Kalevalan päivän mietteitä

On ehkä vähän nurinkurista tunnustaa tämä ääneen: tunnen Kalevalan hyvin, mutta en ole lukenut sitä kannesta kanteen – enkä usko lukevanikaan. Se on kuin perintöhopea vitriinissä: tuttu, arvostettu, läsnä. Katse on harhaillut 1980-luvulta lähtien mieluummin muualle. Islannin tulivuorille, Baltian metsiin, germaanien hoveihin, Malin savanneille, Eufratin rantaan. Kansalliseepokset kiinnostavat minua karttana: mitä kukin kansa on halunnut kertoa itsestään, ja millä hinnalla.

Olen lukenut ainakin nämä, muistaakseni myös pari muuta:

Gilgamesh Mesopotamia

Maailman vanhin säilynyt eepos. Kuningas, ystävyys ja kuolemanpelko – ja vedenpaisumus, joka on Raamattua vanhempi.

Sundiata Mali (Mandinka-kulttuuri)

Suullinen eepos Malin valtakunnan perustajasta. Sankari alkaa heikkoudesta ja kasvaa johtajaksi – griotien äänessä historia ja runous ovat sama asia.

Beowulf Anglosaksinen Englanti (tapahtumat Skandinaviassa)

Yksi käsikirjoitus, kolme hirviötä. Sankaruus on fyysistä, mutta kuolema lopulta väistämätön.

Edda Islanti

Jumalten kohtalo ja Ragnarök. Runomuotoista viisautta ja maailmanlopun estetiikkaa, joka ei sulje pois uutta alkua.

Nibelungenlied Saksa (germaaninen alue)

Rakkautta, petosta ja kylmää kostoa. Kriemhildin muodonmuutos on yksi keskiajan kirjallisuuden pysäyttävimmistä.

Kalevipoeg Viro

Jättiläissankari, jonka oma miekka kääntyy häntä vastaan. Kansallisen identiteetin rakennusprojekti traagisessa sävyssä.

Lāčplēsis (Karhunkaataja) Latvia

Sankarin voima on karhun korvissa. Eepos on samalla vastarintakertomus ja myyttinen alkuperä selitys. Tämä on myös vii eksi lukemani. 

Mitä sitten voisin ottaa seuraavaksi:

Mahabharata : Sankareiden tarina Intia

Maailman pisin eepos. Sukuviha, kosminen moraali ja Bhagavadgītā sen ytimessä. Ei vain sankaritarina, vaan filosofinen tutkielma velvollisuudesta.

Ramayana - Rauman tarina Intia

Rāman ja Sītān tarina. Uskollisuus, maanpako ja demonikuningas – mutta myös ihannekuninkaan malli. Joku mielikuva, että tämän olen lukenut 1990-luvulla, mutta tästä on uusi käännös vuodelta 2013. 

Shahnameh Persia (Iran)

Ferdowsin 1000-luvulla kirjoittama kuninkaiden kirja. Yhdistää myytin ja historian, ja pelasti persian kielen arabialaisvaikutteiden alta.

Popol Vuh Maya-kulttuuri (Guatemala)

Luomiskertomus ja sankarikaksosten seikkailut. Harvinainen esikolumbiaaninen teksti, joka säilyi kolonialismin läpi.

Ilias ja Odyssey – Antiikin Kreikka

Homeros on antiikin suurin eeppinen runoilija, ja molemmat hänen jättiteoksensa on käännetty suomeksi useamman kerran. Ilias kertoo Akhilleuksen vihasta Troijan sodan loppuvaiheissa, ja Odysseia seikkailee Odysseuksen kotimatkassa Troijasta. Myös tämän muistelen lukeneeni 1980-luvun lopussa. 

Rolandin laulu –Ranska

Vanha ranskalainen kalevalaistyylinen eeppinen runoelma. Suomeksi sen on kääntänyt Yrjö Jylhä jo vuonna 1936, joten sitä saa etsittyä kirjastoista tai vanhemmista painoksista. 

 

Tammikuussa 2026 luetut

Tammikuussa tuli luettua 18 kirjaa loppuun. Määrää kasvatti kuun lopussa Ylen mielenkiintoinen Muumit-lukumaraton, jonka katselin ja kuuntelin kokonaan. 

