Toivo Kuula oli säveltäjänero, jonka elämä tyssäsi viipurilaisen Seurahuoneen takapihalle. Otsikko ei ehkä ole korrekti, mutta sanaleikki ei ole oma keksintöni.
Elettiin vappua 1918, sisällissota oli päättynyt ja Viipurin Seurahuonella pidettiin sodan loppumisen juhlat. Toivo Kuula oli kutsuttu soittamaan tilaisuuteen. Ensin pidettiin paraati ja sitten kokoonnuttiin Seurahuoneelle, minne oli varastettu apteekista runsain määrin 98% pirtua. Loppuillasta oltiin melkolailla huppelissa.
Illalla yhdeksältä väsynyt Alma Kuula jättää Toivon juhliin ja juhlat jatkuvat. Toivo Kuula soittaa marssinsa Joka mies. Sävellys ei saakaan kaikkien suosiota. Oliko voitto jääkärien vai suojeluskuntalaisten ansiota? Syntyy käsirysy. Seuraavassa hetkessä Kuula on ulkona kolmen sotilaspukuisen miehen kanssa. Kuula pakenee, kaatuu ja hänet ammutaan yhdellä laukauksella. Kuula löydetään elossa ja kestää kolmatta viikkoa ennen kuin hän kuolee Viipurin läänisairaalassa.
Tämän tiesin jo aiemmin, mutta en enää muista mistä sen olen lukenut.
Toimittaja Hannamari Vallila on sukua yhdelle epäillyistä, ja kiinnostui siksi aiheesta. Yhdessä Mikko Porvalin kanssa hän on luonut 10 osaisen podcast sarjan, jossa kerrotaan tapahtumista ja rikostutkinnasta noin 5 tunnin verran.
Tapahtumasta on aikaa yli 100-vuotta, ja asiaa on tutkinut monet muutkin, mutta uusia lähteitäkin on löytynyt.
Lähteenä sarjassa on mm. Alma Kuulan päiväkirjat ja ennen kaikkea jääkärien hiljattain, 100 vuoden suoja-ajan jälkeen, käyttöön avatut päiväkirjat.
Joku muu olisi ehkä lopettanut tähän, mutta koska minulle on yksi riittänyt, joten eikun kirjoja lainaamaan.
Juhani Koiviston Tuiotin tulehen kauan : Toivo Kuulan lyhyt ja kiihkeä elämä. Kirja on oikea järkäle, lähes 700 sivua. Se olisi tasaisesti jaettuna 20 sivua Toivo Kuulan elinvuotta kohti, vaikka eihän näitä kirjoja vuosi kerrallaan kirjoiteta. Tämäkin kirja on kirjoitettu käyttämällä otsikkona Toivo Kuulan sävellysten sanoin, kuten koko kirjan nimikin.
Tukevana täti-ihmisenä ilahduin oitis Toivon veljen tavasta kuvata isänsä uimataitoa:
Isä opetti myös poikiaan uimaan, sillä siihen hänellä oli Arvon muistelun mukaan hyvät edellytykset: 'Isä oli myös hyvä uimari, pelkäämätön, lihava, hyllyvä ruumiinrakenne'.
Toinen lainaamani kirja oli Alma Kuulan päiväkirja Virta venhettä vie : päiväkirja 1901-1919.
Podcastista jäi mieleen erityisesti Marko Tuhkasen toteamus:
Murhaaja ei koskaan halua olla yksin.
Todistajana murhaaja kertoo mieluusti, että muitakin oli.
Toivo Kuula oli kiivas mies. Jossain vaiheessa hän sai potkut Helsingistä, mutta löysi uuden työn Viipurista. Perhe oli köyhtynyt, Eiran asunto oli menetetty. Viipuri oli kasvava kaupunki, tarpeeksi isoa asuntoa ei löytynyt taiteilijapariskunnalle ja parille lapselle. Sopiva asunto löytyi vihdoin Viipurin Maalaiskunnasta noin 10 km Viipurista. Perheessä oli kaksi lasta. Paikan nimi oli Säiniö ja siellä asusti monia taiteilijoita mm. Heimo Haitto ja toistakymmentä muuta muusikkoa, Unto Pusa, Paavo Rintala ym. taiteilijoita.
