maanantai 29. huhtikuuta 2024
Salla - keskellä ei mitään
tiistai 9. huhtikuuta 2024
Koilis- ja Luoteisväylää etsimässä
"Tupakka olisi ollut kaikille tervetullutta tavaraa, mutta ennen kaikkea olisi tarvittu isoja silmäneuloja, puukkoja ja yleensä rautatavaraa. Viina oli erittäin suuressa arvossa. Siitä nesteestä olisi tuotu tarjolle suoranaisia kansatieteellisiä harvinaisuuksia, mutta mokomaa rahaa Norderskiöld ei halunnut ruveta käyttämään." (Lainaus kirjasta Haapavaara Koilisväylä)
"Aamulla herään ajatellen, että tänään on hyvä päivä valloittaa maailma."
"Valaanpyyntilaivan kapteenin ja koirankasvattajapariskunnan kanssa Armurdsen ponkaisee jalka- ja koiravaljakkopelillä 700 kilometriä Kingpointista Fortegbergin linnakkeelle lähettämään tuhannen sanan sähkösanomaa. Sanomassa hän kertoi, että Luoteisväylä oli nyt kukistettu. Tuolla matkalla seurue ylitti lähes kolmen kilometrin korkuisen vuoriston. Matka alkoi 24.lokakuuta 1905 ja linnoituksessa oltiin perillä 4. Joulukuuta. Pakkasta oli pahimmillaan 50 astetta. Armurdsen kokosi linnakkeessa voimiaan helmikuulle asti ja juoksi sitten koiravaljakon kanssa takaisin Goalle aloittaakseen jäiden lähdettyä purjehdukselta kohti Alaskaa."
lauantai 6. huhtikuuta 2024
Viimeisiä viedään kokomaailmahaastessa
perjantai 5. huhtikuuta 2024
Maaliskuussa luetut kirjat
Gimenéz Bartlett Alicia Petra Delicado ja merkityt tytöt on ensimmäinen espanjalainen dekkari, jonka olen lukenut, ellei oteta lukuun Baskimaan murhat-sarjaa. Kirja on sarjan ensimmäinen. Uusi alainen, 60 v., joka ei osaa katalaania:
"Ei tässä iässä oppi enää tartu. Tämä on siinä mielessä huono ikä, että tajuaa, mitä ei tiedä, mutta ei enää huvita oppia uutta." (12.3.) 🌟
"Tuossa rupuisessa baarissa olimme kuitenkin kitanneet yhdessä sellaiset määrät kahvia että kokonaisen budhalaisen luostarin munkeilta olisi mennyt uni." 🌟 (25.3.)
"Metsät heiluttelevat latvuksiaIhmiset kanniskelevat kattiloitaIlmasta vettä nappaavat.Meressä vesi vaipuu,Mutta tuli ei taivu milloinkaan.Tuli tuulessa vapautta rakastaa." (30.3.)
Huovinen Veikko Rauhanpiippu. Alku tuntui takkuiselta, mutta sitten ilmiinnyin itsekin sotatantereille. Paikoitellen kirja alkoi tuntua lähes tsekkiläisen Kunnon sotamies Švejkin seikkailuilta.
"Tahtoisin ensi kertaa elämässäni rientää ääntänopeammin liemilautasen ja sievoisen kyljyksen ääreen. Niskat, nilkat nurin. Huomio kersantti! Verta imisän kattilaan, joka söi yhdeksän porsastaan. Tuleen pala rosvon ihraa, joka hirsipuusta tihraa. Ja kuuletkos mitään? - Herrai'jumala, älkää noin rallatelko, kauhistui Milita Forto." (20.3.)
Jäntti Mari ja Mäntysalo Jesse Kuka murhasi Sirkka-Liisa Valjuksen? -kirja on TrueCrime turkulaisesta rikoksesta 1960-luvulta. (3.3.) 🌟
"Olen pikku perheenäitiVartun perheen iloksiHyörin, häärin, ahertelenKodin puunaan siloksi.Olen kelpo perheenäitiPaistan, ruskistan ja keitänIllalla kun työt on tehty,
Olalleni perseet heitän." (30.3.)
