Siluetti

Rooma, enkelipatsas sillalla lähellä Pietarinkirkkoa.

Siluetti tarkoittaa varjokuvaa. 
Useimmiten se on musta kuva vaalealla pohjalla.

Joskus siluettia on kutsuttu myös köyhän miehen miniatyyreiksi 
eli pienen pieniksi tauluiksi. 
Useimmiten siluetti leikataan saksilla, 
mutta niitä voidaan tehdä myös tussilla värittämällä. 
Monille suomalaisille siluetista tulee mieleen 
useimmin liikennemerkki kuin muotokuva.

Siluetti voidaan myös valokuvata. 
Tarkkaavainen lukija ehkä muistaa valokuvan emohirven perässä kävelevästä vasasta. 
Tuo Antti Leinosen ottama valokuva voitti 
Vuoden luontokuva -palkinnon viime syksynä. 
Tämän jutun kuvituksena on siluetti eräätä Italian matkaltani.
Kuvani ei valitettavasti yllä samalle tasolle.

Satakuntalainen taiteilija Emil Cedercreutz on 
yksi tunnetuimmista suomalaisista siluetin leikkaajista.

On ihan pakko pysähtyä miettimään tässä kohtaa hetkeksi: 
Kuinkahan monta sellaista postikorttia ja kirjettä 
Emil Cedercreutz sai, joissa nimi oli kirjoitettu oikein? 
Pitääpä kysyä museovirkailijoilta, kun käyn seuraavan kerran Cedercreutzin museossa.

Minun ja Cedercreutzin nimen kirjoittamista yhdistää muuten se, 
että koneella kirjoittaessa meidän molempien sukunimissä 
tarvitaan oikeaa kättä vain yhtä kirjainta varten. 
Mutta palataanpa takaisin itse aiheeseen.

En ole koskaan ollut mikään hevostyttö, 
mutta pidän kovasti Cedercreutzin hevoskuvista. 
Niitä kannattaa käydä ihailemassa Harjavallassa. 
Itse olen suunnitellut käyväni katsomassa niitä taas keväämmällä. 
Käynnin pääkohteena on mielenkiintoinen 
japanilaisen taiteen näyttely, joka on avoinna 10.7. saakka.

Sanojen käyttö muuttuu nopeasti. 
Kuulin jokin aika sitten, että koulukirjojen ruotsinkieli ei ole enää samanlaista, 
mitä se oli kun itse opiskelin ruotsia 1980-luvulla. 
Olen myös lukenut, 
että 20 vuotta ulkomailla asunut ei enää ymmärrä mitä puhumme.
Näin on siksi, että kieli uudistuu koko ajan. 
Kieleen tulee uusia sanoja
ja vanhat sanat saavat uusia merkityksiä. 
Esimerkiksi suomenkielen isälle, Mikael Agricolalle 
rieska oli maitoa eikä tuoretta, ohutta leipää, kuten nykyisin. 
Ulkomailla alkaa myös unohtaa äidinkielensä sanoja, 
jos ei käytä niitä usein.

Löysin muutama vuosi sitten Alli Nissisen lasten runokirjan. 
Se oli julkaistu vuonna 1887. 
Kirjan kuvituksena on Ernst Jungin leikkaamat siluettikuvat. 
Kuvat ovat mielestäni samaa tyyliä 
kuin Emil Cedescreutzin tekemät kuvat. 
Jungin nimi tulee sen vuoksi harvoin mieleeni. 
Myönnän, että jouduin tarkistamaan sen nytkin Googlesta. 
Kirjan nimi on suomeksi Uusia mustalaisia. 
Pari vuotta myöhemmin kirja käännettiin ruotsiksi 
nimellä Svart på hvitt (Mustaa valkoisella). 
Ensi vuonna kirja täyttää 130 vuotta. 
Jos kirjasta otettaisiin uusi painos, 
sitä ei varmasti julkaistaisi vanhalla nimellä. 
Mustalainen ei tarkoita enää siluettia, 
eikä sanaa muutenkaan ole soveliasta enää käyttää.

Itselleni tulee siluetista mieleen japanilainen ristikko. 
Siinä väritetään ruutuja mustaksi numeroiden mukaan. 
Lopputuloksena on mustavalkoinen kuva. 
Käsityön ystäville mainittakoon, 
että valmiita kuvioita voi käyttää esimerkiksi neulemallina.

* * * *