Kaikkien hyllyssä olleiden joulukirjojeni jälkeen oli pakko katsoa, mitä kivaa kuuntelemista löytyisi BookBeatissa siivittämään joulun odotusta. Huomennahan se kauan odotettu jouluaatto jo onkin.
Selailu paljasti, että suosikkikirjailijaltani Matt Haigilta on ilmestynyt myös joulukirjoja. Poika nimeltä Joulu löytyi myös äänikirjana ja eikun vaan kuuntelemaan.
Kirjasta on sanottu, että se on uusi jouluklassikko. Uskon sen. Kirjassa on paljon jouluun liittyviä, tuttuja asioita, mutta kuitenkin jotain uutta.
Kirja opettaa, että tontuille - eikä ihmisillekään mikään ei ole mahdotonta. Tontuille jopa sana mahdoton, on niin mahdoton, että tonttulapsien korvat peitetään, etteivät he kuulisi koko sanaa.
Mahdoton on vain mahdollista, jota ei ole vielä ymmärtänyt,
kertoo Joulu-Ukko.
Opin kirjasta sen, että tonttulassa tontut ikääntyvät niin kauan, kuin löytävät aidon tarkoituksen elämälleen. Tuota jäin hieman mietiskelemäänkin siinä taatelikakun paistumista katsellessani. Mitä jos ihmisetkin lakkaisivat vanhenemasta silloin, kun keksivät mikä on heidän intohimoinen elämäntarkoituksensa.
Kimi Räikkönen ei olisi koskaan saanut ajokorttia kisakenttien ulkopuolelle, koska tiesi jo pikkupoikana haluavansa ajaa autoa radalla, mutta entäs sitten me muut, jotka aina välillä kuvittelemme löytäneemme unelmaamme, mutta sitten tulee lama ja konkurssit ja on pakko etsiä uusi unelma jonka toteuttaa? Lakkaisiko vanheneminen aina välillä. Vai auttaisiko intohimo pitämään firmat pystyssä lama-ajatkin? Jos nuoruutta ihaillaan nykyisin näin paljon, mitä tapahtuisi ihmisille, jotka eivät koskaan löydä intohimoaan? Katsottaisiinko heitä paheksuvasti vai säälien?
Poika nimeltä Joulu luonnollisesti löysi elämänsä tarkoituksen, mutta ei kovin nuorena, vaan vasta sitten, kun hänen partansa hohti valkoisena. Vanhentaahan se tietysti miestä, kun 12-vuotiaasta lähtien johtaa koko tonttulaa :)
Kirjassa vilahtelee sopivissa määrin myös keijuja ja peikkoja, joten mieli pysyy virkeänä kannesta kanteen.
Toinen mieltä vaivaamaan jäänyt asia on se, onko alkuperäisessä englanninkielisessä tekstissä ihmisten asumat paikkakunnat tosiaankin Kristiinankaupunki ja Turku. Edellisessä asuu Niklas poika, jonka lempinimi kotona oli Joulu, jälkimmäisessä asuu kuningas, joka olisi mieluusti ottanut vastaan todisteet tonttujen olemassaolosta. Luultavasti näin on, sillä kirjassa Niklas asuu nimenomaan Suomessa.
Kirjassa ensimmäinen joulusukassa lahjan saanut lapsi asui Englannissa, joten myös kirjailijan kotimaa pääsee kirjassa esiin.
Vahva suositus kirjan lukemiselle satakuntalaiskeittiöstä, ja mainiota joulun odotusta.