Hiukan kateellisenakin mietin, että nykyään ei Porin ympäristöstäkään taida löytyä moista julkkissumaa.... Sellainen ol Viipuri... Totta totisesti.
Kuunnelmaa kuunnellessani aloin miettiä, oliko sillä mitään merkitystä, että yksi murhaajakandinaateista surmattiin jo ennen Toivo Kuulan kuolemaa nimenomaan Säiniössä, missä Kuula asui ja oli varmasti kylällä tunnettu mies. Olisiko teko ollut kosto?
Mutta alkoholilla oli osuutta asiaan, joten tarvitaanko sitä suuria syitä, kun hurmoksessa on pää täynnä pirtua...
Murha tarinasta on Riku Sarkola kirjoittanut kirjan Toivo Kuulan Matkanpää. Podcastissa tuli jotain uutta asiaa tämän kirjan sisältöönkin, mutta Podcastin ansio oli erityisesti sen kivassa toteutuksessa.
Elmgren-Heinosen Toivo Kuula kirjaa selaillessa kiinnitin huomiota siihen, kuinka yhteneväinen palo opiskella ja tulla alansa kärkinimiin kuuluvaksi oli Aleksis Kivellä ja Toivo Kuulalla. Molemmat tuntuivat eläneen opiskeluaikanaan enemmän tunteen palolla ja Pyhällä Hengellä, kuin ravitsevalla ruualla. Kivellä tuo jatkui elämän ehtoopuolelle saakka, Kuulalla alkoi helpottaa, kun hän sai myytyä nuotteja tai tehdessään töitä muusikkona. Onneksi nykyisin on opintotukisysteemit, joskaan ei nekään leveää leipää anna. Kuulan vanhemmat pystyivät kouluttamaan poikaansa Helsingissä vain kolme vuotta.
Juhani Koiviston kirjassa Tähtiin kirjoitettu - Toivo Kuulan ja Alma Silventoiseen vaikeat ajat ja lyhyt onni
ei itselleni enää juuri uutta löytynyt, mutta aloin miettiä, kuinka lyhyt se onni oikeastaan oli ja eikun laskemaan.
Toivo Kuula tapasi/ihastui toiseen vaimoonsa, Alma Silventoiseen 1906, oltuaan naimisissa reilun vuoden. Ensimmäinen liitto ei onnistunut, sillä puolisot eivät ymmärtäneet toisiaan eikä heillä ollut mitään yhteistä.
Häät Alman kanssa vietettiin huhtikuussa 1914. Takana oli 8 vuotta enemmän tai vähemmän yhteiseloa, mutta se aika oli rakkautta sanoin ei teoin. Yhdessä asumista ja perhe Onnea kesti vain neljä vuotta. Sinä aikana syntyi ainoa tytär, Sinikka.
Kaija Valkosen ja Elina Koivurannan kirjaan Suurin niistä on rakkaus on kerätty 16 aikansa julkkisten rakkaustarinaa. Kirja on mielenkiintoinen katsaus kulttuuripiireihin. Toivo Kuulan kohdalla tekijöille on sattunut laskuvirhe. Avioliitto ei kestänyt viittä vuotta, vaan neljä vuotta ja 19 päivää. Heidät vihittiin 29.4.1914 ja Toivo Kuula kuoli 18.5.1918.
Tuiotin tuleen kauan ja Tähtiin kirjoitettu kirjoissa on selitetty hyvin Toivon omat ennustukset lyhyestä elämästään ja Satu Kielon ja Metsä tähden rakkaudesta.
Lyhyt elämä on elettävä kiihkeästi ja tehtävä kaikki nopeasti. Mutta mihin kaikkeen Kuula olisi ehtinyt, jos olisi elänyt pidempään kuin 34 vuotta.
Murhaajaa ei koskaan saatu kiinni. Alma ja Sinikka omistivat elämänsä Kuulan musiikille. Alma lauloi sitä ja Sinikka soitti pianolla.
Varmaan jokainen suomalainen tunnistaa ainakin yhden Kuulan sävellyksen, Kuulan häämarssi. Itse astelin aikanaan alttarille Prinsessa Ruususen juhlamarssin tahtiin.