Breht Beltond Setsuanin hyvä ihminen. Jumalat etsivät hyvää ihmistä. Löytävätkin. Yhden. Ilotytön. Jumalat palkitsevat naisen maksamalla yöpymisestä reilusti; joutuihan nainen sentään yöpymisen vuoksi peruuttamaan asiakaskäynnin. Nainen ostaa pienen tupakkakaupan, mutta kuinka sitten kävikään. Näytelmä. Klassikko. Tapahtumapaikkana Chengdu, Sichuan, Kiina. (10.1.) 🌟🌟

Day David Keisarin Panda. Satuseikkailu köyhästä orpopojasta ja Mestari Pandasta Taivaallisen valtakunnan aikaan. Kirja sijoittuu reilun parin tuhannen vuoden taa. Kirjassa kerrotaan mm. miten Jin ja jang -symboli syntyi (jin varjoisa puoli jang valoisa puoli). Mielenkiintoinen yksityiskohta on se, että Kiinan keisari Wen (202-157 eKr.) haudasta on löydetty täydellinen jättiläispandan luuranko. Tuohon aikaan pandat olivat tiikerin ohella voiman tunnusmerkkejä. Sichuan, Kiina, Satu. (9.1.) 🌟🌟

Han Suyin Päivien kimallus. En ole katsellut elokuvaa ja tarina oli siis outo entuudestaan. Sen tiesin, että kirja sijoittuu Englannin siirtomaana silloin olleeseen Hong Kongiin. Wikipedia kertoo kirjan olevan osin omaelämäkerrallinen. Kirja alkaa vuodesta 1949. Kertoja on palannut Euroopasta valmistuttaa lääkäriksi ja aloittaa työt sairaalassa. Hänen ensimmäinen puolisonsa on kuollut Kiinassa sodassa. Naisella on ottotytär, ja hän tapaa länsimaisen toimittajan. Miehen nimi on Mark Sullivan. Mies on naimisissa ja vaimo haluaa heidän muuttavan Roomaan. Kukapa ei haluaisi... Minäkin haluaisin. 

Klassikko. Hong Kong, Kiina. (20.1.) 🌟🌟

Muumit-lukumaraton Ylellä. 30.1.-1.2.

Jansson Tove Muumit ja suuri tuhotulva. 🌟🌟

Jansson Tove Muumipeikko ja pyrstötähti. 🌟🌟

"Filosofille on yhdentekevää elääkö vai kuoleeko." Luki filosofi Esa Saarinen. 

Jansson Tove Taikurin hattu. 🌟🌟

Jansson Tove Muumipapan urotyöt. Tämän olen lukenut aiemminkin. Kirjassa kerrotaan Papan ystävistä ja joidenkin nuorien kirja hahmojen vanhemmista. 🌟🌟

Jansson Tove Vaarallinen juhannus. Luulin lukeneeni tämän, mutta oli sen verran outo tarina, ettei soittanut mitään kelloa. 🌟🌟

"Minä luulen, että hän virkkaa. Hän tuntee olonsa silloin turvalliseksi."

Jansson Tove Taikatalvi. Tämä oli toinen Muumi-kirja, jonka olen lukenut aiemmin. 🌟🌟 Hauska sattumus: juuri kun istuin nojatuolilla yksin ja söin appelsiiniä lukija kertoi: 

"Hän istuu siellä yksin ja syö appelsiiniä." 

Manninen Mari Yhden lapsen kansa: Kiinan salavauvat, pikku keisarit, ja hylätyt tyttäret. Kiina rajoitti perheiden lasten määrää vuodet 1979-2015. 

Kiina, Tietokirja (6.1.) 🌟🌟

Mattila Tuomas Haamukirjoittajat : Näkymättömien tekijöiden salainen maailma. Mielenkiintoinen tietokirja eri haamukirjoittamisen muodoista. Luin pienissä pätkissä koko kuukauden aikana. Tietokirja. (29.1.) 🌟🌟

Nieminen Pertti Suuri tuuli : Kiinan runoutta 1.  Kiinan varhaista lyriikkaa noin 500 eKr.-n. 500 jKr. Kiina. Runot. (2.1.) 🌟🌟

"Pyydän vain, että kuulet tämän: Kun saat viiniä, älä estele turhan päiten" 

Roberts Cliff Start with A dot. Vanhan kirjan luki ääneen instan Reelseissä Brad Montague Idahosta. Kirjassa on lorutyylinen tarina graafisine kuvineen miten piste kasvaa kodiksi, yhteiskunnaksi ja palaa masilmankaikkeudeksi. USA, Satu. (24.1.) 🌟🌟🌟

"This is a dot, little and fine. Stretch it out - Now it's a line..."

