Majakat ovat kivoja. Saaret ovat kivoja. Lintujen katseleminen on kivaa. Suomen eteläisimmässä majakkasaaressa siis kaikki on kivaa. Ei ole tullut käytyä, kun olen kuvitellut, ettei sinne pääse yhteysaluksilla. Nyt tiedän Tosin bussilla lähtö rantaan pääseminenkin voi olla hankalaa. Jokatapauksessa, kun ei ole päässyt livenä on käytävä virtuaalisesti. Se onneksi on helppoa. Ei muuta kuin matkaan.
Lintujen bongailun vuoksi parasta aikaa on Kevät ja syksy. Syysmyrskyt hieman pelottaa, Estoniakin upposi vain noin 50 km päässä Utöstä, mutta soffamatkalla sää ei ole ongelma.
Säädän aikakoneen ja lähden matkaan siis illan hämärryttyä ennen iltakahdeksaa 15.9.2010. Jos olisin tullut aamulla, olisin voinut saada elämäpinnan lapasorsasta ja pikkusieposta. Näin kertoo matkaoppaanani toimiva kirjailija Juha Laaksonen, joka on asunut saarella jo melkein viikon. Majoittaudun ja käyn syömässä ravintolassa.
 |
| Urpiainen (1986) oli toinen lintu, joka sai minut myöhemmin bongaamaan lintuja. Kuva: Laaksosen kaksi Utö kirjaa levällään pöydälläni. |
16.9. Aamulla aurinko paistaa. Juhan tytär menee esikouluun. Lintupäivä on Juhan mielestä huono, mutta illalla näen hautausmaan tienoilla oudon pikkulinnun ja kuulen hassua tsip ääntä. Itse en lajia tunnista, mutta kuulen lintumiehiltä, että lintu oli tundrakirvinen. Jösses mikä onnenkantamoinen.*
Kaikki saarella olleet lintumiehetkään eivät tätä harvinaisuutta nähneet. Onneksi siitä ei syttynyt suurempaa sanaharkkaa, sillä miehillä oli tärkeämpääkin ajateltavaa. Samoissa porukoissa ollut luontomies oli aamulla löydetty kuolleena merestä.
Kuulen aamupalalla, että rantavedestä on löydetty ennen seitsemää ruumis. Paikalla olevista lintumiehistä muutamat ovat alkaneet selvitellä juttua. Poliiisikin on tulossa, mutta siihen menee aikaa, kun saari on kuitenkin saari. Meressä. Mutta nopeastikin pääsee, kun on kiire. Lounasaikaan Salokannel onkin jo työn touhussa.
Tuosta alkaa tapahtumaketju, joka kuljettaa läpi saaren nähtävyydet ja tutustuttaa samalla lintujen tarkkailijoiden elämään. Jälkimmäistä olenkin kaipaillut, sillä omasta lintubongausajasta on aikaa 25 vuotta. Viimevuotinen työkaveri oli harrastanut lintujen kuvausta muutaman vuoden ja kahvipöytäkeskustelut saivat minut vähän kiinnostumaan asiasta uudestaan. Senkin vuoksi on hyvä, että pääsen näin soffalla käsin mukaan lintumiesporukoihin.
Päivän mittaan kuulen kaikenlaisia huhuja. Salokannel käy kuulustelemassa minuakin, sillä yövyin saarella. Mitään en tiedä ja ketään en tunne. Iltalenkilläkään en nähnyt mitään ihmeellistä. Miehiä meni kaukoputkien ja kameroiden kanssa sinne tänne, myöhemmin kaukoputket oli vaihtunut joillain lasisiinlaulukirjoihin. samalla huolellisuudella niitäkin kannettiin. Saunalle ja naapurimökkiin. Menin aikaisin nukkumaan, joten yöelämästä en tiedä mitään. Pidin ikkunaa auki, ja meri kohisi ihanasti, siihen oli hyvä nukahtaa. Paremmalta se tuntui, kuin kotona kuunneltu YouTube video aaltojen pauhusta.
Yllättävän nopeasti Salokannel ja lintumiehet saivat rikoksen ratkottua. Illalla nousee tuuli,12 metriä sekunnissa tuntuu meikäläisestä paljolta. Onneksi eilen oli tyynempää, kun tulin. Pää ei kestä kun vesi keinuu jos olen laivassa. Ei yhtään. Salokannelta ei pienet myrskyt hetkauta, oli kuulemma lähtenyt soutelemaankin pimeän yöhön. Vähän ennen puolta yötä kuulen helikopterin säksätystä.
Aamupalalla 17.9. asia on kaikkien huulilla, rikos tuli ratkottua. Ei olisi uskonut siitäkään tyypistä, oli monien mielipide. Itse en jaksanut piitata asiasta. Jo aamukävelyllä törmäsin muutamaan lintuun, joita en ole aiemmin nähnyt. Elämä on pelkkää juhlaa, ei siinä miestapot paljon hetkauta, kun näkee muuttohaukan ja mustakurkku-uikun elämänsä ensimmäistä kertaa.
