Hummani hei, hummani hei

Pohjoinen lukuhaaste haastaa kohdassa 11 miettimään kirjaa, jossa kannessa (tai takakannessa) on hevonen. Aloin miettiä, että aika monta sellaista ole lukenut viiden viime vuoden aikana. Löysin niitä reilu 30. Mutta monta on tietysti vielä lukemattakin.

Keräsin tähän lukemani, ja sellaisia, joita aion lukea pian tai joskus. Niitäkin löytyi Kirjasammon kansikuvahausta melkoinen määrä, vaikka luulenkin, että myös lukemattomien joukossa on kirjoja, joiden kantta ei Kirjasammosta löydy, löytyihän sellaisia lukemistanikin.

Jos hevosaihe toistuu sarja  muissakin osissa, olen ottanut kollaaseihin mukaan vain yhden, esimerkkinä vaikka Jalon hevoskirjat, joita luin ennen vuotta 1982 useampia. 

Ensimmäisessä kollaasissa on viiden viime vuoden kirjoja puolet ja loput aiemmin luettuja. Esimerkiksi Hevospoikaa, sekä ylärivin kahta ukrainalaista kirjaa ei löytynyt Kirjasammosta. 

Samoin alarivin toiseksi viimeinen ihastuttava piirros/mietekirja löytyi sieltä vain ruotsiksi. Itse luin hevosesta, myyristä ym. suomeksi. 

Toisessa kollaasissa on aiemmin lukemiani kirjoja. Osa on tullut luettua jo 1980-luvulla, kuten Luolien suojatit ja Jalna-sarja. Neiti Etsiviä olen sen sijaan lukenut vasta muutaman vuoden ajan

Jos luodaan pikainen silmäys kirjoihin, joita aion lukea, niin niissä on dekkareita ja historiaa, sekä oudompien kirja maiden ja kielialueiden kirjoja, runoa ja sarjakuvaa unohtamatta kansikuvia katsellessa löysin yllättäen myös muutamia kirjoja, jotka aikanaan olivat jääneet löytämättä, kuten alarivin Hilja Valtonen. 

Luulin lukeneeni aiemmin koko Valtasen pirtsakka tuotannon, mutta tuota en muista. Sen sijaan esimerkiksi Kristiina Vuorelta olen lukenut joitain kirjoja, mutta en tätä. 

Hawaijiin sijoittuva Tulivuoren kukka on ollut joskus lukupinossa, mutta on unohtunut. Toisen rivin ravikirjan kuvittelin jopa lukeneeni viime vuonna tai edellisenä, mutta en sitten ollutkaan. 

Lopuista hevoskansikirjoista kuvittelen tarttuvani seuraavaksi Hovimäki-sarjaan, jota en ole lukenut enkä katsonut, mutta olen kyllä yöpynyt pari yötä huoneessa, missä piiat nukkuvat sarjassa. Kansi on näemmä kahdessakin kollaasissa. 

Viimeisessä kollaasissa on useampi kiinnostava dekkari, mutta ensimmäisenä tarttuneen näistä viimeisenä olevaan kirgisialaiseen novellikirjaan ja antiikin aikuisiin runoihin. 

Kellot

On taas aika siirtää kelloa kohti kesää, mennyttä kesää. Kuinka monta kertaa se täytyy vielä tehdä, eikö kevään siirto voisi olla jo se vihoviimeinen?

Kellot

Kello, 

Kello,

Kellot, 

Katajanokka kello kymmenen, 

Joka kerta kun kello helkähtää, 

Kuoleman kello käy, 

Soita minulle karuselli kello. 

Kellot kertoo rakkaudesta, 

Joulun kellot, hääkellot, 

Pihkovan kellot. 

Kellopeliappelsiini, 

Kellopelisydän, 

Kellokosken prinsessa,

Kelloja ja vieraita,  

Kun kello lyö viisi, 

Vielä kello tikittää. 

Kun kellot vaikenevat, 

Kun kellot seisahtuvat, 

Unikankareen kellot, 

Kohtalon kellot, 

Perillä kello kuusi. 

Jälkeen kello kymmenen, 

Kuolema kelloa vastaan, 

Kolmetoista kellon lyöntiä. 

