Aikakoneen viisarit osoittivat perjantai-iltaa heinäkuussa 1937. Matkan määränpääksi olin valinnut Terijoen, jossa mainosten mukaan elettiin Kannaksen nousukautta. Väänsin avainta käynnistyspaneelissa ja lähdin matkaan.
Perjantai
Seisoin aikamatkahissin korissa ja matka tuntui pitkältä, kuin olisin laskeutunut Posivan ydinpolttoaineen luolaston syövereihin parin, kolmen matkan verran. Vihdoin aikahissini pysähtyi. Hissin ovessa oleva lappu muistutti, että aikaa paluuseen oli 56 tuntia. Avasin oven ja löysin itseni eteiskomerosta tennis- ja sulkapallomailojen keskeltä. Nostaessani jalkaani meinasin kompastua puiseen krokettipalloon. Ilmassa tuoksui kesä ja paistetut ahvenet. Kuuntelin tarkkaan, ennen kuin rohkenin avata oven eteiseen.
 |
| Kuvaaja Pentti Pere 2013 |
Astuin viikonloppulaukkuni ja japanilaisen päivänvarjoni kanssa eteiseen juuri sopivaan aikaan. Eteinen oli tyhjä, mutta seuraavasta huoneesta oli joku tulossa ulos.
-Sus siunatkoon, kun pelästyin! Tervetuloa, tervetuloa täyshoitola Eedeniin. Ompas meillä vilkas päivä. En odottanut, että vieraita tulee tänään keittiön ovestakin, mikäs teidän nimenne on... Ai, Kirsi, se onkin vähän harvinaisempi nimi, nuorekas. Kirstejä meillä on käynyt aiemminkin, mutta taidatte olla ensimmäinen Kirsi tämän talon historiassa...
Nauravainen neito, jonka esiliinan rintapielessä oli nimikoituna nimi Onerva, otti minut vastaan ystävällisesti ja puheliaasti. Siirryimme pieneen toimistohuoneeseen, jossa kirjauduin täyshoitola viikonloppuvieraaksi.
-Teillä oli hyvä tuuri, kun meiltä löytyi huone viikonlopuksi. Yleensä meillä on täyttä koko kesän, mutta kirjailija Armas Laesteen murhan jälkeen hänen huoneensa on ollut tyhjillään. Olette rohkea nainen, kun uskaltaudutte nukkumaan hänen huoneessaan.
-No, mattimyöhäisten kesävieraiden ei passaa olla nokonnuukia. Totta puhuakseni on aika jännittävää päästä tapahtumapaikalle, mutta olen kyllä tyytyväinen siitä, etten ollut täällä silloin, kun murha tapahtui. Pari viikkoako siitä nyt on?
-Niin on. Onneksi tapaus selvisi nopeasti, ja pääsimme palaamaan normaaliin kesän viettoon. Tulitte muuten juuri sopivasti, ehditte käydä virkistäytymässä huoneessanne ja sitten onkin päivällisaika. Meillä on tänään tarjolla tattikeittoa, paistettua kalaa pinaattikastikkeella ja mansikoita kermavaahdon kera.
Laesteen entinen huone näytti mukavalta. Ikkunasta oli kaunis näkymä meren suuntaan, mutta isot puut estivät meren näkemisen. Onerva kuitenkin kertoi, että meren rantaan ei olisi kuin pari sataa metriä, eikä Merikylpylä uimakoppikaarineen ja tanssisaleineen ollut sekään kaukana. Vaihdoin ylleni päivälliselle sopivan mekon ja katsoin, että nuttura oli kuosissa. Sitten jo kumahtikin ruokakello.
Ruokasali ovella oli pienoinen tungos, kun yksi ja toinen kävi esittäytymässä odotellessani mikä paikka jää vapaaksi minulle. Kauan ei tarvinnut odotella, kun Onerva jo kehoitteli astumaan sisään:
-Kirsi, tuolla ikkunan puolella on vapaa paikka Korhosten vieressä. Hekin tulivat tänään.
Kohta ruokasalin täytti iloisen utelias puheensorina. Yhteisö oli päässyt yli Laesteen murhan aiheuttamasta järkytyksestä.
Keskustelun kohteena oli mm. Amelie Earhartin katoaminen lentokoneineen, mistä oli uutisoitu lehdissä pari päivää aiemmin. Earhartin uskottiin menehtyneen ja nyt kaikki valtameren ylittävät yksityislennot oli kielletty toistaiseksi. Joku epäili Amelien lomailevan jossain, mutta suurin osa yhtyi epäilyyn että oli tapahtunut kone vika tai tosi huonot sääolosuhteet.
