Viime vuosina olen törmännyt useampiin kirjoihin, missä kuolema on odotettu tai ainakin tunnettu, ajallaan tuleva vieras.
Adam Silveran Kuolinhetkestä kirjoitin jo viime syksynä, ja siitä onkin tulossa uusi osa, Hetki ennen kuolemaa, elokuussa.
Joku aika sitten luin toisenlaisesta maailmasta. Se on suomalainen tulevaisuuden utopia 2050-luvulta.
Kirja oli Pia Leinon Yliaika. Kirjassa entinen ministeri, pääministerin leski, on täyttämässä 75 vuotta. Eduskunta on hiljattain päättänyt, että 75 vuotta on se raja, jonka jälkeen ihminen menettää eläkkeensä, rahansa ja omaisuutensa. Lapset eivät saa edes perintöä, jos ihminen päättää jatkaa elämäänsä yhteiskunnan ulkopuolella.
Anna-Stina Kankaanranta on päättänyt kuolinhetkensä ja suunnitellut kaiken kauniiksi. Sen on määrä tapahtua aamulla, erkkeri makuuhuoneessa valkoisessa mekossa, kuohuviiniä taistellen.
Tuntuu siltä, että hän jää kaipaamaan vaan tekoälyrobottiaan.
Mutta kuinkas sitten käykään...
Sain tekoälyni tekemään juuri sellaisen kuvan, jollaiseksi kuvittelin Anna-Stiinan suunnitteleman aamun. Rikkailla on varaa luoda kauniit puitteet
Toisenlaisia lopun aikoja eletään Ilkka Hackmanin kirjassa, Tähän aikaan huomenna. Siinä matkataan Sveitsiin kohti viimeistä päivää.
Yhteiselle, hotelliyöpymisineen hitaasti etenevälle matkalle, lähtee parantumattomasti sairas isä ja hänen aikuinen tyttärensä.
Matkalla muistellaan 45 vuotta aiemmin, isän nuoruudessa tapahtunutta nuorten kaverusten yhteistä ulkomaanmatka, missä kaverusten luonteinen erot punnitaan.
Samaan nippuun laittaisin vielä vakavahenkisemmän Anne Bertin Annan itseni kuolla.
