Jotkut kirjat tuovat mieleen tietyn päivän tai ajan tunnelmineen. Silloin kirjan näkeminen on kuin saisi käsiinsä purkillisen säilöttyä henkilöhistoriaa – hyvässä tai pahassa.
Mauri Kunnaksen Koiramäen Martta ja tiernapojat on itselleni tällainen kirja. Sain
kirjan jouluiseksi muuttolahjaksi rakkaalta marttaystävältäni, jonka kanssa
istuimme autossa juttelemassa lukuisten marttailtojen jälkeen tunnin tai toistakin.
Olin muuttamassa Mikkeliin ja kaikki nuo hyvät hetket jäivät muutamiksi
vuosiksi pois omasta arjesta.
Muutin joulukuun alussa ja muutto oli kiireinen, sillä pakkausaikaa ei
ollut liiemmälti. Muuttopäivänä oli pakkasta paljon, kuten koko sen talven.
Mikkelin asunnossani oli olohuoneessa kylmää kuin kellarissa. Ystäväni, joka myös
oli sattumalta muuttanut Itä-Suomeen vähän ennen itsenäin, oli tulossa kylään
itsenäisyyspäiväksi. Kun kaikki oli vierailua varten valmiina ja piirakka
uunissa, siirryin Koiramäen Marttan kanssa keittiöön vahtimaan uunia.
Kirjassa Martta lähtee äitinsä mukana kyläilemään sukulaisten luo
Porvooseen ja tutustuu siellä tiernapoikaperinteeseen.
Meillä ei ala-asteella esitetty tiernapoikia yhtenäkään vuonna, joten
perinne ei ole itselleni koulusta tuttu. Taisin olla jo likimain aikuinen, kun
näin esityksen ensi kertaa livenä. Televisiossa sitä ehkä tuli nähtyä
aiemminkin, mutta sen kanssa oli aina vähän niin kuin lentopallonkin katselun
kanssa. Mieluummin pelaisi itse kuin katselisi.
Johtunee siitä, että minulla ei ole lapsuuden kokemuksia tiernapojista,
että mieleeni tulee esityksen lauluista aina ensimmäisenä, kuinka Herodes
määräsi:
"Mene myös Betlehemin Juuttaan maan Taavetin kaupunkiin ja tapa ja virtaan
heitä kaikki kaksivuotiset poikalapset ja sitä nuoremmat, kunnes olet tavannut
sen äsken syntyneen juutalaisen kuninkaan."
Mikä julmuus!
Omassa jouluseimessäni löytyy myös patsas, jossa Herodeksen sotilas täyttää kuninkaansa käskyä. Iloisempiakin patsaita jouluseimikylässäni on: esimerkiksi kanaa kynivä nainen ja säkkiä kantava kalastajamies. Tänä vuonna en ole ottanut jouluseimeä esiin, mutta vielä toki ehtisi. Harmittavaa kyllä, Mikkelin vuosinani seimestä hävisi itämaan tietäjät. Seimipatsaani olivat esillä näyttelyssä Kenkäverossa, enkä tiedä lähtikö patsaat pitkäkyntisen mukaan vai tuliko heitetyksi roskiin pahvilaatikoiden mukana.
Pitäisi päästä Vatikaaniin tai Napoliin shoppailemaan
täydennystä!