Mansikoita syödessämme saimme kuulla, että tsaarinvallan aikana mansikanpoimijoiden oli täytynyt laulaa koko poimimisen ajan, jotta he eivät voineet syödä mansikoita niitä poimiessaan. Onneksi nykyaikana on toisin.
Kyselin muilta, kuinka valtaisat mansikkaviljelmät lähitienoilla täytyikään olla, kun lyhyen sesongin aikana mansikansyöjiä oli kymmeniä tuhansia. Muut päivällisvieraat eivät tietäneet, ja unohdin kysyä asiaa Onervalta. Tuskin hänkään olisi asiaa tiennyt, sillä hänkin oli täällä ensimmäistä kesäänsä.
 |
| Kuva: Seurahuone puiston puolelta, Finna/Virola, Lappeenrannan museot |
Päivällisen jälkeen lähdimme pienellä porukalla kuuntelemaan Seurahuoneen puistoon JP1:n joka perjantaista konserttia.
Konsertti kesti puoli yhdeksään, mutta kesäillat ovat valoisia joten kaivoimme kaapista krikettipelin ja pelasimme pari erää. Pärjäsin ihan hyvin, sillä peli oli tuttu entuudestaan.
Illan hämärryttyä siirryimme terassille pelaamaan korttia. Oikeammin muut pelasivat, sillä en ole koskaan pelannut bridgeä. Aika äkkiä puhe kääntyi jälleen Laesteen murhaan, vaikka osa vierailijoista olikin vaihtunut tapauksen jälkeen.
Vaikka kello oli jo melkein kaksi kävin vielä ennen nukkumaanmenoa herrasväki Tolosen kanssa kuutamouinnilla. Lähteissä joku huuteli yläkerran ikkunasta:
-Jos alkaa ukkostaa, tulkaa nopeasti rannalle! Pari viikkoa sitten salama löi Merikylpylän rantaan ja viisi matkailijaa loukkaantui. Onneksi kukaan ei kuollut. Yksi tosin joutui jäämään sairaalaan ainakin yön yli. Turvallista ei ole uimakopeissakaan, sillä neljä loukkaantunutta oli kopeissa ja vain yksi meressä.
 |
| Kuva: Finna/ Toivo Snellman Lappeenrannan museot |
Hiekka oli lämmintä, samoin merivesi, jonka kuulin olleen tänään 25 asteista. Hopeinen kuu loi merelle siltaa ja majakka piirsi valojuovansa taivaalle minuutin välein. Kesäinen taivaanranta oli kellertävä Leningradin suunnalla. Miljoonakaupunki tuotti valosaastetta jo 1930-luvullakin!
Eedeniä kohti kävellessä pohdittiin ketä tunnettuja henkilöitä lähistöllä olevilla huviloilla nyt on. Rouva Tolonen kertoi:
-Hotelli Suomen Rivieralla on ainakin vieraana tällä viikolla Mika Waltari rouvineen. Lienee siellä muitakin taiteilijoita, ainahan siellä on, mutta Waltari näin hotellin rannassa, kun kävelin siitä ohi. Taiteilijat tykkäävät Rivierasta, ja mikäs siellä on ollessa, lika barn läker bäst. Ihmisten auringossa olon riemua katsellessa tuli mieleen se Juuso Mannermaan runo Omalla rannalla. Sen toinen säkeistö on niin osuva rantaelämään.
"Kera ihmisten aurinko rannoilla täällä,
nyt sätein tanssii ja telmii
ja hienonhiekkaisten vallien päällä
ilo, nauru kuin puroina helmii."
-Sopii nuo säkeet meidän porilaisten Yyterin rannoillekin, mutta hiljaista siellä on verrattuna tähän, totesin minäkin muiden nyökytellessän runolle.
Itsekseni mietin, että kuumina kesäpäivinä viikonloppuisin rannoilla on nykyisin väkeä yhtä tiheästi, mutta kuuluisuuksia siellä näkee paljon harvemmin mitä täällä. Ajatkin tietysti ovat toiset. Vaikea olisi kuvitella Jari Sillanpäätä, Karita Mattilaa, Jari Tervoa tai Mikael Jungeria yleiselle uimarannalle kaikkien töllisteltäväksi. 1930-luvulla se oli mahdollista, koska oltiin kohteliaita ja annettiin omaa tilaa tähdille eikä ollut somea, jonne päätyä yhden tai toisen ottamaan selfieen.
