15.1. Siviän päivä

Jotkut vanhat merkkipäivät ovat kummallisia, kuten tämänpäiväinenkin: Siviän päivänä ei saa silmiäänkään pestä, ettei sinä vuonna tulisi silmätautia, silmipaskoa. Tänään on siis aikaa ainakin minuutti enemmän käytää muihin töihin, kun ei tarvitse pestä silmiä.

Päivän sananparsi panee kuitenkin pohtimaan, mitä ihmeellistä ja poikkeavaa on tässä nimenomaisessa päivässä silmäsairauksien syntymistä ajatellen. Silmälääkärit varokaa, seuraavalla kerralla, kun tapaamme, Julia tulee kysymään asiasta. Kannattaa miettiä vastaus valmiiksi :)

* * * *
Ps. Jottei parin päivän kuluttua tulisi ruuanlaitto-onglemia, kannattaa hankkia valmiiksi ainakin yksi sianpotka, ellei sellaista ole entuudestaan ruokavarastoissa. Sitä tarvitaan 17.1.

14.1. Topeliuksen päivä

Tänään on kirjailija ja historioitsija Zachrias Topeliuksen syntymäpäivä.

Julia muistaa kuinka koulussa päivää vietettiin joka vuosi Topeliusta lukien. Jostain kumman syystä päivän vietto ei kouluja ja valistusjärjestöjä lukuun ottamatta ole saanut suurta kannatusta. Tiedä sitten juhlitaanko päivää enää kouluissakaan.

Useimmat suurmiehemme ja nykyisin myös -naisemme ovat saaneet omia leivoksia. Julia kaipaisi Topelius-leivoksen reseptiä, jos kukaan on sellaista koskaan tehnyt. Reseptin voi laittaa sähköpostilla.

Julian kammarissa luetaan tänä iltana Kuningatar Kristiinan ajoista kertovaa Topeliuksen kirjaa Tähtien turvatit ja ilta päätettäneen päivän teeman mukaan Topeliuksen virteen Totuuden henki, johda sinä meitä.

Mikäli Topeliuksen muistelu kiinnostaa, niin tunnetuimmat Topeliuksen kirjat löytynevät kaikista kirjastoista:

• Lukemista lapsille
• Matkustus Suomessa
• Talvi-iltain tarinoita
• Välskärin kertomuksia
• Sekä libretto Kaarle Kuninkaan metsästys.

Julia tunnustaa häpeillen, ettei ole jälkeen kouluaikojen lukenut näistä muita kuin Talvi-illan tarinoita sekä osia Matkustus Suomessa kirjasta.

13.1. Nuutin päivä

Hyvä Tuomas joulun tuopi, paha Nuutti sen pois viepi.

Useiden keskiaikaisten lähteiden mukaan joulurauhan on katsottu loppuvan jo 7.1. eli vanhana Nuutin päivänä. Suomen kansa vietti alun perin Nuutin päivää ja joulunloppua loppiaista seuraavana päivänä, mihin jo viittaa epifania-juhlan kansanomainen nimi loppiainen, siis joulujuhlien loppumispäivä. Vanhalla paikallaan 7.1. Nuutin päivää vietetään vielä Tanskassa, Islannissa ja Saksassa. Missä se on 7.1.1131 murhatun Tanskan pyhän Knut-kuninkaan, herttua Knut Lavardin, muistopäivä.

Suomalaiset noudattivat kalenterissaan ruotsalaista tapaa. Ruotsissa vietettiin jo vuonna 1600 Knutin päivää 13.1. Suomalaisissa almanakoissa päivä siirtyi 13. päivään vasta 1708. Vanhemmissa ruotsalaisissa kalentereissa päivän nimi on Octava epiphanie Domini, Herran ilmestymisen oktaava, eli loppiaisen kahdeksas päivä tai myös joulun kahdeskymmenes päivä. Viimeksi mainittu nimitys esiintyy jo Ruotsin keskiaikaisissa maakuntalaeissa ja tarkoittaa päivää, jolloin joulurauha loppuu.

Tavalliselle kansalle siirrosta tuskin oli haittaa, voitinpa siirron myötä joulua juhlia vielä yksi viikko enemmän. Juhlimisesta onkin peräisin vanhan Nuutin jälkipäivien nimitykset: Tänäpän on Hiiva-Knuutti, huomenna rahka-lakki, ylihuomenna tyhjä tappi.

Nuutin päivän kansanomaiseen sisältöön kuuluu tavallisten arkitöiden uudelleen aloittaminen Knuutin knuppi, joulun loppu, sotarikko käteen, kaalikuppi eteen. Naiset ottivat esille rukit ja miehet valmistautuivat pitkiin talviajoihin valmistauduttiin.

