Yhdessä kirjallisuusryhmässä ihmeteltiin hiljattain raskaana olevia poliiseja murhatutkimuksen vaarallisissa tilanteissa. Raskaus ja työnteko sinänsä ei ole ihmeellistä. Kaikissa töissähän se on mahdollista, mutta nyt olikin tarjolla kovempaa settiä. Raskaana on noin 50-vuotiaita naisia, joka sinänsä on jo pienoinen ihme.
Tartuin ensimmäisenä Maria Adolfssonin Juokse ja kuole -teokseen. Kirja on Doggerland-sarjan neljäs osa. Poliisi Karen Eiken Hornby (selkeyden vuoksi korostan tässä nimet värillisiksi) on viimeisillään raskaana ja jäämässä vapaille noin kuukautta ennen synnytystä. Sitten ammutaan väkijoukkoon jossa Karen on mukana ystävineen ja Karen siirtää lomaansa.
 |
| Poliisi raskaana |
Paljon tapahtuu ennen loppua. Raskaus mainitaan usein erityisesti tihentyneen vessassa käynnin merkeissä.
Luonnollisesti tässäkin kirjassa, kuten muutenkin usein kirjallisuudessa, on ah niin sopivaa poliisin liikkumista yksin siellä ja täällä. Se tuntuu aina järjettömältä, mutta viimeisillään raskaana olevan äidiksi vanhan naisen tuskin voi olettaa vaarantavan ainokaiseksi jäävän iltatähtensä turvallisuutta näin järjettömällä tavalla.
No, tätähän me lukijat kuitenkin haluamme: vaaraan joutuvia poliiseja ja kunnon seikkailua. Sitä tarjoaa tämäkin kirja.
Toinen kirja oli Mari Jungstedtin Viimeisen lampun loisteessa, joka on Gotlanti-sarjan 16 osa. Ihmettelin kirjan nimeä ennen lukemista, ja ihmettelen yhä lukemisen jälkeenkin. Yhtäkkiä en muista mitään, mikä olisi viitannut lamppuihin. Siitä huolimatta tämäkin kirja oli ihan lukemisen arvoinen.
Jungstedtin dekkareissa raskaana on Karin Jakobsson, poliisi hänkin. Toisin kuin Karenin, Karinin raskaus on tuoreempi tapaus. Se ei vielä näy päälle. Sikiö ei vielä paina niin, että tulisi jatkuvasti pissahätä, mutta Karin voi pahoin ja se huolestuttaa työkavereitakin.
Karenin myöhäisiän raskaus arveluttaa työkavereita, Karin miettii samaa ongelmaa itse kumppaninsa kanssa. Miten sujuu raskaus, onko lapsi terve, entäs se, kun äiti on seitsemänkymppinen, kun tenava pääsee ylioppilaaksi.... Karenia nämä mietteet ei näy niinkään vaivaavan, mutta Karenin mies onkin häntä kymmenisen vuotta nuorempi, kun Karinin mies on vastaavan määrän vanhempi.
Tätäkin asiaa pohtisin, jos sattuisi omalle kohdalle (tuskin sattuu, sillä olen nyt 56-vuotias), sillä tuttavapiirissä on ollut yksi isoisäikäinen isä, jonka lapset eivät sopeutuneet isänsä vanhuuteen vaan häpesivät sitä koko kouluajan. Onhan se selvää, että 30-vuotias isä jaksaa ja ymmärtää ihan eri asioita, mitä 60-vuotias ja lapsista nyt vaan monet asiat ovat noloja, jos asia poikkeaa totutusta.
Viime vuosina on lehdistössä ollut paljon uutisia ja juttuja iäkkäämmistä synnyttäjistä. Ennätyksiäkin on tehty, kun eläkeikäinen äiti sai taannoin lapsen.
Perinteisemmin viimeaikoina on pidetty 40-vuotiasta naista riskisynnyttäjänä. Raskaaksi tulokaan ei ole enää niin helppoa, kun ikä kasvaa, mutta keinohedelmöitys on tuonut hieman helpotusta biologisen kellon tikitykseen. Naisilla lasten saantiin ei ole hirveän montaa vuotta, kun huomioidaan että koulutustakin pitäisi hankkia. Jotkut tekevät uraakin. Muistan lukeneeni, että amerikkalaiset uraohjusnaiset ovat pakastaneet munasolujaan tulevaa käyttöä varten jo parikymppisenä, jotta olisi mistä ottaa, kun omat munasolut eivät enää toimi kuten nuorena.
Ensisynnyttäjät ovat yleensä olleet nuorempia, sillä perinteinen synnytys on elimistölle rankka tapahtuma. Nykyään keisarinleikkaus on yleistynyt, joten Hedwik Rohden Syntyminen-kirjan kaltaista 33-vuotiasta "vanhaa" ensisynnyttäjää ei enää pidetä ihmeenä. Rohteen kirja on kirjoitettu 1965 ja siitä on ajat muuttuneet, vaikka ihmisen biologia ei muutukaan. Syntyminen kirjassa kuvataan lähes minuutti minuutilta kuinka ensisynnyttämiseen "liian vanha" kroppa toimii. Lisäväriä tuo toinen maailmansota, jonka pommitukset tärisyttävät sairaalaakin synnytyksen aikana.
Karen ja Karin eivät ole ensisynnyttäjiä, mutta 50-vuoden ikä on keholle biologiaa ajatellen paljon. Kuinka monta ruotsalaisnaista tulee nykyään raskaaksi noin 50-vuoden iässä vuosittain. Onko heitä edes kaksi ja jos onkin, niin tuksin ovat molemmat poliiseja.
Synnyttämisen lukemisesta on itselläni jo muutama vuosikymmen, mutta se muistui mieleeni kun pohdiskelin näitä kahta kirjaa. Miten onkin mahdollista, että kaksi kirjailijaa samassa maassa sattuvat kirjoittamaan likimain saman nimisisten naispoliisien riskiraskaudesta samaan aikaan?
No, kaikkea tapahtuu, ja vanha sananparsikin sanoo, ettei kahta ilman kolmatta, eli lisää lienee tulossa.
Yhtäkkiä ajatellen suomalaiset naispoliisit ovat olleet melko vähän raskaana. Itselleni tuli mieleen vain Leena Lehtolaisen Maria Kallio, joka odotti lasta ainakin kirjassa Kuoleman spiraalissa. Maria Kallio oli kuitenkin tuolloin nuori ja hyvässä synnytysiässä. Hieman mietiskelin myös, oliko Seppo Jokisen ensimmäisissä kirjoissa Ulla Lundell pieniin päin, mutta kirjan lukemisesta on vuosikymmeniä enkä alkanut lukemaan nyt uudestaan. Sen muistan, että viitisen vuotta sitten Ullan tytär oli kadoksissa ja oli tuolloin parikymppinen tai sen alle.
Joka tapauksessa jännä yhteensattuma tämä reippaasti keski-ikäisten naisten raskausaaalto. Liekö koronavuoden syytä.