Sekin kävi mielessä, että vuonna 1938 Waltari julkaisi kirjan Ihmeellinen Joosef. Pitääkin lukea se ja katsoa, saiko hän virikkeitä siihen Terijoella lomaillessaan. Kirja oli itselleni täysin outo, mutta mietin, että ehkä sittenkin siitä oli olemassa elokuva. Seuraavan Waltarin kirjan tunsin paremmin, se oli Kuka murhasi rouva Skrofin.
Patja oli ohut ja sänky kapea verrattuna omaani, mutta hyvin uni maistui ohuen, vihreä kesäfiltin alla. Ehkä ulkoa tuleva ruusujen tuoksu vaivutti virkistävään Ruususen uneen. Ainakin näin unta kuinka olin herra Eidenin kanssa kasvihuoneessa hoitamassa ruusuja, kuin Sirpa Kähkösen Vihreässä kamarissa.
Lauantai
Aamiaisen jälkeen lähdin tutustumaan kylän kauppoihin. Monenlaista tavaraa siellä olikin ja paljon olisi ollut kivaa ostettavaksikin, mutta aikamatkailun huonoja puolia on, että tavaraa ei sovi tuoda montaa kiloa enempää, mitä on vienyt, jotta paluumatka sujuu hyvin.
 |
| Kuva: Terijoen kylämaisema, Finna/ Tuntematon kuvaaja, Lappeenrannan museot |
Jännittävin kauppa oli tataarien Kesäkylän basaari, missä halattiin pukeutunut mies myi kaikenlaisia itämaisia kudonnaisia. Rohkenin ostaa silkkihuivin ja palan käsinkudottua värikästä kangasta tyynyn päällisen verran arvellen, että niistä ei kertyisi liikaa painoa. Ostamani kangas ei kylläkään ollut petäisin itämaista vaan se oli kudottu paikallisessa Auerin kutomossa.
Kirjakaupasta ostin iltalukemiseksi terijokisen runoilijan Mikko Uotisen kirjoja, jotka päätin jättää Eedenin kirjastoon lähtiessäni. Uotisen kirjoja en olut siellä nähnyt, mutta saattoivat olla jonkun vieraan yöpöydällä luettavanakin. Vierailuni jälkeen sieltä löytyy ainakin Yön valmu ja Kesäyön kaihuja sekä Uotisen historiallinen, omakohtainenkin katsaus Uhatut pitäjät: Kivennapa ja Uusikirkko... Uotinenhan toimi aktiivisesti sen puolesta ettei näitä kuntia liitettäisi Venäjään ja joutui toimistaan vankilaan. Hirveästi harmittaa, kun ei tullut aiemmin luettua noita runokirjoja, sillä niitä ei löydy Satakunnan kirjastoista. Tietokirja sen sijaan löytyy.
Saksin konditoriasta kuului jazzahtavaa pianomusiikkia, joten päätin pistäytyä siellä. Joku nuori mies siellä soitti, mutta ei tällä kertaa ollut kukaan tuttu. Esimerkiksi George de Godzinsky ja Uuno Klami olivat ainakin joskus siellä soitelleet. Kaunista musiikki oli joka tapauksessa, ja sopi lämpimän kesäpäivän tunnelmaan.
Teetä juodessani kuulin naapuripöydässä muisteltavan kymmenisen vuotta sitten Terijoella filmattua elokuvaa Juhlat meren rannalla. Muutama näyttelijä oli asunut sinä kesänä Terijoella, mutta puheesta tunnistin vain Kaarlo Angerkosken, joka oli yhden lapsuuteni lempinöyttelijän, Siiri Angerkosken puoliso. Pitääkin etsiä käsiin Unto Seppäsen saman niminen kirja. Se lienee helpompi löytää kuin muistoja tuhoutunueesta vuoden 1929 mykkäelokuva. Kirjan toisessa painoksessa on Wikipedian mukaan elokuvasta stillkuvia.
Juhla meren rannalla -elokuvasta tuttu huvila koristeellisine torneineenkin tuli nähtyä. Sitten katsoin kelloa ja totesin että oli aika mennä takaisin Eedeniin lounaalle. Vaikka tullessa katselin rakennuksia mielestäni tarkasti, näin paluumatkalla monta sellaista huvilaa ja kauppaa, joita en ollut mennessä nähnyt. - Niin paljon katseltavaa ja aikaa vain pari päivää!
 |
| Kuva: Kylänraittia, Finna/ 1900 tienoilta Lappeenrannan museot. Rajasin kuvasta pois kortin alaosan viestin vuodelta 1903 |
Pois siirrettyjen huviloiden tyhjiä kivijalkoja katsellessani pohdiskelin, kuinka monia niistä tuhansista Terijoelta eri puolelle Suomea siirretyistä huviloita on käyttökunnossa edelleen, ja kuinka paljon rakennukset siirrossa muuttuivat.