"Kun Linda käynnisti tietokoneen seuraavana päivänä, se pyysi taas hilloa.
- Pliis, minun tekee hirveästi mieli hilloa!, luki näytöllä.
Linda mietti. Hänen kävi sääliksi konetta. Hän tiesi itse oikein hyvin, miltä tuntuu, kun tekee mieli karkkia, mutta äiti ja isä sanovat: ”Et saa! Keitto täytyy syödä ensin!” Tai väittävät, että liika makea ei ole muka lapselle hyväksi. Sellaiset puheet vetävät mielen matalaksi." (22.3.) 🌟🌟🌟
"Haluaisin sanoja. Tuuleen hajoneita.Haluaisinko pyyhkiä yli.Peruuttaa?En. En yhtä ainuttaHaluaisin sanoa uudelleen.Haluaisin huutaa tuuleen. Peruuttaa.Se oli työ.Minulle annettuSe oli tehtävä.Enkä kadu." (29.3.)
"Porsaanreäissä on vaikea olla röhkimättä."
"Luin jostain, että pinkki on Intian laivastonsininen." (17.3.)
"Kaikki henkilöt puhuvat tyylitellysti, alku on verkkainen, näytöksiä on viisi. Toisinaan joudutaan välien selvittelyyn ja loppuratkaisu sopii sekä useimmille päähenkilöille että yleisölle. - Puhutko sinä komitean kokouksesta? - Me komitean jäsenet olemme tyylitellyt henkilöt, jotka lausuvat asiaan kuuluvat vuorosanat. Seuraa myrskyisää draamaa ja pian puolenvälin jälkeen myös välienselvittely. Mutta voin kertoa jo nyt kuka voittaa ja että voittaja tyydyttää meitä kaikkia. - Brunetti näki vaimonsa ilmeestä kuinka ylpeä tämä oli vertauksestaan ja sanoi: - Kuten amerikassa sanottaisiin: The fix is in. Sovittu juttu. - Fiksu poika, Paola sanoi ja taputti Brunettin poskea." (18.3.)
"Istuskeli nypläämässä laivan kannella pitsinnyplääjä-majavaPäällikön mukaan se usein oli pelastanut haaksirikosta.Mutta miten?Eipä tiennyt kukaan." (29.3.)🌟
"Anja pakeni miehen otteesta ja haku siivouskomerosta kiväärin. Laukaus osui Thorvaldia rintaan, ja hän kuoli heti."
"Kun sitten koitti mainittu syksyinen kohtalonyö ja Anja, taivaan kiitos, sai lopultakin tarpeekseen, niin tämä henkilö, tämä Anja, tämä juoppollin vaimo, riensi hakemaan komerosta tuliaseen, jonka hän oli vieraalla paikkakunnalla edeltävästi käynyt vaihtamassa käteiseen. Pamaus vain, ja kohtapuolin lattialla jo lojuikin Thorvaldin, tuon väkivahvan luontokappaleen, hengetön ruumis."
" Anjan mitta tuli täyteen: hän pakeni Thorvaldin otteesta pää kolmantena jalkana ja haki kiväärin. Se luoti tiesi paikkansa: Thorvaldin elämä katkesi kuin kanan lento."
"Kirjoituskone on minun konekiväärini."
"Jisreelin vainiolla koirat syövät Iisebelin lihan ja Iisebel on niin kuin pellon lanta Jisreelin vainiolla niin, ettei voida sanoa : tämä on Iisebel." (en löytänyt mistä Raamatun käännöksestä kirjan isän sanoma sitaatti on, mutta oikea kohta Raamatussa on 2. Kun 9:10).
"Haista,maistajokaista" (27.2.)
