Lukemisen tasauspäivä

Tämän vuoden luku tavoite oli ja on edelleen 175 kirjaa, mutta kun vielä pääsiäisenä olin vahvassa kirja per päivä tahdissa, niin päädyin pitämään tänään, etä-äitienpäivänä, sukusunnuntain sijasta omaa lukusunnuntaita. Eihän siinä ole kuin yhden kirjaimen ero.

Tässä päivän lukusaalis:

Suuri osa kirjoista oli kesken, sillä en yleensä jaksa lukea saman kirjailijan runokirjoja kannesta kanteen yhteen menoon, ja tietokirjoissakin pieni sulattelu on usein paikallaan. Ruusuvuoren dekkari oli eilen aloitettu ja melkein lopetettukin, mutta yhtä kaikki, 10 kirjaa lopetettuna oli tavoite ja siihen pääsin.

Aikaa tuohon kului reilu 9 tuntia. Olisi sen ajan voinut huonomminkin käyttää. Illalla ehdin aloitella vielä Maria Langin Arsenikkia aamuisin, mutta siitä jäi suuri osa tuleviin iltoihin.

Pia Perkiön Askel kerrallaan, kestävää kehitystä Nepalissa (n. 10 vuotta vanha kirja) osoittautui nykyisin käsitettävän kestävän kehityksen sijaan käsittelemään lähetystyötä.

Kestävää arjen muutostahan silläkin työllä tavoitellaan... Eletään arkea ja toivotaan, että esimerkki kasvattaa vähitellen myös uskovien määrää.

Itselleni meni kirjaa kirjastosta lainatessani termit sekaisin, koska mielessäni muhii edelleen muutama kuukausi sitten näkemäni dokumentti, jossa opetettiin lapsia ja muitakin keräämään muovijätettä. Muovit työnnettiin valtavan pitkään laitteeseen, joka toi entisen maalaistytön mieleen tappurin.

Kone rumpsutteli aikansa, ja peräpäästä tuli pieniä muovirakeita, samanlaisia, mitä suomalaisissakin muovitehtaissa käytetään raaka-aineena. Kone oli dokumentissa käytössä jossain Himalajan liepeillä, joten siitä ajatusvirheeni.

Noh, tässä kirjassa puhuttiin mm. äitiys- ja terveysasiaa ja nepalilaiset kävivät sisällissotaa. Eli hieman erilaista toimintaa ja työympäristöä oli tässä kirjassa kuin Markku Toimelan Salakahvila Pohjois-Koreassa, missä Toimela kertoi lähetystyöstään Bangladeshin tulva-alueilla ja Pohjois-Korean perunapelloilla.