Rutbäck Eriksson Sofia Käsin kirjottu kuolema. Joulukalenterikirjaa, jonka pystyy kuuntelemaan yhtenäisenä kirjaakin. Lapseton leski Stina Jansson kuulee huolestuttavia tietoja lääkäriltään ennen joulua. Onneksi on kirjasto ja viikoittain kokoontuva ompeluseura. Kirjassa mainitaan Benjamin Button ihmeellinen elämä -kirja. Opin, että Gunvald nimisiä henkilöitä on Ruotsissa vain 25. Ruotsi. (kirja päättyy loppiaisaattoon, kuten lukemisenikin eli  5.1.) 🌟🌟🌟

Tästä voisi ottaa mallia Sirpasta ja kirjoa huoneentaulun: 

"He asked me what my favorite position is, I said CEO!” Sirpa sanoi nyrkki ilmassa." 

Soikkanen Timo et al. Sylvin matkassa : Yksityiset päiväkirjat Kiinasta. Vapuksi 1953 oli suomalainen, Sylvi Kekkosen johtama kulttuurivaltuuskunta saapunut Kiinaan viiden viikon vierailulle. Mukana oli mm. Pentti Haanpää ja Kustaa Vilkuna ja Aimo Kanerva. Matkareitti: Peking, Fu ZheLing, Nanking, Shanghai, Hangchouw, Kanton, Wuhan-Kantouh, Peking. Välilaskuja oli monta, mm. Moskovassa ja Ulan Batorissa. Kirjassa on Sylvi Kekkosen muistiinpanojen täydennykseksi katkelmia muiden valtuuskunnan jäsenten kirjoituksista ja muistiinpanoista. Tietokirja. Kiina. (16.1.) 🌟🌟

Tidhar Lavie No one hears the Last shot kirjassa on kaksi novellia Vanuatusta. Ensimmäinen: The Mystery of the Missing Puskat tyttö etsii kissaa, mutta löytyykin vaarallisempia asioita. Vanuatu. 

" 'Did you ask your mummy?' Densley says, and Isabel shakes her head again and says, 'Mummy’s not home either,'  and starts to cry again but makes no noise, which somehow makes it worse." 

Yu Hua Xu Sanguanin elämä ja verilaupat. Verikaupat kiinnosti katsomieni lukuisten kiinalaisten hömppäelokuvien jälkeen. Monessa elokuvassa on ollut rikas pomo, jonka suvussa on heikon terveyden omaava nuorempi tytär ja isosisko, joka on tuotu takaisin maaseudulta vartavasten luovuttamaan verta sisarelle. Elokuvat ovat tuoreita, mutta oikeasti verikaupat lopetettiin lailla 1990-luvulla Kiinassa. Kirjan tapahtuma-aikana 1950-1960-luvulla verikaupoista sai palkkioksi reilun kuukauden palkan verran rahaa. Kun luovuttamassa oli terveellistä käydä 3 kk välein, niin reilun neljän kuukauden ylimääräinen palkka vuodessa puhtaana käteen antoi mahdollisuuden hankkia talon tai vaikka vaimon, kuten teki Xu Sanguan. Jiangnanin alue, Kiina, (8.1.) 🌟🌟🌟

"Voihan edellisen elämäni synnit." 

Hevosen vuosi (17.2.2026-6.2.2027)

Hyvää kiinalaista uutta vuotta! Tänään tallin lattioilla ja taivaalla kaikuu tulihevosen kavioiden kopse. Tulihevosen vuonna: 
Hevonen ei pysähdy kysymään, onko tie valmis.

Vuosi avaa ovia, jotka muuten eivät avautuisi. Vuosi suosii rohkeita muttei hätiköiviä. Muutokset voivat olla nopeita ja konfliktitkin voivat kärjistyä, mutta koskapa ne eivät voisi. Esimerkiksi Wikipedia luonnehtii edellistä Tulihevosen vuotta 1966 "normaaliksi" vuodeksi. Vuoden päätapahtumia lukiessa ei voi kuin todeta, että mikään ei ole muuttunut. Vietnamin sota sentään on saatu päätökseen, mutta muuten maailman taistelukohteet ovat likimain samat, mihin nykyisinkin on totuttu. Arno-joki tulvinee tänäkin vuonna... ihan varma en ole, laskeutuuko joku tänä vuonna kuuhun, mutta lähivuosina sekin taas nähtäneen. 

Tulihevosen vuonna syntyneitä pidetään vahvoina ehkä dominoivakin. Selkeästi johtaja-aineksena, mutta erityisesti Japanissa ominaisuutta on pidetty niin huonona, että hevosen vuonna syntyneitä tyttöjä ei sukuun aiemmin ole haluttu. Niinpä vielä 1966 vuonna aborttien määrä kasvoi Japanissa pelosta, että sellaista tyttöä ei saataisi naitettua kenellekään. Nykyään pelko lienee aiheeton, sillä nainenkin saa olla vahva ja mies voi olla koti-isä, ellei molemmat halua johtajiksi. 

