Valitsin tämän juhannuksen teemaksi siirtolapuutarhamökit ja -palstat. Sieluni silmin näen pyöräilijän polkaisevan pyöränsä kohti puutarhaansa pyörän kori täynnä herkkuja ja takahäkillä haitari. On juhla, ja juhannusaaton aamu.
Edesmenneellä ystävälläni oli siirtolapuutarhamökki. Se oli hänen unelmansa omakotitalon myymisen jälkeen. Onneksi hän ehti nauttia siitä pari-kolme kesää. Olisi ihanaa viettää siellä hänen kanssaan kesä iltoja, mutta onneksi edes ehdin nähdä mökin aikanaan ja tuntea hänen ilonsa siitä.
Tätini siirtolapuutarhamökki oli 1970-luvulla satopuutarha ja työmaa, tuttavani mökillä ehti vähän nauttimaankin.
Viimeaikoina siirtolapuutarhamökki ovatkin enemmän nautinnon kuin ruuan hankinnan tyyssijoja, vaikka monet kasvattavat tontillaan talven marjat ja omenat. Mökit ovat pieniä, mutta se ei haittaa, jos tilat on hyvin suunniteltu.
Edullisempi vaihtoehto on kiinteä palsta siirtolapuutarhassa. Sekin on ihana. Mökkiä ei ole, mutta oma sänky on aina oma sänky, joten ei haittaa, vaikka kotiin täytyy lähteä yöksi. Jos itselläni olisi auto voisin kuvitella vuokraavani omaa 20 aaria.
Kasvun ihme on joka vuosi kasvun ihme, vaikka en minä mikään puutarhatyöläinen ole. Kaiketi sitä voisi kuitenkin taipua muutamaan työntäyteisen päivään, jos palsta olisi lähellä ja sinne saisi kivan terassin.
Suomeen perustettiin ensimmäinen siirtolapuutarha 1916. Nykyisin siirtolapuutarhamökit ovat hinnoissaan, mutta palstat on edullisia. Omistajan täytyy hoitaa maataan huolella, sillä hoitamattomat tontit pistetään uudelleen kiertoon. Itse voi valita, kuinka paljon viljelee, mutta siisteyttä täytyy pitää yllä, ja jokainen kompostoi jätteensä omalla tontillaan.
Vuosien saatossa olen löytänyt siirtolapuutarhahistoriikkien ohella muutaman dekkarin, joissa Siirtolapuutarha on keskiössä.
Saana Saarisen Siirtolapuutarhan varjossa -dekkarissa toimittajanainen, joka on toipumassa mönkään menneestä suhteesta, on menossa kirjoittamaan lehtijuttua kuvitteellisen Jokitörmän siirtolapuutarhan 80-juhlavuoden merkeissä. Haastattelu keskeytyy, kun naapurustosta löytyy ruumis.
Olen lukenut kirjan aiemminkin, mutta kuuntelin sen nyt uudestaan ajatuksella, että luen seuraavankin osan. Tykkään kirjasta, koska siinä on jotenkin elämänmakua ja sopivasti myös faktaa.
Violan mielihyväperiaatteet ja heronistisäännöt, jotka sopivat hyvin myös siirtolapuutarhanaapuruston hyvien suhteiden ylläpitoon:
Varmista seuraava ateriaTee muille niinkuin soisit itsellesi tehtävänTee itsellesi niinkuin soisit muiden itsellesi tekevän.
Tämän kirjan mökeillä ihaillaan perenoita, kompostoidaan ja kasvatetaan ruokaa.
Tommi Laihon Uhanalaiset oli uusi tuttavuus. Siinä keskiössä on Hettoniemen siirtolapuutarha ja siellä mökin omistava rikostutkija Karita Haapakorven sisar puutarhatuttavineen.
Epäselviä kuolemantapauksia alkaa tutkia rikostutkija, ja hänen pitkäaikainen tuttava sekä sisaren mökki naapuri.
Tässä kirjassa mökillä ollaan enemmän ystäviä tapaamassa tai asumassa elämäntilanteen niin vaatiessa. Uusia puita istutetaan lähistölle, mutta puutarhatöitä muuten ei juuri mainita.
Palstaviljelyä harrastetaan Metropoliitta Panteleimonin Särkynyt sydän -kirjassa, missä edesmenneen poliisin leski ratkoo rikoksia Kuopiossa ja siinä sivussa kasvattaa ruokaa palstallaan.
Tykkään tästä sarjasta, joten tätä on helppo suositella niille, jotka eihät halua lukea psykologista jännitystä. Itse olen lukenut tämän jo kahdesti.
Nuoruudesta muistan Anni Polvan Rakkautta ja kaalin taimia -kirjan, jossa pari nuorta naista hankkii siirtolapuutarhamökin ja kohta alkaa sutinat naapuritontin miesten kanssa. Nyt mietin, voisiko tuota kokeilla uusiksi, vai onko se nyt yhtä vaivaannuttava, kuin Tiina-sarja lapsuudessa.
Useasti kuulee, että palstanaapurit ovat paljon tekemisissä toistensa kanssa. Kai siellä romanssejakin saattaa syntyä...
Omalla kuuntelulistalla on tänä juhannuksena Eila Piekkarin Kaislikon kätkössä, joka on Lahteen sijoittuvan Kristiina Elo -sarjan kuudes osa. Saas nähdä, millaisia siirtolapuutarha palstoja on Lahdessa.
Kuvaan mahtui vielä yksi kirja, ja siihen valitsin Eeva Tikkaa. Hidas intohimo lienee keskikesään sopiva novellikirja. Ainakin yhdessä novellissa näkyy olevan siirtolapuutarhasta. Juuri tätä Eeva Tikan kirjaa en ole vielä lukenut, mutta monista muista olen tykännyt.
