Helmikuussa luetut kirjat

Helmikuussa ei tullut uusia maita. Ilmeisesti laiskotti, sillä yksi paperikirja olisi ollut jemmassa. Saintäytettyä dekkarimatka maailman ympäri -haastelapun. Aikaa oli tammi-helmikuu, joten ei rasittanut. Tosin vähän piti enemmän miettiä, sillä halusin, että kirjat ovat eri maista. Mieltä lämmitti erityisesti Sariolan dekkari, missä risteilyltä poikettiin myös Togossa, missä ajeltiin taksilla katselemassa nähtävyyksiä. Togo on yksi niistä maista, joista on likimain mahdoton löytää luettavaa. Aiemmin olen lukenut pari togolaisen taiteilijan tekemää lasten katselukirjaa. Nyt sain kerättyä mielilkuvia myös pääkaupungin katolisen kirkon mosaiikeista ja maan kapeudesta.  

Brown Fredric Syntipukin yö. Dekkari, missä siteerataan Liisan seikkailuja ihmemaassa. Yksi oudoimmista dekkareista, jota olen hetkeen lukenut. En ole lukenut Liisa Ihmemaassa -kirjaa, mitä kirjassa siteerataan monessa kohdin, joten olin vähän ulkona. USA  (8.2.)

Coles Richard Murha luostarissa Kirkkoherra Clementine tutkimuksia osa 3. Mukavan leppoisa sarja. Tässä osassa kirkkoherra on saanut vääriä signaaleita ja pakenee mietiskelemään luostariin. Aiemmista luostarikokemuksistavin apua murhan ratkaisussa. Englanti. 

"Liian kiire olla Martta, että en ehdi ollenkaan ryhtyä Mariaksi. Ja tätäkin pitää yrittää hoitaa." (27.2.) 🌟🌟

Cussler Clive Jäätikön uhka. Kun ei tammikuussa tullut käytyä palelemassa Etelämantereella, lähdin sinne viettämään hiihtolomaa. Oli taas vaihtoa ja vaarallisia tilanteita kuten Cusserin jännäreissä aina. Heti alkuunsa tehtiin toistakymmentä ruumista, oli lentokone, laiva, helikopteri ja sukellusvene... Tapausta tutkivat määrätään Helsinkiin tutkimaan Etelämantereen jääkairausnäytteitä, joten Suomen talvikin mainittu. Kirjan alussa mainittu saksalainen tutkimusretkikunta oli oikeastikin reissussa 1938. Kunnon konjakin pitää antaa hengittää minuutti/2 vuotta.

"Varpaitani olisi taatusti palellut." (19.2.) 🌟🌟

Dardenne Sabine 80 päivää Belgian hirviön vankina - tosi tarina. Oli tiistai 28.5.1996, kun hirviö tappoi Sabinen lapsuuden. Hän oli silloin 12-vuotias. Ihan hirveä kohtalo. Jos tarinassa on jotain hyvää, niin se että myös belgialaiset 12-vuotiaat tytöt pitivät 1990-luvulla kahvista. Kirja itse oli hyvin kirjoitettu. Belgia.

"Ei sitä joka aamu koulumatkalla kuvittele joutuvansa pakettiautossa piileskelevän pedon sieppaamaksi." (22.2.) 🌟🌟🌟

Dexter Colin Nicholas Quinnin hiljainen maailma. Quinn palkataan laitokseen, joka tarkastaa yliipiston ulkomailla sijaitsevien yhteistyökoulujen tutkintoja. Quinn on lähes kuuro, mutta erinomainen huuliltalukija. Sitä taitoa pitäisi itsekin alkaa opetella. Monimutkainen rikos vyyhti pistää Morsen ja Lewiksen koville. Englanti. (7.2.) 🌟

Dibdin Michael Salaseura. Vatikaanissa on tapahtunut itsemurha, ja päivystysvuorossa oleva Aurelio Zen ryhtyy sitä tutkimaan. Heti ensi alkuun selviää, että uhrilla on väärät kengät: 

"Zen ojensi hänelle toisen kengistä. 

-Ensinnäkin nämä kengät eivät koskaan ole olleet ruumiin jalassa. Sitä paitsi ne ovat massatuotantoa, mikä ei sovi alkuunkaan yhteen uhrin muiden vaatekappaleiden kanssa. Kaiken kukkuraksi ne ovat ruskeat. Tämän kaltainen mies, niin sanoakseni, ennemmin kuolee kuin näyttäytyisi ruskeissa kengissä sinisen puvun kanssa."

