"Meitä sulojakin tarvitaan" vaalilause on jäänyt mieleeni vuosituhannen vaihteesta. Ehdokkaan etunimi oli Sulo, ja valokuvassa Sulo poseerasi sulo-merkkisten roskalaatikoiden keskellä. Kaikkia meitä tosiaan tarvitaan. Jokaiselle taidolle ja myyntituotteelle löytyy ostajakunta, mutta joidenkin ostajakuntien löytämiseen menee enemmän aikaa.
Kaikelle tosiaan on markkinansa.
Kun 1980-luvulla mietin itselleni ammattia, lemmikkieläinpsykologin, irlantilaisen kansantanssin tuntiopettajan tai suklaakuorrutteisten torakoiden valmistajan ammatit eivät tulleet mieleen. Irlantilaiset kansantanssit tosin ovat vanhaa perua, mutta nekin tulivat eurooppalaisen suuren yleisön tietoisuuteen vasta 1994 Dublinissa pidettyjen euroviisujen aikana.
Vähemmän perinteiset ammatit ovat vähitellen vallanneet työmarkkinoita samaan aikaan kun vanhat, vuosikymmeniä käytössä olevat ammattit ovat hävinneet. Harvassa firmassa on nykyään enää esimerkiksi sihteereitä, konekirjoittajien ammattikunta on kadonnut kokonaan, eikä pikakirjoittajilla ole ollut mitään tehtävää sanelimien yleistyttyä. Kuninkaallisen pyllyn pyyhkijän ammattinimikkeellä tuskin löytyy enää töitä mistään päin maailmaa, mutta sen sijaan englannin kuningattarella on palkattuna vielä yksi kenkien sisäänajokävelijä, jolla on samanlaiset jalat kuin Elisabethillä.
Toisaalta jotkut vanhat ammatit ovat tehneet paluuta. Esimerkiksi kodinhoitoon palkataan jälleen ihmisiä ihan toisessa mittakaavassa, mitä 1980-luvulla, ja Suomessakin on taas alettu palkata kotiopettajia.
Osa uusista "epätyypillisistä" ammateista on selkeästi sellaisia, joista harva pystyy saamaan elantonsa kokoaikaisesti. Esimerkiksi riverdancen opettajan toimivat pääasiassa tuntiopettajana kansalaisopistoissa kerran kaksi viikossa talviaikaan. Merenneidon ammatti sen sijaan on enemmäkin kesäsesonkiin perustuvaa, mikä tässä ilmastossa on kyllä merenneitoja ajatellen pelkästään positiivinen asia. Vaikka lemmikkieläimet ovat yleistyneet viime vuosikymmeninä, niin koirapsykologikaan tuskin täystyöllistyy pelkillä koirapsykologin tehtävillä.
Työnhakijalta vaaditaan nykyisin taitoa katsoa oman pikkulaatikkonsa ulkopuolelle. Harrastuksesta voi saada työn joskus jopa helpommin kuin vanhentuneiden opintojen tai työkokemuksen avulla.
Toisaalta on vielä ammatteja, joissa harrastelijoita karsastetaan. Otan esimerkiksi historiaan liittyvän tutkimuksen. Suuresti ihailemani bloggari Kaisa Kyläkoski totesi taannoin aloitettuaan historian jatko-opinnot, että opinnot aloitettuaan häntä alettin ottaa vakavasti. Sukututkijan loppuvuosi -blogia reilun 10 vuotta lukeneena tiedän, että Kyläkosken taidot eivät kasvaneet yhtään sillä hetkellä kun hän sai opiskeluoikeuden, mutta olen käsittänyt niin, että hänen painoarvonsa kasvoi huomattavasti niiden muutaman sekunnin aikana, kun historian aktiiviharrastajasta tuli jatko-opiskelija.
En tiedä, mikä tilanne on nykyään lintupiireissä, mutta 1980-luvulla yliopistolla kuulin useammankin kerran väheksyviä mielipiteitä lintuihin erikoistuneista harrastajista. Se oli ennen, kuin lintubongaus sai juppimaista mainetta, ja bongarit miellettin ihmisiksi, jotka lensivät helikopterilla katsomaan jotain tirppaa toiselle puolen maata. Kuitenkin suomalainen Lintu-Atlas ja monet muut lintututkimukset olisivat jääneet tekemättä ilman harrastajia.
Harrastajien heikkoudeksi lasketaan se, että he tutkivat hyvin pientä osaa aihepiiristä. Toisaalta nykyisin yliopisto-opiskelukin tähtää nopeaan valmistumiseen jolloin ne, jotka haluavat mennä siitä, missä aita on matalin, voivat sen helposti tehdä erikoistumalla jo opintojen alkuvaiheessa tiettyyn aihepiiriin. Niinpä voidaankin kysyä, onko parempi tietää jostain asiasta melkein kaikki, vai pintaraapaista sieltä täältä jotain ja erikoistua sitten johonkin, josta ei kuitenkaan ehdi löytämään kaikkea tietoa.
Monet tekevät harrastuksesta työn ja ryhtyvät opettamaan irlantilaisia kansantansseja tai valmsitamaan suklaakuorrutteisia torakoita myyntiin. Toisaalta on ihmisiä, jotka eivät mistään hinnasta niin halua tehdä, sillä harrastuksen pitää saada olla harrastus. Itsekin olen miettinyt tätä asiaa viimeaikoina, kun olen vienyt pidempiaikaista blogiani enemmän kirjallisuusblogin suuntaan. Dekkareita on tosi kiva lukea, mutta niistä kirjoittaminen ei ehkä aina sytytä heti lukemisen jälkeen puhumattakaan siitä, että haluan mieluiten valita luettavat dekkarit fiilispohjalta enkä sen vuioksi, että kirja tuli juuri nyt painoista kauppoihin.
Tämä pohdinta lähti siitä, että olin mäemmä törmännyt jossain vaiheessa netissä amerikkalaisen rap-artistin Immortal Techniquen The Message and the Money -kappaleesta poimittuun, yllä olevassa kuvassa olevan sitaattiin.*
Sitaatti oli suomeksi, ja olin kopioinut sen tietokoneelleni. Valokuvia etsiessäni kuvakaappaus sitaatista löytyi, ja se tuntui kovasti sopivan juuri nyt tässä blogissa käytettäväksi.
* * *
* Alkuperäinen teksti Coronel Felipe Andres ja Harris Douglas Toure:
"There is a market for everything man,
There is a market for pet psychologists nigga.
There is a market for twisted Shitfetish video's.
For nipplerings, for riverdancing, for chocolate covered roaches."
Kirjoitus on kirjoitettu 2020 työpaikan blogia ajatellen. Siirretty valmistumispäivään tähän blogiin 10/2024.