Vuosi on perinteisesti hyvä yrittäjille, puhujille, taiteilijoille ja ylipäätään ihmisille, jotka haluavat näkyvyyttä omalle asialleen ja uskaltavat vaihtaa suuntaa. Itsekin varmaan pitäisi kokeilla. 

Kannattaa muistaa, että parhaiten menestyy tänäkin vuonna rehellisyydellä. Tulihevonen tuo esiin piilotettuja motiiveita ja salaisuuksia, joita ei haluttu nähtäväksi. Vuosi ei ole välttämättä lempeä, mutta rehellinen: 

Jos jokin kestää tulihevosen vuoden, se kestää melkein mitä vain.

Kiinalaisessa horoskoopissa huonoja asioita voidaan tasoittaa neutralisoivilla elementeillä. Tulen suhteen neutralisoi vesi ja maa. Sen vuoksi esimerkiksi geokätköily tai maastoratsastus voisi olla oikein hyvä harrastus juuri tälle vuodelle. 

En ole hevostyttö, joten tästä ei tule varsinaista tallipäivitystä, vaikka sellaisenkin olen joskus omaksi ihmeeksenikin kirjoittanut (löytyy myös tämän blogin syövereistä). 

Tätä päivää varten olen kuitenkin varautunut lukemalla hevoskirjoja. Vaikka en olekaan ollut hevostyttö, niin nuorempana luin kyllä joitain hevoskirjoja. Uljas musta täytyi tietysti lukea televisiosarjan vuoksi. Ja ainakin Marvi Jalon Ratsukesä-kirjan omistinkin tuolloin (ilmestyi 1977). 

Nuoremmille hevostytöille ja -pojille sopii ulvilalaisen, somestakin tutun, Venny Helénin Rambon talli -sarjan aloittava Kadonneiden hevosten mysteeri. Kirjassa Elina on muuttanut kesän alussa uudelle paikkakunnalle ja liittyy Rambon tallin porukkaan. Lapset ystävystyvät usein helposti ja niin käy tässäkin kirjassa. Heti ensi tapaamisesta lähtien nuorempien porukka puhaltaa yhteen hiileen. 

Kirja oli ilahduttavan myönteinen, mitä ei mielestäni voi sanoa kaikista nuoreten kirjoista. Kuuntelukokemuksesta jäi hyvä mieli sekä itselleni että äidilleni, jonka kanssa kuuntelimme pari hevoskirjaa palapeliä tehden. 

Sarjaan on ilmestynyt nyt jo neljä osaa, ja itse aioin kuunnella ne kaikki sitten, kun viideskin osa huhtikuussa on ilmestynyt. 

Toinen yhdessä kuuntelemamme kirja oli Tiina Tanskasen Ihana tallipoika. Se on Hevostyttö Iitu -sarjan toinen osa, mutta halusin tänne toisen kirjan edustamaan hieman isompien ratsastajien talliromantiikkaa. Sitä tästäkin kirjasta löytyi hieman edellistä kirjaa vanhemmalle kohderyhmälle juuri sopivasti. 

"Hetki oli täydellinen. Siinä me laukkasimme vieretysten ja nautimme vauhdin hurmasta, minä ja Manu yhdessä." 

Iitu ja Manu ovat loistava pari. Molemmilla on sopivasti halua voittaa ja tarvittaessa rohkeutta puhua riittävästi. Pitkästä aikaa tämä oli kirja, jota ei malttanut jättää kesken. Onneksi sen kuunteluun meni aikaa vain kolmisen tuntia. 

Aikuisten tallikirjaa ei ehditty tällä kertaa aloittamaan, mutta aiemmin olen lukenut mm. Lyla Sagen Takaisin satulaan - Done and Dusted joka sopivat hyvin seuraavaksi kirjaksi aikuisempaan suuntaan. Kirja sijoittuu Amerikkaan maatilalle, missä on myös ratsastustalli ja päähenkikö on ammattiratsastaja. Romantiikkapuolella astutaan edellistä pidemmälle, joten mistään pikkutyttökirjasta ei ole kyse... tosin mikä minä olen mitään sanomaan. Olen lukenut Tuhannen ja yhden yön tarinoiden täydellisen painoksen 11-vuotiaana...

Kotimaisista kirjoista Elina Aaltosen Älä anna minun pudota on lukupinossani, mutta ei kylläkään juuri nyt ihan päällimmäisenä. Se on käsittääkseni nimenomaan aikuisen naisen tallikirja ja kertoo suomalaisesta tallielämästä, mikä entisille heppatytöille on tuttua. 

