tiistai 29. syyskuuta 2009

29.9. Mikkelin päivä

Tänään on arkkienkeli Mikalelin muistopäivä. Ammoisina aikoina päivää vietettiin aina 29.9. nykysin kirkollinen muistopäivä on päivää seuraava sunnuntai.

Mikkelinpäivää on vietetty Suomessa sadonkorjuun päätöksenä. Sato on saatu korjattua ja naiset siirtyvät ulkotöistä sisälle. Myös paimenet toivat Mikkelinpäiväksi karjan kotiin ja kesälaidunnusaika loppui. Mikkeliltä nauriit kuoppaan ja akat uunille.

Perinteisesti päivää on vietetty syömällä pässinlihaa. Pässi teurastettiin Mikkelin päivää varten kotieläinten menestymisen turvaamiseksi. Tai näin ainakin sanottiin ennen vanhaan. Raadollinen totuus lienee, että koska maataloissa alkoi tuolloin palkattujen henkilöiden vapaaviikko, riitti paistetussa pässissä syömistä talonväelle viikoksi, eikä perheen oman naisväen tarvinnut panostaa juuri ruuanlaittoon, vaan he voivat keskittyä rauhassa karjanhoitoon ja muuhun välttämättömään työhön kun kerran palvelijat olivat lomalla.

Vuodesta 1816 vapaaviikko siirrettiin marraskuulle ja lomaa alettiin pitää kaksi viikkoa.

Mikkelin päivään on liitetty myös sään ennustuksia. Kun Mikkelille lehti lähtee, niin Jyrkiksi (23.4.) kesä tulee. Mitä Mikon päivän jälkeen on lehti puussa, sitä vapun jälkeen lumi maassa. Mitä ennen mikkeliä lehti putoaa, sitä ennen eerikkiä lumi sulaa. Pohjanmaalla saatettiin sanoa myös: Jos mikkona talvi tulee, niin valpurina jokijäätä ajetaan.


sunnuntai 27. syyskuuta 2009

27.9. Maailman matkailupäivä

Julia palaili hiljattain lomalta, eikä näin ollen matkailu ole tänään mielessä. Nojatuolimatkalle voi silti aina lähteä. Niinpä Julia katselee tänäiltana Subin uutta Capri-sarjaa ja muistelee aiempia Caprin matkojaan lämmöllä, kaiholla ja seuraavia matkoja suurella odotuksella.

Julian kirjaston kätköistä löytyy myös kirja, jossa on esiteltynä 1001 paikkaa, jonne kannattaa matkustaa. Tuollaisten luetteloiden katselu on aina mieltä innostavaa. Maailmalta löytyy paljon paikkoja jonne voisi matkustaa. Valitettavasti Julialla on tässä asiassa pari pientä hidastetta: ei ole aikaa eikä rahaa... eikä ehkä myöskään uskallusta vain ottaa ja lähteä. Tämä vanhuus, tämä vanhuus.

torstai 24. syyskuuta 2009

24.9. Johannes kastajan sikiämisen päivä

Johannes Kastajan sikiämisen päivää vietettiin ennen 24.9. Päivä löytyy vanhoista kalentereista. Nykyisin suuria juhlia ei enää päivän kunniaksi järjestetä, liekö järjestetty kovasti aiemminkaan.

keskiviikko 23. syyskuuta 2009

23.9. Syyspäivän tasaus

Syksy alkaa olla käsillä. Yö ja päivä on yhtä pitkiä.

Julian kyökin ikkunasta näkyy upeita ruskan värejä. Aurinko paistaa täydeltä terältä ja syksy näyttää parhaat puolensa.

Tasausta harrastetaan näinä päivinä enemmänkin, sillä Lähetysseuralla on ollut tapana järjestää syys- ja kevätpäivän tasauksen aikaan Tasauspäivää maailman hyvinvoinnin tasaamiseksi. Siinä riittänee sarjaa useammaksi vuodeksi jatkossakin.

Kirja joka maasta ja kunnasta -projektit

Nämäkin voisivat kiinnostaa Sinua

Joulukalenteri 22. luukku 2024

Pappiloissa ja kartanossa on perinteisesti vietetty ennen laajaa sukujoulua. Kartanoihon lasketaan tietysti tässä kohdin myör ruukinkartanot...