101 tapaa kertoa sama tarina toisin

Sain kaverilta luettavaksi kirjan, joka heti alkuunsa näytti kiinnostavalta. En ehtinyt pariin kuukauteen avaamaan sitä, ja sitten kun avasin totesin tämän lukemisen vievän aikaa. Jotkut haluavat makustella ravallisien romaanienkin kanssa, mutta en kuulu siihen ihmistyyppiin. Vain harva kirja on niin viettelevä kokonaisuus, että haluaisin pitää sen jälkeen jotain taukoa.

Mutta tämä!

Mutta tämä Laura Lindstedtin ja Sinikka Vuolan 101 tapaa tappaa aviomies oli ensimmäisestä tavasta lähtien tyyliä "oksat pois suutarin joulukuusesta".

Kirja on kuin onkin oppikirja, mutta tappamista siinä ei opeteta. Sue Grafton kertoi avioeronsa jälkeen halunneensa kostaa miehelleen kirjoittamalla kirjasarjan eri murhatavoista. Tässä kirjassa annetaan piut paut aviomiehille opettelemalla kertomaan ja kirjoittamaan yksi sama tarina 101 kertaa. Elämästä selviytyy paremmin, kun oppii taitoja, esimerkiksi kirjoittamaan niin, että tietää sillä elävänsä. 

Me pohjoismaalaiset pidämme dekkareista, joten mikä sopisi tarinaksi paremmin kuin murha. Kirjailijat etsivät sopivaa tarinaa. Naisen tekemästä rikoksesta ei löytynyt lähtökohdaksi sopivaa tarinaa helpolla. Kansallisarkistosta sitä ei löytynyt, mutta vihdoin vuoden 1983 Alibista tärppäsi.

Suomalainen Anja tappoi miehensä kärsittyään avioliitossa välivallasta kaikki sen 18 vuotta Norjassa.

Jo kirjan 5 ensimmäistä variaatiota pistivät haukkomaan henkeä. Akrostikon-tapa aloitti kirjan. Jokainen rivi on poimittu Raamatusta ja alkukirjaimista muodostuu teksti Anja ampui miehensä. Mikä määrä Raamatun lukemista tarvitaan, jotta saa koottua kokonaisen tarinan?

Tapa 2, alaviitteet, sai minut miettimään, pitäisikö tehdä muistiinpanoja. David Foster Wallscen Päättymätön riemu on minulla kesken, mutta kuka on alaviitteitä myös rakastava Harry Salmenniemi? Pitääkö kurjata mies muistikirjaan vai suoraan lukupinoon? Ja entäs sitten tuo alaviitteessä mainittu kirja, joka on pelkästään alaviitteitä? Onneksi se löytyy vain englanniksi... Ja jösses, oliko tosiaan 1700-luvulla päätetty, että oli ok hutkia vaimoa peukalon paksuisella kepillä, mutta ei sitten yhtään vahvemmalla? 

Oliko se muuten miehen peukalo? Toivottavasti naisen, koska se on ohuempi. Ja miten nokkelasti todettu, että tasa-arvoisen avioliiton vastustajat voisivat olla myös niitä, jotka vastustavat puolisoiden tasa-arvoa sukupuolesta huolimatta. Suomen kielellä on helppo leikkiä. Mitä loppujen lopuksi tarkoittaa "kuusi palaa" tai "tasa-arvo". 

Tässä kohtaa tajuan, että minulla on 99 tapaa jäljellä, ja haluan jo kaivaa harjoitusvihkoni esiin. 

Tapa 3, aloituksia, on vaatinut/vaatii kasan kirjoja, sillä tarina kerrotaan käyttämällä eri kirjojen aloituslauseita. Sanoilla "olipa kerran...." alkaa monet sadut, mutta miten saada aikaan puolenkin sivun tarina pelkillä alkulauseilla? Tarvitaan monta kirjaa joiden tyyli sopii toisiinsa. 

Anafora, anagrammi... Oho! Voiko anagrammin kirjoittaa todellakin kokonaisesta tekstistä. Wau. "Sihahdus... Ei 1 vaan 8...8, 9... 11." Miten nerokkaasti hävitetty 18 vuotta ja vuosi 1981. 

Jne.jne.

Kirjan lopussa tavat versio a'la Alibi, urheiluselostus ja univokalismi. Kirjailijat olivat valinneet vokaaliksi Y-kirjaimen. Hyvin pystyy Anjan ja Thorvallin tarinan kertomaan vain yhtä vokaaliakin käytyäen. Oli näemmä löytynyt uusia mielenkiintoisia sanoja (vain muutamia monista sanoista poimiakseni:

Rystyjyskytys. 

Lykyn lyhyys. 

Nyyhky tyynyyn. 

Yltyy ryyppysyyt. 

Välissä 93 muuta tapaa, joista itselleni tutuimpia runomuodot: balladi, google runo, juomalaulu, kehtolaulu, limerikki, sonetti ja tanka, Itselle muistiin, että kokeilen lähiaikoina malesialaista pantoum runoa. 

Tämän kirjan luen uudestaan. Hyvä kirja 

🌟🌟🌟🌟🌟 

Viisi tähteä pelkästä ideasta. Mutta varoituksen sana, ei kannata lukea kirjaa yhtenä päivänä kannesta kanteen. Saman tarinan toisto, eri tavoillakin, alkaa puuduttaa noin 50 tarinan jälkeen.