Ala-asteella luin Havukka-ahon ajattelijan. Sitä en muista luettiinko se koulussa yhdessä, mutta luin joka tapauksessa. Myöhemmin se on tullut tutuksi myös televisiosta. Myös äänikirja ja olen sen kuunnellut pari kertaa. Itseoppineen, mielikuvitusrikkaan Konsta Pylkkäsen ajatukset kestävät useammankin lukukerrat. Juuri mietin, että voisin hyvinkin kuunnella kirjan taas.
Yliopistoaikana 1980-luvulla kuuntelin ainakin Lentsun. En ollut kuullut edes lentsu sanaa, ennen kuin yliopistossa kurssi kaverini Antti kertoi, että ovat olleet lentsussa. Hän kysyi tuolloin olenko lukenut tämän Huovisen kirjan. En ollut.
Yliopistoaikana luin kaikki ne kirjat, jotka lukemiseen kannustavat opettajat olisivat luettaneet jo ylä-asteella tai lukiossa, kuten Väinö Linnan Täällä pohjantähden alla.
Luin Lentsun ja annoin Antille Stanislaw Lemin Nuhan, jonka olin lukenut hiljattain. Tuon tulevaisuuteen sijoittuvan dekkarin voisin hyvinkin lukea uudestaan.
Lentsu oli hauska kirja. Lainasin sen juuri ennen koronasulkua viimeisillä kirjaston aukiolominuuteilla uudestaan. Vain huomatakseni kotona, että omistin itse sen kirjan.
En muista enää kuuntelinko Veikko Huovisen Lampaansyöjät, jo yliopistoaikana, vai vasta valmistuttuani pitkäaikaistyöttömäksi jouluna 1990. Kirjan lukijana Kauko Helovirta, yksi lapsuuteni lempinäyttelijä, oli yliveto. Äänikirjoja aloin kuunnella jo 1986 huhtikuussa, kun anoppi kysyi voisiko hän kuunnella äänikirjoja käsitöitä tehdessä. Totesin tuolloin itsekin, että äänikirjojen kuuntelu jätti kädet ja jalat vapaaksi liikkua ja tehdä arkiaskareita.
Uudelleen kuuntelin sen 1990-luvun lopussa, jolloin meillä ei enää ollut kesälampaita, ja ainakin kerran tällä vuosituhannellakin ennen kuin äänikirja tarjonta ryöpsähti nykyisen kaltaiseksi. Ennen Elisa-kirjaa aktiivinen kuuntelija joutui kuuntelemaan samoja kirjoja uudelleen ja uudelleen, kun uusia äänikirjoja tuli noin 10 keväällä ja toiset saman verran talvella. Kenelle se muka riitti...
Lampaansyöjissä kiehtovinta on idea road tripistä alkukantaisesti lampaita ryöstellen, mutta kuitenkin hyvissä hotelleissa asuen. Jos kirja olisi mennyt yhtään överimmäksi, se olisi voinut olla silloisen lempikirjsilijani, Arto Paasilinnan kirjoittama.
Lampaansyöjien jälkeen tutustuin Hamsterin. Katselin siitä tehdyn uuden elokuvan hiljattain ja tykkäsin siitä. Olen lukenut Hamsterit vain tuon yhden kerran, joten en muista kuinka orjallisesti elokuva seuraa kirjan tekstiä, mutta edelleen tunnen lämpimänä sydämessä Hamsterin kirjassa toteamassa, kuinka ihanaa on talvella, kun on kunnon varmuusvarastot hilloja ja muuta kellarissa.
Myös Konstan Pylkkerön luin noihin aikoihin. Muistan ihmetelleeni Eurajoen kirjastossa että onko Huovisella tällainenkin kirja. Silloin oli varmasti 1990-luvun alku, koska sitä ennen en käynyt Eurajoen kirjastossa.
Kasinomies Tomin luin uutena. Se kolahti, sillä itsekin olin kasinomiestom, tosin ilman kasinotyökokemusta, sillä valmistuttuani en päässytkään laman vuoksi töihin. Mihinkään. Mutta ekonomistina olisin voinut olla kuin Tom, jos olisin valmistunut vuotta, paria aiemmin. On pitänyt lukea tuo kirja uudestaan. Pariksi sille valitsisin Lasse Lehtistä ja Kalle Isokalliota.
Veitikan luin 2000-luvun alussa. Kirjan nimi kokonaisuudessaan on Veitikka: A. Hitlerin elämä ja toiminta. Kun ei vielä oikein voinut etsiä netistä kirja-arvosteluita, niin jäi kovasti vaivaamaan kuinka paljon totta Hitlerin elämästä kirjassa oli, vai oliko oikein mitään. Nykyisin on paljon fiktiivisiä elämäkertoja, mutta niissä vain yhdessä fiktio on häirinnyt lukemista.
Samat tunteet oli Joe-sedän lukemisessa. Sen kirjan jätin kesken ja sitä se on edelleen. Kirjan koko nimi on Joe-setä: aikalaisen kertomuksia Josef Stalinista.
2010-luvun alussa tutustuin yhdellä kirjoittamiskurssilla mieheen, joka oli kirjoittanut näytelmiä ja lukenut kaikki Huoviset useampaan kertaan. Veikkaan, että hän kuuluu Veikko Huovisen -seuraan, joka tänään osallistui lukumaratoniin.
2010-luvun lopussa kuuntelin Rauhanpiipun. Se onkin ainoa Huovisen kirja, josta en niinkään tykännyt. On kuitenkin pitänyt kokeilla, josko se olisi luettuna parempi.
Novellikokoelmista olen lukenut Rasvamaksan. Ja kokoelmista Porsaan paperit: Eläinaiheiset erikoiset sekä Naiset on kultia.
Tänään oli Huovisen syntymästä kulunut 98 vuotta. Kainuun museossa on metsäaiheinen näyttely, jonka kunniaksi luettiin museolla koko kirja. Katselin sen striimsttuna kokonaan.
Puukansan tarina oli mielenkiintoinen kokonaisuus. Metsän palamista seurasi siemenen itämainen, puiden kasvu, horsmat, eläimet, nälkävuodet, Napoleonin sodat... koska ihmeessä se ehti Egyptiinkin... Omat sodat ja vihdoin päätehskkuu, joka säästi osan 200 vuotisista puista jälkipolville.
(Puukansan tarina kuva on YouTubesta löytyvästä videosta, jossa kerrotaan lyhyesti kirjasta. Lukijakuva päivän striimauksesta).