Kenelle kellot soivat?

Montako kirjaa tunnistit kirjanselysrunostani? 

Lokakuisen kellojen siirron kunniaksi tartuin Agatha Christien dekkarin Kellot.

Aloittaessani olin varma, että en ole koskaan lukenut kirjaa, mutta en kyllä ole lopettaessanikaan varma. Sen sijaan olen nähnyt kirjasta tehdyn Poirot elokuvan useammankin kerran. 

Näistä lähtökohdista tarina oli kuin uusi. Heti ensi sivulta muistin kellot, mutta kuka kuoli ja miksi. Syyllisen muistin vasta viimeisillä sivuilla, joten ohjelman katsomisesta ei ollut ollut haittaa. 

Vakoilujutut eivät ole suosikkejani, mutta tässä sekin menetteli. Kannatti lukea.

Voin suositella myös näitä hiljattain lukemaani kolmea dekkaria: Jorge Zepeda Pattersonin Kuolema kelloa vastaan, Kaarlo Erhon Kolmetoista kellonlyöntiä ja Tuula Mai Salmelan Katajanokka kello kymmenen. 

Kuolema kelloa vastaan kirjan tapahtumapaikkana on Kolumbia ja Ranska, jossa pyöräillään Ranskan ympäriajot. Dekkari oli niin innostava, että melkein maksoin kanavapaketin, josta kisat olisi voinut katsoa. 

Kolmetoista kellon lyöntiä liittyy antiikkiin ja Raumalle. Keskeinen kysymys on, miksi kello löi 13 kertaa. 

Katajanokka kello kymmenen kirjasta tykkäsin kovasti uutena. Nyt huomasin, että sarja on edennyt jo neljänteen osaan. Hieno juttu. 

Lopuksi nostalgiaa aikuisille: H. C. Andersenin satu Kello. Maailma on muuttunut niin, että klassikko sadut sopivat nykylapsille ehkä vain Disney-versiona. Tästä sitä ei ole tehty, vaikka jossain Disneyn piirretyssä elokuvassa taisikin olla sivuosissa kello tai useampia. 

Ja sitten kelloja siirtelemään ja unille. Nyt saakin nukkua tunnin enemmän.

Bali ja Jaava, täältä tullaan

Jokiajelulla Kongojoella

Itselleni Kongosta tulee ensimmäisenä mieleen pitkä afrikkalainen joki, joka onkin 9.pisin maailmassa sekä Belgian kuningas Leopold, joskaan kaikki käänteet siltä ajalta eivät ole tuttuja. Myös mielikuva siitä, että Leopold ja Kongo liittyivät myös Livingstonen johonkin tutkimusmatkan on vahva. Kun lähtökohdat ovat näin heppoiset, on hyvä tutustua aiheeseen laajemminkin, joten eikun eteenpäin kuin mummo lumessa ja sen teen kunnon tutkimusmatkailijan uteliaisuudella. 

Aiemmin olen käynyt Kongo-joella jokiajelulla  Jukka Parkkisen Suvi Kinoksesta kertovien kirjojen isoisän kanssa. Hedgen sarjakuva Tintti Kongossa kirjan lukemisesta on sen verran aikaa, että en enää muistanut, liittyykö joki kertomukseen, mutta oltiinhan siinäkin jokilaivassa. Molemmat kirjat sijoitan Kongon demokraattiseen tasavaltaan (tunnettu aiemmin myös nimillä Itä-Kongo ja Zaire) . 

Katarine Hepburnin Afrikan kuningatar, eli miten menin Afrikkaan Bogartin, Bacallin ja Houston kanssa ja olin tulla hulluksi kirjassa seikkaillaan pääosin Kongossa ja Ugandassa. En ollut aiemmin katsonut elokuvaa mutta kirjan jälkeen oli pakko katsoa. Olin näet kuvitellut kuningattaren naiseksi... Jos ikinä lähden elokuvan/tv-sarjan kuvauksiin sisävessa-alueen ulkopuolelle, muistanen nyt ottaa mukaan sanomalehtiä ja kerroskattilan alaosan. Kirjassa kuvaillaan millaista oli tehdä elokuvaa 1950-luvun alussa afrikkalaisessa viidakossa Kongo-joen rannalla. Sitä ei helpottanut, että oli nainen ja muut oli miehiä. 