Kolmantena kirjana luin tätä päivitystä varten Johan Ehnin Hevospojat-kirjaa, mikä sijoittuu osin sirkushevosten maailmaan. Kirjassa eletään nykyaikaa Tukholmassa ja satavuotiaan, Tsekkoslovakiassa syntyneen vanhuksen menneisyyttä 1930-luvun Berliinissä.

Kirja kuuluu sateenkaarigenreen ja mielestäni kirjasta on vaikea kertoa spoilaamatta tarinaa, joten jätän laajemman kertomisen väliin. Nautin lukemisesta, vaikka tänä aasialaisena kautenani toinen, aiemmin lukemani hevospoikakirja olisikin ollut lähempänä sydäntäni. 

Tietokirjatyyppisistä romaaneista suosittelenkin Rupert Isaacsonin Hevospoika - isän ja pojan yhteinen matka -kirjaa. Kirja perustuu tositapahtumiin ja kertoo autistisen Rowan-pojan ja hänen isänstä tarinan, johon liittyy mongolialaiset hevoset. Itselleni kirja oli koskettava, mutta hyvän mielen tuova kirja. 

Tulihevosen vuosi paljastaa enemmän kuin se rakentaa. 

Itse olen horoskoopiltani käärme ja kiinalainen horoskooppi muistuttaa minua, että hevosten ei tarvitse levätä, mutta käärmeen täytyy. Ehkä pitäisi täyttää pitkästä aikaa vesimalja ja tuoda lukunurkkaan näin vesielementti. Yksin ei käärme tästä vuodesta hyvin selviä, mutta siihenkin on tiedossa ratkaisu ainakin kevään ajaksi. Hissiremontti. 

Meille käärmeille etuna on tänä vuonna maltti. Käärme ei säntäile, vaan odottaa rauhassa, kunnes etenee. Omat vanhat muistiinpanoni viime vuosituhannelta suosittelevat tälle vuodelle kalenteriin tyhjiä iltoja (oikeasti tyhjiä) ja yksi täysin järjetön, mutta palauttava rutiini (kävely, kirjoittaminen, käsityö). Näihin on helppo yhtyä, sillä kaikkia noita harrastan jo nyt. Kävelyä tosin pitää listätä kevättä kohti. Tänään sen voisi aloittaa. 

Kaiken kaikkiaan tulossa on siis täydellinen vuosi. Hyvää uutta vuotta!

Hyvää ystävänpäivää!

Kirjoja lukiessa olen saanut monta hyvää ystävää. Joitain vain muistelen kaiholla, joiden kun seuraan palaan tämän tästä. 

Olen syönyt lukuisat kerrat usealla vuosikymmenellä eväitä Viisikon kanssa, ihastunut Pullan älykkyyteen, silitellyt iltakaudet Pesosen Viirua ja Sos-ryhmän Bellaa, teinirakastunut Jalnan Wadeen, tutustunut perin pohjin Päätalon Kallen elämään, surkutellut Sinuhen kanssa kohtaloaan, istunut paronin kanssa puussa, antanut Eric Nordmanin maistaa vertani, juossut sutena Perry Aybaran kanssa, luovuttanut muistojani Fitz Uljas Näkijän kanssa Totuuden lohikäärmettä varten, ratsastanut ritari Sparhawkin kanssa välillä kyllästymiseenkin asti ja syönyt pikku-äidin keittämää vuohimuhennosta. 

Olen ollut Velhon oppipoika ja opiskellut sairaanhoitajaksi Ursulan kanssa Amerikassa, sekä taikuutta Tyylypahkassa ja vampyyriutta Yön talossa. Joten luokkatovereita minulla on valtaisat määrät - yksi rakkaimmistani on Luna Love kiva, jonka vaaleus viittaa pohjoismaisiin geeneihin. 

Olen syönyt toista aamupalaa Hobbittien kanssa, matkannut ajasta toiseen kunnes kahvi kupissa jäähtyy, pitänyt yllä leiritulta kentti Tasslehoff Takiaisjalan kanssa. Ja myönnän, että olen myös ollut kateellinen Sametille kun Drasnian prinssi Kheldar valitsi hänet eikä minua, mutta ainakin olimme yhdessä pelastamassa maailmaa ja saimme istua monet päivät samoissa vankkureissa milloin vetäen nauriskuuormaa, milloin jotain muuta, kerran suttakin. 

Olen istunut kahvilla Vanhassa Apteekissa, mökkeillyt Kaarina Riikosen kanssa, hakenut mustaamakkaraa Laukontorilta Koskisen kanssa, istunut monet illat näppäillen kitaraa ja naukkaillen viskiä silitellen koiraa Kuhalan mökillä, kutonut sukkaa neiti Marplen kanssa ja pitänyt Holmesia kädestä hänen ollessaan sekavimmillaan. 