Onneksi en ole syntynyt mittatilauspukujen maailmaan. Jos ostaisin muita kuin mustia kenkiä, yhdistäisin siniseen ruskeat, sillä sininen ja ruskea ovat olleet aina yksi lempiyhdistelmistäni. Itselläni on aina ollut Dibdiniin kaksijakoinen mielipide. Toisaalta Zen-kirjat ovat hienoja kirjoja joista tykkään, toisaalta ne eivät ole kuin Donna Leoniin Guido Brunetti -kirjat. Jostain syystä veraan noita aina toisiinsa, vaikka Zeniä pitäisi verrata ennemminkin Montalblanoon. Uuttakin opin. Italiassa koskevaan metallia hyvän onnen saamiseksi. Vatikaani. (11.2.) 🌟🌟

Gayle Katie Puutarhamurha englantilaisittain. Avioero ja muutto maalle. Samassa kylässä asuu entinen koulukaveri. Hän päättää rakennuttaa kanakopin ja ottaa muutaman kanan. Kirjakerho, tai oikeastaan lukupiiri tulee ohjelmistoon. Kanoille maistuu kirjan mukaan ruusun lehdet ja luumut. Englanti.

"Luoja tiesi totisesti mitä teki, kun loi kanat." (4.2.) 🌟

Griffiths Kaarina Meren sylissä. Pappi puhuu paikallisesta merenneito-legendasta. Edellisvuonna on kadonnut nainen. Nyt löytyy luolasta tuore, merenneidon näköinen ruumis. Kirjassa esiintyy pari suomalaista. Cornwall, Englanti. Ruusut, runous ja rikokset yhdistää rikostutkija ja profiloijaa. (8.2.) 🌟🌟

Griffiths Kaarina Lintumies. Samalla kylällä herää eloon legenda lintumiehestä ja joku kuolee. Cornwall, Englanti.

"Vanhat sanovat että Lintumies ei tiedä ollenkaan hyvää." (9.2.) 🌟🌟

Griffits Kaarina Trennan sokkelo.. Kirja kertoo kuinka Antti Honkasesta tulee kartanon isäntä. Cornwall, Englanti (16.2.) 🌟

Juntti Pekka Villikoira. Ylitornio.

"Mitä saatoin unohtaa, ettei metsästä koskaan oteta. Se antaa jos haluaa." (26.2.) 🌟

Jæger Jørgen (1946-) Varjojahti. Ole Vik sarjan 1. osa. Skitsofreniaa sairastava, rikas romukauppias meinataan tappaa ja hänen pitkäaikainen taloudenhoitajana kuolee. Mielenkiintoinen alku sarjalle. Ole Vik ja kumppanit kuulostavat mielenkiintoisilta tyypeiltä. Poliisipäällikkö tuo ikävällä tavalla mieleen Tree pines -sarjan, mutta ei tässä mitassa vielä häiritse. Norja.(15.2.) 🌟🌟🌟

Jæger Jørgen Kameleontti. Ole Vik sarjan 2. osa. Pankkiryöstöjen sarja ravisuttaa Borgin kaupunkia. Äänikirjassa Borg kuulostaa kotoisasti Porilta, mutta meiltä ei noin montaa pankkia taida edes löytyä nykyään. Vik on lähdössä lomalle uuden naisystävänsä kanssa, mutta kuinkas siinä käykään... Poliisipäällikkö ei ainakaan parane, mutta muuten genressäänntäydet pisteet. Norja. (16.2.) 🌟🌟🌟

Jæger Jørgen Kuoleman sinfonia. Ole Vik sarjan 3. osa. Ihan pakko jatkaa sarjan kuuntelua. Mielenkiintoinen oli tämäkin tarina. Vähän häiritsee se, että itse poliisilaitoksella tapahtuu niin paljon kaikenlaista muutakin, mutta loppu oli tässäkin melkoinen yllätys. Murhien ohella tutkitaan myös raiskausta. Norja (17.2.) 🌟🌟-

Jæger Jørgen Verellä kirjoitettu. Ole Vik sarjan 4. osa. Kirja perustuu löyhästi aitoihin uhkauskirjeisiin. Niitä on saanut aikoinaan yksi jos toinenkin Fjellberghavnin asukas. Sitten yksi kirjeen saanut surmataan. Vikin omistama 4 kerroksinen kerrostalo palaa vieden mukanaan niin Vikin kodin kuin nimismiehen kanslian. Norja. (18.2.) 🌟🌟+