”Kukaan ei tiedä, mihin tieteenalaan nämä ennustukset perustuvat tai onko taustalla mitään tieteellistä. Mutta minulla ei ole yhtä vilkasta mielikuvitusta kuin lapsillani, joten uskon että siellä operoidaan tällä samalla alalla. En jaksa edes ajatella mitään avaruusolioita tai taikuutta, ellen sitten joku päivä saa pitäviä todisteita”, lääkäri jatkaa pieni hymy huulillaan. ”Meidän on tärkeä muistaa, että siinä missä elämä muuttuu ja tiede edistyy, tehdään aina myös virheitä.” (23.3.) 🌟
"Radio! Hän puuskahti närkästyneenä. Ennen vanhaan oli sanomalehdet, nyt on radio. Millä meitä huomenna uhataan." (20.3.) 🌟🌟🌟
"Sateen jälkeen sateenkaariKauniimpi kuin koskaan.Mutta ei sen toista päätäViitsi yksin etsimään mennä." (26.3.)🌟
torstai 21. maaliskuuta 2024
21.3. Pyhän Benediktuksen munat ja muita juttuja
![]() |
| Benediktin muna Julian tapaan |
tiistai 19. maaliskuuta 2024
Minna Cathin päivä
Hyvää Minna Canthin päivää!
...Ja jos Itä-Suomen Yliopistossa on edelleen Ruuhka-Suomalainen osakunta (virallisesti Hämäläis-Eteläsuomalainen osakunta, tai vielä tuttavallisemmin Ruuhkis), niin hyvää vuosijuhlapäivää sinnekin. Perustamisesta lienee nyt 35 vuotta. Mitenkähän on, pääsisköhän yhtenä perustajana mukaan juhlimaan 5 vuoden päästä...
Jälkeenpäin olen miettinyt, miksi ihmeessä vuosijuhlapäiväksi valittiin kuopiolainen hahmo, mutta sitten muistini syövereistä nousi esille ajatus, että keväällä ei tuolloin ollut oikein muita sopivia juhlapäiviä, kun Kalevalan päivä oli jo Karjalaisella osakunnalla ja Runebergin päivä Savolaisilla... ja olihan Ulrika Wilhelmina Johnson sentään kuitenkin syntynyt Tampereella, vaikka sen useimmat unohtavat, kuten nyt itsekin olin tehnyt. Agricola olisi tietty ollut enemmänkin ruuhkasuomalainen hahmo, mutta huhtikuun alku ei mahdollisten pääsiäisten vuoksi olisi ollut hyvä vaihtoehto. Monet kauempaa tulleet opiskelijat pitivät pidempää pääsiäislomaa.
Minna Canth syntyi 1844 ja kuoli 1897 vain 53-vuotiaana. Canthin ensimmäinen kirja, Novelleja ja kertomuksia julkaistiin 1878 eli tuottoisaa kirjoitustyötä oli parikymmentä vuotta. Canth kirjoitti suomen kielellä, mikä ei tuohon aikaan ollut itsestään selvyys.
Canth kirjoitti kymmenen näytelmää ja seitsemän pitkää novellia sekä ison kasan lyhyempiä kertomuksia. Hänellä oli oman salonkinsa ohella iso verkosto, jonka kanssa hän kävi kirjeenvaihtoa. Esimerkiksi Lucina Hagmanin kanssa hän pohti suomenkielistä opetusta ja pitäisikö tytöille opettaa samoja asioita kuin pojille vai painottua enemmän esimerkiksi kotitalouden opettamiseen. Muistelen Canthin kannattaneen kotitaloutta, mutta Lucina Hagmanin omassa koulussa kotitaloustunnit aloitettiin vasta 1960-luvun loppupuolella.
Viime vuosina olen pyrkinyt lukemaan ainakin yhden Minna Canthin kirjoituksen joka vuosi.
Tänään luin Lehtori Hellmanin vaimon. Kuvittelin kyllä lukeneeni sen aiemmin, mutta se oli ilmeisesti joku muu aikalaiskirja, jonka pääosissa oli Hellmanilta kuulostava nimi, ehkä Juhani Ahoa.
Lehtori Hellman (liekö Canth osannut englantia) iskee itselleen vaimoksi kauniin opiskelijaneidon.
