Tämän kesän kirjabloggarien klassikkohaasteeseen valitsin Ranskaan sijoittuvan klassikkodekkarin, jonka kirjoittajalta en ennen tätä kesää ole lukenut mitään.
John Dickson Carria taisin luvata lukea klassikkohaasteeseen ja se on ihan hyvä idea. Klassikkodekkareita tulee luettua ylipäätään ihan liian vähän, koska uusiakin dekkareita on pilvin pimein tarjolla. 
Kuiskaava kuolema täyttää hyvin henkilökohtaisenkin klassikkovaatimukseni. Olen linjannut, että kirjan pitää olla ilmestynyt viimeistään kun osasin lukea, eli 1970. Tämä on ilmestynyt 1946.
Kuiskaava kuolema täyttää hyvin henkilökohtaisenkin klassikkovaatimukseni. Olen linjannut, että kirjan pitää olla ilmestynyt viimeistään kun osasin lukea, eli 1970. Tämä on ilmestynyt 1946.
Uppouduin kirjaan niin, että pääsi unohtumaan, että tapahtuma-aika oli 1940-lukua. Jossain kohtaa sitten mietinkin, mikseivät ne soittaneet kännykällä... Kirja oli siis ainakin minulle sellainen, että se oli kestänyt aikaa hyvin.
Kirja alkaa Murhakerhon tapaamisella, joten heti alkoi käydä kateeksi. Mäkin haluan murhakerhoon (saa kutsua, jos tarkoitus on keskustella tapahtuneista murhista, ei tehdä niitä). Aiheena murha kerhossa on kinkkinen "suljetun huoneen" -tapaus. Tosin suljettu huone tarkoitti tässä kohdin kyllä avointa kattoa.
Kirjan pojan suuri haave on muuttaa Pariisiin ja opetella maalausta. Isä myötäilee:
"Maalaaminen on harrastuksena hyvä ja sovelias, mutta vakavana ammattina mahdoton."
Äiti vastustaa vieläkin kiivaammin.
Kuvaan astuu kaunis sihteeri. Sitten isä murhataan.
Murhakerhon otettua tapaus käsittelyyn alkaa tapahtua, vaikka murhasta on kulunut useampi vuosi.
Kirja piti otteessa hyvin. En malttanut mennä ajoissa nukkumaan vaan piti lukea kerralla loppuun. Niin on kyllä useampien dekkareiden kanssa. Itsekin vähän ihmettelin, kun usein on niin, että näiden yksittäisten kirjojen kohdalla minulta menee tovi jos toinenkin kirjan alussa, ennen kuin pääsen kirjailijan tyyliin sisään.
Mielenkiintoani lisäsi vampyyrit, jotka istuivat mystiseen tai kryptiseen tarinaan hyvin.
Alkukesästä luin Carrin Kuolema pettureiden portilla ja tykkäsin siitäkin yhtä paljon. Melkeinpä Pitänee tehdä Carrin kirjoistakin oma lukulista, kuten minulla on esim. Maria Langin ja 3 etsivää kirjoista. Minusta on hauska lukea vanhoja, tasalaatuisia sarjoja hitaasti nautiskelen, eikä ilman kirjanpitoa muista mitä on lukenut.
Kiitokset haasteesta ja sen emännöimisestä
Oksan hyllyltä -blogin pitäjälle. (Logo: Niina T. / Yöpöydän kirjat -blogi)