Kalle Isokallion Terijoki takaisin -kirjan Matin hankolaisesta huvilasta oli hävinnyt torni, tai niin ainakin Matti epäili. Ainakin nykyisin pohjanmaalaisista huviloita on tehty tutkimusta, mutta miten lie muiden laita.
Viime keväisellä Hangon reissulla näin muutaman huvilan, joita epäilen alkujaan terijokisiksi. Lieköhän niitä Satakunnassakin, ja jos on, niin missä kunnossa on näin 100 vuotta siirron jälkeen.
Huviloiden ohella suuren vaikutuksen minuun teki ne pihat, joita hoidettiin rakkaudella. Suomen itsenäistymisen jälkeen Terijoella hävisi suurin osa kansainvälisistä kesävieraista ja monet huvilat jäivät tyhjilleen. Vaikka valtio otti haltuun ja myi 5 vuotta käyttämättöminä olleita huviloita, oli monet puutarhat vailla hyvää hoitoa ja osaa huviloita alkoi vaivata nykyisten omistajien kevyempi rahapussi.
Tosi rikkailla oli varaa isoihin huviloihin ja ympärivuotisiin palkollisiin. Suomalaisilla taiteilijoilla oli pienet tulot eikä monilla ollut varaa huvilan ja tilusten vaatimaan ylläpitoon, hyvä kun saivat lunastettua valtiolta käyttämättömän rakennuksen halvalla.
Käveltyäni koko päivän ristiin rastiin oli helpotus kun päivällisaika koitti. Päivä oli hyvin mukava, ja sen kruunasi se, että sain kuin sainkin hiuksiini kauniin vesikampauksen, vaikka työntekijöistä oli pulaa ja nytkin joku kampaamo näkyi etsivän vesikampaustaitoista työntekijää.
 |
| Kuva: Hotelli Puistola joka voisi olla Eeden, Finna/Lappeenrannan museot kuvan ottanut/myynyt Terijoen kirjakauppa |
Ennen päivällistä istuimme patiolla nauttimassa kylmää mehua, kun yhtäkkiä alkoi kuulua kili, kili, kili kellon ääntä, siihen yhtyi toinen, kolmas ja neljäs, kaikkein äänekkäin bom, bom, bom. Ortodoksikirkon kellot ne siellä kertoivat kellon olevan kuusi ja sunnuntain alkavan. Kirkkoja täällä olikin peräti kolme, ortodoksikirkon ohella luterilainen ja katolinen kirkko.
Illalla lähdettiin pienellä joukolla Valkoiseen saliin, missä oli Terijoen isoin tanssisali ja väkijuomaton ilmapiiri. Hauskaa oli ja sain tanssiakin, vaikka tämän ikäisistä kavaljeereistä onkin pulaa.
Kieltolaki päättyi 1932, mutta Valkoinen sali veti hyvin väkeä ilman alkoholiakin, lienikö syy alkoholittomuuteen periaate vai pakko, se jäi minulle epäselvälksi. Muistelin kyllä mielessäni, että Terijoen kylpylöiden kanssa kilpaileva Ikaalisten kylpyläkin oli alkoholivapaata aluetta. Ehkä alkoholiton tosiaan miellettiin terveelliseksi tuolloin. Menestyisiköhän nykyisin alkoholiton kylpylä Suomessa? Kuka rohkenisi kokeilla? Kun kyselin asiasta, tanssittajani kertoi:
-Kun on paljon kesävieraita, voi tarjota jokaiselle jotain. Kyllä meillä Terijoella väkijuomia juotiin, paljonkin. Ei me toiseksi jääty länsirannikon kaupunkien pirtutrokarien alueista. Neuvostoliitosta tuotiin rajan takaa juotavaa ja sitä riitti. Sellaisia tuonteja kun ei kirjattu virallisiin tilastoihin, niin ne jäi helposti unholaan.
Iloinen yllätys oli, kun orkesteri soitti Harmony Sistersien ja Dallapén suomeksi levyttämän uuden kappaleen Sataman valot. Se jotenkin sopi hyvin Terijoen rannan valoihin, vaikka ranta olikin hiekkarantaa eikä satama. Sama alinomaisen lähtöjen ja tulemisen tunnelma leijui kylpylöpaikkakunnan yllä.
Harmittelin kovasti, ettei viikonloppuna ollut kunnon näytelmiä Terijoella, mutta sen puutteen korvasi se, että meidät kutsuttiin viettämään iltaa paikalliselle huvilalle. Sinne lähdettiinkin parin tunnin tanssimisen jälkeen.
