Sateinen päivä innosti soffamatkalle Karibialle. Kirjallisemmaksi kohteeksi valitsin Trinidad ja Tobagon, mutta muuallakin tuli käytyä Ville Haapasalon lomareissua (Haapasalo goes lomalle kausi 1 jakso 8/8) katsellen. Olen tykännyt Villen ohjelmista koska niissä tavataan useimmiten tavallisia ihmisiä ja tutustutaan paikallisiin erikoisuuksiin.
Trinidadissa Ville tutustui mm. Finlandstreet -kadun autiuteen. Sen vastapainona oli jengien valtaama kaupunginosa, jotka oli aidattu erilleen, ettei sinne vahingossa voisi joutua. Ville kävi bongaamassa lintuja ja tutustumassa paikallisten merikilpikonnien pesintäpaikkoihin. Jälkimmäiset ovat vaarassa kuolla sukupuuttoon, sillä poikaskuolemat ovat 90% luokkaa.
Entisenä lintubongarina Villen lintukommentit huvittivat. Lintuja on kuulemma viittä lajia: mm. pikkulintuja, isoja lintuja ja lokkeja. Matkan varrella nähtiin mm. Pikkuisia pöllöjä, jotka Ville luokitteli taskupöllöiksi. Taskuun nuo olisivatkin mahtuneet. Vihdoin päästiin sykähdyttävämpienkin lintunäkymien kohdalle, kun vene lähestyi rantaa, jossa vihreän kasvuston peitti vähitellen sadat ja tuhannet punaiset, ibiksen sukuiset linnut. Näkymää Ville kuvaili tuhkarokon kaltaiseksi, mutta myönsi vaikuttuneensa.
 |
| Haapasalo goes lomalle ja kokeilee steel pot rumpuja |
Pääosissa ohjelmassa taisi kuitenkin olla karnevaalit ja muut paikalliset juhlat. Trinidad ja Tobagon karnevaalit (laskiaisen aikaan) ovat maailman toiseksi isoimmat heti Rio de Janeiron jälkeen. Näistä karnevaaleista on kirjoitettu kirjakin, Robert Antoni Karnevaalit, jota tosin en vielä ole lukenut.
Hienoja karnevaalipukuja olen nähnyt ennenkin, mutta tämä oli ensi kerta, kun näin steelpot musiikkia soitettavan. Aika käsittämätöntä on, että terästynnyrin pohjasta tehdyillä “rummuilla” voi soittaa mitä tahansa säveltä. Huikeaa.
Samalla, kun sain tuon kirjoitettua, että taisin sittenkin nähdä livenä steel pot rummun soittoa viime syksynä Puolan reissulla. Silloin en vielä tiennyt, mikä tällainen soitin oikein on.
Ville Haapasalon ohjelmajakson pääosissa oli karibialaisuuden latinolaisempi osa. Saaren intialaisista juurista ei puhuttu. Itselleni se osa oli tuttua V.S. Naipaulin (Sir Vidiadhar Surajprasad Naipaul) kirjasta Täysin oppinut hieroja.
Naipaulia on luonnehdittu satyyrikoksi, joka osaa kuvailla ihmisluontoa taiturimaisesti. Itse nautin tavasta, millä Naipaul kuvasi niin helteistä päivää, hyvien ystävien suhteita kuin pienyrittäjän elämääkin.
Oikeastaan täysin oppinut hieroja Ramsumair voisi olla esimerkki kaikille somesta elantonsa saaville nykyihmisille. Menestyäkseen pitää luoda maine ja saada ihmiset tulemaan yhä uudelleen. Tuo oivallukseni on siinä mielessä hämmästyttävä, että Naipaul kirjoitti kirjan vuonna 1957.
V. S. Naipaul voitti Nobel-palkinnon vuonna 2001. Itselläni on useasti Nobel-palkintojen julkaisua seuratessani tunne, että palkittu kirjailija on täysin outo. Onpa viime aikoina ollut sellaisiakin palkittuja kirjailijoita, joiden teoksia ei ole käännetty aiemmin suomeksi. Naipaulin kohdalla tämä ei pätenyt, sillä Täysin oppinut hieroja käännettiin suomeksi jo 1970-luvulla ja muitakin käännettyjä teoksia oli palkinnon saannin aikaan jo seitsemän.
