Helmet haasteessa on tänä vuonna kohtana 32 kirja, jossa on kissa kansikuvassa tai takakannen tekstissä. Aihe kuulosti sen verran hauskalta, että päätin suorittaa kunnolla ainakin tämän kohdan.
Kirjasammon kirjankansien etsintäominaisuudella löytyikin monta kivaa kissakirjaa, joiden kanssa on mennyt mukavasti alkuvuoden luppoajat ja muutama kiinnostava kissakirja on vielä varastossakin.
Alunperin suunnittelin lukevani tekstin lopussa olevassa kuvassa olevia kissakannellisia kirjoja, mutta kolmen ensimmäisen kuukauden aikana noista tuli luettua vain yksi: Aapelin Kissa, kissa, kissa ja kuunneltua pari Ryhmy ja Romppainen kirjaa, joista kumpikaan ei sattunut olemaan tuo kuvassa oleva, sillä aloitin sarjan alusta. Kuunnellut Armas J. Pullan kirjat olivat "Ja Pöh", sanoi sotamies Ryhmy ja "Jees, punamultaa!", sanoi kersantti Ryhmy. Molempien kirjailijoiden kirjoja olen lukenut ennenkin, mutta en mitään näistä. Ryhmy ja Romppainen kirjat olivat entuudestaan vain nimeltä tuttuja. Kirjassa seikkaileen sotamiesten ohella Romppaisen sipuliviinasta pitävä Mörökölli-kissa. Omasta kirjahyllystäni löytyy "Iltaa, Häspyyttäri!" sanoi vääpeli Ryhmy, se on kuitenkin vasta sarjan 10. kirja ja ensimmäinen selkeästi sotien jälkeen kirjoitettu (1950) joten jätän sen vielä lepäämään.
Ruotsalainen Katarina Mazettin Seikkailuserkut on nuorisosarja lomalle tulevista serkuksista (Julia, Pörri (Daniela), Jori, Alex ja kissa Katinryökäle) on vähän kuin ruotsalainen viisikko. Ruoka vain on parempaa, sillä yksi serkuksista on melkein Masterchef tasoa. Alkuvuodesta lukemani kirjat olivat Varjoja ja vakoojia sekä Voroja ja vompatteja. Serkukset kokoontuvat lomiensa aikana Frida-tätinsä asumalle Uikkusaarelle, jossa sattuu ja tapahtuu kaikenlaista. Suomennettuja kirjoja on tätä kirjoittaessa seitsemän, joten vielä riittää mukavia hetkiä serkkujen seurassa.
Sven Rordqvistin Viirua ja Pesosta on tullut luettua aiemminkin. Tämä Viiru kateissa ei ollut ehkä paras kirja luettuna, mutta mietiskelin että olikohan se sama tarina, jonka olen nähnyt Porin teatterissa noin10 vuotta sitten. Siinäkin Viiru piilotteli jossain ja Vesa Haltsonen oli oivallinen Pesonen. Teatterissa olin kummipojan päiväkodin mukana ja lasten kanssa teatterissa olo oli iloinen kokemus sinänsä. Sääli, että lapset kasvavat niin nopeasti!
Saksalainen David Safierin Huono karma oli kutkuttavan loistava kirja. Varmasti yksi vuoden parhaistani. Kirjassa eteenpäin pyrkivä, pinnallinen televisiotähti kuolee ja jälleensyntyy sen mukaan, mitä karma antaa myöden. Jotkut eläimet elävät lyhyen elämän, jotkut pidemmän. Uusi syntymä tapahtuu aina entisen perheen läheisyydessä, joten kirjassa seurataan päähenkilön ohella myös hänen leskensä ja lastensa elämää. Vähitellen hyvä karma muuttuu paremmaksi ja kirja etenee jouhevasti eteenpäin kohti maalia.
Tapani Immosen kirjassa Kissat ovat pimeässä harmaita ei sitten ollut kissaa kannessa muuta kuin nimenä, mutta vahingossa tuo tuli kuvaan pantua. Hyvä kirja josta toisaalla enemmän. Kirjan tapahtumapaikkana on Itävalta.
Pajtim Statovcin Kissani Jugoslavia tempaisi mukaansa matkalle Kosovoon ja Suomeen. Kosijamiehestä uskoin pahaa, mutta häät tulivat ja ilokseni mies oli ihan hyvä aviomies aikansa. Loistava kirja!
Aiemmin olen lukenut Tiranan sydämen, ja tämän esikoiskirjan innostamana tartuin oitis myös Bollaan. Se olisi ehkä saanut jäädä tekemättä, sillä kaksi loistavaa kirjaa ei mielestäni tällä kertaa tarkoittanut sitä, että kolmaskin olisi loistava. Vähän harmittaa, että innostuin Bollaan, sillä vankka ja erityisen ennakkoluuloinen käsitykseni on, etten yleensä tykkää Finlandia voittajista ja se ennakkoluuloni osoittautui nyt toteen. Ei kyllä ollut ensimmäinen kerta, sillä pikaisesti laskien olen jättänyt kesken aiemmin neljä voittajaa, ja noista kolme olivat sentään aikaan, jolloin en jättänyt kesken edes kirjaa/vuosi. Pitänee joskus kirjoittaa noista Finlandia-palkituistakin 😉
Mutta mukavia kissakirjoja. Kiitokset Helmet haasteelle tästä mukavasta haastekohdasta! Veikkaan, että loppuvuoden aikana tulee luettua vielä muutama kissakirja, sillä paljon niitä on olemassa, kissoja.
Tarkoituksena olisi lukea alla olevassa kuvassa olevista kirjoista ainakin uudestaan aiemmin lukemani David Eddingsin Althalus. Myös Doris Lessingiä ja Robert van Gulikia olisi kiva lukea pitkästä aikaa. Noita kirjoja en ole heiltä lukenut, mutta muuta kyllä. Lessingiä tosin vain yhden, mutta van Gulikia sitten jo enemmän.
Juha Mäntylän Älä ryhdy vieraan leikkiin lienee ihan pakko lukea nyt kun kerran olen huomannut tarinan alkavan porilaisesta vaatekaupasta.
Petroskoin keltainen kissa kiinnostaisi kovasti, sillä jostain syystä Viipuri, Terijoki ja Äänislinna kiehtovat juuri nyt. Taigan Yhdeksänhäntäinen kissa kiinnostaa sekä kirjan nimen että kirjoittajan vuoksi. Sokalin Rasputinin merkin kuvittelin jo tilanneenikin lähikirjastoon, mutta näemmä olin varannut toisen Sokalin. Hyvä lienee sekin.