Huvilan omisti Cedercreutzin perhe. Huvilan tontilla oli sen verran monta rakennusta, että Alvar Aaltokin oli asustanut siellä muutama vuosi aiemmin, kun Viipurin kaupunginkirjastoa rakennettiin.
Lähellä oli ollut myös ruhtinas Demidovin huvila. Demidovin tarinaan tutustuin Mikkelissä, jonne ruhtinatar asettautui köyhdyttyään.
Perheen poika Carl esitteli minulle Demidivien shakkipöytää, jonka he olivat ostaneet huutokaupasta ensimmäisenä huvilakesänään Terijoella. Jotenkin jäi tunne, että olisipa ruhtinatar saanut edes osan huutokauppatuloista 1940-luvulla, jolloin köyhyys oli jo hänen arkipäiväänsä. Pöytärahoillakin olisi ruhtinatar voinut ostaa vähän heiniä rakkaalle lehmälleen, jonka vieressä hän kuulemma nukkuikin ainakin joskus Tertin kartanon navetassa.
Pöytää ihaillessani Carl kertoi kuinka lähistöllä sijaitsi muutamia hauskannäköisiä huviloita. Yksikin näytti isolta puukalossilta. Sekin huvila oli kuulemma jo autioitunut ja rapistunut.
-Luulisi, että kesä puukalossissa kiehtoisi kaikkia. Ainakin minusta se olisi houkutteleva ajatus, vaikka onhan nämä tornilliset ja moniparvekkeiset huvilatkin oivallisia. Tuumin.
-Totta, Ilmari Kianto on kirjoittanut sellaisista huviloista:
"Meitä on onnistanut hyvin. Olemme kuin kuningas ja paimentyttö. Olemme brodeerattuja joka kohdilta. Meillä on runsaasti huoneistoja, lasiverantoja, balkongeja, torneja..."
-Totisesti meitä on onnistanut hyvin. Ei suomalaisilla olisi ollut varaa rakentaa tällaisia huviloita. Rakentaminen ja ylläpito maksaa paljon. Nyt kun rikkaat joutuivat jättämään omistuksensa rajan taa, on keskituloisillakin ollut mahdollisuus lunastaa oma kesäpaikka.
Puhelimme pitkään terassilla ja nautimme hieman konjakkia ja kuuntelimme gramofonista amerikkalaista jazzia. Itse jouduin istumaan välillä kieli keskellä suuta, jotta ei paljastuisi, että tietoni 1930-luvusta ovat melko pinnalliset. Oli vaikea puhua jazzistakaan, kun ei tarkkaan muistanut koska mikäkin muusikko aloitti julkisuudessa. Olisi ollut epäilyttävää puhua jostain, joka levytettiin vasta vuosia myöhemmin.
Yöuinnilla kuuntelin kuinka meri toi mukanaan joltain läheiseltä huvilalta pianolla säestettyjä ooppera-aarioita.
Mikä mahtava paikka tämä onkaan. Millainen elämys olisi ollut, jos aikakoneen olisi pistänyt aikaan jolloin täällä asustivat venäläiset kuuluisuudet ja raharikkaat. Se ei ollut mahdollista, sillä en osaa venäjää ja suomenkielenkin puhumisessa on ongelmansa, kun ei oikein voi käyttää sanoja, joita ei ole vielä keksitty.
Sunnuntai
Sunnuntain aamiaisella kuulin, kun naapuripöydän yksin matkustaneet miehet pohtivat nähtävyyksien katsomisen ja helteen yhteensovittamista.
Puutuin keskusteluun ja lupasin maksaa pika-ajurin kustannukset, jos reitti suunniteltaisiin niin, että voisin jäädä odottelemaan raja-alueen ulkopuolelle siksi aikaa, kun muut kävisivät Rajajoella ja Lintulassa, joihin vaadittiin kotipaikan nimismieheltä henkilöllisyystodistus näin kesäaikaankin. Minullahan sellaista ei tietenkään ollut.
Rajajoen näkeminen kiinnosti miehiä, mutta Lintulan naisluostari ei, joten asia oli sillä selvä. Loistava kokkimme Hilma Karhu teki meille mukaan maukkaat voileivät ja leikkasi mukaan aimoviipaleet kuuluisaa Bostonkakkuaan jälkiruuaksi.
Niinpä lähdimme sitten Hermannin ja Eeron kanssa heti aamiaisen jälkeen matkaan. Matkaa Rajajoelle oli 18 km, mutta minun piti siis jäädä kyydistä vähintään 5 km ennen rajaa.
