maanantai 2. maaliskuuta 2026

Eurooppa lukuhaaste vol 4

Tommy Tabermann on sanonut yhdessä runossaan, joka itse asiassa on ensimmäinen, jonka häneltä luin 1980-luvulla, että kaikkea saa kokeilla... Runossa kulkee ajatus siitä, että ihmisen kuuluu kokeilla, kolkutella, avata ja sulkea — olla utelias, rohkea, levotonkin. Saa erehtyä, saa lähteä, saa palata. Saa kysyä ja kaivaa, mennä poluille, joista ei ole varmaa tietoa. Sinne tässä nyt ollaan menossa, kun maaliskuun alussa, edelleen tiukasti sielu Aasiassa -linjalla eläen päätän suorittaa tänäkin vuonna Eurooppa-lukuhaastetta. 

Naurettavaksi päätöksen tekee se, että luettuna taitaa olla tässä vaiheessa peräti kaksi valtiota. Mutta saa sitä yrittää. Ja lupaus itselle on jo puoli voittoa. 

Viime vuonna luin 39 Euroopan valtiota. Omilla kriteereilläni kaikkien lukemiseen tuskin enää pääsen koska minivaltioista ei juuri löydy kirjoja suomeksi. Itseäni lohduttaa se, että suoritin haasteen täydellisenä kun tein sitä ensi kertaa. Ja viime vuonna luin lisäksi runokirjan lähes kaikista EU-valtioista. 

Luettu

Norja Anna Lillkung et alBonusprinssi : Norjan kuninkaallinen skandaali. (15.3.)
Romania Hédi Fried Bodin tarina (1.3.)
Ruotsi Sofia Rutbäck Eriksson Käsin kirjoitettu kuolema (4.1.)
Suomi Tove Jansson Muumit ja suuri tuhotulva (30.1.)
Tanska Michael Strunge Speed of Life runoja tanskaksi ja englanniksi (13.3.)
Jeg kender dig
jeg føler dig, du
du og jeg
jeg er dig vi er vor hinanden.


Lukematta: 
 Albania   Andorra   Belgia   Bosnia ja Hertsegovina   Bulgaria   Espanja   Irlanti   Islanti   Iso-Britannia   Italia   Itävalta   Kreikka   Kosovo   Kroatia   Kypros   Latvia   Liechtenstein   Liettua   Luxemburg   Malta   Moldova   Monaco   Montenegro   Pohjois-Makedonia   Portugali   Puola   Ranska   Romania   Saksa   San Marino   Serbia   Slovakia   Slovenia   Suomi   Sveitsi   Tanska   Tšekki   Turkki   Ukraina   Unkari   Valko-Venäjä   Vatikaanivaltio   Venäjä   Viro

Aasia lukuhaaste 2026

Koska sielu on nyt ollut Aasiassa kohta puoli vuotta, rohkenen tarttua ensi kertaa myös koko Aasiaa käsittävään lukuhaasteeseen. Alkuvuoden lukemiseni on ollut sen verran Kiina-painotteista, että pienoiset lipsumiset sinne tänne muuallekin Aasiassa ovat paikallaan. Lukupinossa odottaa myös useampi runokirja Lähi-Idästä. Aasia on siinä mielessä helpompi lukualue, että sen alueella ei ole kovinkaan montaa todella epätoivoista kirjamaata näin pääasiassa suomeksi lukevan silmin katsottuna. 

Täydentyvä päivitys. Luettavia maita 52, luettu nyt 5.

Listaan tähän ensimmäisen lukemani romaanin, tietokirjan sekä esimmäisen runokirjan, jos sellaisen luin. Jos ei näyttänyt hyvältä Euroopan alkuvuosikaan, ei näytä hyvältä tämäkään. Tätä julkaistessa maaliskuun alussa luettuja maita on 2 joten monipuolistua pitää, jos aikoo edes puolet lukea. 

Itä-Aasia

  • Hong Kong (nykyään itsehallintoalue, mutta löytyy lukuhaasteen listalta) Han Suyin Päivien kimallus. (1/26)

  • Japani Satoshi Yagisawa Päiväni Morisakin kirjakaupassa. (3/26)

  • Kiina Yu Hua Xu Sanguanin elämä ja verikaupat, Mari Manninen Yhden lapsen kansa - Kiinan salavauvat, pikkukeisarit ja hylätyt tyttäret, Pertti Nieminen Suuri tuuli Kiinan ruonoutta 1. (1/26)

  • Macao (löytyy lukuhaasteen listalta) 

  • Mongolia 

  • Pohjois-Korea 

  • Etelä-Korea Han Kang Älä jätä hyvästejä (3/26), Jeongdo Kim Mustetta ja Kyyneleitä Korean runouden klassikot. (3/26)

  • Taiwan (kiistanalainen asema, mutta usein mukana listoissa) 

  • Tiibet (maa haasteen listalla) Satumetsän äänikirja-sarja Tarina turkoosista jalokivestä : tiibetiläinen kansansatu. (3/26)

  • Venäjä (osa kuuluu Aasiaan) 

Kaakkois-Aasia

  • Brunei 

  • Filippiinit 

  • Indonesia 

  • Kambodža 

  • Laos 

  • Malesia 

  • Myanmar 

  • Singapore 

  • Thaimaa 

  • Itä-Timor 

  • Vietnam 

Etelä-Aasia

  • Afganistan 

  • Bangladesh 

  • Bhutan 

  • Intia Tagore Rabindransth (1861 - 1941) on Nobel-palkinnon 1913 voittanut intialainen runoilija, jota olen lukenut aiemminkin ja tykkäsin. Nyt luin kirjan Toiselle rannalle.

  • Malediivit 

  • Nepal 

  • Pakistan 

  • Sri Lanka 

Keski-Aasia

  • Kazakstan (osittain Euroopassa) 

  • Kirgisia 

  • Tadžikistan 

  • Turkmenistan 

  • Uzbekistan 

Lähi-itä / Länsi-Aasia

  • Armenia 

  • Azerbaidžan 

  • Bahrain 

  • Georgia (usein rajatapaus Euroopan kanssa) 

  • Irak 

  • Iran 

  • Israel 

  • Jemen 

  • Jordania 

  • Kuwait 

  • Libanon 

  • Oman 

  • Palestiina (osittain tunnustettu) Yahya Hassan, Yahya Hassan : runot. Luin kolmannen kerran, on se vaan hyvä, vaikka raadollinen. (3/26)

  • Qatar 

  • Saudi-Arabia 

  • Syyria 

  • Turkki (Euroopan ja Aasian rajavaltio) 

  • Yhdistyneet arabiemiirikunnat 

Alkuperäinen haaste kirjasuosituksineen löytyy täältä.

Kirja joka maasta ja kunnasta -projektit

Nämäkin voisivat kiinnostaa Sinua

Eurooppa lukuhaaste vol 4

Tommy Tabermann on sanonut yhdessä runossaan, joka itse asiassa on ensimmäinen, jonka häneltä luin 1980-luvulla, että kaikkea saa kokeilla.....