Kafka Franz Amerikka. Tunnetaan myös nimellä Mies joka katosi. Tämä ei oltu taas mun mukavuusalueella. Kivasti kirjoitettu tarina, mutta sääliksi kävi. Päähenkilö on kohta 16-vuotias Karl Rossman, jonka perhe passittaa Amerikkaan, koska tämä on kotipuolessa pakotettu seksiin ja siittänyt kotiapulaisen raskaaksi. Lueskelin 1001 kirjaa jotka pitäisilukea ennen kuolemaa -listaa ja tajusin, etten ole lukenut Kafkaa koskaan ennen, aloittanut olen jotain pari sivua teini-iässä, mutta siihen se jäi. Kirjassa päähenkilölle ei käy Amerikassakaan kovin hyvin.  Usa (14.2.) 🌟

Korhonen Tero ja Nousiainen Miika Paskapokkari. Lueskelin uusiksi geokätkötehtävää varten. Paskakirjan ensimmäisen painoksen olen lukenut aiemmin. Kirjassa arkipäiväinen asia esitetään sangen monelta kantilta. Edelleenkin mietin, miten joku onnistuu tekemään metrin mittaisen tortun. Ja kyllä. geomysteerikin ratkesi.  (7.2.) 🌟

Markkanen Reino Komisario parka. Eletään vuotta 1969, on tupakkaa, viiniä ja villejä naisia, rahanlainaajia ja uhkapeliä sekä ylempää keskiluokkaa mukaan rötöksiin haaliva salaseura. Poliisi on juuri muuttanut Pasilaan. Paikoitellen sanonnat nauratti, mutta vakavan asian äärellä oltiin. Helsinki, Pasila. (23.2.)

Patrakka Anu Arvoton. Kirja aloittaa uuden sarjan, jonka päähenkilö Nelson Monteiro on saanut viinitilalliseksi siirtyneen Rui Santosin paikan Porton poliisilaitoksella. Kirjan teemana on tapa, millä eri maista tulleita työntekijöitä kohdellaan. Portugali. (5.2.) 🌟🌟

Patrakka Anu Kiusaaja. Toinen osa Nelson Minteiro -sarjaa. Jotkut koulukiusaajat eivät osaa lopettaa. Taitavasti rakennettu Murha vyyhti. Portugali. (6.2.) 🌟🌟

Pirandello Luigi Mennyttä miestä. Pirandello (1867-1936) voitti Nobel-palkinnon 1934. Mennyttä miestä ilmestyi italiaksi 1904, suomeksi 1992. Mies joka kuoli kolmesti. Mielenkiintoinen alkuasetelma. Onnistunut tarina. Paikoin vetävää tekstiä, muutamassa kohtaa ehkä vähän liikaakin sanoilla leikkimistä. Mutta kelpo klassikko. Monia vähemmän tenhoaviakin olen lukenut. 

"Ei kai sitä voi syntyä pilvissä kuu kätilönä." Italia (10.2.) 🌟

Räihä Anna-Katri Menolippu kaikkialle : yksinmatkaajan käsikirja. Tykkäsin matkatarinoista, mutta niitä oli yllättävän niukasti. Kirja oli suunnattu selkeästi niille, jotka normaalisti jäävät kotiin jos eivät saa kaveria. Itse olisin jo kuollut tylsyyteen, jos en voisi mennä milloin haluan ja minne haluan yksin (tai ottaa mukaan kaverin, joka todella haluaa mukaan, jos joku ylipäätään haluaa). Muuten kirjan vinkit tuntui ihan hyviltä...ja luonnollisilta. Luultavasti olin kirjaa ajatellen 30 vuotta liian vanha lukija.  (12.2.) 