Naapureinani on asuneet Tiina ja Juha, Varpu Ahava, Linda Toivonen, Eevi Manner sekä tietysti rakas marttaystäväni Ellen Lähde ja ... 

No, lukeva ei ole koskaan yksin. 

Hyvää ystävänpäivää. 

Niitä on joka vuosi 365 ja joka neljäs vuosi yksi enemmän. Ja jokainen on ainakin yhden kupposen arvoinen. 

*  *  *

Tässä Palapeli joistain ystävistäni. 

Voit koota sen yhdellä istumalla kirjautumatta jigidiin tai nautiskella kirjautuneena pelistä pidemmän aikaa tehden vaikka palan päivässä. Pelissä on 96 palaa. 

Soffamatkalla Libyassa

Huomasin hämmästyksekseni, että en ole kirjoittanut koostetta Libyasta. Kuvittelin muutama vuosi sitten niin tehneeni, mutta ei, en löytänyt. Noin olin tuumaillut vuosi sitten huhtikuussa. Nyt havaitsin hämmästyksekseni, että kirjoitus oli edelleen julkaisematta. Siispä ei kun nojatuolissa mukava asento ja reissulle Libyaan. Ilmeisesti Gaddafin kunnailla kirja teki aikanaan niin mieleenpainuvan vaikutelman, että kuvittelin soffamatkustaneeni maassa oikein olan takaa samoihin aikoihin, kun tein vastaavan retken Libanoniin. En näemmä ollut. Muisti on kummallinen juttu. Joskus se kuvittelee tehneensä enemmän, mitä oikeasti on tehnyt. Mutta niinhän sitä sanotaan, että hyvin mietitty on puoliksi tehty. 

Sinänsä erinomainen juttu, että juttua ei löytynyt, sillä olen harmitellut, että en ole vieläkään jakanut täällä kuvaa Porin seudun pienoismallikerhon upeasta näyttelystä Porin kirjastossa. Se näkyy olleen esillä helmikuussa 2020. Napsin näyttelystä muistoksi muutaman kuvan ja jotenkin tämä Messerschmit Br 109 teki piristävän vaikutuksen. Lukioaikana oli tosi kiinnostunut kaikesta toiseen maailmansotaan liittyvästä historiasta. Osaksi siihen vaikutti innostava historianopettaja lukiossa ja osaksi televisiosta tulleet sarjat kuten Maanalainen armeija (ei se hauska) ja Bye-bye Blackbird, jonka nimeä en enää muista suomeksi. Se kertoi lentäjistä Pearl Harboussa. 

Toisen maailmasodan taisteluita käytiin Pohjois-Afrikassa mm. Libyan ja Egyptin aavikoiden herruudesta. 

Jo yläasteella mietiin, mitä ihmettä Rommelin ja kumppaneiden päässä pyöri 1940 kesäkuussa, kun piti lähteä aavikollekin sotimaan. Mutta ehkä Saksassa tarvittiin hiekkaa :) 

Olin vuotta aiemmin (2019) lukenut yhden nuoruuden suosikkikirjasarjan osan: W.E. Johnsin Biggles autiomaassa. Siinä poliisilentokapteeni Biggles lenteli toisen maailmasodan Libyassa. 

Aika (noin 40 vuotta) oli kullannut muistoja lapsuudesta sen verran, että olin yhdistänyt Bigglesin ja Billy Binnsin ja odottelin lukevani Billy Binnsin ihmerillit lennossa tarinaa. No, hyvä tarina oli sekin, mutta ehkä Biggles kuitenkin oli jännittävämpi. Molemmista tykkäsin ala-asteiässä. Billy Binns ihmerilleineen taisi seikkailla Jokapoika-lehdessä, joka sekin oli mieleeni. 

Tekoäly vähän paranteli alkuperäistä valokuvaani, jossa kirja oli puoliksi musta, mutta kyllä tuosta --> vielä tunnistaa, että Biggles oli joskus matkakirjana Turun reissulla.

Biggles kirjoja olen lukenut aikanaan vain muutaman, enkä muista lukeneeni tätä autiomaakirjaa aiemmin. 

Sarja on sangen mittava. Englanniksi kirjoja löytyy sata. Suomennettu Biggles-kirjoista on 16 ja -sarjakuvista 7, jälkimmäisistä voisin lukea jossain vaiheessa Sargassonmeren arvoituksen. 

