maanantai 24. heinäkuuta 2017

Heinäpaaleja ja oliiviöljyä


Italialaisia oliivilehtoja ja kankaanpääläisiä heiniä.
    Satuin sattumalta lauantaina Kankaanpään kesätorille, minkä tuntumassa vietettiin MTK Kankaanpään 100-vuotisjuhlapäivää.
Paikalle oli tuotu erikokoisia traktoreita, heinäpaaleja ja kananpoikia. Kilpailla sai mm. pöllin suoraan sahaamisesta ja siitä mihin ruutuun vasikka tekee isommat tarpeensa puolen päivän jälkeen.
    Innokkaimmat saivat kokeilla lypsämistä kahden utareen lypsyasemalla. Itsekin kokeilin vieläkö maitoa tai tässä tapauksessa vettä, utareista irti saisin. Emäntäkoulusta kun sentään on aikaa, ei reilu kaksikymmentä, vaan reilu kolmekymmentä vuotta, kuten serkkuni taannoin vuosipäivänä laskelmiani korjasi.   Niin se aika rientää.
    En tiedä, oliko vuosien saatossa ruostunut taito vaiko muisti, sillä sain herutettua ämpäriin vain muutaman pisaran, kun vieressä istunut pikkupoika sai pelkällä rutistuksella aikaan melkoisen tuloksen. Joku mielikuva on, että lehmän utareet olisivat himpun verran pehmeämmät kuin tämän leikkimielisen lypsyaseman muoviviritelmä. Hauska juttu joka tapauksessa.
Ihmettelin jälleen kerran nykytraktorien julman näköistä nokkaa. Itselleni siitä tulee mieleen aina julma, jättimäinen hämähäkki. Lieko mielikuva perua fantasiakirjallisuudesta: R.A. Salvatoren Musta haltia – ja J. R. Tolkienin Taru sormusten herrasta –saagoista.
    Suomalaiseen juhlaan kuuluu luonnollisena osana kahvit. Torilla tuttavat sumppia kovasti kehuivat, joten eikun jonottamaan. Seuralaiseni kehuivat kahvia ja pullaa maukkaaksi. Vehnä- ja sokeriallergisena jätin pullat väliin, mutta kerma olisi kahvin kanssa maistunut. Jotenkin olisin kuvitellut, että maaseudun ammattilaisia edustavan järjestön juhlakaffeilla pöydässä olisi kermaakin, mutta nykyään sitä näemmä saa vain siellä, missä on espressokone tai marttojen tilaisuuksissa, jos sielläkään. No. Menihän ne kahvit alas ilman kermaakin ja siinä sivussa kuuntelin venesjärveläisten nuorten 4H-yrittäjien herkkupyörän esittelyä. Täytyy todeta, että nämä erilaiset nuorisoyritykset ovat kyllä mainio keksintö.
    Luin joku aika sitten Malva Nevan kirjoittaman dekkarin, joka kertoo italialaiseen maataloon vapaaehtoistyöhön lähteneestä suomalaisesta Leasta. Kirja italialaisine maataloustöineen toi oitis mieleeni kymmenisen vuotta sitten lukemani suomalaisten maastamuuttajien kirjoittamat kirjat Italiasta ja Unkarista. Siinä missä suomalaisella maatilalla tehdään heinää, puidaan viljaa ja säilötään mansikoita, poimitaan italiassa oliiveita ja säilötään erilaisia vihanneksia.
    Valheiden pastoraalissa Lea tutustuu italailaisen maaseudun arjen ongelmiin, jotka näyttävät olevan samanlaisia kuin Suomessakin: pelkkä maanviljelys ei tahdo kannattaa eikä raskas puurtaminen maanviljelyksen parissa tahdo kiinnostaa nopean rikastumisen toiveita elättelevää nuorisoa.
    Kirjan keskeisenä teemana murhan ohella on ihmiskauppa. Raskaasta aiheesta kerrotaan kuitenkin sen verran kepeällä otteella, että ainakaan itselleni ei kirjasta kauhukuvia jäänyt. Toisaalta, pakko myöntää, italialaiset ihmiskauppaongelmat eivät olleet minulle uusi asia vaan niistä on tullut luettua useampaankin otteeseen Repubblica –lehdestä. Myös Venetsiassa asuvan Donna Leonin on parissa dekkarissaan kuvannut ihmiskauppaa.
    Romantiikan nälkäisille kerrottakoon, että kirjasta löytyy myös sitäkin.  
    Taitelijanimen Malva Neva takana on kahden Italiassa asuvan suomalaisen kirjailijan, Marjatta Helisten ja Varja Lahdenperän yhteistyö ja sen vuoksikin sopii erinomaisesti Porin kirjaston lukuhaasteessa luettavaksi. Haasteen yksi kohta on nimittäin ”kirja, jossa on kaksi kirjoittajaa”. Itse kirjasin haasteeseen kuitenkin valitemani italialaisen kirjan kohtaan ”kirja, josta voi tehdä kirjanaaman”. Se oli Gianrico Carofiglion Silmät ummessa, joka sekin oli kelpo dekkari ja mukava poikkeus pitkästä aikaa, sillä päähenkilö oli asianajaja.
    Italia on itselleni se maa, jonne voisin muuttaa eläkepäiviksi. Kesät voisi asua Suomessa, sillä Suomen kuumuus on riittänyt minulle aina loistavasti – myös tänäkin kesänä. Olen opiskellut italiaa muutamia vuosia, mutta romaanien lukemiseen ei kielitaitoni vielä riitä vaikka aina silloin tällöin tulee kokeiltua. Viimeksi kokeilin lukea tuttua Harry Potteria italiaksi. Tarpeeksi monta kertaa kun yrittää, niin joku kerta lukeminen onnistuukin, uskon minä.
    Olen tätä ennenkin harrastanut mielenkiintoisia lukuprojekteja. Yhtenä vuonna luin viitisen kymmentä Italiaan sijoittuvaa kirjaa ja kirjoitin osasta kirjallisuusjutun Martat-lehteen. Tuon lukuprojektin aikana tutustuin soffalla ja parvekkeen lepotuolilla moniin italialaisiin kaupunkeihin, mutta maaseudun elämää kirjat eivät juuri avanneet. Siksi Valheiden pastoraali oli mukava täydennys aiemmin lukemiini kirjoihin ja antoi näkökulmaa vaikkapa siihen, miten niitä oliiveita loppujen lopuksi oikein poimitaan.

Nämäkin voisivat kiinnostaa Sinua

Klassikkohaaste 2022 ja vuoden klassikkokatsaus

Klassikot on useimmiten aivan syystä klassikoita. Ne vaan on niin hyviä. Tosin joskus tulee aloitettua klassikko väärään aikaan. En ole viel...