torstai 31. lokakuuta 2024

Dekkareita tikkataulun äärellä

Syyslomaviikko kului 1984 vuoden dekkareiden parissa. Aikamoinen kokoelma niitä kerääntyikin. Kaiken kaikkiaan 11 kirjaa, mutta 1980-luvun tapaan ne olivat melko ohuita. Itselleni muistuu 1980-luvun jännityskirjoista vain Leon Urisin Exodus, joka tuntui tiiliskiveltä muiden joukossa. 

Lukiessa sattuu välillä ihan käsittämättömiä sattumuksia. Valitsin 1984 vuoden kirjoja alkuviikosta reilun pinon, josta jäi vielä toinen mokoma seuraavallekin viikolle. Järjestystä en mitenkään valinnut etukäteen vaan otin käsille kirjan, mikä sattui juuri sillä hetkellä miellyttämään, tai mihin tuntui olevan aikaa. 

Loppuviikosta luin sitten vahingossa peräkkäin kolme kirjaa, jossa tikkataulu mainittiin jollain tavoin. 

Ensimmäisenä luin Pentti Kirstilän Munthen. Ei muuten ollut hassumpi kirja! Kirja alkaa Thaimaan lentokentällä tapahtuneesta sattumuksesta. Valokuvaaja Munthe kuvaa, kuinka julkkisnainen joutuu lentokenttähenkilökunnan tarkastettavaksi. 

Oletetaan syyn olevan huumeissa ja Thaimaassahan se tarkoittaa vuosien vankeutta. Kirjassa väläyteltiin jopa 500 vuoden tuomiota. No, senhän kuolema sitten jossain vaiheessa armahtaisi. 

Tätäkin asiaa aletaan tutkia Suomessa, kun tutkittavaksi tulee murha. 

Kirjassa Munhte heittelee tikkaa vapaasti ilman pallon ulkopuolista akselia pyörivään maapalloon. Pallo pyörimään ja tikka lentämään. Sitten katsotaan, osuuko tikka mielenkiintoisen nimiseen paikkakuntaan. En nyt enää muista mitä ne olivat, mutta Sansibar tuli itselleni mieleen. 

Toinen kirja oli Olli Hakkaraisen Kuutamokeikka. Kirjan päähenkilöllä ei mene järin hyvin. Sitten vanha tuttava tulee tarjoamaan hänelle rahakasta keikkaa tietäen vanhastaan, että päähenkilöön voi luottaa kaikessa. Tehtävävään kuuluu ajaa purjeveneellä myöhään syksyllä merelle Porvoon edustalle ja palata sitten Helsinkiin. Päähenkilö arvelee, että kyseessä on huumepaketti, ja harmittelee, että tulikin luvattua. Toisaalta merellä on hieno olla. 

Paketti saapuu perille, mutta sitten sattuu kaikenlaista. Jossain vaiheessa päähenkilö kävelee huvilan pihapiirissä, missä on tikkataulu. 

Tämän jälkeen ei voinut kuin ihmetellä, sillä Hannes Markkulan Koston piikki on terävä -kirjan piikki oli darts-tikka, ja se oli kolmas tikkataulumaininta perättäisissä kirjoissa. Roberts pubin tikkakerho lähtee Helsingistä Nuuksioon Espooseen. Siellä järjestetään tikkakerhon virkistyspäivä, joka muodostuu kosteahkoksi tapahtumaksi. Tikkaakin heitellään uusilla, matkan varrelta ostetuilla tikoilla. Murhakin tapahtuu.

Lapsena heiteltiin tikkaa kesäisin, väliin ahkerastikin. Dartsia en ole koskaan kokeillut, Kirjan mukaan se vaatiin tarkan heittokäden ohella myös kykyä laskea. Perinteisessä tikkataulussa käytetään viittä tikkaa ja kaikki heittelevät vuorotellen samoja tikkoja. Darts piireissä kirjan mukaan "jokaisella" on omat lempitikat joita käytetään. 

Parhaita ovat wolfram-tikat, joita voi myös terottaa. Tikkoja on vähän jokaiseen makuun. Löytyy näemmä eri painoisia (paino nousee yhdellä grammalla), erilaisilla pito-ominaisuuksilla ja sulilla, jotka sujahtavat helpommin täysin toisen tikan vereen. Googlettelin hieman noita tikkoja ja kolmen tikan setistä saa pulittaa himpun verran enemmän, mitä mökkitikoista. Löysin mm. sellaisen, jonka hinta oli 250 euroa kolmesta tikasta. Harrataa voi näemmä monella eri tasolla tässäkin harrastuksessa!

Sen verran innostuin näiden kirjojen myötä tikanheitosta, että ehkä sitä taas ensi kesänä voisi jossain kokeilla. Vai pitäisikö ostaa oma tikkataulu kotiin. 

Kirja joka maasta ja kunnasta -projektit

Nämäkin voisivat kiinnostaa Sinua

Joulukalenteri 21. luukku 2024

Tuomaan päivänä käydään Tuomaan-markkinoilla ja luetaan tietty Tuomaan kirjoittamia kirjoja. Tuomaaksi valitsin tällä kertaa its...