Opiskelu luonnollisesti jää papin aameneen ja lehtorilla on naimisiin sellainen hoppu, että kotitalouden opiskelukin jää huonoihin kantimiin. Opiskelemassa olleet nuorethan joutuivat usein jo hyvin nuorena lähtemään kotoaan kauas täysihoitoon joko tuttavien luo tai oppilaitoksen asuntolaan. Kummassakaan ei välttämättä oppinut käytännön kotielämää.
Hellmanin vaimo on siis pulassa.
Piikaa pitäisi ohjata ja valvoa, mutta minkäs teet, kun piika tietää enemmän. Soluttautuminen lehtorin seurapiireihinkään ei suju hyvin. Muiden opettajien vaimot ovat vanhempia ja kokeneita. Rouviksi kasvaneita tai kasvatettuja. Hellmanin vaimon itsetunto ei riitä nousemaan seurapiirien keulakuvaksi vaan hän häpeää jo ensi visiitillä ylipukeutumistaan, istuu soffalle (hyi, hyi, olisi pitänyt kursailla, sillä soffa on kunniavieraille) ja pasmat (tuskin nuorikko tunsi sitä sanaa vaikka osasikin ommella sieviä vauvan paitoja) menee sekaisin ja jauhot suuhun. Henkevä keskustelu ei luonnu ja verkostoituminen jää ohueksi.
Sanalla sanoen. Hellmanin vaimo jää yksin. Ei kuitenkaan samalla tavoin Yksin, kuin Juhani Ahon oivallisessa pienoisromaanissa, jonka luin viime vuonna. Juhani Ahon yksinäinen on yksin Pariisissa, kun ei saanutkaan rakastamaansa tyttöä vaimokseen.
Hellman näyttää kyllä rakastavan vaimoaan, tai ainakin kunnioittaa hänen asemaansa niin, ettei lyö tai huuda vaimolleen, vaikka tämä ei osaakaan toimia oikein. Sanonnassa sanotaan, ettei haukku haavaa tee, mutta pienikin sana voi olla otollisessa maaperässä epäilyksen siemen. Niinpä vaimo ottaa kaikki Hellmanin sanat moitteeksi ja alkaa ajatella, että Hellman ei välitä hänestä. Vain kirjoittaminen tuntuu hyvältä, mutta kukapa vaimoihminen ehtisi miehensä mielestä kirjoittamaan joutavanpäiväisiä romaaneita....
Loppuratkaisua en spoilaa, kannattaa lukea ja katsoa itse, oletko samaa mieltä, että myös vaimossa on vikaa. Hän ei ole mielestäni valmistautunut vaimon tehtäviin kuten olisi pitänyt. Sopia kyllä kysyy, onko nykynuoretkaan valmistautuneita nykypuolisoiden rooliin. Vanhat tavathan ovat usein pinttyneitä kolmanteen tai neljänteen polveen, kuten Raamatussa oivallisesti sanotaan, ja mistä kirjoitin kauan sitten itsekin kolumnin Pohjola Norden lehteen.
Kirjan pääpaino on kuitenkin siinä, että yhteisöt eivät ota avosylin vastaan erilaisia uusia jäseniä ja eri aikakausilla on hyvinkin erilaiset ihanteet.
Onneksi näistä ajoista on osin päästy ohi, mutta toisaalta some nostaa helposti tikun nokkaan pikkuasioita ja tekee niistä entistäkin isompia. Esimerkiksi muistelen tässä kuinka tohtori Jenny Haukio sattumalta reilu 12 vuotta sitten joi linnan juhlissa kahvia kupista, missä oli lusikka. Korrekti paikka toki lusikalle on kahvitassilla, mutta pitääkö asiasta ilkkua lehdissä lukemattomia kertoja. Sama koskee mielestäni myös uusinta kohua Catharinan kuvankäsittelystä. Jos me ei olla aivokirurgeja, niin joskus pitää myös muistaa armeliaisuus:
"Hullu ei huomaa ja viisas ei puhu mitään."
lauantai 9. maaliskuuta 2024
Helmikuussa luetut kirjat
"Elämä on liian lyhyt ja Netflix liian hyvä."
