Silent Bookclub

Toukokuussa pääsin eka kertaa osallistumaan Silent Bookclub Porin lukusessioon. Ahkerana lukijana olen todennut, että kaikkea erilaista lukemista kannattaa kokeilla ja toteuttaa aina kun on mahdollista, sillä vaihtelu on elämän suola. Kesäkuussa on valitettavasti muuta menoa, joten korvatkoon hiljainen lukeminen kotona (sukujuhlissa en sentään rohkene kokeilla), ja tämän julkaiseminen yhteisen lukuhetken. 

Hellulan kahvila oli hurmaava ympäristö hiljaiselle lukemiselle. Kaunista katsottavaa riitti, tarjoilu oli kiva ja vaikka väkeä oli paljon, ainakaan minua pieni puheensorina ei haitannut. 

Kuvassa kirjat joita luimme. 

Oma kirjani oli Juha Vakkurin Leokongo, mistä mainitsin täällä jo viime lokakuussa, mutta silloin en ehtinyt lukemaan sitä sanasta sanaan. Nyt oli siihen aikaa, joten aloitin alusta.

Kirjassa kerrotaan Stanley, kuningas Leopoldin ja monen monen muun sanoin siitä, miten pikkuinen Belgian kuningaskunta sai siirtomaan Afrikasta.

"Belgia on maaksi liian pieni. 

Pitsi sopii pöksyihin, mutta tulevaisuutta ei saada nypläämällä. 

Miksi belgialaiset eivät ymmärrä, 

että siirtomaiden avulla emämaa maksaa itsensä,

velkansa, rakennuksensa!" Leopold II Leopold

Siitä historiasta tuskin kukaan on ylpeä, mutta Vakkuri osaa kertoa itse tarinan kiehtovasti.

Kirja on runoelma. Eli jokainen luku on oma runonsa. Kai tätä säeromaaniksikin voisi kutsua, vaikka kertojia on ylen monta romaanin päähenkilöiksi. Keskiössä on Belgian kuningas Leopold II ja Livingstonen löytänyt ja myöhemmin Afrikan idästä länteen patikoinut Henry M. Stanley. Palattuaan tuolta patikkamatkalta sairaana ja vähän nälkiintyneenäkin Stanley toteaa kuningas Leopoldin delegaatiosta toivuttuaan saavuttuaan Eurooppaan:

"Viimeistään silloin, Marseillesin rautatieasemalla, 

tajusin, että jotain suurta oli tullut tehdyksi." Stanley

Stanley lähtee kuin lähteekin Leopoldin lähettämänä Kongoon ja onnistuu saamaan ison osan siitä Leopoldille ja perustaa valtaisan kumikeräyksen. Sitten myöhemmin Leopold myy alueen Belgian valtiolle. 

"Puhutaan, puhutaan rahasta,

Jos sitä niin halutaan, rahaa. 

Sitä on useimmiten liian vähän, liian myöhään, 

väärään aikaan, väärässä paikassa." Leopold

Kongosta virtaa rahaa. Kumiplantaasit tuottavat aluksi erinomaisesti. Siinä sivussa paikallista väestöä tapetaan tai ainakin hitaimpien kumin kerääjien käsiä amputoidaan.... Ihan niin kuin keräys onnistuisi paremmin yhdellä kädellä, sillä kerääminen vaatii puuhun kiipeämistä! Taloustieteilijä minussa puristelee päätään, mutta aikanaan siirtomaaisännät ajattelivat toisin. Ellei joku ollut tehokas, löytyi aina kymmenen lähes ilmaista orjaa tilalle. 

Ajat oli tosiaankin erilaisia. Ja itse toivon, että sellaisia aikoja ei enää milloinkaan tule. 

"Pitsivaltio, se tämä on, Belgia, hän sanoi. 

Kun ahdistaa, virkataan pitsiä, 

kun itkettää, virkataan pitsiä,

kun olisi syytä riemuita, virkataan pitsiä

ettei kukaan alkaisi karehtia.

Pitsivaltiossa ajattelu on syntiä, 

tai häpeä, melkein rikos." Leopoldin henkilääkäri

Olen aina tykännyt runoista, vaikka niiden lukeminen onkin ollut sangen kausittaista. Runomuodossa myös muoto kertoo omaa tarinaansa. Tässä kirjassa muoto antaa pontta puheelle. On vaikeaa kuvitella, miten tuonkaan pitsivaltiositaatin sanoisi suorasanainen romaanin sivuilla.

Liian moni menehtyi Kongosta, ja niistä vain pieni osa oli eurooppalaisia. Toivottavasti opimme siitä jotain. 

"Vauraus vaihtoi maanosaa, 

köyhyys jäi kotiin. 

Kongosta oli peräisin uraani, 

jota käytettiin Hiroshiman ja Nagasagin atomipommeissa." Patrice Lulumba

Kunpa itsekin osaisin kiteyttää lukemani noin tiiviiseen muotoon. 

"Me epäonnistuimme, 

minä, me, kaikki. 

Emme pelastaneet Kongoa, 

hylkäsimme Lulumban, 

otimme Kongon demokratian hengiltä

kuudessa kuukaudessa." Dag Hammarskjöld