Nyt, Afrikkakuukautenani, eli syyskuussa, luin muutamia kirjoja lisää. 

Marjo Mäenpään Tulivuorikaupunki Kongossa on kertomus avustustyöstä Gomassa, Kongon demokraattisessa tasavallassa, missä kirjailija toimi ohjelmakoordinaattorina ja Kirkon Ulkomaanavun aluejohtajana. 

Kirja oli mielenkiintoinen, mutta minun makuuni liian vähän yksityiskohtia sisältävä. Olisin kaivannut enemmän arjen kuvailua ja vähemmän usein toistuvia lomaviikkoja. 

Tämän blogitekstin lähtökohtana oli tavoite lukea vihdoinkin Sami Sillanpään Keskellä virtaa Kongo, jossa Sillanpää kertoo matkastaan 1700 kilometriä alas Kongo-jokea syksyllä 2020. 

Kirjassa ei vain istuta proomussa tai veneissä, vaan kerrotaan myös Kongon historiaa ja tietysti nykypäivääkin. 

Kirjassa mainitaan myös Belgian Kongossa aikanaan työskennelleiden suomalaisten päiväkirjoja. Kiinnostaisi lukea, mutta niitä ei ole julkaistu. Olisikohan joku tutkinut niitä tarkemmin... Suomalaisia oli alueella ilmeisesti enemmän jokilaivojen kuskina, mutta aina joku osallistui myös kumipuuviljelmillä paikallisen väestön valvomiseen, mikä ei kivalta vaikuta nykyihmisen silmin, mutta kukapa nykyäänkään henkilökohtaiseen päiväkirjaan aina niin korrektisti kirjoittaa. Kirjassa mainitaan mm. sitaatti:

"Saivat maistaa persiissään virtahevon nahkaa." 

Tykästyin kirjan paikoitellen lyhyen toteaviin lausahduksiin:

"Täältä sekin lähti, Kongo-joelta" 

... todettiin hiv-tartunnoista. Hiv on siirtynyt apinasta ihmiseen luultavasti Kongo-joen liepeillä. Se ei ole tuore tapaus, sillä Hiv on löydetty jo 1959 talteen otetusta verinäytteestä. Vasta 1983 löydettiin Aids ja tauti tuli maailman tietoisuuteen. Onneksi sekin tauti on nykyään hieman vähemmän hengenvaarallinen. 

Aivan omaa luokkaansa lukukokemuksena oli Juha Vakkurin Leokongo : runoelma. Siinä eri tahot kertovat ajatuksiaan belgialaisesta Kongosta ja Stanleyn retkistä säemuodossa. Esimerkiksi saksalainen Otto von Bismarck kertoo:

"Huijari!
Leopold puhui Kongon Jokivarren heimokylistä 

itsenäisinä valtioina. 
Ne olivat yhtä itsenäisiä ja hyödyllisiä
kuin epäkunnossa oleva kivääri eteisen seinällä."

Tykästyin kirjan kieleen ja siihen, että ääneen pääsevät kaikki. Leopold. Stanley, heimopäälliköt, kantajat... Kannattaa lukea itse jos pitää säeromaaneista.

Se toinen Kongo on Kongon tasavalta (Google Mapsissa nimellä Kongo), on Kongon demokraattista tasavaltaa paljon  pienempi valtio, jolla on muutakin merenrantaa Atlantilla, kuin Kongo-joen suu. 

Kongon tasavaltaan sijoittuu aiemmin lukemistani kirjoista Alain Mabanckoun Pikku-Pippuri. Se on tarina siitä, kuinka orpokodin kasvatti kasvaa kaduilla aikuiseksi. Aina sanotaan, että ei nimi miestä pahenna, kun tarkoitetaan, että nimellä ei ole väliä, mutta veikkaanpa, että kirjan päähenkilön elämää muovasi paljonkin hänen ainutlaatuinen, pitkä nimensä sekä myöhemmin saatu lempinimi Pikku-Pippuri. Kirjan voi luokitella poliittiseksi satiiriksi.