keskiviikko 15. marraskuuta 2023

Marraskuussa luettua

Marraskuussa kuuluu kuulemma lukea vähintään 30 sivua päivässä (lukuhaaste). Tiedän, että muutama päivä voi jäädä lukemattakin, mutta sivumäärä tulee täyttymään.

Ei jäänyt alle 30 sivun päiviä, joskin hilkulla oli parin suhteen kun olin matkoilla. Sivoittelin itsellekin muistiin tähtiä, vaikka Kahvila Pariisissa, Nestori Burma ja Lempi ei ole leikin asia -kirjoja lukuun ottamatta näissä ei ollut juuri pettynyksiä. Luettuja tasan 40. Loppukuusta alkoi olla kaipuuta pois Pariisista. 

30.11. Ludovic Roubaudi 112 Palomiesromaani, Pariisi. Ihanan kepeä vakavasta asiasta. 🌟🌟🌟

Tatina de Rosnay, Viimeinen kesä, Ranska, Pariisi. 🌟

29.11. Risto Juhani, Hotellikuolema, sijoitan Heinolaan, missä kirjailija asuu, koska hänen kirjoissaan mainitaan pikkukaupunki ja Päijänne. 

Neil Richards ja Matthew Costello, Lentäjätär vaarassa - Mydworthin mysteerit. Jotenkin tulee mieleen Mittfordin tytöt... Amelie Earhart on Lentäjätär, joka on vaarassa. Englanti. 🌟

28.11. Agatha Christie, Salainen vastustaja, Tommy & Tuppence osa 1, 1915/1920-luku, Englanti. Vaikka kuinka mones kerta, mutta tämä ykkösosa ei vieläkään imaise mukaan kuten seuraavat. 

Matthew Costello ja Neil Richards, Päättäjäisilta, Cherringham-dekkarisarja, Englanti. 🌟

27.11. Jessica Fellowes, Mittfordin salaisuus, Englanti. Sarjan ehkä viimeinen osa. Näistä blogiteksti. 🌟

26.11. Alexandra Benedict,  Joulun pikajunan arvoitus, Skotlanti. 🌟🌟

25.11. Johanna Hulkko, Geoetsivät ja revontulten arvoitus (osa 12), Muonio, Lappi. 🌟🌟

Geoetsivät ja megakätkö, Nokia. 🌟

24.11. Tatiana de Rosnay, Avain, Pariisi, Ranska, Amerikka. 🌟🌟

23.11. Jo Nesbø, Tohtori Proktorin aika-amme, Pariisi, Norja. 🌟

Léo Mallet, Nestor Burma ja Rottaliiga, Pariisi. 🙄

22.11. Eri kirjailijoita, Agatha Christien Neiti Marplen jäljillä, Englanti. 🌟🌟

21.11. Raymond Queneau, Zadie - Pariisin päiviä. Pariisi. 🌟

Caston Leroux, Pariisin oopperan kummitus. Pariisi. 

20.11. Fraçoise Mallet-Joris. Avasin taloni kaikille. Pariisi. 

19.11. A. J. Liebling, Pariisin välipaloja, Pariisi. Amerikkalainen Armas J. Pulla. 🌟

18.11. Enni Mustonen, Taiteilijan vaimo, Suomi, pääkaupunkiseutu. Sota lähenee. 🌟

17.11. Hélène Grémillon, Uskottuni, Pariisi. Tykkäsin, mutta ei jäänyt mieleen. 

16.11. Satu Rämö, Jakob, Islanti, Lappi 

15.11. Dumas, Pariisin verihäät. Pariisi. 🙄 

Juhani Aho, Yksin. Suomi, Pariisi. 🌟

14.11. Lucy Foley, Avain. Pariisi. 🌟🌟


13.11. Emile Zola, Naisten aarreaitta, Pariisi. 

Timo Parvela, Hilma ja pingviini, Suomi. 

Eric-Emanuel Schmitt, Herra Ibrahim ja Koraanin kukkaset, Pariisi, Ranska, Turkki. 🌟🌟🌟

12.11. Enni Mustonen, Taiteilijan rouva, (Jatkettiin palapeliä tehdessä pätkä Pariisista liikkeen ostoon Helsingissä). 🌟

11.11. J. M. G. Le Clézio, Alkusoitto. Pariisi. 

10.11. Hélène Berr, Päiväkirja 1942-1944, "Pariisi. 

9.11. Boris Vian, Päivien kuohu, Pariisi. 

8.11. Henri Troyat, Kahvila Pariisissa, Pariisi, Ranska/Saksa rintama I-maailmansota. 🙄

7.11. Natasha Lester, Pariisin ompelijatar, Pariisi, Australia, USA II-maailmansota. 🌟

6.11. Natasha Lester, Ranskalainen valokuvaaja, Pariisi, Australia, Lontoo, USA, II-maailmansota. 🌟🌟

5.11. Fiona Valpy, Pariisin ompelijattaret, Pariisi. 🌟🌟🌟

4.11. Anna Gavaldaa, Lempi ei ole leikin asia. Pariisi. Romaani oli pettymys, sillä olen tykännyt Gavaldan novelleista. 🙄

Enid Blyton, Seikkailujen linna. Englanti. 🌟

3.11. Fred Vargas, Hyisiä aikoja. Pariisi. 

2.11. Fred Vargas, ikimetsän sydän. Pariiisi. 

1.11. Matti Hälli, Sopimatonta kuolla yliopistolla. Helsinki. 🌟

Fred Vargas, Painu tiehesi ja pysy poissa. Pariisi. 

Nämäkin voisivat kiinnostaa Sinua

Huhtikuussa luetut kirjat

Maaliskuussa luin kasan runokirjoja. Piti lukea enemmän Pohjois-Aasiasta, mutta en löytänyt juuri mitään, joka olisi innostanut. Kiinalaiste...