Kokki lupaa lounaalle lammasmuhennosta kroatialaisilla yrteillä ja verigreippisnapsit. Se on kuulemma hänen bravurinsa ja lammas on paikallista lammasta. En huomannut kysyä, oliko kroatialaiset yrtit Kroatiasta vai itse kasvatettuja, veikkaan jälkimmäistä. Myös koululaiset syövät lammasmuhennosta, mutta heidän snapsinsa on alkoholitonta. Vähän olen kateellinen tällaiselle koulun keittolalle, mutta toisaalta, ei lapsuudessa keittäjä-Annin ruuat olleet yhtään huonompia. Yhtä hyvää jauhelihaperunasoselaatikkoa en ole sen jälkeen saanut. Sen salaisuus oli, että jauhelihana käytettiin munuaisia. Nam.
Lintupäivä on huono, mutta sudenkorentoja bongailen paljon. Niistä tulee mieleen kuinka kerran viime vuosituhannella martanpäivänä olimme katsomassa Ulvilan kesäteatterissa Viulunsoittaja katolla ja juuri siinä kohdassa, kun nuoripari seisoo morsiuskatoksen alla sudenkorennot pörähtävät paikalle kuin tilattuna läheiseltä lammikolta ja alkavat tanssia katoksen päällä. Jösses, kun luonto on ihmeellinen. Olisipa siitä saanut aikanaan videon!
Valokuvailen paljon, kävelen paljon. Syön hyvää ruokaa ja juttelen ihmisten kanssa. Kaikilla on tarve höpöttää tapahtumista, mutta saan nopeasti käännettyä puheet paikallisin tarinoihin. Kuulen esimerkiksi, että yksi kokeista on pelastautunut aikanaan Estoniasta. Tapahtuma tuntui hirvältä Eurajoellakin, ja mietin, kuinka kauhealta sen on täytynyt tuntua saarella.
Ehdin bongata vielä ennen kotiin paluuta pohjansirkun, järripeipon ja pikkusiepon. Viisi uutta elämpinnaa. Mahtavaa. yhtä mahtavaa oli, että näin pitkästä aikaa kuusitiaisen. En olen nähnyt sitä sitten 1996 vuoden, jolloin muutin Eurajoelta kaupunkiin.
Luetut kirjat:
Juha Laaksonen Uto syksy ja kevät ulkosaaristossa sekä
Juha Laaksonen Murha Lintusaaressa.
Suosittelen lukemaan kirjat tässä järjestyksessä. Utö kuvakirja antoi mukavasti taustatietoja dekkarin lukemiseen ja syvensi mukavasti lukukokemusta.
* * *
* Oikeasti tundrakirvinen on nähty Suomessa vain 1972 toisella hyvällä muuttoseuranta kohteella hieman lännempänä Långskärillä Lemlandissa.
Itselläni on oikeasti elämäpinnoja viime vuosituhannen harrastuksesta ja muutamasta sen jälkeen sattumalla nähdystä linnusta yhteensä 108. Harvinaisempana ehkä punajalkahaukka, joka lepäili perunapeltomme päällä puhelinlangalla eräänä kevätaamuna niin pitkään, että kyllästyin katselemaan. Ylpeä olen myös erään vuoden Suomen ensimmäisestä havainnosta taivaanvuohesta. Se taisi olla keväällä 1993 Eurajoella.
Niin ja se ihan ensimmäinen innostajalintu oli Lapin satakieli, jonka näin aamulla kouluun mennessä 9 luokan viimeisellä viikolla. Biologian opettajalta kyselin, että mikä se sellainen lintu oli, niin hän totesi, ettei sellaista olekaan. Yliopistossa sekin asia selvisi, kun kämppäkaveri opiskeli myös biologiaa ja tunnisti linnun. Todettakoon nyt vielä sekin, että hieman on jäänyt harmittamaan, että en enempää käynyt kuuntelemassa ihme luentoja yliopistolla.
Mieleen on jäänyt enemmän ne poikkeukselliset jutut kuin pääaineen kurssit. Esimerkiksi yksi opiskelija piti mahtavan luennon räkättirastaiden rengastamisesta ja toinen kertoi safarikokemuksiaan Afrikasta. Kansantaloustiede ei tarjonnut kuin Uskali Mäen (mahtava luennoitisija) ja Kullervo Marja-ahon, jonka kertomaan netistä, jonka avulla voisi vaikka huviveneen kannelta ostaa tankkilaivallisen öljyä, vuokrata laivan kuljettamaan sitä ja myydä se sitten kalliimmalla eteenpäin. Ei ole tullut kokeiltua miten tuo onnistuisi. Mutta toisaalta, se ainoa vene, joka mulla on ollut oli merikarvialaismallinen avo-kalastajavene, jota ei juuri huviveneeksi voi kutsua, vaikka paljon huvia siitäkin aikanaa oli.
Yllätyksekseni huomasin, että olen ollut majakkaretkellä tänään vuonna 2014 Säpissä.
Pistetään tähän loppuun tunnelmakuvaa sieltäkin. Mufloneita - enkä sen puoleen nautojakaan en nähnyt, ei ollut hirveästi edes lintuja eikä lintumiehiäkään näkynyt, mutta kiva retki se oli.
Toisen kerran olen käynyt lähellä Ihana-kaljaasilla, mutta silloin ei rantauduttu.
