Arvailut Nobel-palkintojen saajista osuvat harvoin kohdalleen. Koko maailma - haastetta suorittaessani (aloitin 1.1.2017) olen huomannut, kuinka vähän erilaisten maiden kirjallisuutta käännetään suomeksi. Sen ymmärtää, kun olemme pieni kielialue, mutta onhan se jollain tapaa karehdittavaa, kun ruotsinkielisillä asiat on paremmin. Onneksi itse voin lukea myös ruotsiksi, vaikka äidinkieli on aina äidinkieli.
Vietettyäni viime kuun hyvin tiiviisti soffamatkalla Afrikassa toivoin kovasti, että palkinto osuisi tällä kertaa afrikkalaiselle kirjallisuudelle. Näin kävikin, sillä vuoden voittaja, Abdulrazak Gurnah, on syntynyt Sansibarilla, joka nykyään kuuluu Tanzaniaan. Mainittakoon tässä, että ennen tätä päivää monille suomalaisillekin tunnetumpi sansibarilainen oli Gurnahia pari vuotta vanhempi Freddie Mercury.
Pakko todeta, että mietiskelin tässä tapasivatko he Lontoossa, missä asuivat 1960-luvulta lähtien. Molemmat lähtivät Sansibarista pakoon vallankumousta, Mercury 1964 ja Gurnah 1968. Jotkut haluavat tavata aina ihmisiä koti puolesta, jotkut vierastavat ajatusta aivan erityisesti. Kumpaankohan ryhmään he ovat kuuluneet.
Kuten monesti ennenkin, voittajan kirjoja ei ole käännetty suomeksi. Kääntämistä ajatellen tämä vuosi on helppo, sillä voittaja kirjoittaa englanniksi.
Ruotsiksi löytyy kaksi kirjaa, Paradiset ja Den sista gåvan. Kumpaakaan ei tosin löytynyt äänikirjana.
Koska Gurnah jää nyt vielä lukematta, muistelen tässä sillä aikaa kun kääntäjien osalta "Show must go on", ainoaa Sanisibarista kertovaa kirjaa, jonka olen lukenut. Se oli M. M. Kayen Kuolema Sanisibarissa. Kirjan luin kesäkuussa ja lukiessani pohdiskelin millaista saarella oikeasti olisi. Tiedän, että Kaye teki hyvin tarkkoja muistiinpanoja niistä maista, missä oli puolisonsa työnsä vuoksi, jolloin hänen oli helppo kirjoittaa paikoista tarkasti. Jotenkin sen tietäminen kaksinkertaisti luku nautinnon. Itse dekkarikin oli ihan hyvä.