Mutta palataanpa Libyaan. Bigglesin eli James Bigglesworthin ryhmää vastassa on saksalaisten Messerschmithien armadat. Saksalaiset ovat keksineet, miten piilottaa lentokoneita aavikolle. 

Kunnon seikkailuhan siitä syntyy, mutta loppu on luonnollisesti onnellinen, kuten lähes aina lastenkirjoissa oli ennen wanhaan. 

Nykyisin on toisin. 

Olen lukenut myös kirjoja esimerkiksi nuorten itsemurhasta. Omassa nuoruudessani en sellaisiin törmännyt, mutta koulujen ja maalaiskuntien kirjastot olivat silloin aika suppeat, eikä kirjoja kierrätetty edes sivukirjastosta toiseen, joten ehkä niitä todellisuudessa oli jo silloinkin.

Harri Leppänen Gaddafin kunnailla -kirja tuokin sitten tuon vuodesta 296 lähtien Libyana (sitä ennen mm. Tripolitania) tunnetun maa-alueen kohti tätä päivää.

Ihastuin kirjan kepeään sanojen ilotulitukseen. 

Vaikka taustalla hääräilee The Gaddaf, oli kirja vihdyttävä ja opin jotain uutta Libyasta. Välillä oltiin vaikeidenkin asioiden äärellä, mutta huumori kukkii. Kirjoittaja oli itse Gaddafin kunnailla suunnittelemassa Tripolin liikennettä. 

Voisin hyvinkin kuvitella lukevani kirjaa kahvilassa, kuten vaikkapa Caffe Casassa, joka sijaitsee Tripolin historiallisessa vanhassakaupungissa, aivan Marttyyrien aukion läheisyydessä. Törmäsin kahvilaan vahingossa jonkun turistin Reelsissä ja päätin ottaa sen virtuaalimatkani kohteeksi. 

Kahvila tarjoaa perinteistä libyalaista kahvia ja makeita leivonnaisia, kuten briochea hunajalla ja murskatuilla pähkinöillä. Se olisi varmasti ykkösvalintani, jos pystyisin syömään vehnää ja sokeria... Mutta kahvi on onneksi yleismaailmallisesti vehnätöntä ja sokerista voi kieltäytyä. 

Pyysin viime keväänä ChatGpt:n kuvittelemaan minut istumassa siellä. 

Tuosta Caffe Casa -kahvilasta ei oikeasti taida ihan näkyä Marcus Aureliuksen kaari, mutta kun ei ole koskaan käynyt Libyassa (ja tuskin käykään) niin on helppo kuvitella muutaman tunnin googlauksen jälkeen itsensä vaikka minne. 

Käsite Jamahiriya (massojen valta) kuulostaa kirjoittajan mielestä yhtä runolliselta kuin Shangri-La. Siitä on hyvä lähteä suunnittelemaan Tripolin liikennettä ja uutta kaupunkia. 

Jo alkusanojen jälkeen tulee mieleen ajatus, että olisi kiva nähdä Leppäsen suunnittelun jäljet paikan päältä. Tuskin kuitenkaan tulee lähdettyä. Tai ehkä kuitenkin Google Mapsilla, sitä taisi kirjoittajakin käyttää, kun ei pääsyt 2012 tienoilla käymään maassa Schengen maita koskevan maahantulokiellon vuoksi.  

Mapsia käytinkin lukiessani jonkin verran. Kun nyt pyysin tekoälyä tekemään kuvan libyalaisesta kahvilasta, jossa on kahvi ja kirja pöydällä, muistin Caffe Casa kahvilan, jonka tekoäly mainitsi.

Tekoälylläni on hieman liian vilkas mielikuvitus, eikä kahvila näytä oikealta, mutta siinä se on oikeassa, että Tripolin vanhassa kaupungissa, Caffe Casan lähellä on parituhatta vuotta vanha Marcus Aureliuksen riemukaari (ilmeisesti valmistui v.165), joka valokuvissa näyttää hienommalta (mutta aikaa nähneemmältä) kuin tekoälyn luoma kuva. Kannattaa googlata. Huom ensimmäiseen kuvaversioon tekoäly keksi itse listätä Gaddafin kunnailla kirjan viereen Rauli Virtasen Reissukirjan. Kirjan olen lukenut ja se oli kiva, mutta koska en enää muista, mitä Virtanen kirjoitti Libyasta, päätin pyytää uutta kuvaa vain tällä yhdellä kirjalla.

Kuten monet muutkin vanhat rakennelmat, myös täällä oli aika jättänyt jälkensä. Reilussa 1740 vuodessa riemukaari oli vähitellen jäänyt osaksi uusien maakerrosten alle. Kun Italia valloitti Tripolin Osmanien valtakunnasta (sodassa 1912), riemukaari kaivettiin luonnollisesti esiin, sillä sehän oli peräisin Rooman valtakunnan ajalta. 