Sitä ennen kuitenkin erityisesti Etelä- ja Lounais-Hämeessä sekä Varsinais-Suomessa, juotiin yhdessä pois joulujuomat kierrellen talosta taloon kulkueena. Viimeinen perinteinen nuuttikertue oli tiettävästi Iitissä vuonna 1939. Sodan jälkeen tapaa ei enää elvytetty.

Vaikka Nuutin päivä kalenterissa oli 13.1. lähdettiin nuutinkiertueelle usein jo loppiaisiltana, mutta tavallisimmin vasta seuraavana eli vanhana Nuutin päivänä (7.1.). Kiertue saatettiin uusia vielä useana seuraavana iltana.

Joukon ytimen muodosti 3-5 hassunkurisesti pukeutunutta nuorta miestä tai naista. Miehet saattoivat pukeutua naiseksi, naiset mieheksi. Joukko kasvoi sitä mukaa kuin edettiin talosta toiseen kyselemässä olutta ja muita tarjottavia. Usein saadut juomat ja ruuat koottiin rekeen, jossa oli saavi olutta varten. Koko saalis kuljetettiin lopuksi kylän suurimpaan tupaan, jossa pidettiin joulukauden viimeiset leikit ja tanssit ja saaliiksi saadut antimet nautittiin yhdessä.

Joka tapauksessa joulurauha ja joulukemut ovat aina loppuneet Nuutin päivään, olipa se sitten 7. tai 13. päivänä tammikuuta. Tavat vaihtelivat alueittain eikä joulunvieton tarvinnut loppua samana päivinä kaikissa taloissa. Varakkaampi väki kykeni vaurautensa turvin juhlimaan viikon kauemmin kuin talonpojat ja köyhä kansa.

Nykyisin nuutipukki saattaa kävellä vastaan Länsi-Suomessa vaikka Spidermaniksi pukeutuneena. Nuutipukit eivät enää kerjää olutta vaan esittävät kirkkailla lasten äänillään kauden viimeiset joululaulut ja saavat palkaksi viimeiset joulukaramellit. Yllättävää kyllä, tapa ei ole (vielä) levinnyt samalla tavoin koko maahan, mitä virpominen ja hallowen-illan kiertely talosta taloon.

Julia on viimeksi törmännyt nuutipukkiin Porissa pari vuotta sitten.

Maitopussit - muistatko?

Helsingissä alettiin myydä maitoa muovipusseissa 11.1.1967.

Julialla itsellään on harmaa mielikuva pussimaidosta, mutta kovin pitkäikäinen tämä uusi keksintö ei ollut. Käytännöllisemmät pahvipurkit syrjäyttivät muutamassa vuodessa helposti rikkimenevät muovipussit.

Vaikka pussit menivätkin helposti rikki niitä kotiin kantaessa, näyttää niiden kulutuskestävyys muuten olevan erinomainen.

Viimeksi viime kesänä Julian silmiin osui käsin kudottu muovimatto, jossa mukana oli maitopussimuovia. Neljäkymmentä vuotta kestänyttä mattoa voi jo kutsua kestäväksi. Mikä lienee tuollaisen kestävän maton ekologinen jalanjälki verrattuna nykymattoiihin?

Seitsemän sanaa viikosta 2

1. il onomastico -nimipäivä
2. epiphanie - loppiainen, bonussana: Befana - loppaiseen liittyvä noita, joka tuo lahjoja
3. calza di lana - villasukka, bonussana sukkapuikot - ferri da calza
4. il tempo non promette niente di bueno - sää ei lupaa mitään hyvää
5. il letargo - talviuni
6. comprare a buon mercato - ostaa halvalla
7. la rete - verkko (atk)

7.1. Selkäviikot alkaa

Loppiaisesta alkavat selkäviikot, millä tarjoitetaan moniviikkoista juhlatonta kausi ennen laskiaista ja Marian päivää.

Nimi selkäviikot viittaa talven selkään, joka sattuu tammikuun jälkipuolelle. Viikot kuvaavat sydäntalven kovaa karuutta talonpojan elämässä. Takana on joulukauden herkuttelu ja loikominen lämpimässä tuvassa. Arkinen aherrus alkaa, tästä tulee viikkojen toinen nimitys, härkäviikot.

Vanhassa kansanomaisessa taloudessa nämä viikot olivat erityisesti metsätöiden aikaa. Sydän talvi on oivallinen aika poltto- ja rakennuspuiden hankitaan, sillä routaisessa maassa oli helppo liikkua metsässä.

Entisaikaan metsäpuolen töihin liittyi erityisesti Länsi- ja Etelä-Suomessa havujen ajo ja havunhakkuu. Kaadettujen mäntyjen ja kuusten oksat ajettiin suurina kuormina tarhalle. Tällöin talonvaarit, poikaset ja naiset katkoivat ne pienillä hakokirveillä pilpuiksi ja erottelivat paksummat rungot polttopuiksi.

