Hyvä Tuomas joulun tuopi, paha Nuutti pois sen viepi, sanottiin muinoin. Itse asiassa jo marraskuun viimeisenä päivänä sanotaan: Antti joulun alottaa, Tuomas tupaan taluttaa. Tämän päivän kirjassa sama sanotaan hieman toisin sanoin: Antti tulee avain kädessä, Tuomas tuoppi kainalossa.
Itselleni Tuomaan päivä on ollut se, joka aloittaa joululoman. Tuomaan markkinoilta on hyvä suunnistaa kohti joulua.
Päivän joulukirja on Elli Alatalon Sydänmaankylän ukkojen jouluviinat. Se on kaksinäytöksinen Kansan näytelmä, jota tuskin on koulun joulujuhlassa näytelty. Kirja on 9.osa Näytelmäkirjastosarjassa ja se on julkaistu vuonna 1925. Näyttelijöitä tarvittiin 10, joista yksi oli 10-11-vuotias poika, muut aikuisia.
Muori, vaari ja tyttärenpoika odottelevat joulua. Heti alkuun käy ilmi, että vaari on juonut talonsa ja on nyt raitis mies. Joulu sahtia kuitenkin tekisi mieli.
Myös Jussilalla, Lunttalla ja Lassilla on mielitekoja.
Niilo-poika saa enemmän kuin sukset, mutta kuinka käy ukkojen joulu viinojen?
Jouluun kuului kinkun ohella monilla sahti ja paloviinaryypyt. Varmasti silloinkin alkoholin liiallisesta nautiskelusta kärsi kukkaron ohella perhe. En tiedä, onko sitten yhtään parempi se, että joulusahdista on siirrytty maistelemaan viinejä tai saunakaljaa joka viikko.
Kaikissa tarinoissa ei ole yhtä onnellinen loppu lapsen kannalta, mitä tässä näytelmässä.
Aina sitä kuitenkin toivoo, että edes lapsen niin odottamaan jouluna aikuiset osaisivat käyttäytyä niin, että lapsen riemu olisi kodin ykkönen. Ehtii sitä juomaan myöhemminkin.
Olen ostellut vanhoja näytelmiä kirpputoreilta. Aina silloin tällöin niihin törmää. Vanhoissa näytelmissä on usein autenttista ajankuvaa paljon paremmin, mitä romaaneissa. Kun unohtaa vähän liiallisen huumorin ja kepeyden, löytää joko sen, miten muinoin elettiin tai sen, miten opettajaneidit olisivat kansan halunneen elää. Molemmat näkökulmat ovat mielenkiintoisia.