Päätin käydä venäläisellä teellä Kuokkalan kasinolla sillä aikaa, kun muut ajoivat ihailemaan Rajajokea ja sen takana häämöttävää Neuvostoliiton vartio-asemaa. Rakennus oli uusi, valmistunut vasta tänä kesänä.
 |
| Rajajoki. Kuvan miehen voi kuvitella Hermanniksi. Kuva: Finna:/Antti Pullinen Museovirasto |
Monet suomalaiset ja ulkomaalaisetkin olivat käyneet valokuvauttamassa itsensä Rajajoen tuntumassa, sillä kahden vastaperustetun valtion rajaa oli alettu kutsua kahden maailman rajaksi, ja se jos mikä oli eksotiikkaa. Sellaisesta valokuvasta haaveilivat seuralaisenikin ja toki he sen saivat. Kuski oli oppinut valokuvausta reissullaan ja otti yhteiskuvan, jossa näkyi hyvin sillan punainen ja valkoinen puoli. Kuvat kehitettiin heti hotelliin palattuamme, joten ehdin saada kuvan muistoksi.
-Olihan se kokemus! Vaikka eihän siellä ollut paljon muuta nähtävää kuin siltä ja erilaiset kasvit rajan eri puolilla. Naapurin puolella kukki maksaruoho, meidän puolella puutarhakukat.
Näin totesi Hermanni, joka oli poiminut minulle muistoksi pienen kimpun, jossa oli kahta erilaista malvaa. Itsellänikin oli kokemus jaettavana:
-Join teetä merenpuoleisella terassilla ja yhtäkkiä mereltä alkoi kuulua pamahduksia. Taisin näyttää pelästyneeltä, kun naapuripöydän pariskunta selitti minulle, että on ihan tavallista, että Neuvostoliiton puolella ammutaan linnaketykeillä. He osoittivat suunnan mihin katsoa ja seuraavan pamauksen tultua näinkin aika korkean vesipatsaan merellä. On kuulemma yleistä, että ammutaan 11 ammusta, niin kävi nytkin.
Miehet tietenkin harmittelivat kun jäivät paitsi tuota kokemusta. Miehet ja heidän pyssysankarin geeninsä!
Ilma oli kirkas, ja sopivassa kohden pysähdyimme ihailemaan Kronstadtin kirkontornien kupoleita ja tehtaanpiippuja, jotka näkyivät kirkkaalla ilmalla ihan hyvin. Ulappa oli täysin saareton ja lähes peilityyni. Tykkien jylykin oli tauonnut.
 |
| Rakkauden haudan kirkon kellotorni, Kuva Finna/Lappeenrannan museot tuntematon kuvaaja |
Poikkesimme katsomaan Terijoki-Uusikirkko tien varrella olevaa Rakkaudenhaudan naispatsasta karhuineen ja kappelia. Paikalla oli paljon vierailijoita. Ja lisää odotettiin, sillä kuski kertoi:
-Näin täällä viikko pari sitten Kannaksen Matka-auto Oy:n ensimmäisen Käkisalmi-Terijoki retkeläisbussin. Toivottavasti se tuo uusia matkailijoita alueelle, mieluiten ympäri vuoden.
Matkailu onkin virinnyt itsenäistymisen alkuvuosista, mutta pitkä matka oli siihen, että Terijoella olisi ollut taas 80.000-90.000 kesävierasta, kuten ennen ensimmäistä maailmansotaa ja Venäjän vallankumousta.
Haaveeksihan sellainen jäi - niin Suomen kuin myöhemmin Neuvostoliitonkin osalta. Ylen Kannaksen kierros -dokumenttisarjasta olin kuitenkin katselevinani, että maaseutuasuntoja rakennetaan jälleen Kannaksen alueelle. Eiritoten jäi mieleen Taipaleenjoen rannalle sijoittuvat uudet rakennukset. Ehkä lomailu alueella viriää vihdoin uudelleen.
Raivolan suunnalla ihailimme lehtikuusimesän korkeita puita. Niiden korkeus oli kuulemma jopa 42 metriä. Ikää noilla ilmeisesti laivateollisuutta varten istutetuilla puilla oli 1930-luvulla enimmillään pari sataa vuotta. Lienevätkö vielä pystyssä.
Inon Linnake ja Kivennavan linnamäki päätettiin jättää kuumuuden vuoksi väliin. Sen sijaan kävimme katsomassa Kaukjärveä ja sen lähellä olevaa Pyhälle Birgitalle omistettua uhrikirkkoa.
