tiistai 15. lokakuuta 2024

Taidenäyttelyitäni

Tiedättehän leikkimielisen pelin, jossa muut arvaavat mikä kolmesta tai viidestä vaihtoehdosta on totta? Pelasin sellaista töissä nuorten iltapajalla koronabreikin aikana. Kirjasin omiksi vaihtoehdoikseni jotain martoista ja matkoista. Koska mukana oli taidepajalaisiakin, kirjasin totuusvaihtoehdoksi sen, että taideteokseni on myyty porilaisessa taidegalleriassa. Muistelen, että kukaan ei arvannut oikein. 

Aina en itsekään muista, että Ahti-niminen grafiikkatyöni myytiin Taidetta sanoi martta -taidenäyttelyssä porilaisessa taidegalleriassa parikymmentä vuotta sitten. 

Unohtaminen on siksikin helppoa, että tuolloin minulla ei ollut digikameraa, eikä tuosta onnistuneesta taulustani ole itselläni valokuvaa.

Samoin olin unohtanut 2004 syksyllä Mikkelin Kenkäveron matkailualueella pidetyn Kulttuurinurkka -näyttelyn, missä oli esillä vielä kerran Porissa Taidetta sanoi martta -näyttelyssä ja Porin kirjastossa pidetyssä oman Marttayhdistykseni taide/käsityönäyttelyssä olleet taulut; tai tietysti vain ne, jotka olivat vielä jäljellä.

Posliininmaalausnäyttelyt muistuvat sentään paremmin mieleen, niitä kun oli useampia. Opetin posliininmaalausta vajaa kymmenen vuotta ennen kun minusta tuli perinnetietokeskuksen johtaja "marttamuseossa" reilu 20 vuotta sitten. Kaikkea sitä onkin ehtinyt tehdä. 

Kuvan flyygeli, jonka alkuperäisestä omistajasta on nuottitelineessä tekstiä, lienee nykyään nähtävillä Sarka-museossa. Tapetti on hankittu vanhoja tapetteja myyvästä myymälästä 2003. Tuota näkee aina silloin tällöin lehtikuvissa vanhoissa kohteissa. Joko uutena tai monen tapetin alta löydettynä. 

* * * * *
Teksti on kirjoitettu 2020 heinäkuussa blogiin, jota en koskaan julkaissut. Tänne siirretty 10/24. 

Kirja joka maasta ja kunnasta -projektit

Nämäkin voisivat kiinnostaa Sinua

Joulukalenteri 21. luukku 2024

Tuomaan päivänä käydään Tuomaan-markkinoilla ja luetaan tietty Tuomaan kirjoittamia kirjoja. Tuomaaksi valitsin tällä kertaa its...