Vuoden alussa intouduin saamelaisen kirjallisuuden haasteesta. Kyselin vinkkejä kirjoihin henkilökohtaiselta saamelaisuusasiantuntijani ja sain paluupostissa valmiin lukulistan, jonka jokaisessa kohdassa oli muutama vaihtoehto.
Sitten iski koronabreikki, eikä yhtään listan kirjaa ollut saatavilla äänikirjana. Pian huomasin puurtavani 366 kirjaa vuodessa haasteen parissa.
Marraskuun loppupuolella oli selvää, että nyt pitäisi aloittaa, joten tilasin repullisen kirjoja.
Mistä muusta saamelaisen kirjallisuuden haastetta voisi aloittaa kuin Pedar Jalvin lyhyeksi jääneestä tuotannosta.
Jalvi kuoli nuorena miehenä, pian opettajaksi valmistumisen jälkeen. Hänen omakustanteen painettu ohut runokirja Muottacalmit (suomeksi Lumihiutaleita, Huom. c:n päällä kuuluisi olla pikku v väkänen), oli kuitenkin Suomen ensimmäinen saamenkielellä kirjoitettu teos, joka loi pohjan tuleville.
Kirjassa Lumihiutaleita ja pieniä pakinoita, on koottu yhteen suomennettuna Jalvin runot sekä hänen eri nimimerkeillä ja nimillä lehtiin kirjoittamat tarinat. Kirjassa myös esitellään Jalvin lyhyt elämä.
Kirja on ohut, mutta lukemisen välissä piti keskustella myös hyvän ystäväni Googlen kanssa. Ensimmäinen tarkistettava asia oli Koutokeinon kansannousu, jonka enteistä kertoi pakina Näky. Uudenvuoden aamuna 1852 taivaan ranta oli kirkkaan punainen ja sitä pidettiin huonona enteenä. Jälkeenpäin muistettiin, että tuo näky enteili Koutokeinon kapinaa, missä sai surmansa viinakauppias ja nimismies sekä pari kapinallista. Aiheesta on tehty näemmä myös elokuva, jossa viinakauppias esittää Mikael Persbrandt (koskahan tuo sukunimi menee kerrasta oikein?) Pitänee kaivaa leffa esiin... Tästä lukemisesta tulee näemmä pitkällinen prosessi, jos kaikkea pitää Googlettaa! Onneksi kirjoja on vain 12. Toisaalta, kun joutuuu Googlettamaan, se vain osoittaa, että haaste tuli tarpeeseen.
Toinen tutustumista vaativa asia oli Jalvin sukunimi, joka muuttui vuosi vuodelta. Kirkonkirjoissa hän oli syntyjään Piera Klemetinpoika Helander. Eihän sen pitäisi minua sukututkijana kummastuttaa, mutta kummastutti silti. Papithan kirjoittivat kirkonkirjat yleensä ruotsiksi ja jos ei suvulla ollut nimeä, keksittiin rippikirjan ruotsinkielinen nimi. Niin taisi olla pohjoisessakin.
Jotenkaan sitä ei vain ollut tajunnut, koska oma käsitys on, että pohjoisessa oli aiemmin samanlainen käytäntö, kuin kotikylälläni Pohjois-Satakunnassakin. Taloilla oli kansan suussa oma nimensä ja sen asukkailla omansa. Itse asuin talossa, jota kutsuttiin Tuomaalaksi. Vasta sukututkimusta tehdessäni tajusin, että nimitys tuli siitä, että talon ensimmäinen asukas on ollut Tuomas, joka perusti torpan 1770-luvulla. Vieläkään en muista, mikä oli erään kyläisen sukunimi, kun häntä kutsuttiin aina äitinsä poikana tyyliin Liisan Matti.
Haastekohdat:
1. Kirja, jota saamelainen suosittelee
2. Kirje, jonka saamelainen on haukkunut
3. Kirja, jossa yhtenä hahmona on Áillohaš
4. Kirja, jonka kannessa on poro, taimen tai muu saamelaisille tärkeä eliö
5. Saamenkielinen kirja — tai kirja, joka on käännetty saamesta, jos et osaa
saamea
6. Kirja, jonka tapahtumat sijoittuvat enimmäkseen perinteiselle
saamelaisalueelle
7. Kirja, jonka nimessä on sana ”perinne”
8. Jonkun saamelaisen muistelmat tai elämänkerta
9. Pedar Jalvin tai Áillohašin kirjoittama kirja
10. Kirja, joka käsittelee Pedar Jalvia tai Áillohašta
11. Kirja joka kertoo saamelaisen/saamelaisten
asuntolaelämästä
12. Kirja joka kertoo etelään muuttamisesta
Eli ensimmäinen luettuna. Vielä on aikaa kuukausi.
