Jossain Facebookin kirjoja käsittelevässä ryhmässä kyseltiin taannoin olemmeko lukeneet kirjoja, joilla on sama nimi. Kerroin, että lainasin hiljattain neljä eri kirjaa samalla nimellä. Niistä yksi oli sarjakuva ja ainakin yksi dekkari. En ole vielä lukenut ainoatakaan, mutta postailen niistä, kun tulee luetuksi. Ehkä hankin jopa kaikki muutkin samannimiset teokset. Ilmeisesti nimi on hyvä dekkarityyppiselle kirjalle.
Muutama päivä FB päivityksen jälkeen muistin, että minähän olen lukenut tänä syksynä kaksi kirjaa, joilla oli sama nimi.
Minun piti kuunnella Viveca Stenin Pinnan alla -kirja syksyllä, mutta sormi hipaisi vahingossa soimaan Harri-Pekka Pietikäisen kirjan Pinnan alla - elämäni valkohain kanssa. Hetihän tuollainen kirja kiinnosti, joten ei kun kuuntelemaan sitä ensin.
Lukemisessa minua on aina kiehtonut se, että yhtäkkiä pääsee sukeltamaan maailmaan, josta ei oikein ole tiennytkään. Pietikäisen kirjan kanssa sukelluksesta tuli melkeinpä konkreettista. Pietikäinen päätti vuonna 2016 kohdata pelkonsa silmästä silmään ja matkusti eteläiseen Afrikkaan, missä harrastetaan valkohaiturismia.
 |
| Kuva Gansbaain rannalta on Google Mapsin livekartalta |
Gansbaai on pieni kalastajakaupunki Etelä-Afrikassa, joka on saanut runsaasti matkailutuloja vuodesta 1995 alkaen valkohaiturismista. Sinne Pitkänenkin reissuillaan suuntasi.
Pietikäinen ja monia muita matkustajia laskettiin rautaisessa turvahäkissä laivasta mereen. Lopulta valkohai tuli paikalle. Hetki meressä hain seurassa oli lyhyt ja Pietikäinen halusi lisää. Seurasi monia uusia matkoja ja uusia häkkisukelluksia ja kirjoittaja kävi toisessakin valkohaikohteessa.
Lopulta pelot olivat laantuneet ja into päästä sukeltamaan ilman turvahäkkiä valkohaiden kanssa alkoi kasvaa. Siitä kerrottaneen enemmän seuraavassa kirjassa, jos sellaista konsaan tulee.
Omakohtaisten kertomusten ohella kirjassa on paljon faktaa valkohaiden elämästä. Vuosien saatossa valkohaiden määrä on vähentynyt. Liekö syynä ekokatastrofi, joka uhkaa valtameriämme, ellei ihminen tee jotain... ja lakkaa tekemästä monia pahoja asioita.
Sormen väärä hipaisu johdatti onnellisille vesille. Sen jälkeen olikin aika palata tuttuun ja turvalliseen Viveca Steniin ja toisenlaiseen Pinnan alla teokseen. Hänen kirjassaan ei valkohaita vilise, mutta Sandhamin idyllinen saari on muutoin vaarallinen paikka. Tässä kolmannessa Stenin kirjassa siellä tapahtuu jälleen surmatyö. Luulisi melkein tuollaisten murhamäärien jälkeen, että loma-asuntojen hinnat alkaisivat pian romahdella.
 |
| Kuva: Google Sandham hotellin ravintolasta olisi hyvä seurata miten rikoksia ratkotaan. Ja ellei tutkimukset ole menossa, on näköalat kotoisat kuin Turun saaristossa ikään. |
Olen tykännyt Viveca Stenin kirjoista, mutta tv-sarjaan minulla on ristiriitainen tunne. Toisaalta alkuperäiset näyttelijät sopivat erinomaisesti rooleihinsa, mutta joku sarjassa tökkii. Ehkä tv-sarjassa ei päästä niin syvälle Noran elämään ja ajatuksiin. Jollain tapaa tv-sarja saa Noran näyttämään saamattomalta ja päättämättömältä, vaikka hän hoitaa juristina vaativaa työtä ja ratkoo siinä sivussa rikoksia ja hoitaa perheensä, kun perheen miehillä on ykkösasiana oma työnsä ja harrastuksensa ja perhe tulee ajatuksiin sitten vasta kolmantena jos silloinkaan.
Kirjojen kanssa en ole kokenut samaa ongelmaa. Noora on älykäs nainen ja Sandham olisi kokemisen arvoinen, sitä voisi kokeilla kunhan tästä korona-breikkiajasta päästään. Matkakuuntelemiseksi ottaisin Viveca Steniä :)
* * *
PS. Päivitys ei perustu minkäänlaiseen kumppanuuteen tai yhteistyöhön.
