erilaisista lihalaaduista, kalasta, makkaroista, marinoiduista vihanneksista ja erilaisista herkuista, kuten leivoksista. Olutta kului tynnyreittäin, mutta viiniin oli varaa vain kaikkein rikkaimmilla.

Karnevaalit

Yksi iloisimmista vuotuisista juhlista on ollut laskiainen, joka esimerkiksi Etelä-Euroopassa on edelleen juhla, johon liitetään miellekuva karnevaaleista. Tunnetuimmat laskiaisajan karnevaalit vietetään edelleenkin Venetsiassa. 

Mitä sitten karnevaalit ovat? Sana tulee latinankielisestä sanasta carnilevaria – lihan pois paneminen. 

Mainittakoon myös se, että mannermaiset laskiaishuvit karnevaaleineen tulivat Suomeen Juhana Herttuan mukana 1500-luvulla Turkuun, mistä juhlatavat ja –ruuat levisivät vähitellen säätyläisten kautta myös rahvaalle. Laskiaispullan ja hernekeiton syömisen ohella olisikin toivottavaa, että ikiaikainen keskieurooppalainen tapa viettää laskiaista karnevaalien merkeissä palaisi suomalaisiinkin tapoihin. Onhan viime vuosina yleistynyt muutkin kansainväliset juhlatavat kuten halloweenin, ystävänpäivän sekä kirjan ja ruusunpäivän vietto. 

”Juhanan tiedetään palkinneen parhaita naamiaisasuja ja nokkelimpia ilveilijöitä. Ilveilyn sivumerkitys on Keski-Euroopan laskiaiskarnevaalikulkueilla ollut vuosisatoja. Joukon voimalla ja pilailun suojissa on uskallettu pilkata vallanpitäjiä ja vallitsevaa maailmanjärjestystä. Suomessa tämä vivahde on ollut vähäisempää vaan ei täysin tuntematonta. Suomen ensimmäiset laskiaisen naamiaistanssiaiset järjestettiin Helsingissä vuonna 1813 "Venäjänmaan onnettomien" hyväksi. Muoti levisi nopeasti myös pikkukaupunkeihin ja säätyläisten kerhoilta ammattikunnille, käsityöläisille, opettajaseminaareihin ja osakuntiin.” [lähde ei ole säilynyt tallella]

Laskiaisruuat

Laskiaisen perinteeseen on kuulunut syödä niin hyvin, että sormet kiilsivät ja rasva tirskui suupielistä. Syitä tähän on ollut kaksi. Ensiksikin laskiaisruuan tuli olla rasvaista ja sitä tuli olla runsaasti, koska näin taattiin tulevan vuoden karjaonni: saatiin lihavia sikoja ja lehmät lypsivät runsaasti.

Sitä lihavampia ja runsaslypsyisempiä,
mitä enemmän suupielet kiilsivät rasvasta ruuan jälkeen.

Runsas ruokapöytä laskiaispäivänä enteili vaurautta ja hyvää ruokaonnea loppuvuodeksi. Olihan se viimeinen päivä ennen uusien kananmunien ja tuoreen maidon saamista ennen pääsiäistä. 

Toiseksi tankkaamalla rasvaista ruokaa laskiaisena oli mukavampi aloittaa 40 arkipäivää kestävä pääsiäispaasto. 

Näin jälkikäteen voisi ajatella myös, että laskiaisena syötiin pois kaikki ne ruoka-aineet, jotka olivat paaston aikana kiellettyjä, ja jotka olisivat voineet pilaantua sen aikana. Hyvää ruokaa kun ei aiemmin tullut mieleenkään haaskata. 

Paaston aloittamista kuvaavat hyvin laskiaistiistain muut nimitykset:

lihavatiistai, lihatiistai (Varsinais-Suomi), rasvatiistai (Karjala ja Keski-Suomi) ja rasvalaskiainen (Kuhmo)

Katolisella ajalla, samoin kuin nykyisin ortodokseillakin, paastottiin jättämällä väliin liha, kananmunat, kerma, maito, voi ja valkoiset jauhoruuat, joita tosin muutenkin syötiin harvoin, sillä vehnän jauhatus niin, ettei se säilytyksessä härskiinny, keksittiin vasta 1900-luvulla. Muutenkin vehnäjauhojen käyttö alkoi yleistyä vähitellen Suomessa vasta 1700-luvulla. Sitä ennen leivonnassa käytettiin lähes pelkästään ohra- ja ruisjauhoja.

Nykyisin laskiaiseen yhdistetään hernekeitto ja laskiaispullat ja niitä kuuluu syödä eritoten laskiaistiistaina, ei niinkään laskiaissunnuntaina. Näistä hernekeitto edustaa tuhtia ja rasvaista paastoa edeltävää ruokailua ja laskiaispullat paastonaikana kiellettyä valkoista ruokaa. 