"Hän oli havainnut, ettei pärjännyt ilman joitain asioita. Kunnon yöunet eivät olleet aina välttämättömiä, mutta kahvi oli."(10.2.)
" Hylättyäni kirjastonhoitajan ammatin, joku perheenjäsen, kuka sitä en tiedä, toi julki ajatuksen, että minun tulisi valita alakseni jotakin kirjallista.- Harmi, ettei poikaa saatu vallitsevissa oloissa innostumaan teologiasta." 🌟
"Verilöylyltä baltialaisissa häissä."
"Hänen pohkeitaan jomotti ja hänen ruumiinsa tuntui liukenevan uupumuksen lätäkköön.- Oh, minä luulin – minä halusin vain kupillisen kahvia." (10.2.)
"Mika Häkkinen on surkimus muhun verrattuna. " 🌟🌟🌟 (18.2.)
"Tämä oli oikeastaan Markuksen erikoisalaa: kärsivällisyys ja ojennettu käsi, sävyisyys. Nuoruudessaan hän oli suunnitellut, että olisi mennyt opiskelemaan teologiaa ja asettunut Herran palvelukseen, jos se vain olisi sopinut yhteen hänen Nellaa kohtaan tuntemansa lihallisen kiinnostuksen kanssa. " (29.2.)
" Sisällä baarissa seudun alkuperäisasukkaat syventyivät iloisina siihen ruuansulatukseen liittyvään riittiin, jonka perusteella italialaiset erottaa muista kansallisuuksista ja jonka voi suorittaa mihin vuorokauden aikaan tahansa ilman, että tulee saapasmaan kirjoittamattomien baarisääntöjen mukaan automaattisesti luokitelluksi sakemanniksi. Toisin sanoen: joivat espressoa. Siihen aikaan, josta tässä kerrotaan, Bar Lumessa oli tarjolla kymmentä eri kahvilaatua, joiden lähes pakkomielteinen harrastaja Massimo italialaisena ja matemaatikkona oli. Alkaen käsityönä paahdetusta arabicasta, jota hän tilasi eräästä Stravesan paahtimosta, ja jota tarjoiltiin niille, jotka tilasivat yksinkertaisesti vain kahvin ja päättyen caracolitoon, jonka pavut olivat pikkuisia ja huumaavan tuoksuisia ja jota ei valitettavasti aina ollut saatavilla, mutta josta Massimo oli salaa lähes yhtä ylpeä kuin olisi paahtanut sen itse." 🌟 Jösses. Minäkin tahdon caracolitoa. (26.2.)
"Päivät jolloin tapahtuu onnettomuus alkavat aivan samoin kuin kaikki muutkin päivät. Niin kauan kuin mitään ei ole tapahtunut, ne ovat aivan tavallisia päiviä. Myöskään World international workshop jne. ensimmäinen päivä ei tee tästä poikkeusta. Kuten mikä hyvänsä konferenssi, missä ketään ei tapeta alkaa erityisen arvostetun puhujan luennolla, johon hän tiivistää elämäntyönsä tulokset. Sen jälkeen alkavat ensimmäiset sessiot, jotka kestävät yhteentoista saakka, jolloin ohjelman mukaan pidetään kahvitauko." 🌟 (26.2.)
"Katujen on oltava tyhjät kello 21." (1.2.)
Kirja joka maasta ja kunnasta -projektit
-
Kirja joka kunnasta haaste on innostanut lukemaan kirjoja muualtakin kuin isoista kaupungeista. Päivittelen tilannetta tämän tästä ja nostel...
-
Aloitin Kirja joka maasta -haasteen toteutuksen 2017 tammikuun alkupäivinä, koska olin perin juurin kyllästynyt skandinaavisten dekkareiden...
Nämäkin voisivat kiinnostaa Sinua
Heinäkuussa 2026 luetut
Heinäkuussa luin sangen monta ohutta kirjaa. Osa oli kevyttä kesälukemista, mutta mahtui mukaan painavampaakin tekstiä. Dekkareitakin lukais...