Osa havuista levitettiin heti navettaan, talliin ja lammaskarsinoihin, jolloin eläinsuojiin saatiin hyvä tuoksu ja puhdas alusta. Havuja ei kuitenkaan pilkottu pelkästään hyvän tuoksun vuoksi. Niiden avulla listättiin lannan määrää ja havut auttoivat lannan "poltossa", eli lanta lämpeni ja kompostoitui peltoon sopivaksi. Samlla se myös lämmitti navettaa pakkaskautena.

6.1. Loppiainen

Loppiaista vietetään itämaan tietäjien vierailun muistoksi. Se on viimeinen virallinen joulukauteen kuuluva kirkollinen pyhäpäivä.

Luterilaisessa Suomessa päivä on saanut kansan taholta varsin vähän huomiota osakseen. Syy tähän lienee läheinen Nuutin päivä, joka varsinkin Länsi-Suomessa on vallannut kaiken sen, mikä muuten saattaisi kuulua loppiaiseen.

Itä-Suomessa sen sijaan loppiaista on vietetty ahkerammin ja sen merkitys sään ja tulevan ennustamisessa on ollut samaa luokkaa kuin vuoden vaihteen merkitys muualla Suomessa. Siellä missä loppiaissäätä tarkkailtiin, oli sen sanoma lähes sama kuin uudenvuoden. Vähäinenkin lumisade riitti enteeksi: Jos loppiaisena on jyväaitan polku ummessa, niin se joutaa olemaan ummessa koko seuraavan talven. (Ol:n Pyhäjärvi)

Savupirttien aikakaudella kiukaat lämpisivät joulun aikana koko lyhyen valoisan ajan, koska ihmiset saattoivat päivänvalolla toimitella ulkosalla askareitaan pirtin ollessa savun vallassa. Mutta jo loppiaisena sanottiin, että tupa lämpiää liikaa, jos kiukaassa palaa tuli koko valoisan päivän. Päivä oli pidentynyt ja valaistuspäreiden kulutus väheni.

Kiikoisissa on sanottu että: Ensimmäisestä suojasta jälkeen loppiaisen on yhdeksän viikkoa kelirikkoon. Vanhan uskomuksen mukaan loppiasena on satanut puolet talven lumesta.

Mikäli joutilasta aikaa jää sään tarkkailulta, kannattaa ennen kakun leipomista lähteä lenkille avantoa etsimään, sillä vanhan kansan mukaan loppiaisena vetehinen kertoo koko elämän avannolla kuuntelijalle. Jos ketä tulevaisuuden tietäminen sitten kiinnostaa.

Papukuninkaan kakku
(Loppiaiskakku, Galette des Rois)
½ kg valmista lehtitaikinaa (ei voitaikinaa)
tanko mantelimassaa
1 papu tai manteli
voiteluun 1 muna

Jaa sulanut lehtitaikina kahteen osaan ja kauli molemmat palat saman kokoisiksi ½ cm pyöreiksi levyiksi. Kauli mantelimassa vähän pienemmäksi levyksi. Laita ensimmäinen levy uunipellille leivinpaperin päälle, voitele sen reunat valkuaisella. Laita levyn keskelle mantelimassalevy ja sen keskustan lähelle, muttei ihan keskelle, yksi papu tai manteli. Laita toinen levy mantelimassan päälle ja katso, että reunat tarttuvat toisiinsa kiinni. Voitele päälimmäinen levy munankeltuaisella. Voidellessa kannattaa varoa laittamasta valkuaista tai keltuaista levyjen reunoille. Näin levyt kohoavat paremmin. Voit koristella kakun pinnan tekemällä terävällä veitsellä vinoneliöitä.

Paista kakku 240-asteisessa uunissa 30-40 minuuttia. Uunia ei kannata avata ensimmäiseen puoleen tuntiin, niin kakusta tulee lehtevämpi.

Maukkaamman tuloksen saa, jos tekee mantelimassa itse. Massan voi myös maustaa ½ dl konjakkia.

Tarjoiltaessa kakun päälle laitetaan pahvista tehty kruunu. Kakku syödään jakamalla kakku tasan syöjien kesken. Ranskalainen tapa on jakaa palaset seurueen kesken niin, että nuorin läsnäolijoista laitetaan pöydän alle, ja hän saa nimetä kuka minkäkin palasen saa, mutta pääasia on että kakku jaetaan kokonaan. Se, ken löytää palastaan mantelin/pavun, saa olla loppupäivän perheen kuningas/kuningatar.

Ranskalaiset juovat kakun kanssa samppanjaa, mutta Julian kamarissa kakku nautitaan lämpimänä kahvin kanssa.