Sariola Mauri Susikoski päiväntasaajalla. Matkalukemiseksi Susikoski on varannut kolmen viikon risteilylle ainakin Douglas Reemanin meriromaanin. Se lienee ollut Hyökkäys mereltä, joka ilmestyi 1979. Reemania en ole lukenut vielä koskaan, luulen niin. Pitkästä aikaa Susikoski, jota en ollut lukenut aiemmin ja joka oli mielestäni tosi hyvä. Togo. (21.2.) 🌟🌟🌟

Theils Lone 87 sekuntia. Theilsin nuusi dekkarisarjat alkaa Wagnerin sävelin. Tykkään oopperasta, mutta Wagner ei niinkään sykähdytä. Nieberlungin sormus on ihan jees, mutta muuten preferoin enemmän eteläisempiä oopperoita. Vaikka Wagner ei kiehdo, niin tästä tykkäsin. Tanska. (15.2.) 🌟🌟🌟

Thorogood Robert Myrkkyjen kuningatar, Thamesjoenmurhat osa 3. Tuttu naisporukka pääsee heti alkuunsa poliisin avustajaksi. Enää tutkimuksia ei tarvitse salailla, vaan naiset saavat heti avustajakortit. Tutkimuksen kohteena on rakennuslautakunnan jäsenen murha. Ja voih. Lopussa tulipalo täälläkin. Englanti. (3.2.) 🌟

Ei kertonut katuvansa - enkä katunut minäkään teatteriin menoa

Kolmentoista vuoden jahkailun jälkeen sovittiin kaverin kanssa, että mennään vihdoin Porin Contakti-teatteriin. Näytelmä tutusta kirjasta kannusti ostamaan liput, joten ostettiin. Emme katuneet. 

Luin viime vuonna Tommi Kinnusen kirjan Ei kertonut katuvansa. En minä katunut lukemista, harvoin kadun, mutta se ei jotenkaan tehnyt vaikutusta. Paljon puhetta, vähän villoja... No ei ehkä sitäkään, mutta en vaan vaikuttunut. Ihan kiva tarina, mutta... no... ei siinä minulle kovin paljon mitään uutta ollut. En katsele koskaan televisiosta ohjelmia, missä pari, kolme ihmistä puhuu taukoamatta. Kirjasta jäi vähän samanlainen fiilis. 

En oikein tiedä, mitä olisin kaivannut. Samaan aikaan luin Satu Saarisen pääosin Kemiin sijoittuvan Annikin sota ja rauha kirjan. Siitä tykkäsin. Enkä pelkästään sen vuoksi, että se oli ensimmäinen kirja, missä nainen todellakin päätyi Saksaan. 

Tältä pohjalta lähdettiin tutustumaan teatteriin, jonne suunnittelin meneväni edellisellä Porin kaudella ja jälleen oitis palattuani 13 vuotta sitten. Ei odotettu suuria itse näytelmältä, mutta haluttiin nähdä teatteri. Saada ns. jalka oven väliin jotta voitaisiin mennä toistenkin. 

Oli vähän liukasta ja satoi. Mentiin taksilla. Oltiin hieman liian ajoissa sisällä, mutta kahvi oli hyvää ja kavereiden syömät herkku croisantit näytti herkullisilta. Jos vatsa kestäisi sokeria ja vehnää, olisin syönyt sellaisen. Ja ostanut väliajalle toisen. Niin hyviä kuulemma oli, että en ehtinyt kuvaamaan. 

Kuvasin sen sijaan seinää, jossa toistui kivasti esitetekstin väri. Lämpiössä oli muutenkin lämmin tunnelma. Vähitellen tila täyttyi ääriään myöten. Eli viimeinen esityskerta ja esitys oli loppuun myyty.

Tykkään istua teatterissa melko edessä, jotta varmasti näen kaikki yksityiskohdat. Tällä kertaa päästiin myös keskelle, joten nähtiin hyvin sekä oikealle että vasemmalle. Kannatti tulla ajoissa, niin oli hyvissä asemissa oven lähellä, vaikka totuuden nimessä, puoli tuntia myöhemminkin oltaisiin hyvin ehditty. 

Ennen esitystä katselin, että lavastus on melkein yhtä niukka, kuin kerran Lahdessa yhdessä Niskavuori-sarjan näytöksessä, missä lavastaja oli saanut virikkeitä japanilaisesta edokauden kabuki-teatterista ja jättimäisellä näyttämöllä oli vain koroke jolla oli yksi tuoli. Itse näytelmä oli sielläkin ihan ok. 

Heti esityksen alettua huomattiin, että lavasteet oli sangen liikkuvia. Milloin ne olivat keskellä ryhmänä, milloin sivuilla, milloin esittivät kuorma-auton lavaa, milloin kiveä tai muuta istuinpaikkaa. Näppärää. 