Matkan varrella kuskimme esitteli lukuisia huviloita tai niiden tyhjiä tontteja ja kertoili omakohtaisia tarinoita suomalaisista taiteilijoista, jotka asuivat tai olivat niissä vierailleet. Kuski oli kuulemma jutellut paljon Ilmari Kiannon kanssa, jonka huvila oli Kanervan pysäkin tienoilla vajaa 10 km päässä Merikylpylästä.
 |
| Postikortti: Ehkä tunnetuin huviloista Kellomäen Harppulinna, Finna/ N. N. Simanovskij Lappeenrannan museo |
-Vein aika monta hotellivierasta Repiniä tapaamaan. Sillä oli keskiviikkoiltapäivällä kaikille avoin vastaanotto. Silloin häntä pääsi tapaamaan myös ne, jotka eivät kuuluneet samoihin piireihin. Monet olivat haltioissaan tavattuaan kuuluisan maalarin ja ihastelivat hänen suomimyönteisyyttään, muisteli kuski.
"Suunnittelija oli saanut vapaasti käyttää mielikuvitustaan, ja hän oli totisesti käyttänyt tilaisuutta hyväkseen."
Jotenkin tuntui käsittämättömältä, kuin terijokelainen kylämaisema vain jatkui ja jatkui. Kuski kertoi ylpeänä, että kylänraitti oli lähes 9 kilometriä pitkä. Lyhythän se oli jos sitä vertaa vieressä olevaan, rakentamattoman, kymmenien kilometrien pituiseen joutomaana olevaan yhtämittaisen hiekkarantaan... mutta eipä sitä nykyaikanakaan monessa paikkaa näy 9 km pitkää taajamaa huviloineen, kauppoineen ja ravintoloineen.
Palattuamme olikin päiväkahvin aika. Joimme kahvit Eedenin puutarhassa Hilman mustikkapiirakan ja vatkatun vaniljakastikkeen kanssa.
Jäin istumaan hetkeksi pöytään muiden lähdettyä viettämään rantaelämää.
Kirjoitin muistiinpanoja Bujo-päiväkirjaani, ja Onerva kiinnitti siihen huomiota, kun tuli korjaamaan pois kahvikuppeja. Tarkkasilmäinen tyttö, kuten Terttu Autereen dekkarista olemme saaneet lukea.
Sainkin siinä luontevan tilaisuuden hieman haastatella Onerva hänen kohtaamiensa murhatapausten vuoksi. Tuntui siltä, että Onerva oli hyvin selvinnyt kohtaamistaan järkytyksistä. Lääninetsivä Juhani Kuikan kanssa käydyt keskustelut olivat kuulemma kovasti helpottaneet oloa. Punastumisesta päätellen keskustelujen ohella oli tullut koettua myös kädestä pitelemistäkin, mutta kaiken kaikkiaan vaikuttaa siltä, että Onerva on samaa vankkaa tekoa kuin poliisinrouva Elisabeth Urhonen (Metropoliitta Panteleimonin dekkarisarja). Vähän näyttää siltä, että Onerva ottanee jatkossakin osaa Kuikan tekemiin tutkimuksiin. Vaikka Kuikka on Urhosta kekseliäämpi poliisi, niin kaikki apu on maalaiskylien juorumyllyjen keskellä tarpeen.
Kysyessäni Onervan tuntemuksia, hän kertoi, että ensimmäinen murhatutkimus (Kuka murhasikan rouva Holmin?) oli kyllä pahempi, vaikka tällä toisella (Kuolema Eedenissä) kertaa hän oli lähempänä murhapaikkaa. Palasin Onervan kanssa sisälle taloon, ja matkalla hän yllätti minut kysymällä:
-Haluaisitko nähdä alkuperäisen murhavälineen? Saimme sen takaisin rantakahvilasta, jonka pöytään murhaaja oli sen vienyt (ei spoilata mikä väline oli kyseessä). Pistimme sen vaataantulohallin vitriiniin. Ei sitä käyttöönkään enää iljennyt ottaa, vaikka pestyhän se on sen jälkeen.
Tottakai halusin nähdä, kukapa dekkareiden ystävä ei haluaisi. Tässäpä olisi kerrottavaa Facebookin Dekkariryhmäläisille!
 |
| Kuva: Finna, tuntematon kuvaaja, Lappeenrannan museot |
Ehdin pistäytyä myös kahvilla Lottien rantakahvilassa. Siitä tulikin nostalgisen isänmaallinen olo. Viimeksi olen Lotta-kupista juonut Lotta museossa Tuusulanjärven rantamilla, missä kerroin Marttojen sota-ajan toimista vajaa 10 vuotta sitten seminaarissa, jossa esitelmöi myös mm. Lasse Lehtinen.