Hernesoppa on tehty perinteisesti laskiaiseksi siansorkista, joita säästettiin syysteurastuksesta ja juuri tätä keittoa varten. Tosin siankynttä syötiin myös kynttelinpäivänä 6.2. Esimerkiksi Anttolassa on ollut tapana paistaa suolatut siansorkat uunissa. Sen jälkeen niitä keitettiin herneiden kanssa keitoksi.

Kun sorkkarokka oli syöty, piti sorkat viedä salaa metsään. Sitten kesän tultua siat halusivat mennä metsään syömään heinää.

Muualla Suomessa sorkat heitettiin metsään vasta pääsiäisenä.

Ruotsinkieliset syövät hernekeittonsa perinteisesti lämmitetyn punssin kera. 

Laskiaispulla tuli Saksasta Ruotsiin 1600-luvulla. Sitä ennen syötiin laskiaisena hillomunkkeja. Ensimmäinen maininta nykyisen Suomen alueelta kerrotaan olevan vuodelta 1689. Alun perin pulla ruskistettiin voissa ja siitä löytyi rusinoita tai korintteja. Myöhemmin pulla tarjottiin maidon ja sokerin kanssa ja sen väliin laitettiin kermavaahtoa ja mantelimassaa, joka myöhemmin vaihdettiin usein myös hilloon. Suomessa tapa syödä kermalla ja hillolla/mantelimassalla täytettyä pullaa alkoi yleistyä säätyläisten keskuudessa vasta 1700-1800-lukujen taitteessa, ja sillä korvattiin vähitellen laskiaisherkkuna olleet hillomunkit. 1800-luvulla pullia myytiin konditorioissa, joista ne, joilla siihen oli varaa, ostivat kodeissa syötäväksi. Tuohon aikaan laskiaispullien ohjeet myös alkoivat löytyä suomalaista keittokirjoista ja niitä alettiin valmistaa kodeissa yleisemminkin. Ensimmäinen pohjoismainen keittokirjamerkintä laskiaspullasta on ruotsalaisen Cajsa Wargin keittokirjassa vuodelta 1755.

Katolisella ajalla laskiaisena ei olisi voitu kuvitella syödä laskiaspullaa, vaikka pullaa olisi kenties ollut saatavillakin, sillä laskiaisena ei katolisen perinteen mukaan missään nimessä saanut tarttua teräaseeseen; eli pullan leikkaaminenkin oli silloin kielletty. Hillolla täytetyn munkin valmistamiseen ei sen sijaan teräasetta tarvittu.

Ruotsalaiset ja ruotsinkieliset Suomessa, syövät laskiaispullan useimmiten keittolautaselta kuuman maidon kanssa. Ainakin Tukholmasta saa kahviloistakin laskiaispullan kuumalla maidolla, joka kaadetaan mantelimassaa ja kermavaahtoa sisältävän pullan päälle. Espressokoneen maidonkuumentimella saa kiehuvaa maitoa nopeasti ja ilmeisesti kahvilan kalustoon kuuluu muutamia syviä lautasia. Ruotsiksi laskiaispulla on muuten semla, joka suomenruotsalaisilla tarkoittaa sämpylää. Ja makuelämystä voi verrata hyvään pullamössöön. 

Tarinan mukaan Ruotsi-Suomen kuningas Adolf Fredrik tukehtui pullamaitoonsa laskiaistiistaina 1771.  Tuohon aikaan pullat täytettiin massalla, jossa oli pullansisusta, mantelia, munankeltuaista, kermaa, voisulaa ja sokeria. Pullia keitettiin täyttämisen jälkeen puoli tuntia maidossa ja ne tarjottiin keitinliemen ja maidosta, sokerista ja voista tehdyn kastikkeen kera. Marsipaanitäyte yleistyi vasta 1800-luvun puolivälissä. Laskiaispullien ohella kuninkaamme nautti hapankaalia, lihaa ja nauriita, hummeria, kaviaaria, savusilakkaa ja samppanjaa, joten kelpo ateria oli kuninkaan viimeinen ateria. 

Pannukakkua eli laskiaiskropsua on syöty perinteisesti ainakin Pohjanmaalla. Pannukakku on tehty ohrajauhoista ja paistamiseen on käytetty runsaasti voita tai sianrasvaa. Mukaan on voitu laittaa myös sianlihanpaloja tai silavakappaleita tai höystöä (lampaan talia). Näitä käytettiin etenkin silloin, kun pannukakku tehtiin täysmaidon asemasta kuoritusta maidosta. Pannukakkua on paistettu useimmiten kuumassa uunissa nopeasti, jolloin siitä tulee pehmeää ja ohutkuorista, mutta se voidaan tehdä myös uunin jälkilämmössä hauduttamalla, jolloin siitä tulee kovempaa ja makeampaa. Nykyisin pannukakusta jätetään laskiaisenakin liha ja silava pois. 