Kirjassa ei kovin montaa muuta hahmoa ollut kuin naisten ryhmä, mutta sen verran kuitenkin, että näytelmässäkin löytyi miehiä siirtelemään laatikoita sopiviin kohtiin aina tarvittaessa. 

Olen nähnyt melkoisen määrän näytelmiä eri paikkakunnilla neliössä Turku-Lappeenranta-Kuopio-Vaasa ja vähän sen ulkopuolellakin, mutta en ole aiemmin nähnyt näytelmää, missä kävellään luontevasti koko esityksen ajan. Täällä se oli aikaansaatu niin kiinnostavalla tavalla, että melkeinpä tekisi mieli käydä jossain muualla katsomassa, miten he ovat asian ratkaisseet. 

Katsellessa tuli mieleen parikin ohjaajaa, jotka olisivat saaneet esityksen näyttämään marssimiselta, mutta AaPee Söderdahl oli onnistunut luomaan toisenlaisen tunnelman. Ehdittiin ihmetellä maisemien vaihtumista ja pitää huilaustaukoja. 

Kävelymatkaa on Norjan rajalta Kemiin noin 450-600 kilometriä riippuen lähtöpaikasta. En muista enää, mainittiinko kirjassa paikkaa, mistä kävely aloitettiin. Joku mielikuva olisi, että leiri olisi ollut Norjan Ruijassa, joten kävely olisi aloitettu Nuorgamin tienoilta ja matkaa siis 600 km Kemiin. Ajassa se tekee tietä myöten rajalta noin 70-110 tuntia Rovaniemelle ja siitä vielä alle 30 tuntia Kemiin. Vähällä ruualla ja tottumatta, matkalaukkua kantaen melkoinen rupeama. Ehtii siinä ajatella ja puhua kaikenlaista.

Pääosissa on viisi eri-ikäistä naista: Aili, Irene, Katri, Siiri ja Veera. Kirjassa oli muistaakseni aluksi mukana muitakin, ainakin joku nainen pienen lapsensa kanssa, mutta he eivät lähteneet kävelemään. Näyttämöllä heitä ei tarvittu. 

Vähitellen vaelluksen aikana alkaa selvitä naisten menneisyys. Jokaisella on omat taustansa. Nuorin on rakastunut ensi kertaa täysin sydämin, keski-ikäisemmät ovat halunneet rinnalleen miehen eri syistä, vanhin ei ollut lähtökohtaisesti edes samoilla kalkkiviivoilla muiden kanssa, koska oli lähtenyt saksalaisten matkaan potilasta hengissä pitävänä sairaanhoitajana eikä sussuna, mutta yhtä kaikki, samassa veneessä ollaan. 

Askel painaa, nälkäkin on, mutta nuorena jaksaa. Vanhin ei jossain vaiheessa enää jaksa nostaa jalkojaan esteiden yli. 

Kuva: Contakti teatteri

Varjeluskin on mukana. Metsäpissallakaan käydessä ei osuta miinoihin saati silloin kun ylitetään tuhotun sillan jäänteitä. 

Matkan aikana naisille selviää toistensa tarinat, mutta ehkä vielä tärkeämpää on, että heille selviää oma selviytymistarina. Näistä jutuista ei kylillä huudella. Ei huudeltu vuosikymmeniin. Vasta aivan hiljattain on voinut puhua, jos on halunnut puhua. 

En ollut tehnyt lukiessani paljon muistiinpanoja tästä kirjasta, mutta yhden sitaatin olin kirjoittanut. Se kuvastaa mielestäni edelleenkin hyvin sitä, miten näille naisille muodostui selviämisstrategia siinä kävellessä toisten kohtalotovereiden kanssa: 

"Kotiin päästyä hän ei aikonut olla syyllinen mihinkään sellaiseen, mistä miehiäkään ei syytetty."

Porukkamme oli sitä mieltä, että näytelmä oli vaikuttava ja hienosti toteutettu. Itselleni se tosiaan tuntui paljon paremmalta kuin kirja, kaverit eivät kirjaa olleet lukeneet aiemmin. Kappale näyttää olleen suosittu, sillä monet näytökset olivat loppuunmyytyjä. Hieno juttu.

Oma istumapaikkani oli sellainen, että näin paikaltani hyvin tuon alimman kuvan asetelman. Edessäni istui lapsuuden naapurin tyttö, näyttämöllä toisen naapurin lapsen lapsi. Heitä nuorempana oli parina kesänä mukana heidän näytelmäleikeissään minäkin.