On aina bonusta, jos hyvä kirja johdattaa lukemaan lisää hyviä kirjoja. Kaikkein mieluistinta se on itselleni silloin, kun voi lukea jotain vanhaa, josta koskaan ei ole kuullutkaan tai johon on aina pitänyt tarttua, mutta koskaan ei tunnu olevan sopiva hetki.
Pakko kuitenkin myöntää heti alkuunsa, että aina lukukokemus ei olle huikaiseva.
Viimeksi itselleni kävin niin surkeasti, kun noin 10 vuotta sitten innostuin tarttumaan Emily Brontën Humisevaan harjuun. Aiemmin olin bongannut tuon kirjan Stephenie Meyerin kirjassa Epäilys ja muutama vuosi myöhemmin se tuli vastaan jossain muussa kirjassa. Silloin päätin lukaista kirjan, jota niin monet ovat sanoneet romanttiseksi kirjaksi.
 |
| Kaikesta ei ole sydänystäväksi kaikille :) |
En tiedä onko ajatusmaailmassani jotain vikaa, mutta en todellakaan ihastunut tuohon klassikkoon. Jotenkin tuli sellainen olo, että melkeinpä Minna Canthin Työmiehen vaimokin on minusta romanttisempi. Lisäksi lukukokemus oli sellainen, että jälkeenpäin tuntui siltä, että olisi taas kerran kiva, jos aivot voisi pestä saippualla puhtaaksi kokemuksesta, tai jospa edes olisi tapa antaa muistoja pois, kuten Robbin Hobbin Näkijän tarussa on mahdollista lohikäärmeitä herätellessä tehdä.
 |
| Ensin oli kissat, sitten piti lukea pari muutakin. |
Onneksi näitä huonoja kokemuksia on ollut vähän ja hyviä sitäkin enemmän. Hyviin johdatuksiin luen ehdottomasti Maria Langin Punaiset kissat joka innosti tarttumaan pienoisella painiotteella kahteen ruotsalaiseen kirjailijaan: Selme Lagerlöfiin ja Esaias Tegneriin. Edellinen oli tietenkin tuttu jo nuorena katsotuista Peukaloisen retkistä, mutta Tengerin nimeä en ollut edes kuullut ennen kuin innostuin Langin kirjoista. Nyt olen bongannut Tengeriä jo ainakin kahdessa kirjassa.
Punaiset kissat kirjassa päädytään Värmlantiin Selma Lagerlöfin Mårbacka-taiteilijakotiin ja sitä kautta Tengerin asuinsijoille. Suosittelen kirjaa ainakin kaikille dekkarin ystäville, jotka ovat aikanaa katselleet Peukaloisen retket villihanhien matkassa televisiosta.
Myöhemmin tartuin Lagerlöfin lapsuuden muistoista ja hänen lapsena kuulemistaan tarinoista kertovaan kirjaan Lapsuudenkoti, jonka kirjoittamisesta tulee pian 100 vuotta. Selma Lagerlöf voitti aikanaa ensimmäisenä naisena Nobelin kirjallisuuspalkinnon, jonka rahat hän myöhemmin lahjoitti talvisodassa kamppailevalle Suomelle.
Oli mukava huomata, kuinka Langin dekkarissa esiintyvät paikat olivat esillä myös Lapsuudenkoti kirjassa. Kirjasta löytyi myös tarina siitä, mikä tapaus johti siihen, että Lagerlöf kirjoitti kirjan Nils Holgersonin huimasta retkestä villihanhien matkassa. Mårbackan maalaistalossa oli hanhia ja eräänä keväänä yksi hanhista lähti villihanhien matkaan. Syksyllä hanhi palasi ja toi kesän aikana perustetun perheensäkin mukanaan. Hanhien hoitaja ei kuitenkaan ilahtunut asiasta, vaan teki koko hanhiperheestä hanhipaistia, jotta muut kesyt hanhet eivät saisi päähänsä seuraavana keväänä yhtä huimaa ideaa.
Siinä missä Lagerlöfin lapsuuden tarinat olivat viihdyttävää lukemista, oli Tegnerin likimain sata vuotta aiemmin Fritiofin taru hieman raskaampaa luettavaa, mutta niinhän runoteokset usein ovatkin. Tuo kirja on puolen vuoden satunnaisten iltalukemisten jäljiltä edelleen hieman kesken, mutta etenee pikkuhiljaa.
Joku mielikuva on, että Lang kirjoitti dekkarin, jossa seikkailtiin Tegnerin kotilaisemissa, mutta sen nimi ei tule juuri nyt mieleen, eikä ystäväni Googlekaan tunnu auttavan tässä asiassa edes ruotsiksi.
Tämä päivitys olisi kyllä pitänyt tehdä jo 11.11., päivänä, jolloin olisi kuulunut syödä Martin-hanhea, mutta eipä tullut syötyä tänäkään vuonna, vaikka aiheesta puhuinkin töissä.