Päivällisellä keskustelimme Terijoen huvilaelämästä ennen ja nyt. Herra Korhonen tiesi kertoa, että väkeä ja työläisiä oli paljon. Yksin ajureitakin viitisen sataa:
-Omalla tapaa vilkasta oli molempina aikoina, mutta seuraelämä on vähentynyt kovasti niistä ajoista, jolloin kymmenet vossikat kuljettivat iltakaudet väkeä kutsuilla toisille ja taiteilijoita saattoi tavata missä tahansa. Harva ulkomaalainen palasi Terijoelle ensimmäisen maailmansodan jälkeen.
Kun porukalla muisteltiin, niin oli niitä muutamia. Yksikin Terijoelle sydämensä menettänyt mies matkustaa tänne Balkanilta saakka joka vuosi.
Jotkut olivat olleet päivällä Terijoen kansainvälisissä urheilukisoissa ja intoilivat Räkköläisen 190 m korkeushypystä. Myös Ruokolaisen keihäänheittoa kehuttiin. Heitto ylsi 59,03 metriin joten pidin suuni visusti kiinni etten vahingossa puhuisi mitään nykyisestä keihäänheitosta ja keihäistä.
 |
| Kuva: Kylpylä-kasino, Finna/ tuntematon kuvaaja, Lappeenrannan museot, |
Syönnin jälkeen lähdimme hummaamaan kasinolle. Menestystä ei ollut rahassa eikä rakkaudessa, mutta hyvä niin, sillä kummastakaan ei olisi ollut iloa kotiinpaluun jälkeen.
Kasinolla käynnin jälkeen olikin aika pakata tavarat. Kerroin Onervalle, että minut otetaan kyytiin myöhään yöllä, enkä tarvitse palvelua enää.
Onneksi kaikilla oli väsy tai tarvetta yksityisyyteen niin, että talo hiljeni odottamaan uutta viikkoa jo puolilta öin.
Itse pidin ikkunaa auki ja kuuntelin kuinka vossikat kopsuttelivat pääkadulla ja välillä harvakseltaan kuului autojenkin ääniä. Kauempaa naapurustosta kuului musiikkia.
Kun vihdoin koitti kotiinlähdön aika, hiivin hiljaa takaisin urheiluvälinekomeroon miettien, että aikanaan Kuokkalassa asustellut Tuuli Reijonen oli oikeassa
Kuka voisi unohtaa lämpimiä elokuun iltoja maininkien huokuessa hiekkoja vasten, kiiltomatojen kimallusta ruohikossa, sirkkojen siritystä, tähtien kuvajaista laguunin tummissa vesissä Kronstadtin tykkien tuontuostakin jylistessä ja sen valonheittäjien pyyhkiessä hiljaisia rantoja!
Ennen kaikkea on ikävä auringon hehkuttamia hiekkarantoja, reheviä puutarhoja pitsihuviloiden uinuessa niiden sylissä. (Katkelma kirjasta Terijoki 1. Paratiisi meren rannalla).
Itselleni toki jää ikävä myös paikan kultturelliä tunnelmaa, keskusteluja täyshoitolan terassilla ja tuntemattomaksi jääneen oopperalaulajan iltakonserttoa, joka kiiri vettä pitkin ties kuinka kaukana olevalta huvilalta.
* * *
Terttu Autere Murha Eedenissä (kirja, jonka ympäristöön aikamatkani johti)
Kalle Isokallio Terijoki takaisin
Sirpa Kähkönen Vihreä kamari
Mikko Uotinen Uhatut pitäjät: Kivennapa ja Uusikirkko...
Terijoki 1: Paratiisi meren rannalla
Terijoki 2: Unelma ennen myrskyä
Terijoki 3: Helmi heleän lahden
Ritva Heikkilä Terijoki, Kadotettu paratiisi
Esteri Kähönen Entinen Terijoki - kylämuistoja
Aurinkoinen Terijoki
Aamulehti 20.7.1937
Kannaksen lehti 16.7.1937
Kansan työ 20.7.1937
Karjala 22.7.1937
Käkisalmen Sanomat 17.7.1937
Oriveden Sanomat 15.7.1937
Yle Arvo Turtiaisen Kannaksen kierros - dokumenttisarja.
Sekä Jussi Miikkulaisen YouTube-kanavalla olevat laadukkaat videot Terijoesta, joita on useampia mm. Minun Terijokeni.
* * *
Sponsoreita ei ollut tälläkään soffamatkalla, mutta ihan mieluusti käyn kokeilemassa aikamatkaa heti, kun joku keksii aikakoneen ja lähettää lipun.