Savossa on pannukakun sijaan tehty lampaantalilla höystettyä rasvarieskaa, jota syötiin päivällä muiden ruokien kanssa lämpimänä. Tähteet jaettiin ja jokainen sai syödä loput milloin halusi.

Ennen rasvarieskan syömistä ei saanut mennä mäkeen, sillä sukset eivät luistaneet kuin vasta syönnin jälkeen.

Satakuntalaiseen, varsinaissuomalaiseen ja hämäläiseen laskiaisperinteeseen on kuulunut perinteisesti myös verimakkarat. Verestä ja ruisjauhoista tehdyt makkarat valmistettiin maanantaina ja syötiin laskiaistiistaina mäestä tultaessa ja loput syötiin illalla iltapalaksi.Makkaroita paistaessa piti olla huolellinen:

Jos makkarat rikkuivat uunissa, se ennusti naimis- tai muun kaupan purkautumista.

Venäläisestä keittiöstä on tullut suomalaiseen laskiaisen ajan ruokaperinteeseen tattarijauhoista tehdyt blinit, mäti ja vohvelit. 1924 vuoden Kotiliedessä mainitaan että linneistä eli blineistä on tullut hernekeiton ohella melkeinpä välttämätön laskiaisherkku. Lehdessä suositeltiin blinien seuraksi mätiä, anjovisvoita, raakaa kananmunaa ja anjovissuikaleita tai siivilän läpi puserrettua suolattua lohta johon sekoitetaan runsaasti kermavaahtoa. Itse ole tutustunut bliniviikkoihin ensi kertaa Joensuun teatteriravintolassa, mutta nykyisinkin näitä herkkuja saa viikon, parin ajan luultavasti joka kaupungissa.

Liukasta laskiaista

Erilaiset ennusmerkit ja uskomukset kuuluvat myös laskiaiseen, samoin mäenlasku ja muukin ilakointi. Laskiaiseen on kuulunut oleellisena osana mäenlasku, johon poikkeuksellisesti ottivat osaa kaiken ikäiset ihmiset. 

Mäkeä laskettiin ajatuksella, että kelkan liukumisen pituus voisi ennustaa pellavan- ja hampunkasvua. Mitä pidemmälle kelkalla pääsisi, sitä pidempiä kuituja saataisiin. Omalle talolle toivottiin tietysti hyvää onnea ja naapurille huonompaa. Menestystä viljelyksille sai enemmän, jos naisväki piti hiuksensa kerrankin vapaina tuulessa hulmuavina. Myös hiusten harjaamisen ja valkoisiin pellavavaatteisiin pukeutumisen uskottiin takaavan pitkiä pellavia. 

"pitkiä pellavia kon seipäitä, räätikkäitä kon nurkanpäitä" (Kokemäki).

Monin paikoin laskiaisena laitettiin nuorison iloksi puhtaille haoille hakotarhaan hyppylauta. jonka ympärille nuoriso kokoontui riehakkasti.

Ruotsin ja Venäjän säätyläisiltä Suomeen on tullut laskiaisen rekiajelut; rekiretket ja Euroopasta 1800-luvulla muotiin tulleet laskiaisen luistelutapahtumat. Nykyäänkin järjestetään joillain paikkakunnilla laskiaistiistai-iltana retki- tai rusettiluistelua tervasoihtuineen. 

Ulkoillessa on hyvä katsella ennusmerkkejä tulevasta säästä ja luonnon antimista:

Jos laskiaisena tuuli vie rikan tien yli, tulee hyvä pellavavuosi.

Jos laskiaisena sataa lunta, vaikka vähänkin, tulee kesällä hyvä marjavuosi.

Tuhkakeskiviikko

Laskiaista seuraa tuhkakeskiviikko, joka aloittaa 40 päiväsen pääsiäispaaston. Nimitys tulee katoliselta ajalta, jolloin pappi sirotti tuhkaa syntejään julkisesti katuvien päähän ja teki tuhkalla ristinmerkin katujien otsaan. Nykyisin pääsiäispaasto alkaa olla tuttua myös luterilaisissa piireissä. Luterilaisen paaston aikana hiljennytään ja kieltäydytään jostain itselle liian tärkeäksi tulleesta asiasta kuten kahvista, televisionkatselusta, motolla: 40 päivää ilman. 

Itse olen pohtinut vuosikaudet, miten ihmeessä laskiaisesta on muka 40 päivää pääsiäissunnuntaihin. Vasta tänään tajusin, että lukuun ei oteta mukaan sunnuntaita.