Tuula
Jos oli eilinen Kukka vaikea, niin oli Tuulakin, vaikkakin täysin toisesta syystä. Niin moni Tuula on kirjoittanut kirjoja, joita haluaisin lukea lisää.
Saarikosken Kaaos ja kirkkaus - muistelmat oli mielenkiintoinen lukukokemus, sillä en tietänyt aiemmin juuri mitään Saarikoskista. En edes tiennyt viitisentoista vuotta sitten, että olisin Valamossa voinut käytä Pentti Saarikosken haudalla, jonne "kaikki" käytät viemässä kynänsä. Itse vien kyniä lähinnä marttapiirin toimistolle, mistä kyniä häviää tämän tästä.
Toisin kuin monet minua muutaman vuoden vanhemmat tytöt, en koskaan fanittanut Pentti Saarikoskea. Sen sijaan toinen runoilija Pentti, Pentti Saaritsa vei sydämeni 1970-luvun lopussa, jolloin ostin runokirjat Mitä näenkään ja Poskillani nautinnon suola. Pitäisikin ottaa ne jälleen luettavaksi kirjahyllystä...
Kuten sanottu, Saarikosket ovat minulle outoja. Siksi en odottanut mitään. Tiedän, että jotkut toivoivat kirjalta enemmän runoilija Saarikosken elämästä, mutta tämä oli Tuulan muistelmat, ei Pentin. Ja luultavasti hyvä niin, sillä käsittääkseni moni muukin on kirjoittanut runoilijan muistelmat. Ensimmäisen vaimon ei enää tarvinnut sitä tehdä.
Jossain kohtaa kirjaa mietin, että jos ikinä kirjoittaisin muistelmani omasta elämästä, niin tämä ei olisi huono esimerkki. Oma elämäni on ollut toisenlainen, mutta monia vaiheita siihenkin on kuulunut.
Mitä olisivat olleet ne muut Tuulat? Ainakin Tuula Sariola, Tuula Kalliomäki, Tuula T. Matintupa, Tuula-Liina Varis tulevat ihan etsimättä mieleen. Kaikkien heidän kirjojaan olen lukenut aiemmin.
Tätä kirjoittaessani tajusin lukeneeni Tuula Saarikoskea aiemminkin, 1980-luvulla luin Tauno Palon tuoreen elämäkerran, Tauno Palo : kolmen sukupolven sankari. Olen lukenut myös osan Saarikosken kääntämästä Umberto Econ Faucoultin heilurista, mikä on ollut kesken ilmestymisestään saakka. Nyt kirjaa voisi ehkä kokeilla uudelleen. Ostin kirjan aikanaan, koska ihastuin syvästi aiemmin ilmestyneeseen Ruusun nimeen.