Näitä googletellessan opin, että alueella suoritettiin maailman ensimmäinen ilmapommitus lentokoneesta 1.11.1911. 

Tarina ei kerro, oliko kello tuolloin 11, mutta pommit osuivat aavikolle, ei kaupunkiin, ja vauriot jäivät vähäisiksi. Harmi, että myöhemmin tuokin paha keksintö yleistyi.

Roomalaisten siirtomaapolitiikka oli julmaa, mutta toisaalta muinaisten roomalaisten perusteellisuudella aikaan saatiin myös hyvä tieverkosto mitä Osmannien aikaan ei oltu tehty. 

Nykyään kun soffamatkailen vaikka missä, olen alkanut harmitella sitä, kuinka kevyesti siirtomaapolitiikka käsiteltiin koulussa. Muistan, että olen tutkinut karttaa, mistä näkyy eri maiden siirtomaat, mutta siitä, mitä se merkitsi infrastruktuurille tai kulttuurille en muista juuri kuulleeni. En tiedä, olisiko se kovasti kiinnostanutkaan nuorena, mutta olisi ainakin ollut kiva saada joku muistijälki. 

Valloitukset on aina valloittajan reimuvoittoja. Alkuperäistä kulttuuria hävisi siirtomaissa todella paljon, mutta jotenkin minusta tuntuu, että esimerkiksi Italian tai Portugalin kielen ja kulttuurin vaikutukset nykykulttuuriin ovat olleet erilaisia mitä vaikkapa Ranskan tai Englannin vaikutuksella. Jokainen siirtomaa kun vei mukanaan myös uuden kielen ja ainakin minun mielestäni kielellä on iso merkitys siihen, millaista kulttuuria luomme. 

Libyassa Italian aikakausi oli sen verran lyhyt, että sen vaikutus jäi vähäisemmäksi. 

Muinaisista Libyan alueen kaupungeista yksi sanana tunnetuimmista oli kreikkalaisten Delfoin oraakelin suosituksesta 631 eKr. perustama Kyrene, missä säilyneen ruukkukuvan mukaan Kyreneen kuningas valvoi silfionin valmistusta. Silfioniin eli laserjuureen tutustuin Heikki Valkaman kirjan Laserjuuri myötä. Siinä kasvia etsittiin muistaakseni kuitenkin Kreikasta. 

Lukeminen sivistää aina.

*  *  *

Viimeaikoina olen lukenut runoja Aasiasta ja Lähi-Idästä. Libyalasia runoja en ole vielä onnistunut saamaan käsiini, joten oli pakko turvautua internettiin. Ei sielläkään libyalaisista runoista mitään someksi löytynyt, joten kysyin Chatgpt:ltä. Sehän tietää kaiken tai ainakin uskottelee tietävänsä. En ole tarkastanut tietoja, mutta sekä Chatgpt että Gemini kertoivat samaa tarinaa: 

Libyassa on kaksi runoperinnettä. Sha'pi runous ja erityisesti beduiinien napati-tyylinen kansanrunous. Jälkimmäisen teemoina on usein luonto, matka, kaipuu ja kunnia. 

Runoja ei ole tarkoitettu kirjoitetuiksi vaan lausuttaviksi ääneen. Itselläni on laiska runomuisti, mutta olen aina ollut hieman kateellinen niille kulttuureille, jotka harrastavat runoutta ja osaavat siteerata runoja pitkät pätkät. Tätä helmikuussa 2026 kirjoittaessani olin juuri lukenut kiinalaisen kirjan, missä kirjoittaja kertoi isänsä opettaneen hänelle tietyn runon. 

Aavikon ääni

Tuuli kirjoittaa nimeäsi
hiekkaan joka ilta,
mutta aamu pyyhkii sen pois
niin kuin lupauksen.

Kamelinkellot soivat kaukana,
ne muistavat paremmin kuin ihmiset.
Minun sydämeni on niille sukua:
se kulkee, vaikka jalat väsyvät.

Tähti putoaa,
mutta ei katoa –
se vain siirtyy toiseen tarinaan.

Äitini opetti:
älä itke veden puutetta,
juo yöstä.

Ja minä join.
Siksi ääneni kantaa vieläkin
laakson yli sinun luoksesi.

(Tämän beduiinityylisen runon teki toivomuksestani Chatgpt 11.2.2026)

Toivottavasti löydän vielä libyalaisiakin runoja. Tuo asettaa toiveita ja tuo mieleeni jotkut muut lähi-itäiset runot joita olen lukenut.