Joku vinkkasi, että ennen uuden James Bondin katselua kannattaisi lukea yksi kirja. Jonkinlaisena lukuhaasteyllytyshulluna tartuin asiaan oitis, vaikka kovasti epäilen, että James Bond ei ryhdy supernannyksi, tai mistä senkään tietää.
Vinkattu kirja oli Ruth Waren Lukitut ovet. Kirjassa perhe palkkaa lastenhoitajan neljälle lapselleen. Talo on täynnä elektroniikkaa ja kahvinkeitinkin turhan monimutkainen. Lapset ovat haastavia ja pihapiiristä löytyy myös myrkkypuutarha...
Vähän mentiin pois mukavuusalueeltani, mutta kahlasin kirjan sinnikkäästi loppuun, mikä olikin palkitsevaa.
Olen tainnut ennenkin sanoa, että voin lukea kansanmurhasta, kummituksista, vampyyreistä ja moottorisahamurhaajista menettämättä yöunia, mutta kun tavallinen ihminen mokaa, niin vaivaannun ja koen mielipahaa sen puolesta. Niin kävi nytkin, kun lastenhoitaja esitteli itseään liian hyvässä valossa työhaastattelussa.
Tuskin tämä silti uniin tulee.
Ja aina voin muistella kirjaa, jonka luin vahingossa tätä ennen. Lukittujen ovien sijaan latasin nimittäin luettavaksi ensin vahingossa Avoimet ovet. Sen on kirjoittanut Sofie Sarenbrant. Ja se kirja ei vaivaannuttanut lainkaan.
Kirja kertoo asunnon myymisestä ha heti tuli mieleen omatkin asuntokaupat kymmenen vuoden takaa. Ennen näyttöä oli siivottava ja pistettävä paikat esittelykuntoon. Liljoja en ostanut maljakkoon, mutta tuoreita hedelmiä mulla on aina, ei tosin vihreitä omenia ja sitruunoita, kuten kirjassa. Hyvä kirja, voin suositella.
Se, pitääkö oven olla auki vai kiinni jää näiden kirjojen valossa nähtäväksi. Yksi mökki naapuri joskus totesi, että jättää aina kahvimukin pöydälle ja oven lukitsematta, niin koskaan ei ole käynyt varkaita. Tosin hän kävi mökillä melkein päivittäin, joten sekin varmasti vaikutti.
Ehkä ovi asiassakin on kuten juomalaseissakin: Joidenkin lasi on yleensä puoliksi tyhjä, jollain on aina vielä puolet jäljellä. Jälkimmäisellä on useimmiten parempi fiilis.
